Miksi tämä kirja on Raamatussa? Sehän on pessimismin käsikirja. Se on masentuneelle kuin suolaa haavoihin. Oliko niin että Salomo vanhoilla päivillään oli turhautunut ja näki kaiken elämäntyönsä merkityksettömänä? Vai onko se kyyninen ja itseironinen tilitys tai vuodatus menneestä elämästä?
Moni muukin raamatunlukija on kiinnittänyt huomionsa näihin samoihin asioihin. Joidenkin tekisi mieli hypätä koko kirjan yli. Saarnaajan kirjan kuulumista Raamattuun ei ole kuitenkaan koskaan kyseenalaistettu. Se on ollut luonteva osa heprealaista ja kristillistä Raamattua. Siksi sitä on pidettävä Pyhän Hengen inspiroimana kirjana ja siten Jumalan sanana meille. Juutalaiset lukivat tätä Kohelet-nimellä kutsuttua kirjaa lehtimajanjuhlan aikaan. Se toi tähän iloiseen sadonkorjuujuhlaan elämän toisen puolen, katoavaisuuden ja kaiken turhuuden. Kohelet merkitsee seurakuntakokouksen johtajan tointa.
Saarnaajan kirjan tarkoitushan on selvittää kuinka ihminen voi varmistaa itselleen hyödyllisen elämän. Saarnaaja tulee kuitenkin siihen tulokseen, että kaikki ihmisen saavutukset tuhoutuvat kuolemassa. Kuoleman saa monet asiat näyttämään täysin turhilta. ”Turhuus”, hepr. hebel = höyry, henkäys; tyhjyys.
Vastaus tähän ristiriitaan on Saarnaajan mukaan siinä, että ihminen elää kiitollisena ja käyttää Jumalan lahjoja: ”Jumalan lahja on sekin, että hän antaa rikkautta ja omaisuutta ja sallii ihmisen käyttää sitä ja saada siitä osansa ja iloita kaiken vaivannäkönsä keskellä” (5:18). ”Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista” (3:13). ”Syö leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. Olkoon vaatteesi valkeat ja olkoon pääsi runsaasti voideltu. Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut … Tee voimiesi mukaan se mikä on tehtävissä” (9:7-8).
Olisiko meillä suomalaisilla kristityillä tästä jotain oppimista. Meidän on joskus aika vaikea nauttia elämän pienistä iloista. Jo sana ”nauttia” kuulostaa jotenkin syntiseltä, puhummehan me nautintoaineista. Luulen, että meillä olisi kyllä varaa vähän höllätä ja ihan oikeasti nauttia monista niistä hyvistä ja kauniista asioista, jotka Jumala on luonut. Tämä ei tietenkään oikeuta mihinkään holtittomaan ja vastuuttomaan elämäntapaan. Eikä Saarnaajan näkökulma suinkaan ole vain maallinen ja tämänpuoleinen. Kyllä hän uskoo myös kuoleman jälkeiseen elämään ja Jumalan todellisuuteen.
En osaa nähdä Saarnaajan kirjaa ollenkaan synkkänä vaan ennemminkin realistisena kirjana. Tällaistahan elämä juuri on. Moni käyttää voimansa ja terveytensä hankkeisiin, jotka kuoleman näkökulmasta ovat arvottomia. Niillä ei ole iankaikkista merkitystä. Siksi on tärkeä miettiä, miten ja mihin elämänsä käyttää.
Ei Saarnaaja mielestäni ole kyllästynyt elämäänsä eikä turhautunut. Hän on oppinut hyväksymään kuolevaisuutensa ja avuttomuutensa. Hänellä on oikeanlainen kunnioitus pyhää Jumalaa kohtaan. Kaikki riippuu kuitenkin Jumalasta, miksi siis edes yrittäisin toteuttaa vain omaa tahtoani: ”Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin” (3:14).
Saarnaajan kirjassa on myös nöyrä asenne Jumalan edessä. Kaikki tulee lahjana Häneltä, joka on kaiken luonut. Ihminen ei kuitenkaan läheskään aina ymmärrä Jumalaa. Ihmisen oma viisaus ei riitä: ”… havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä” (8:17). Ihminen ei myöskään tunne tulevaisuutta: ”Ihmistä painaa kiusaava taakka: hän ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu eikä miten se tapahtuu … Ihminen ei ole tuulen valtias, ei hän pysty sitä pidättämään, eikä kukaan hallitse kuoleman hetkeä. Sodasta ei ole pääsyä eikä synti päästä tekijäänsä vapaaksi” (8:7-8). Tällainen asenne on tärkeä muistutus nykyajan itsetietoiselle ja kaikkivoipaiselle ihmiselle: ”älä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä” (5:1).
Saarnaajan kirja vie pohjan ihmisen luottamukselta omaan hyvyyteensä ja mahtavuuteensa. Kaikkien osa on lopulta sama, vaikka tässä elämässä toinen olisi rikas ja toinen köyhä: ”kaikki on tullut tomusta ja palaa tomuun” (3:20). Kuitenkin hän uskoo, että ”henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut” (12:7) ja ”ihminen menee iäiseen majaansa” (12:5). Kaukana on siis se nykyaikainen ajatus, että koska elämä on lyhyt niin ”syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”. Saarnaaja uskoo, että ”jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa johdosta” (8:12), sillä ”Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista” (12:14).
Voisi sanoa, että Saarnaajan kirja on hyvää valmistumista evankeliumin kuulemiseen ja vastaanottamiseen. Se riisuu luottamasta itseensä ja elämäänsä, ja kehottaa odottamaan hyvää yksin Jumalalta.
