Paaston aika – mutta miksi?

Tuhkakeskiviikosta alkaa kirkkovuodessa pääsiäiseen valmistava paaston aika. Mutta mitä se tarkoittaa? Miksi paastotaan?

Paastoamisesta ei Raamatussa ole yleispätevää käskyä eikä kieltoa. Merkityksettömästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Kristus antoi opetuslapsilleen ohjeita paastoa varten sanoen: ”kun paastoatte…” (Matt. 6:16) – paastoaminen tässä oletetaan osaksi normaalia kristillistä elämää (ei ”jos” vaan ”kun”). Opetuslasten epäonnistuttua riivaajahengen karkottamisessa, Jeesus opasti heitä sanoen: ”tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.” (Matt. 17:21) Apostoli Paavali mainitsee paaston asiana – toki monien muiden joukossa – jossa apostolit ”osoittautuvat Jumalan palvelijoiksi” (2. Kor 6:5; myös 11:27). Apostolien teot kertoo, kuinka tärkeissä valinnoissa kristityt ”paastosivat ja rukoilivat” (Ap.t. 13:3; 14:23).

Raamatun teksteistä piirtyy kuva paastosta luonnollisena osana kristityn elämää. Siihen ei erikseen käsketä, mutta se putkahtelee esiin siellä täällä sivulauseissa kristillisen hartauden muotona. Kuitenkin hyvin harva kristitty enää paastoaa, tutkimuksen mukaan luterilaisista vain 2,5%. Miksi on näin – ja voisiko meillä tässä asiassa olla jotain opittavaa menneiden polvien uskovilta?

Apostolinen tapa lihan kurittamiseksi

Paasto ymmärretään aivan väärin, jos se ajatellaan Jumalan edessä ansiolliseksi teoksi, jonka kautta ihminen otetaan armon alle. Tämä on varmaankin yksi syy siihen, että uskovatkin luterilaiset paastoavat niin vähän – miellämme paaston omiatuntoja taakoittavaksi ”isien perinnäissäännöksi”. Oikein käytettynä sellaisesta ei kuitenkaan ole paastossa kyse. Vaikka uskonvanhurskauden oppi vapauttaakin meidät pakkopaastoista, ei sen perusteella ole oikein kokonaan hylätä ja unohtaa tätä Jeesuksen ja apostolien käyttämää tapaa. Me emme paastoa päästäksemme armon alle, mutta armon alla olevina me paastoamme.
Oikean paaston päämääränä ei ole koskaan ollutkaan syntien anteeksiantamuksen ansaitseminen, vaan ”lihan kurittaminen”. Mitä se sitten on?

Raamattu ei ole luomiskielteinen, ruumiillisuutta halveksiva tai aistien kautta tulevia nautintoja periaatteesta vastustava. Päinvastoin, opettaahan Jumalan sana: ”Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan.” (1. Tim. 4:4) Silti koko Raamattu puhuu selvästi myös siitä, että jokaista ruumiin halua ei tarvitse eikä edes saa toteuttaa. Kristityn tulee olla oman ruumiinsa herra, ei sen palvelija.

Paavali summaa paastoamisen idean sanoissaan korinttilaisille: ”Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1. Kor. 9: 26–27) Miksi Herran apostoli kirjoittaa näin? Mitä hän tarkoittaa sanoessaan: etten minä – – itse ehkä joutuisi hyljättäväksi?

Roomalaisille Paavali kirjoittaa neuvon: ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.” (Room. 13:14) Apostolin pelko ei ole siinä, että hänen seurakuntalaisillaan on liian mukava olla, vaan se, että ylellisyydestä tulee vähitellen välttämättömyys, ja välttämättömyydestä kasvaa epäjumala. Fil. 3:19 puhuu Kristuksen ristin vihollisista, joille ”vatsa on heidän jumalansa”. Vatsanpalvonnassa kyse ei ole pelkästä ruoasta, vaan yleensä mielihyvän korottamisesta elämää hallitsevaksi seikaksi, jopa sen keskipisteeksi. Tätä vastaan apostoli taistelee paastolla, ja siihen hän kutsuu seurakuntaakin.

Paaston kautta kristitty opettelee sitä periaatteessa äärimmäisen selvää ja yksinkertaista, mutta käytännössä hyvin usein unohtuvaa asiaa, nimittäin, että hänen oma mukavuutensa ei ole elämän tärkein asia. Paaston kautta kristitty voi ikään kuin ”kuivaharjoitteluna” opetella sanomaan ”ei” mukaville, miellyttäville asioille, jotta hän kykenisi sanomaan ”ei” myös silloin, kun halut houkuttelevat eroon Jumalasta ja syntiin.

Luterilaiset tunnustuskirjat – väärinkäytökset torjuessaankin – säilyttävät positiivisen suhtautumisen oikeanlaiseen paastoon. Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan, että varsinaista ”lihan kuolettamista” on pyhän ristin kantaminen eli Kristuksen tunnustamisen tähden osaksemme tulevat koettelemukset. Kuitenkin: ”Sen kuolettamisen ohella, mikä tapahtuu ristiä kantamalla, on välttämätön myös vapaaehtoinen harjoituksen muoto. – – – Tällaisiin harjoituksiin on ryhdyttävä, ei tosin siitä syystä, että ne olisivat vanhurskauttavia jumalanpalveluksen muotoja, vaan jotta ne pitäisivät lihaa kurissa, niin ettei yltäkylläisyys saisi meitä herpoamaan ja tekisi meitä suruttomiksi ja veltoiksi. Siitähän syystä ihmiset antautuvat lihan himojen valtaan, niitä noudattamaan.”

Tarvitaanko paastoa 2000-luvulla?

Paastoa saatetaan vierastaa siksi, että sitä pidetään jotenkin vanhakantaisena asiana. Ehkä näin onkin – mutta ei kaikki vanha ole suinkaan pahasta. Meidän aikamme ei ole kehittynyt niin pitkälle, että vanhanaikainen paasto voitaisiin jättää taakse. Voisi jopa sanoa, että meidän aikamme aivan ERITYISESTI tarvitsee paastoa. Sillä koska aikaisemmin ihmiskunnan historiassa on näin valtava aineellinen yltäkylläisyys niin täysin häivyttänyt ihmisten mielistä ajatuksen siitä, että aineellinen hyvä on Jumalalta annettua lahjaa, ei itsestäänselvyys? Koska aikaisemmin elämänrytmi ollut niin kiireistä ja suorastaan sekavaa, että jopa suurimmat kristilliset juhlat unohtuvat miltei heti kun joululahjojen käärepaperit on poltettu tai pajunkissat viskattu kompostiin? Koska aikaisemmin on mielihalujen ja kunnianhimon estottomasta toteuttamisesta tehty paheen sijasta suoranainen hyve, joka työntää syrjään ajatukset vastuusta, jopa syyllisyydestä, Luojan edessä?

Meidän aikamme kristitty tarvitsee paastoa jopa ENEMMÄN kuin meitä edeltävät sukupolvet. Kaikki ympärillämme kannustaa meitä suorastaan tuhlailevan hillittömään elämäntyyliin, jossa tavaran runsaudella peitetään ajan puutetta. Kristityt eivät ole immuuneja joka puolelta tuleville viesteille, jotka kehottavat – suorastaan käskien vaativat – vapauttamaan itse itsensä moraalisista estoista. Ja kuitenkaan pelkkä ympäristön kauhisteleminen ei saa meille riittää. Paaston aikana seurakuntaa kutsutaan itse tyytymään yksinkertaiseen elämään ja hiljaisuuteen, etsimään aikaa itsetutkiskelemiselle, katumukselle ja syntien tunnustamiselle, Jumalan sanan kuulemiselle. Meitä kutsutaan pysähtymään ja rukoilemaan, ja myös palvelemaan lähimmäistä konkreettisilla rakkauden teoilla.

Mistä sitten paastoaisin? On yksinkertaisempaa paastota, jos tekee itselleen joitain selviä ”paastosääntöjä”. Mitä konkreettisemmista asioista on kyse, sitä helpompi ne on muistaa ja noudattaa. Perinteisen ruokapaaston rinnalle on nykyään kehitetty monenlaisia vaihtoehtoisia paastoamisen tapoja. Elämän yksinkertaistaminen on toki paaston ajalle sopivaa, ja siten esim. television tai internetin käyttämistä on oikein hyvä rajoittaa paastonaikana, samoin vaikkapa vaatteiden ostamista, henkilöauton käyttöä tai muuta sellaista.

Vanhaa paastoamisen tapaa ei kuitenkaan ole syytä unohtaa tai ylenkatsoa uudempien ja mielikuvituksellisempien paastomuotojen tähden. Ruokaan ja juomaan liittyvä paastoaminen koskettaa jokapäiväistä elämäämme ja sen aivan perustavimpia tarpeita. Ehkä erityisesti meidän, ravinnon yltäkylläisyyden keskellä elävien, olisi hyvä oppia, ettei ruokakaan ole itsestäänselvyys. Vai onko niin, että kehittelemme uudenaikaisia, ”kehittyneempiä” paastoamisen muotoja siksi, että ajatus yli kuukaudesta ilman suklaata, viiniä ja entrecoté-pihviä tuntuu meistä mahdottomuudelta?

Tähän kaikkeen paasto meitä kutsuu. Omien mielitekojen tukahduttamiseen. Syntien tunnustamiseen. Jumalan sanan tutkimiseen. Mutta on silti tarpeen muistuttaa paaston tarkoituksesta kirkkovuoden kierrossa. Paasto ei koskaan ole itsetarkoitus, vaan se edeltää suuria kristillisiä juhlia. Joulua edeltää adventtipaasto, pääsiäistä pitempi paasto. Kun käymme paaston aikaan, me ryhdymme juhlavalmisteluihin. Paasto ei ole itsessään päämäärä, vaan paaston tarkoitus on valmistaa meitä edessä olevaan juhlaan. Jos paastossasi vähennät aterioitasi ja sinun tulee nälkä, niin muista Kristusta, joka nälkäisenä kamppaili erämaassa perkelettä vastaan voittaakseen sinut vapaaksi. Jos sinun on jano, muista ristiinnaulittua Herraa, joka ristillä tyhjensi Jumalan vihan maljan sinun tähtesi. Jos paaston aikana väsyt, muista Vapahtajaa joka kantoi ristinpuuta Golgatalle sinun edestäsi. Sillä mitä teetkin paaston aikana, ei sen tarkoituksena ole muu kuin se, että voisit muistaa Jeesuksen ristintyötä ja sitä armoa ja syntien anteeksiantamusta, joka yksin hänen kauttaan meille syntisille annetaan.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos