Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

1. adventtisunnuntai

27.11.2016

Sana adventti merkitsee ”saapumista” tai ”lähestymistä” (lat. adventus). Adventin aika alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Suomessa adventtiaika on jo pitkään mielletty joulun lähestymisen ja sen odottamisen ajaksi. Tosiasiassa adventti merkitsee Kristuksen saapumista ja lähestymistä. Kristuksen Kirkko odottaa Hänen saapumistaan eli takaisintulemistaan.

Ensimmäisen adventtisununtain aiheena on Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin aasin varsalla ratsastaen. Hän lähestyi omaa kaupunkiaan ja kansaansa, saapui sen keskelle riemuhuuotojen kaikuessa. Adventin aika on ns. pienen paaston aikaa. Seurakunta hiljentyy muistamaan, että Jeesus tulee kerran takaisin kunniassa. Jerusalemiin ratsastaessaan Hän tuli nöyränä ja hiljaisena; kukaan ihminen ei uskonut ja ymmärtänyt kuka Hän todellisuudessa oli. Viimeisen kerran maan päälle saapusessaan Kristus tulee kaikessa loistossaan ja kunniassaan, eikä kenellekään ole epäselvää kuka Hän on. Usko, tai epäusko, vaihtuu Jumalan todellisuuden näkemiseksi. Näin kirkkovuoden viimeinen (tuomiosunnuntai) ja ensimmäinen sunnuntai (1. adventtisunnuntai) liittyvät kiinteästi toinen toisiinsa. Myös palmusunnuntain teemat ovat hyvin vahvasti läsnä ensimmäisenä adventtisunnuntaina.

Vanhan Testamentin profeetat oli jo satoja vuosia aiemmin puhuneet Jumalan palaamisesta kansansa keskelle (mm. Jes. 49:8–10; 52:7–10; 62:10–12; Sak. 9:9–10). Hän saapuikin Pojassaan, Kristuksessa Jeesuksessa. Päivän evankeliumissa (Mark. 11:1–10) Jeesus toteuttaa näitä profetioita lähestyessään Jerusalemia ja saapuessaan sinne. Hän ratsasti sinne kuin kuningas. Miksi? Hän ei mennyt kuninkaan tai maaherran palatsiin, ei ajanut roomalaisia pois pyhältä maalta eikä muutenkaan tehnyt sitä, mitä monet Häneltä odottivat. Hän oli hiljainen ja nöyrä, ei voimakkaan ja suuren vallan omaavan näköinen. Häntä ei otettukaan vastaan (Joh. 1:10–11). Sen sijaan Hän saapui Jerusalemiin kuollakseen häpeällisesti ristillä. Risti oli Hänen kuninkaallinen valtaistuimensa. Kirkkoisiltä onkin lausuma, joka kertoo oleellisen: ”Puun päältä Jumala hallitsee.” Juuri kuollessaan ja ylösnoustessaan haudasta Jeesus osoitti olevansa maailman Kuningas, joka taistelee omiensa puolesta. Tämä kaikki tapahtui kuitenkin ihmisiltä salatulla tavalla.

Salatulla tavalla Jeesus tulee nytkin luoksemme seurakuntansa keskellä. Sanan saarnassa Hän itse puhuu meille, vaikka pastori joka puhuu on tavallinen mies. Jeesus tulee kasteessa ihmisen luokse ja lahjoittaa kaikki ”taivaan tavarat”. Ehtoollispöytä on kuin aasi, jonka päältä Jeesus saapuu luoksemme siunatussa leivässä ja viinissä. Tällä salatulla, uskon varaisella tavalla Hän lähestyy meitä aina siihen saakka, kunnes saapuu kunniassaan ja kirkkaudessaan. Jotta osaisimme odottaa Häntä oikein ja uskoisimme Häneen, saamme pysyä Hänen salatulla tavalla tulemisessaan ja ottaa Hänet nyt vastaan, jotta olisimme valmiita Hänen tullessaan kaikille nähtävällä tavalla.

Liturginen väri: valkoinen, kuusi alltarikynttilää, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen, kaksi alttarikynttilää.
2. vuosikerta

1. lukukappale
Sak. 9:9–10
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla. Ja minä hävitän vaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista. Sodan jousi hävitetään, ja hän julistaa rauhan kansoille. Ja hänen hallituksensa ulottuu merestä mereen, Eufrat-virrasta hamaan maan ääriin.

2. lukukappale
1. Piet. 1:7–12
Että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta. Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

Evankeliumi
Mark. 11:1–10
Ja kun he lähestyivät Jerusalemia, tullen Beetfageen ja Betaniaan Öljymäelle, lähetti hän kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta, kun sinne tulette, löydätte sidottuna varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut; päästäkää se ja tuokaa tänne. Ja jos joku teille sanoo: ’Miksi te noin teette?’, niin sanokaa: ’Herra tarvitsee sitä ja lähettää sen kohta tänne takaisin’.” Niin he menivät ja löysivät oven eteen ulos kujalle sidotun varsan ja päästivät sen. Ja muutamat niistä, jotka siellä seisoivat, sanoivat heille: ”Mitä te teette, kun päästätte varsan?” Niin he sanoivat heille, niinkuin Jeesus oli käskenyt; ja he antoivat heidän mennä. Ja he toivat varsan Jeesuksen luo ja heittivät vaatteensa sen päälle, ja hän istui sen selkään. Ja monet levittivät vaatteensa tielle, ja toiset lehviä, joita katkoivat kedoilta. Ja ne, jotka kulkivat edellä, ja jotka seurasivat, huusivat: ”Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen! Siunattu olkoon isämme Daavidin valtakunta, joka tulee. Hoosianna korkeuksissa!”

Rukoukset
1. Herätä, Herra Jeesus, voimasi ja tule, että me sinun varjeluksessasi pelastuisimme syntien uhkaavista vaaroista! Sinä, joka elät ja hallitset Isän Jumalan ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa iankaikkisesta iankaikkiseen! Amen
2. Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme: niin kuin kerran saavuit aasilla ratsastaen Jerusalemiin, Kuninkaan kaupunkiin, tule nytkin armossasi meidän keskellemme. Näytä rakkautesi voima ja vapauta meidät pahan vallasta, sinä, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa olet yksi Jumala ja elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Päivän psalmi
Antifoni:
Sak. 9:9
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem,
sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! *
Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla,
aasintamman varsalla.
Psalmi:
Ps. 24:7–10
Nostakaa päänne, te portit, *
nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!
Kuka on se kunnian kuningas? *
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa.
Nostakaa päänne, te portit, *
nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!
Kuka on se kunnian kuningas? *
Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas.
Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
27.11.2016
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos