Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

1. adventtisunnuntai

3.12.2017

Sana adventti merkitsee ”saapumista” tai ”lähestymistä” (lat. adventus). Adventin aika alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Suomessa adventtiaika on jo pitkään mielletty joulun lähestymisen ja sen odottamisen ajaksi. Tosiasiassa adventti merkitsee Kristuksen saapumista ja lähestymistä. Kristuksen Kirkko odottaa Hänen saapumistaan eli takaisintulemistaan.

Ensimmäisen adventtisununtain aiheena on Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin aasin varsalla ratsastaen. Hän lähestyi omaa kaupunkiaan ja kansaansa, saapui sen keskelle riemuhuuotojen kaikuessa. Adventin aika on ns. pienen paaston aikaa. Seurakunta hiljentyy muistamaan, että Jeesus tulee kerran takaisin kunniassa. Jerusalemiin ratsastaessaan Hän tuli nöyränä ja hiljaisena; kukaan ihminen ei uskonut ja ymmärtänyt kuka Hän todellisuudessa oli. Viimeisen kerran maan päälle saapusessaan Kristus tulee kaikessa loistossaan ja kunniassaan, eikä kenellekään ole epäselvää kuka Hän on. Usko, tai epäusko, vaihtuu Jumalan todellisuuden näkemiseksi. Näin kirkkovuoden viimeinen (tuomiosunnuntai) ja ensimmäinen sunnuntai (1. adventtisunnuntai) liittyvät kiinteästi toinen toisiinsa. Myös palmusunnuntain teemat ovat hyvin vahvasti läsnä ensimmäisenä adventtisunnuntaina.

Vanhan Testamentin profeetat oli jo satoja vuosia aiemmin puhuneet Jumalan palaamisesta kansansa keskelle (mm. Jes. 49:8–10; 52:7–10; 62:10–12; Sak. 9:9–10). Hän saapuikin Pojassaan, Kristuksessa Jeesuksessa. Päivän evankeliumissa Jeesus toteuttaa näitä profetioita lähestyessään Jerusalemia ja saapuessaan sinne. Hän ratsasti sinne kuin kuningas. Miksi? Hän ei mennyt kuninkaan tai maaherran palatsiin, ei ajanut roomalaisia pois pyhältä maalta eikä muutenkaan tehnyt sitä, mitä monet Häneltä odottivat. Hän oli hiljainen ja nöyrä, ei voimakkaan ja suuren vallan omaavan näköinen. Häntä ei otettukaan vastaan (Joh. 1:10–11). Sen sijaan Hän saapui Jerusalemiin kuollakseen häpeällisesti ristillä. Risti oli Hänen kuninkaallinen valtaistuimensa. Kirkkoisiltä onkin lausuma, joka kertoo oleellisen: ”Puun päältä Jumala hallitsee.” Juuri kuollessaan ja ylösnoustessaan haudasta Jeesus osoitti olevansa maailman Kuningas, joka taistelee omiensa puolesta. Tämä kaikki tapahtui kuitenkin ihmisiltä salatulla tavalla.

Salatulla tavalla Jeesus tulee nytkin luoksemme seurakuntansa keskellä. Sanan saarnassa Hän itse puhuu meille, vaikka pastori joka puhuu on tavallinen mies. Jeesus tulee kasteessa ihmisen luokse ja lahjoittaa kaikki ”taivaan tavarat”. Ehtoollispöytä on kuin aasi, jonka päältä Jeesus saapuu luoksemme siunatussa leivässä ja viinissä. Tällä salatulla, uskon varaisella tavalla Hän lähestyy meitä aina siihen saakka, kunnes saapuu kunniassaan ja kirkkaudessaan. Jotta osaisimme odottaa Häntä oikein ja uskoisimme Häneen, saamme pysyä Hänen salatulla tavalla tulemisessaan ja ottaa Hänet nyt vastaan, jotta olisimme valmiita Hänen tullessaan kaikille nähtävällä tavalla.


Kynttilöitä: 6 Liturginen väri: valkoinen maanantaista lauantaihin violetti tai sininen.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Sak. 9:9 Psalmi: Ps. 24:7–10 Hallelujasäe: Ps. 85:8
1. lukukappale: Jes. 49:8–10 2. lukukappale: Ilm. 3:20–22 Evankeliumi: Luuk. 19:28–40 4.–9.12.2017 1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: violetti tai sininen. Psalmi Ps. 25:1–10 Vanhan testamentin lukukappaleet Jes. 63:15–16 Miika 2:12–13 Hab. 2:1–4 Uuden testamentin lukukappaleet Ilm. 2:1–5 7 Ilm. 22:12–17 Evankeliumi: Luuk. 3:7–14


1. lukukappale

Jes. 49:8–10
Näin sanoo Herra: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut; minä olen valmistanut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, kohottamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat, sanomaan vangituille: ”Käykää ulos!” ja pimeässä oleville: ”Tulkaa esiin!” Teiden varsilta he löytävät laitumen, kaikki kalliokukkulat ovat heillä laidunpaikkoina. Ei heidän tule nälkä eikä jano, ei hietikon helle eikä aurinko satu heihin, sillä heidän armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille.

2. lukukappale

Ilm. 3:20–22
Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'”

Evankeliumi

Luuk. 19:28–40
Ja tämän sanottuaan hän kulki edellä vaeltaen ylös Jerusalemiin. Ja tapahtui, kun hän tuli lähelle Beetfagea ja Betaniaa, sille vuorelle, jota kutsutaan Öljymäeksi, että hän lähetti kaksi opetuslastaan sanoen: ”Menkää edessä olevaan kylään, niin sinne tullessanne te löydätte sidottuna varsan, jonka selässä ei vielä yksikään ihminen ole istunut; päästäkää se ja tuokaa tänne. Ja jos joku kysyy teiltä: ’Miksi te sen päästätte?’ niin sanokaa näin: ’Herra tarvitsee sitä’.” Ja lähetetyt menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin hän oli heille sanonut. Ja heidän päästäessään varsaa sen omistajat sanoivat heille: ”Miksi te päästätte varsan?” Niin he sanoivat: ”Herra tarvitsee sitä”. Ja he veivät sen Jeesuksen luo ja heittivät vaatteensa varsan selkään ja istuttivat Jeesuksen niiden päälle. Ja hänen kulkiessaan kansa levitti vaatteensa tielle. Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: ”Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi”. Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat”.

Rukoukset

1. Herätä, Herra Jeesus, voimasi ja tule, että me sinun varjeluksessasi pelastuisimme syntien uhkaavista vaaroista! Sinä, joka elät ja hallitset Isän Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa iankaikkisesta iankaikkiseen! Amen
2. Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme: niin kuin kerran saavuit aasilla ratsastaen Jerusalemiin, Kuninkaan kaupunkiin, tule nytkin armossasi meidän keskellemme. Näytä rakkautesi voima ja vapauta meidät pahan vallasta, sinä, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa olet yksi Jumala ja elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Päivän psalmi

Antifoni:
Sak. 9:9
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem,
sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! *
Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla,
aasintamman varsalla.
Psalmi:
Ps. 24:7–10
Nostakaa päänne, te portit, *
nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!
Kuka on se kunnian kuningas? *
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa.
Nostakaa päänne, te portit, *
nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!
Kuka on se kunnian kuningas? *
Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas.
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Antifoni toistetaan.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
3.12.2017
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos