13. sunnuntai helluntaista

Kuka teki syntiä, että näin suuri onnettomuus kohtasi meitä? Tällaisia kysymyksiä on aina esitetty onnettomuuksien sairauksien ja sotien kurimuksissa. Samaa ihmettelivät opetuslapset, kun näkivät sokean tien ohessa. Jeesuksen vastaus on ikiaikainen synnin seurausten kyselijöille: ”Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.

Sokea ei tehnyt elettäkään pyytääkseen Jeesukselta apua, niin sokea hän oli. Jeesus itse menee hänen vierelleen ja läsnäolijat todistavat jotain samaa kuin mitä luemme luomiskertomuksesta. Jumala ottaa maan tomua ja suunsa henkäystä, sylkeään, voitelee tahnalla silmät ja kehottaa miestä kasteelle Siloan lammikolle. Sen jälkeen paikalle palaa mies uutena luomuksena, näkökyvyn saaneena. Jumalan suun henkäys, maan tomu ja lupauksen sana yhdistettynä kasteveteen saivat aikaan ennennäkemättömän ihmeen.

Perisynnin seurauksena kaikki joskus sairastumme, meille sattuu onnettomuuksia ja lopuksi kuolemme. Vastasyntyneet lapsetkin kantavat tätä synnin sairautta ja tarvitsevat siksi pelastavaa Jumalan sanan ja veden kastetta saadakseen Jeesuksessa kaikki taivaalliset aarteet omistettavakseen elämän matkalle. Tien laidan sokean lailla me kaikki, myös vastasyntyneet, emme kykene luonnostamme edes pyytämään Jeesukselta apua. Hän tekee ratkaisun puolestamme, tulee luoksemme ja uudestisynnyttää meidät omakseen.

Päivän tekstien parantamisihmeet ovatkin kuin varjo siitä suuresta ihmeestä, että meille, hengellisesti kuolemalla kuolleille ja sokeutuneille Jeesus lahjoittaa täydellisen terveyden ja iankaikkisen elämän ja käy itse kantamaan kaikki maailman synnit, sairaudet ja kuoleman omassa ruumiissaan Golgatalla. Kuoleman voittajana ja ylösnousseena Hän odottaa omiaan viettämään kerran suurta hääjuhlaa taivaassa. Tämän ilosanoman julistustehtävä meille on annettu, kunnes Hän palaa kerran kirkkaudessaan

Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: vihreä.3. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 106:2 Psalmi: Ps. 30:3–6 12–13 tai Ps. 146:5–10 Hallelujasäe: Mark. 7:37
1. lukukappale: 2. Kun. 5:1–15 2. lukukappale: Ap. t. 3:1–10 Evankeliumi: Joh. 9:1–7 39–41

1. lukukappale
2. Kun. 5:1–15
Naeman, Aramin kuninkaan sotapäällikkö, oli herransa hyvin arvossa pitämä ja suurta kunnioitusta nauttiva mies, sillä hänen kauttansa Herra oli antanut Aramille voiton; ja hän oli sotaurho, mutta pitalitautinen. Kerran olivat aramilaiset menneet ryöstöretkelle ja tuoneet Israelin maasta vankina pienen tytön, joka joutui palvelukseen Naemanin puolisolle. Tyttö sanoi emännällensä: “Oi, jospa herrani kävisi profeetan luona Samariassa! Hän kyllä päästäisi hänet hänen pitalistansa.” Niin Naeman meni ja kertoi tämän herrallensa, sanoen: “Niin ja niin on tyttö, joka on Israelin maasta, puhunut”. Aramin kuningas vastasi: “Mene vain sinne; minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle”. Niin Naeman lähti sinne ja otti mukaansa kymmenen talenttia hopeata, kuusituhatta sekeliä kultaa ja kymmenen juhlapukua.
Ja hän vei Israelin kuninkaalle kirjeen, joka kuului näin: “Kun tämä kirje tulee sinulle, niin katso, minä olen lähettänyt luoksesi palvelijani Naemanin, että sinä päästäisit hänet hänen pitalistansa”. Kun Israelin kuningas oli lukenut kirjeen, repäisi hän vaatteensa ja sanoi: “Olenko minä Jumala, joka ottaa elämän ja antaa elämän, koska hän käskee minua päästämään miehen hänen pitalistansa? Ymmärtäkää ja nähkää, että hän etsii aihetta minua vastaan.”
Mutta kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli reväissyt vaatteensa, lähetti hän kuninkaalle sanan: “Miksi olet reväissyt vaatteesi? Anna hänen tulla minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta.” Niin Naeman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. Ja Elisa lähetti hänen luokseen sanansaattajan ja käski sanoa: “Mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa, niin lihasi tulee entisellensä, ja sinä tulet puhtaaksi”. Mutta Naeman vihastui ja meni matkaansa sanoen: “Katso, minä luulin hänen edes tulevan ja astuvan esiin ja rukoilevan Herran, Jumalansa, nimeä, heiluttavan kättänsä sen paikan yli ja niin poistavan pitalin. Eivätkö Damaskon virrat, Abana ja Parpar, ole kaikkia Israelin vesiä paremmat? Voisinhan minä yhtä hyvin peseytyä niissä tullakseni puhtaaksi.” Ja hän kääntyi ja meni tiehensä kiukustuneena.
Mutta hänen palvelijansa astuivat esiin ja puhuttelivat häntä ja sanoivat: “Isäni, jos profeetta olisi määrännyt sinulle jotakin erinomaista, etkö tekisi sitä? Saati sitten, kun hän sanoi sinulle ainoastaan: ‘Peseydy, niin tulet puhtaaksi’.” Niin hän meni ja sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa, niinkuin Jumalan mies oli sanonut; ja hänen lihansa tuli entisellensä, pienen pojan lihan kaltaiseksi, ja hän tuli puhtaaksi.
Sitten hän palasi Jumalan miehen luo, hän ja koko hänen joukkonsa, meni sisälle, astui hänen eteensä ja sanoi: “Katso, nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla maan päällä kuin Israelissa. Ota siis vastaan jäähyväislahja palvelijaltasi.”

2. lukukappale
Ap. t. 3:1–10
Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä. Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta ja jonka he joka päivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen anomaan almua pyhäkköön meneviltä. Nähdessään Pietarin ja Johanneksen, kun he olivat menossa pyhäkköön, hän pyysi heiltä almua. Niin Pietari ja Johannes katsoivat häneen kiinteästi, ja Pietari sanoi: “Katso meihin”. Ja hän tarkkasi heitä odottaen heiltä jotakin saavansa. Niin Pietari sanoi: “Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy.” Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja nosti hänet ylös; ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat, ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli; ja hän meni heidän kanssansa pyhäkköön, käyden ja hypellen ja ylistäen Jumalaa. Ja kaikki kansa näki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa; ja he tunsivat hänet siksi, joka almuja saadakseen oli istunut pyhäkön Kauniin portin pielessä, ja he olivat täynnä hämmästystä ja ihmettelyä siitä, mikä hänelle oli tapahtunut.

Evankeliumi
Joh. 9:1–7, 39–41
Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea. Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?” Jeesus vastasi: “Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki. Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus.” Tämän sanottuaan hän sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli tahtaan hänen silmilleen ja sanoi hänelle: “Mene ja peseydy Siiloan lammikossa” – se on käännettynä: lähetetty. – Niin hän meni ja peseytyi ja palasi näkevänä.
Ja Jeesus sanoi: “Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi”. Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: “Olemmeko mekin sokeat?” Jeesus sanoi heille: “Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: ‘Me näemme’; sentähden teidän syntinne pysyy”.

Rukoukset
1. Kaikkivaltias ja laupias Jumala! Yksin sinun armostasi uskovasi voivat palvella sinua otollisesti ja uskollisesti. Suo meidän minkään estämättä saada, mitä olet luvannut. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, kaiken Luoja, joka olet ruumiin terveyden lähde ja varjelus kaikessa vaarassa! Suo meille armosi, että käyttäisimme ruumiinjäseniämme oikein. Auta meitä erityisesti korvillamme ahkerasti kuuntelemaan sanaasi ja kielellämme ylistämään armoasi, niin ettemme olisi lähimmäisellemme pahennukseksi vaan auttaisimme häntäkin parannukseen. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

Päivän psalmi
Antifoni:
Ps. 106:2
Kuka voi kertoa Herran voimal|liset teot, *
julistaa kaiken hänen |ylistyksensä?

Psalmi:
Ps. 30:3–6 12–13
Minä sanoin menestykseni päivinä: ”En minä |ikinä horju.” *
Herra, sinä armossasi vahvistit minun vuoreni. Mutta kun sinä kätkit kasvosi, niin |minä peljästyin.

Sinua, Herra, |minä huusin *
ja Herraa |minä rukoilin:

”Mitä etua on minun verestäni, jos minä |hautaan vaivun? *
Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun us|kollisuuttasi?

Kuule, Herra, ja |armahda minua, *
Herra, ole minun |auttajani.”

Sinä muutit minun murheeni ilo|karkeloksi, *
sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit |minut riemulla,

että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä |vaikenisi. *
Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän ian|kaikkisesti.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.

Tai:
Ps. 146:5–10
Autuas se, jonka apuna on |Jaakobin Jumala, *
se, joka panee toivonsa Herraan, |Jumalaansa,

häneen, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja kaiken, |mitä niissä on, *
joka pysyy uskollisena ian|kaikkisesti,

joka hankkii oikeuden |sorretuille, *
joka antaa leivän nälkäisille. Herra va|pauttaa vangitut,

Herra avaa |sokeain silmät, *
Herra nostaa alaspainetut, Herra rakastaa |vanhurskaita.

Herra varjelee muukalaiset, holhoo |orvot ja lesket, *
mutta jumalattomain tien hän tekee |mutkaiseksi.

Herra on kuningas ian|kaikkisesti, *
sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. |Halleluja!

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja Py|hälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, |nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaik|kiseen. Aamen.