Vanhassa liitossa Jumala kielsi kansaltaan veren syömisen: ”Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa. Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä” (3. Moos. 17:10-11).
Tämä kielto lienee johtunut siitä, että jo Vanhan testamentin aikaan ja yhä nykyään animistisissa heimouskonnoissa ympäri maailmaa ajateltiin, että jokaisessa elävässä olennossa on elinvoima, joka elävöittää olentojen ruumiin. Näissä heimoissa joko juotiin eläinten verta tai syötiin verta eläimen lihan kanssa, koska näin ajateltiin verestä saatavan eläimen elinvoiman, energian ja hedelmällisyyden itselle. Pidettiin saavutuksena tappaa esimerkiksi vahva villipeto, sillä sen verestä saisi villipedon voimat itselleen. Pakanarituaaleissa uhrieläinten verta käytettiin myös antamaan viljelyksille elinvoimaa. Sitä kaadettiin maahan ja juotettiin näin maassa asuvia demoneja, jotta nämä pysyisivät tyytyväisinä.
Myös Jumala opetti, että veressä on elinvoima, elämä. Mutta Jumala kuitenkin ankarasti kielsi kansaltaan veren nauttimisen. Itse asiassa Jumala kielsi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaiken veren rituaalisen käytön Israelilta. Tuo poikkeus oli Herran alttari. Vain ilmestysmajassa ja myöhemmin Jerusalemin temppelissä sai alttarin päällä käyttää verta uhrimenoissa. Jumala siis varasi kaiken veren itselleen. Vain hän sai olla elämän antaja. Ihmiset eivät saaneet käyttää verta luullakseen siten hankkivansa itselleen elämää tai yliluonnollista elinvoimaa, sillä ei elämän ottaminen itselle tai elämän antaminen niille, joilta sitä puuttui, ollut heidän käsissään. Jumala perusteli verensyöntikieltoa sillä, että ”minä olen veren teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen, sillä veri tuottaa sovituksen, koska elämä on siinä”. Jumala siis ilmaisi, ettei hän ole verta antanut ihmisten käytettäväksi kotonaan, jotteivat he pakanakansojen tavoin lankeaisi luulemaan itse voivansa verta syömällä ottaa toisen elämää itselleen. Ihmisten tuli oppia, että yksin Herra on elämän antaja, ja hän on veren antanut alttarille, että se tuottaisi ihmisille sovituksen. Jumala ei siis kansalleen veren kautta edes jakanut mahtavampaa elinvoimaa ja energisyyttä, vaan veren kautta hän tuotti heille sovituksen. Näin Jumala osoitti, että veri on tarkoitettu alttarille, ja ihmisten ei tule verestä hakea elinvoimaa, vaan veren kautta heidän tuli etsiä Herran alttarilta sovitusta. Eläinten veri itsessään ei ollut pyhää, vaan ainoastaan silloin kun sitä käytettiin alttarilla sovituksen hankkimiseen.
Alttarin veri oli täten ennakkokuva Jumalan pojan verestä, joka kerran tulisi vuotamaan ja joka tuottaisi sovituksen kaikille. Tällaisia ennakkokuvia Raamattu kutsuu varjoksi. Varjojen oli aika väistyä, kun saapui itse todellisuus, josta oli nähty vain varjo Vanhassa liitossa: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen” (Kol. 2:17).
Kun aika täyttyi ja Jumala lähetti Poikansa, lakkasi verensyöntikielto, kuten muutkin ruoka- ja juomasäädökset olemasta: ”Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa, vaan jotka, niin kuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti” (Hepr. 9:10). ”Sanoessaan ’uuden’ hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi” (Heb 8:13).
Evankelista Markus kertoo, että Jeesus itse julisti kaikki ruuat puhtaiksi: ”Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa? Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu. Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi” (Mark. 7:18-19).
Apostolien teoissa kuitenkin kerrotaan Jerusalemissa kokoontuneesta apostolien kokouksesta, jossa ratkottiin kiistaa siitä, pitäisikö pakanakristittyjen Antiokiassa noudattaa Mooseksen lakia. Kokous päätyi seuraavaan ratkaisuun: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta” (Apt. 15:28).
Tämän päätöksen tähden jotkut kristityt nykyäänkin katsovat synniksi syödä verta. Mutta jos apostolien kokouksen päätös katsottaisiin kristittyjä sitovaksi, pitäisi veren syönnin lisäksi kieltää myös kaiken sellaisen lihan syönti, josta ei tiedetä miten se on teurastettu. Kokoushan kielsi myös ”kuristetun” lihan syömisen, eli eläimen, jota ei ole tapettu kaulavaltimoa katkaisemalla.
Apostolien kokouksen ruokakiellot eivät kuitenkaan olleet kaikille pakanakristityille tarkoitetut. Ohjetta ei annettu Jumalan tähden, vaan ihmisten tähden. Koska Antiokian juutalaiskristityille oli mahdoton ajatus olla ateriayhteydessä kenenkään verta tai veristä lihaa nauttivan kanssa, oli pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen pidättäydyttävä veren syömisestä, etteivät he loukkaisi juutalaistaustaisia veljiään ja seurakunnan yhteys säilyisi. Tätä kieltoa ei siis asetettu takaamaan sen noudattajille pelastusta, vaan takaamaan rauha seurakunnassa, jossa oli huomattava joukko juutalaistaustaisia kristittyjä.
Apostolien kokouksen kielto veren ja verisen lihan syömisestä oli suunnattu Antiokian ympäristön ja Kilikian sekaseurakuntien tarpeisiin. Galatian seurakunnille ja myöhemmin syntyneille Makedonian ja Akhaian pääosin pakanakristillisille seurakunnille sitä ei koskaan osoitettukaan. Se ei siis ollut kristillisen elämän yleisohjeeksi tarkoitettu, vaan lähimmäisenrakkauden sovellukseksi yhteen ongelmalliseen tilanteeseen.
Tämän tiedämme siitä, että Jeesuksen lausuma siitä, ettei mikään mikä menee suusta sisään, saastuta ihmistä, oli yhä voimassa. Lisäksi Paavali opasti puolestaan Korintissa asuvia kristittyjä, ettei heidän tarvitse karttaa verta: ”Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden…Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden” (1.Kor. 10:27). Tuohon aikaan lihakaupoissa ja kodeissa oli tarjolla paitsi verta, myös lihaa, josta veri ei ollut laskettu. Ja siltikin Paavali kehotti kristittyjä rohkeasti syömään kaikkea mitä kaupassa myydään ja mitä kodeissa tarjotaan. Jos Apostolien kokouksen verensyöntikielto olisi tarkoitettu kaikille pakanakristityille kaikkina aikoina, ei Paavali olisi voinut Korintissa ohjeistaa syömään kaikkea mitä tarjotaan. (Sen sijaan haureuden, jonka Apostolien kokous kielsi, kieltää Paavalikin lukuisaan kertaan korinttilaisilta sekä kaikilta muiltakin kristityiltä: 1.Kor 5:1-5, Gal. 5:19, Ef. 5:3, Kol. 3:5, 1.Tess. 4:3 jne.)
Eli kristitty Suomessa saa syödä kaikkea lihaa ja myös kaikkia verestä tehtyjä ruokia (verilätyt, mustamakkara jne.) hyvällä omallatunnolla muistaen, ettei mikään, mikä menee suusta sisään saastuta ihmistä.
