Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

2. adventtisunnuntai

4.12.2016

Kun ensimmäinen adventtisunnuntai puhui Jeesuksen tulemisesta nöyrällä ja salatulla tavalla, niin toinen adventtisunnuntai kertoo Kuninkaasta, joka tulee voimalla ja vallalla aikojen lopulla. Tämäkin sunnuntai on näin yhteydessä tuomiosunnuntaihin. Toisen adventtisunnunaina seurakunnalle kuuluu Jeesuksen käsky ja kutsu kilvoitella uskossa odottaessamme Hänen saapumistaan. Tullessaan Hän murskaa näkyvällä tavalla kaikki vihollisensa, pimeyden turmiovallat ja lahjoittaa voiton kaikille kristityilleen.

Päivän evankeliumissa (Luuk. 12:35–40) Jeesus puhuu opetuslapsilleen ja käskee heidän olla valmiina Hänen paluuseensa. Tähän valmiina olemiseen kuuluu tässä kohden se, että ”kupeet ovat vyötettyinä ja lamput palamassa”. Tämä merkitsee valmiina olemista palvelua varten. Kristuksen Kirkon, varsinkin sen palvelijoiden eli pastorien tulee olla valmiina palvelemaan Hänen seurakuntaansa. Seurakunnan paimenille on tämä tehtävä käsketty ja osoitettu. Käsky olla valmiina kuuluu myös kaikille kristityille, ei vain pastoreille. Me emme tiedä Jeesuksen paluun hetkeä, joten olemme jatkuvasti valmiina. Valmiina valaisemaan elinpiiriämme, erityisesti seurakuntaamme Sanan valolla. Olemme valmiina ”kupeet vyötettyinä” eli turhista asioista vapaina. ”Kupeiden vyöttäminen” kuvaa evankeliumitekstin kirjottamisajan tapaa nostaa raskaat vaatteiden helmat ja sitoa ne vyöllä riittävän ylös, jotta voidaan rientää sinne tänne tärkeissä askareissa. Molempia siis tarvitaan valmiinaolemiseen; Jumalan Sanaa ja seurakunnan palvelemista kukin omalla paikallaan.

Jeesus lupaa evankeliumissa ihmeellisen asian. Nimittäin sen, että Hän itse palvelee seurakuntaansa! Tämä tapahtuu jo täällä ajassa seurakunnan kokoontuessa jumalanpalvelukseen, erityisesti ehtoollispöydässä. Herra Jeesus, Kunnian Kuningas, palvelee seurakunnan paimenen kautta kaikkia palvelijoitaan omassa pöydässään. Kun Hän tulee näkyvässä kunniassaan, Hän istuttaa meidät juhlapöytäänsä omissa häissään. Kristuksen Kirkko, seurakunnan jumalanpalvelus ja siihen kokoontunut juhlaväki ennakoi näin sitä ikuisuutta, jolloin Jumalan palvelijat ovat Hänen päättymättömissä häissään, joita Jumalan Karitsa on mennyt valmistamaan.

Liturginen väri: violetti tai sininen. Kynttilöitä 2.
2. vuosikerta

1. lukukappale: Jes. 35:3–6

Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet. Sanokaa hätääntyneille sydämille: ”Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.” Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.

2. lukukappale: Hepr. 10:35–39

Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.

Sillä ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”.

Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Evankeliumi: Luuk. 12:35–40

Jeesus sanoo:

”Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat.

Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.”

Rukoukset
1. Herätä sydämemme, Herra Jumala, valmistaaksemme tietä ainokaiselle Pojallesi Jeesukselle Kristukselle, että me hänen tulemistansa odottaen oppisimme puhtaalla mielellä palvelemaan sinua, joka elät ja hallitset iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
2. Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka Poikasi kautta olet ilmoittanut meille, että taivas ja maa hukkuvat, meidän kuolleet ruumiimme jälleen nousevat ylös ja me kaikki tulemme tuomiolle. Me rukoilemme sinua: pysytä meitä Pyhän Henkesi kautta sanassasi ja oikeassa uskossa; varjele armollisesti meitä synnistä ja lohduta meitä kaikkinaisissa kiusauksissa, ettemme raskauttaisi sydämiämme päihtymyksellä, juoppoudella ja elatuksen murheella, vaan olisimme aina raittiit, valvovaiset ja rukoilevaiset, ja niin, armoosi lujasti luottaen, ilolla odottaisimme Poikasi tulemista sekä hänen kauttansa perisimme iankaikkisen autuuden. Amen.

Päivän psalmi
Antifoni: Ps. 80:2–3

Kuuntele, Israelin paimen, ilmesty kirkkaudessasi. *
herätä voimasi, tule meidän avuksemme.

Psalmi: Ps. 80:15–20

Jumala Sebaot, käänny takaisin, katso alas taivaasta ja näe; *
ota hoitaaksesi mä viinipuu

ja suojaa se, minkä sinun oikea kätesi istutti, *
tämä taimi, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten.

Se on tulen polttama, se on karsittu. *
He hukkuvat sinun kasvojesi uhkauksesta.

Kätesi suojelkoon sinun oikean kätesi miestä, *
ihmislasta, jonka kasvatit suureksi itseäsi varten.

Silloin me emme sinusta luovu. *
Suo meidän elää, niin me huudamme sinun nimeäsi avuksemme.

Herra, Jumala Sebaot, saata meidät entisellemme, *
valista kasvosi, niin me autetuiksi tulemme.

Kunnia Isälle ja Pojalle *
ja Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, *
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
4.12.2016
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos