Mitä hänestä kaikissa kirjoituksissa on sanottu

Hindulainen mystikko Ramakrisna vertaa eräässä mietelmässään Jumalaa poliisiin, joka kulkee yön pimeydessä lamppu kädessä. Kukaan ei näe hänen kasvojaan, mutta valon avulla hän näkee muut ihmiset. Jos haluat nähdä poliisin, täytyy sinun pyytää, että hän kääntäisi valon omiin kasvoihinsa ja näyttäisi itsensä. Ja Ramakrisna jatkaa. Samoin tulee rukoilla Jumalaakin; Käännä tuntemisesi valo itseesi, että näkisin sinut,

Siinä rukoillaan pimeydessä olevaa tuntematonta Jumalaa. Kristillisen uskon näkökulmasta tämä on hyvin yksipuolinen, jopa pakanallinen rukous. Meidänkin Jumalamme on salattu, mutta hän ei ole pimeydessä. Hän on tutkimaton, mutta ei tuntematon. Meidän ei tarvitse pyytää, että hän valaisisi itsensä, sillä hän on jo tehnyt sen. Meillä on viestejä ja todistuksia. ”Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme.” 1 Joh 1:1. Täällä maan kamaralla on kävellyt ihmisenä Hän, joka sanoi: Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu ja Jumala on kirkastettu hänessä. Joh 12. Helposti kuitenkin ajattelemme, että tuo Jumalan ilmoituksen aika oli lyhyt. Sehän oli vain nuo 30 vuotta ajanlaskumme alussa eli tuo Jeesuksen esiintyminen. Tämä ei kuitenkaan ollut erillinen aika, vaan aikojen täyttymys. Tästä ajasta lankeaa valo kauas taaksepäin ja kauas eteenpäin.

Mitä tässä valossa näkyy? Siitä puhuu tämän raamattutunnin aihe, joka on katkelma Luukkaan 24. Luvusta. Siinä kerrotaan kahdesta masentuneesta miehestä, jotka kulkivat Jeesuksen kuoleman jälkeen Jerusalemista Emmaukseen. He puhelivat keskenään tapahtumista, jotka olivat riistäneet maan heidän jalkojensa alta. Siinä he tarpova tietään. Usko on luhistunut ja tulevaisuus pimentynyt. Melkeinpä aggressiivisesti he puhuttelevat tuntematonta vastaantulijaa, joka rupeaa puheisiin: Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut? Yhtä suorasukaisesti he ilmaisevat myös pettymyksensä: Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Huomaa: Me toivoimme. Siinä on kysymys entisestä uskosta, uskosta, joka kerran oli, mutta joka nyt oli romahtanut. Katsokaamme nyt huolella, miten tuo muukalainen auttaa näitä ihmisiä. Voisimme kuvitella että hänellä olisi toki ollut tosi tehokas keino käytettävänään. Kun hän retken lopussa paljastuu ylösnousseeksi Herraksi, hän olisi kaiketi voinut heti paljastaa itsensä heille. Tässä minä olen ilmielävänä. Nyt saatte tietää mitä minulle on tapahtunut. Tai sitten hän olisi voinut viitata joihinkin omiin sanoihinsa, joita hän oli puhunut noina yhteisinä vuosina. Mutta näin hän ei teekään. Hän viittaa kirjoituksiin, Vanhan Testamentin sanoihin, noihin kirjoihin, jotka näille miehille, niin kuin useimmille tuon ajan ihmisille olivat ylen tuttu luettavaa. Kannattaa tässä yhteydessä muistaa, että nuo pyhät kirjoitukset olivat sen ajan israelilaisilla alituiseen esillä. Niistä oli tullut melkein tavanomaista käyttötavaraa. Kuvaannollisesti puhuen ne lojuivat heidän edessään niin kuin Raamattu lojuu meidänkin kirjahyllyllämme, sillä erotuksella vain, että ne kirjat olivat heillä auki ja käytössä, ei lukemattomien kirjojen tomuisessa osastossa kuten usein meillä. Sellaisia ihmisiä he olivat ja nyt tuo tuntemattomana pysyvä Jeesus alkaa puhkoa heidän toivottomuutensa sumuverhoa näillä vanhoilla sanoilla:” Oi te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet…Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu,”

Sopisiko tässä ohimennen viitata tuohon ystävälliseen nuhteeseen: Oi te ymmärtämättömät uskomaan mitä profeetat ovat kirjoittaneet. Meidän aikanamme on ihmisiä. Jotka sanovat, etteivät he enää voi uskoa Raamattuun, koska he tietävät siitä liikaa. He ovat opiskelleet erilaisia historiallisia teorioita Raamatun synnystä ja kuvittelevat voivansa sitä tietä mitata Raamatun totuusarvoa – homma, johon kukaan tieteen rajoja kunnioittava ei kylläkään ryhdy. Jeesus kuitenkin sanoo, ettei näiden opetuslasten vaikeus ollut liika ymmärtäminen, vaan että he suhtautuivat sittenkin Raamattuun liian pinnallisesti. Näin on yhä vielä. Raamattu voidaan lukea ihan selluloosaksi, kaluta joka puolelta aivan kuivaksi luuksi. Tutkia tuhansiksi palasiksi, ilman että sen varsinaista tarkoitusta löydetään.

KRISTUS OLI JA ON KAIKKIEN KIRJOITUSTEN SYVIN MERKITYS

Tässä Raamatun kertomuksessa näille kahdelle miehelle Emmauksen tiellä annetaan nyt avaimet käteen. Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista. Juutalaisen nimittämistavan mukaan tässä on puhe Mooseksen kirjoista, jotka ovat meidänkin Raamattumme alussa. Ja sitten Joosuan kirjasta lähtien alkoivat heidän nimityksensä mukaan profeetat. Siis aivan kirja kirjalta hän selitti heille, mitä niissä hänestä puhutaan. Hänestä puhutaan siis heti Raamatun ensimmäisillä lehdillä, siellä, missä kerrotaan, että alussa Jumala loi taivaan ja maan. Tässä kohdin Raamatun sanoma soi meidän kuultavaksemme moniäänisenä ja aivan huikaisevana. Johannes aloittaa evankeliuminsa: Alussa oli Sana. Voimme sanoa sen toisilla sanoilla näin: Ennen luomista oli Kristus. Paavali kirjoittaa samaa: Kol 1:15 ”Hän (Kristus) on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.” Ja Raamatun viimeisessä kirjassa Johanneksen Ilmestyksessä Johannes kuulee Herran sanova: Minä olen A ja O, alku ja loppu. Näin kauas taaksepäin Jeesus suuntaa opetuslastensa katseen. Siinä nähdään koko maailma, sen synty ja vaiheet aivan uudessa valossa.

Samalla Hän aukaisee tässä kertomuksessa myös ne sanat, joita Jumalan ihmiset olivat ennen heitä saaneet ja kirjoittaneet. Alleviivaan sanaa kaikissa kirjoituksissa. Käännös suomalaisessa Raamatussamme ei täysin tee oikeutta tuolle korostukselle. Siinä on itse asiassa tarkoitus sanoa, että Hän selitti heille kaikki kirjoitukset, jotka olivat kirjoitetut Hänestä. Kristuksesta eivät siis puhu jotkut valikoidut hajamaininnat tai epämääräiset viittaukset, vaan kaikki kirjoitukset. Eikä tässä ole kysymys jostakin mielivaltaisesta merkityksestä, joka olisi luettu ikään kuin jälkeenpäin sisään näihin kirjoituksiin. Kristus oli ja on kaikkien kirjoitusten varsinaisin ja syvin merkitys. Sen vuoksi siinä kävi näin: Nuo kaksi opetuslasta totesivat retken lopussa. Ekö sydämemme ollut meissä palava, kun hän selitti meille kirjoitukset.

Tästä me näemme mitä pyhät kirjoitukset olivat ensimmäisille kristityille. Ne olivat sellaisia, jotka tekivät sydämen palavaksi. Tien alussa he olivat hitaat sydämeltä, tien lopussa he hehkuivat innosta. Mikä sai aikaan muutoksen? Jeesus selitti heille kirjoitukset. Raamatusta tuli innostava, mukaansa tempaava, elämän todellinen lähdekirja. Jeesus oli avain Raamattuun. Tästä puhuu oivallisesti myös apostoli Paavali, 2 Kor 3:14. Jeesus sanoo oman aikansa juutalaisista: vielä tänäkin päivänä sama peite vanhan liiton kirjoituksia luettaessa pysyy pois ottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Raamatussa on siis jokin sellainen salattu aarre, joka voi olla peitetty, mutta joka voidaan saada myös auki. Tämä aarre, avain on Jeesus Kristus. Hän on siellä ja Hän avautuu sieltä. Tätä tarkoittaen rukoilee jo Vanhan liiton psalmien mietiskelijä: ”Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä.” Ps 119:18.

Myös keskustellessaan juutalaisten kanssa Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan toteaa, että he kyllä lukevat Raamattua, mutta he lukevat sitä väärin. Joh 5:39. ”Te tutkitte kirjoituksia sillä teillä on niissä mielestänne iankaikkinen elämä.” Jeesus ei sano: Te tutkitte kirjoituksia, mutta siinä te erehdytte. Ei Hän päinvastoin tarkoittaa: Te tutkitte kirjoituksia ja siinä te teette oikein. Mutta sitten Hän jatkaa: ”ne juuri todistavat minusta.” Ja kun diakoni Filippus evankelioimismatkallaan Gassan tiellä kohtasi etiopialaisen virkamiehen lukemassa Jesajan kirjaa, hän ei sanonut: Pane tuo vanha kirja pois. Nyt ovat uudet ajat käsillä. Ei, vaan Luukas kertoo: Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Apt 8:35.

Nyt varmaan haluaisimme mielellämme tietää mitä kohtia kirjoituksissa Jeesus Emmauksen tiellä otti esille. Siitä evankelista ei kuitenkaan kerro. Pääaiheen saamme kuitenkin tietää: ”Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa.” Hieman myöhemmin ylösnoussut Herra puhuu kaikkien opetuslasten seurassa tästä vielä laajemminkin. Apt 8:44-47.

RAAMATTU ON KOKONAISUUS

Kirjoitusten monimuotoinen todistus muodostaa siis yhden kokonaisuuden. Meidän Raamattumme ei ole kokoelma erillisiä lauseita. Se on yksi suuri kokonaisuus ja juuri tällaisena se haluaa olla voimassa. Tämän kokonaisuuden keskus on Jeesuksen kuolema, ylösnousemus ja taivaaseenastuminen. Jeesus selitti siis näille masentuneille miehille kirjoitusten valossa oman sovitustyönsä salaisuuden. Näin onkin, että Vanhan Testamentin profeettojen kirjoituksissa ja psalmeissa juuri nuo kohdat, jotka puhuvat Jumalan aikaansaamasta pelastuksesta ja sovitusteosta jäävät ikuisiksi arvoituksiksi ilman tätä suurta ”selviämistä”, joka tapahtui Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Ajatelkaamme vaikka Jesajan kirjan lukua 53, joka kertoo Herran kärsivästä palvelijasta. ”hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.”

Monet ovat yrittäneet selittää historiallisesti ja Jesajan omasta ajasta lähtien tuota kohtaa. Erittäin monia yrityksiä on tehty, mutta kaikki ne ovat jollakin tavoin keinotekoisia. Jos katsomme Jesajan 53. Lukua ilman Jeesuksen kohtaloa, se jää meille ikuisiksi ajoiksi suureksi arvoitukseksi. Me emme tiedä kuinka joku ihminen on voinut kirjoittaa tuollaisia sanoja, mistä hän on tuon asian saanut, ketä hän tarkoittaa. Näin olisi vanhan liiton kirjoitusten laita laajemminkin, jos ne eivät olisi tulleet täydeksi todeksi Jeesuksen elämässä ja kuolemassa, ylösnousemuksessa ja voitollisessa taivaaseenastumisessa. Hänestä lankeaa valo ihmiskunnan kaikkein kohtalokkaimpiin tapahtumiin, juuri niihin, joissa ihmisten suhde Jumalaan särkyi, joissa ihmiskunta lähti omille teilleen. Tämän valon kajo ulottuu ihmisten perässä sulkeutuviin paratiisin portteihin. Sen valon varassa patriarkat ja profeetat puhuivat Jumalan tuomiosta ja armahtavaisuudesta. Sitä mietiskelivät ja ylistivät psalmien hurskaat. Se nähtiin ja ennakoitiin vertauskuvallisesti temppelin uhreissa. Ilman kirjoituksia, näitä esikuvia, ei Jeesusta ymmärretä oikein. Tärkein jää hämäräksi.

Näin kaikki muodostaa yhden suuren kokonaisuuden. Tuo Vanhan Testamentin tutkimaton Jumala, väkevä Valtias, Jesajan ja Jeremian Jumala, Jobin ja psalmien Jumala on sama kuin Nasaretin, Kapernaumin, Getsemanen ja Golgatan Jumala. Kun ajat täyttyivät, silloin Jumalan pelastussuunnitelma loisti kirkkaana. Silloin löytyi avain pyhiin kirjoituksiin.

Vanhoissa keskiaikaisissa maalauksissa on usein kuvattu profeettain ja apostolien kuoro ikään kuin auranmuotoisesti vastakkain, mutta kuitenkin niin, että ne muodostavat yhden suuren kuoron. Tämä on sattuva kuva profeettain ja apostolien yksimielisestä todistuksesta.

RAAMATUN VIISAUS ON PELASTAVAA VIISAUTTA

Kaikesta edellä kirjoitetusta voimme tehdä aivan käytännöllisiä johtopäätöksiä: Raamattua voidaan lähestyä pelkästä mielenkiinnosta, sen parissa voidaan harjoittaa älyllistä askarointia, mutta se ei onnistu kauan. Muuan teologi on verrannut tällaista mielenkiintoista älyllistä puuhailua Raamatun ympärillä leikkikarhun kanssa leikkimiseen. Lapset häärivät leikkikarhun ympärillä, he silittävät sen turkkia, nyppivät sen korvaa, tönivät sitä, ja yhtäkkiä huudahtavat – ei, mutta sehän on elävä, ja se käy päälle!

Raamattu on juuri tällainen kirja. Sitä voidaan tutkia monella tavalla, muta se sisältää sellaisen latauksen, joka tulee ihmistä vastaan. Se on niin kuin Kierkegaard sanoo vallanhimoinen kirja. Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen (Heb 4:12). Se on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija. Raamattu siis paljastaa ihmisen.

Englannin lähetystyössä 500-luvulla, jolloin Englannissa benediktiini Paulinus oli lähetyssaarnaajana, kerrotaan muuan tapahtuma. Lähetyssaarnaajat olivat kuningas Edwinin linnassa. Oli synkkä päivä. Tuuli vonkui ulkona. Takka kohisi. Salissa keskusteltiin hiljakseen uudesta opista. Äkkiä saapui linnan saliin jostakin ikkunasta pieni lintu. Se viipyy hetken lieden valossa, lentää sitten ulos toisesta ikkunasta, takaisin myrskyyn ja tuntemattomuuteen. Mistä se tuli, ei kukaan voi sanoa, mihin se meni, emme tiedä. Vanha neuvonantaja lausui: mitä on edellämme ja mitäs seuraa jälkeenpäin, sitä emme tiedä. Jos tämä uusi oppi voi ilmoittaa meille jotakin näistä salaisuuksista, ennen ja jälkeen maallisen elämämme, seuratkaamme sitä,

Tämä oli sen ajan ihmisen tarina. Se kuvaa kuitenkin erään puolen Pyhässä Raamatussa. Sieltä lankeaa valo myöskin ihmisen elämään. Se on siis myös sellainen lamppu, jonka valossa Jumala näkee kaikki ihmiset, mutta tuo valo kääntyy Jumalaan itseensä. Sen vuoksi Raamattua onkin luettava juuri pelastuksen kirjana. Sen viisaus on pelastavaa viisautta. (2 Tim 3:15). Raamattua on siis luettava pelastusta varten. Jumala ei ole antanut ihmisille sanaansa sitä varten, että he sen avulla ymmärtäisivät esim. ympärillään olevaa maailmaa, maailmankaikkeutta, luontoa, yhteiskuntaa. Tätä varten Jumala on antanut meille terveen järjen ja aistit. Järjellämme ja aisteillamme me selvitämme ympärillämme olevaa maailmaa ja sen tapahtumia. Tämä on meidän luontaisten kykyjemme mukaan mahdollista eikä Jumalan ilmoitus halua tätä korvata tai tulla sen tilalle. Jumalan ilmoitus ei puhu meille maailman arvoituksia, vaan Jumalasta. Se selvittää sen mikä on jumalallista. Onkin sanottu että jos hävitämme Raamatusta ihmeet ja ennustukset, silloin itse asiassa koko Raamattu on hävitetty.

Kun kirjoitukset aukeavat, silloin voidaan lähteä myös liikkeelle. Emmauksen retkeläiset palasivat tuota pikaa Jerusalemiin. He olivat innoissaan, sillä kirjoitukset oli heille avattu. Sen vuoksi oli jotakin ideaa lähteä todistamaan Vapahtajasta. Tämän sanoo Vapahtaja itse, kun hän sanoo: ”parannusta syntien anteeksi saamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat, (Luuk 24:47-48).” Tässä lankeaa valo eteenpäin, keskelle myöhempiä aikoja ja myös tätä hetkeä, jossa me nyt elämme. Kirjoitukset ovat voimassa tässä ja nyt. Niiden avain on meidän ulottuvillamme. Sinä voit tarttua tähän avaimeen ja niin sinun Raamattusi muuttuu sinulle kiinnostavaksi elämän lähdekirjaksi. Se on kuin uutta pränttiä. Sinä löydät siitä meidän Vapahtajamme juuri sellaisena kuin hän on. Jos etsit häntä muualta, omista kokemuksistasi, ihmisten puheista tai heidän perustamistaan liikkeistä, sinä et koskaan löydä oikeata Jeesusta, vain ihmisoppeja. Vain Raamatun Jeesus on oikea Jeesus. Vain sieltä hänet voidaan löytää niistä sanoista , jotka kauttaaltaan todistavat hänestä. Ei jostakin Raamatun takaa, jostakin Nasaretin kaduilta, ei vaan tässä ja nyt, Pyhässä Sanassa, joka meidän eteemme avautuu. Sinun mahdollisuutesi on nyt käsillä. Sinulla on kirjoitukset ja sinulle ojennetaan kristillisessä sanomassa avain. Käytä sitä! Sinun sydämesi tulee palavaksi. Sinulle käy niin kuin Emmauksen miehille. He lähtivät liikkeelle, heistä tuli todistajia. Eivät he olleet uskossansa valmiita, eivät he olleet uskon sankareita, mutta heillä oli sana ja se riitti.

(Kevätkylvö 11/1973, s 18-23)


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos