Kyrie eleison! Herra armahda!

Κυριε ελεισον!

Yhteisen ripin ja mahdollisen päivän psalmin jälkeen seurakunta aloittaa varsinaisen jumalanpalveluksen laulamalla “Herra armahda” (Kr. Kyrie eleison). Kyrie-rukouksen parina liturgiassa seuraa Gloria (“Kunnia Jumalalle korkeuksissa”). Alun perin Jumalanpalvelus alkoi päivän psalmilla, jolla pyhän teema esiteltiin seurakunnalle. Synnit oli tunnustettu ja synninpäästö saatu jo aikaisemmin edellisenä iltana tai varhain aamulla ennen messun alkua.

Miksi jumalanpalveluksen alussa laulettiin Herra armahda? Tämä rukous liittyy messun pelastushistorialliseen järjestykseen. Kaikki alkaa kaipuusta ja tarpeesta. Herran huoneeseen kokoon tullut kansa, kansa joka pimeydessä vaeltaa, kaipaa päästä valoon, kaipaa Jumalan apua pimeytensä ja heikkoutensa, syntinsä ja kuolemansa keskelle. Huutaessamme “Herra armahda”, me käytämme Jumalan nimeä oikein (2. käsky) -huudamme Häntä avuksi kaikessa hädässämme, rukoillen, ylistäen ja kiittäen Häntä. Näin rukoillessamme me liitämme äänemme paitsi koko maailmanlaajan kirkon rukoukseen nyt, myös edellämme kulkeneiden Jumalan pyhien kaipuuseen. Yhdessä Vanhan Liiton pyhien kanssa me kaipaamme päästä näkemään Herran Voidellun, uhrikaritsan, joka ottaa pois maailman synnin, Vaimon Siemenen, joka polkee rikki meitä ahdistavan käärmeen pään.

Laulaessamme “Herra armahda”, me päädymme lopulta Betlehemin kedoille paimenten luo, jotka vahtivat laumojaan sinä siunattuna yönä, jona koko maailmalle koitti toivo. Paimenet kuuluivat halveksittuun kansanosaan, “rahvaaseen, joka ei tiedä laista mitään” (Joh 7:49), koska heillä ei työnsä puolesta ollut mahdollisuutta esimerkiksi noudattaa sapattikäskyjä – täytyihän lampaiden ja vuohien syödä myös sapattina! Näiden paimenten kanssa Herran apua rukoillessamme me saamme kuulla Herran sanansaattajan tuoman ilosanoman:
Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”(Luuk 2:10-12)

Vaikka meidän sunnuntain jumalanpalveluksessamme ei tuota enkelin viestiä luetakaan, me uskomme Vapahtajan olevan todellisesti läsnä. Me laulamme yhdessä enkelien kanssa “Kunnia Jumalalle korkeuksissa – Maan päällä rauha ihmisille joita hän rakastaa” (Luuk 2:13-14) juuri siksi, että uskomme Jumalan tänäkin päivänä lähettävän Poikansa avuksemme. Jokainen kristillisen kirkon messu on Jumalan lihaksitulemisen juhla, ja siitä syystä jokaisessa messussa myös lauletaan tämä inkarnaation kaipuun ja täyttymyksen vuoropuhelu.

Paimenet, jotka eivät kyenneet itse pelastamaan itseänsä, saivat ensimmäisenä kuulla ilosanoman Messiaan, Vapahtajan syntymästä. Betlehemissä paimenet saivat nähdä koko luomakunnan Herran pienenä avuttomana vauvana, halvan talon halvassa eläinsuojassa, halvan syöttökaukalon halvoilla oljilla. Mutta vaikka kääre oli halpa-arvoinen, sisältö oli kaikkia maailman rikkauksia ja aarteita kallisarvoisempi. Herra itse pyhitti läsnäolollaan tuon talon, seimen ja oljet niin, että Kristityt vielä tänäkin päivänä matkustavat tuhansia kilometrejä laskeutuakseen luolaan, jonka päälle Betlehemin syntymäkirkko on rakennettu. Niin kauas meidän ei kuitenkaan tarvitse mennä päästäksemme kiittämään ja kumartamaan Herraamme. Pyhä Raamattu, Pyhä kaste ja Pyhä ehtoollinen ovat ne kapalot ja seimi, jossa Kristus sanansa mukaan on läsnä ja kohdattavissa tänäänkin. Herra vastaa rukoukseemme ja armahtaa kansaansa tullessaan meidän keskellemme armonvälineissä. Hän itse puhuu, lupaa, kehottaa, opettaa ja antaa synnit anteeksi. Hän itse palvelee sakramentillaan, lahjoittaen itsensä ja liittäen uskovaisensa oman ruumiinsa ja toinen toistensa jäseniksi. Hän itse lähettää kan-sansa taas matkaan siunauksessaan. Siksi me laulamme:
“Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos