Uskonpuhdistuksen leviäminen

Rooman kirkossa vaikuttaneet epäkohdat herättivät arvostelua myöhäiskeskiajalla. Jännitteitä aiheutti sekä pelastustien hämärtyminen että paavin harjoittama taloudellinen riisto. Kuitenkin vasta Lutherin 95 teesiä vuonna 1517 synnyttivät selvän taistelutilanteen. Luther itse toivoi, että kirkon johto itse puuttuisi epäkohtiin ja ryhtyisi niitä poistamaan. Hyvin pian kuitenkin kävi ilmeiseksi, ettei paavilla ole aikomustakaan muuttaa kirkon opetusta ja toimintaa. Hän ryhtyi päinvastoin rankaisutoimiin niitä kohtaan, jotka vaativat uudistuksia ja muutoksia. 

Vuonna 1518 Luther sai kuitenkin vielä rauhassa jatkaa julistustaan aneita ja Rooman kirkon rippikäytäntöä vastaan. Varsin nopeasti hänen kritiikkinsä laajeni koskemaan myös pyhiinvaelluksia, messu-uhria, kiirastulta, Marian asemaa ja myös paavin valtaa. Varsinkin paavin arvosteleminen oli tietenkin punainen vaate, jota kirkon johto ei voinut sietää. Roomassa ajateltiin, että paavi on yhtä erehtymätön kuin koko kirkko. Siksi aneita vastustaessaan Luther vastustaa itse Pyhän Hengen työtä.

Augsburgin valtiopäivillä

Elokuussa 1518 Luther sai kutsun saapua Roomaan selvittämään opetustaan. Lutherin tapauksen tutkiminen annettiin kardinaali Cajetanuksen tehtäväksi. Lutheria syytettiin harhaopin levittämisestä. Lutherin onnistui kuitenkin järjestää asia niin, ettei hänen tarvinnut mennä Roomaan vaan hän tapasi Cajetanuksen Saksassa, Augsburgin valtiopäivillä. Ellei Luther peruisi sanojaan, Cajetanukselle annettiin valtuudet panna tämä ”pahamaineinen kerettiläinen” kahleisiin ja viedä hänet Roomaan. Paavi kutsui Lutheria myös ”turmeluksen lapseksi”.

Syyskuun 1518 lopussa Luther sai käskyn saapua Augsburgiin. Matkalle lähtiessään Luther ajatteli: ”Nyt on kuolema edessä … Voi, minkä häpeän tuotankaan vanhemmilleni!”. Kun hän vihdoin saapui Augsburgiin, hänen vatsansa oli jännityksestä niin sekaisin, ettei hän pystynyt edes kävelemään.

Kardinaali Cajetanus ei kuitenkaan ollut mikään pyöveli vaan hyvin oppinut ja sivistynyt dominikaanimunkki. Hän oli huolellisesti lukenut Lutherin kirjoitukset. Cajetanus oli tullut siihen tulokseen, että Luther oli väärässä kolmessa asiassa. Nämä olivat ansioitten varasto, uskon välttämättömyys vanhurskauttamisessa ja sakramenttien tarjoamassa armossa sekä paavin valta oikeuttaa aneiden saarnaaminen. Luther oli siis kiistänyt, että kirkolla olisi pyhien ihmisten ansioiden varasto, josta voitaisiin sitten jakaa tai jopa myydä ansioita niille, joilla niitä ei ollut Jumalan edessä. Samoin Luther oli pitänyt uskoa pelastumisen ehdottomana edellytyksenä. Hän myös kiisti, että paavi voisi antaa oikeuden aneiden myymiseen. Luther hylkäsi koko tämän anekaupan Jumalan sanan vastaisena. Ihminen ei tarvitse aneita eli vapautumista hyvitystöistä vaan hän tarvitsee Kristuksen ristintyön ansiota vapautuakseen syyllisyydestä.

Cajetanusta oli kielletty väittelemästä Lutherin kanssa. Hänen piti saada Luther lausumaan vain yksi pieni latinan kielen sana, nimittäin ”revoco” eli ”peruutan”, siis hylkään nämä opetukseni. Luther heittäytyi maahan kardinaalin eteen. Hän kohottautui vain polvilleen, kun häntä pyydettiin puhumaan. Opissa hän kuitenkin pysyi vahvana. Hän vastasi, että usko on välttämätöntä ennen kuin sakramentit saattoivat vaikuttaa, ja että oppikysymyksissä Raamatulla oli viime kädessä arvovalta, koska kaikki ihmiset saattoivat erehtyä. Tämän vuoksi Cajetanus ja Luther joutuivat ilmiriitaan. Cajetanus uhkasi viedä Lutherin kahleissa Roomaan ja julistaa hänet ja kaikki hänen ystävänsä kirkonkiroukseen: ”Mene äläkä tule eteeni ennen kuin olet valmis peruuttamaan”, Cajatanus jyrisi.

Luther palasi riemuissaan asunnolleen. Hän sanoi, että ei voi kieltää sitä ymmärrystä, jonka kautta hän on saanut tulla kristityksi. Lokakuun 20. päivän iltana Luther pakeni Augsburgista. Hän unohti jopa alusvaatteessa majapaikkaan ja livahti kaupunginmuurin kolosta ja kapusi paikalle osuneen vanhan kaakin selkään. Sillä hän ratsasti niin kauas kuin jaksoi. Takaisin Wittenbergiin hän saapui 31. lokakuuta, tasan vuosi teesien naulaamisen jälkeen. Onneksi Wittenberg kuului ruhtinaskuntaan, jonka hallitsija, vaaliruhtinas Fredrik päättikin ryhtyä suojelemaan Lutheria. Tämän oikeudentuntoisen ja hurskaan Fredrik Viisaan suojelu ilmeisesti pelasti Lutherin hengen, ja mahdollisti uskonpuhdistuksen toteuttamisen.

Vanhurskauden opettaja

Tämä antoi Lutherille rauhan keskittyä jälleen työhönsä Wittenbergin yliopiston professorina. Luther opiskeli itse innokkaasti kreikan ja heprean kieliä ja ammensi niiden avulla Raamatusta uusia rikkauksia. Näin hän irtaantui lopullisesti keskiaikaisesti tavasta tulkita Raamattua filosofian keinoin. 

Vuoden 1518 ja 1519 vaihteessa Luther kirjoitti: ”… aloin käsittää Jumalan vanhurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskaus Jumalan lahjana elää, nimittäin uskosta … armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta niin kuin kirjoitettu on: Uskosta vanhurskas saa elää. Silloin tunsin itseni kuin uudesti syntyneeksi. Oli kuin olisin saanut käydä avoimista ovista suoraan paratiisiin. Raamatusta avautui minulle aivan kuin uusi puoli … Tämä Paavalin jae oli minulle todella paratiisin portti”. Luther oli siis jo uskonpuhdistaja, mutta lopullinen uskon ja armon kirkastuminen tapahtui tuona vuodenvaihteena. Yksinkertainen evankeliumin sana teki työnsä Lutherin elämässä ja pian se sana tulisi leviämään koko Saksaan ja suureen osaan Eurooppaa.

Nämä ajatukset julkaistiin Lutherin Galatalaiskirjeen selityksessä vuonna 1519. Sen keskeinen ajatus on juuri siinä, että syntinen ihminen vanhurskautetaan uskon kautta. Sen sijaan hän sanoo, että kirkon lain kautta ”omiatuntoja vain kiusataan tai rahaa kalastetaan, ja lisäksi luottamus Kristukseen tuhotaan täysin samalla kun kirkko on täynnä tekopyhiä ja epäjumalia”. Paavista Luther sanoi, että hän edustajineen esittää ”täysin harhautunutta tulkintaa Jumalan sanasta sekä sen vastaisin johtopäätöksiä”. Keväällä 1519 Luther jo mietiskeli sitä, onko paavi itse Antikristus vai ainoastaan hänen apostolinsa. Vähän myöhemmin hän kiisti myös kirkolliskokousten arvovallan ja sanoi, että Kristus yksin on kirkon pää maan päällä. Tämän pahemmin ei kukaan olisi voinut asettua Rooman kirkon johtoa vastaan. Vastaisku tulikin pian.

Baabelia vastaan

Vuonna 1519 Luther oli jo kuuluisuus ympäri Eurooppaa. Olihan hän uskaltanut asettua paavin arvovaltaa vastaan. Eräs henkilö kuvasi Lutheria tuolloin näin: ”Martti on keskipituinen, niin huolien ja opintojen kuihduttama, että hänen luunsa voi melkein laskea nahan läpi. Hän on miehekkään näköinen, elämänsä parhaassa kukoistuksessa (36-vuotias), ja hänellä on kantava, selvä ääni… Olemukseltaan ja esiintymiseltään hän on hyvin kohtelias ja ystävällinen, eikä hänessä ole mitään stoalaista karuutta tai äreyttä: hän käyttäytyy aina hyvin. Häntä moititaan vain yhdestä asiasta: kumotessaan väitteitä hän on jossain määrin kiihkeämpi ja purevampi …”.

Kesäkuun 24. päivänä vuonna 1520 julkaistiin Roomassa bulla, jossa Lutherille annettiin 60 päivää aikaa peruuttaa opetuksensa tai hän joutuisi kirkonkiroukseen kannattajiensa kanssa. Näihin aikoihin Luther julkaisi kirjan, jotka tekivät lopulliseksi välirikon Rooman kirkon kanssa. Niistä ensimmäinen oli nimeltään ”Saksan kansan kristilliselle aatelille”. Tuossa kirjassa Luther kirjoittaa: ”… paavi on oikea antikristus … paavi ei ole kaikkein pyhin vaan kaikkein syntisin. Jospa Jumala taivaasta mitä pikimmin hävittäisi istuimesi ja vajottaisi sen helvetin syvyyteen! Kuka on antanut sinulle vallan korottaa itsesi Jumalasi ylitse … sinun kurkullasi ja kynälläsi valehtelee ilkeä saatana … sinä väännät ja käännät Raamattua niin kuin itse haluat. Ah Kristus, Herrani, katsahda alas, anna viimeisen päiväsi pian tulla ja hävitä perkeleen pesä Roomassa!” – Tämän jälkeen ei sovusta enää ollut toivoakaan.

Tuossa kirjassa Luther esittää myös kirkon uudistamisen ohjelmansa. Sen mukaan pitäisi mm. lopettaa aneet, pyhiinvaellukset, sielunmessut ja pyhimysten muistopäivät, sallia pappien mennä naimisiin, rajoittaa luostarien toimintaa. Ihmisiä tulee ohjata kotiseurakuntiinsa, joiden elämä tulee uudistaa evankeliumin mukaiseksi. Siellä ihmisille tulee opettaa Raamattua ja kristillistä oppia. Luther sanoo: ”nytkin nuori kansa nääntyy ja surkeasti joutuu perikatoon keskellä kristikuntaa, koska siltä puuttuu evankeliumi, jota sille aina tulisi opettaa ja teroittaa … Eikö olisi kohtuullista, että jokainen kristitty 9- tai 10-vuotiaana osaisi koko pyhän evankeliumin?”. Lutherin kirjaa painettiin 4000 kappaletta mikä tuohon aikaan oli valtava määrä. Kirja myytiin loppuun kahdessa viikossa.

Seuraava Lutherin kirja syksyllä 1520 oli nimeltään ”Kirkon Baabelin vankeudesta”. Siinäkin Luther hyökkäsi paavia vastaan ja vähensi sakramenttien määrän seitsemästä kahteen eli kasteeseen ja ehtoolliseen. Luther myös korosti jälleen, että olennaista on usko Kristuksen lupauksiin eli ulkonainen osallistuminen sakramentteihin. Lopussa Luther sanoi: ”Olen todella halveksinut Teidän paavinistuintanne, Rooman kuuriaa … ette … voi kieltää, että se on turmeltuneempi kuin mikään Baabel tai Sodoma. Sikäli kuin ymmärrän, se on täysin rappiolla, toivottomassa tilassa ja surullisen kuuluisa jumalattomuudestaan”. 

Wormsin valtiopäivillä

Saksa sai kesällä 1519 uuden keisarin, Kaarle V:n. Käytännössä Saksa oli kuitenkin jakaantunut kymmeniin hyvin itsenäisiin ruhtinaskuntiin. 

3. tammikuuta 1521 Luther julistettiin Roomassa kirkonkiroukseen. Siinä todettiin myös, että jokainen maakunta, kaupunki tai seurakunta, joka suojelisi Lutheria, joutuisi kirkonkiroukseen. Samalla alkoivat Saksan valtiopäivät Wormsissa. Uutta keisaria vaadittiin siellä laatimaan käskykirje Lutheria vastaan. 

Mutta sitten tapahtui jotain. Kansa nousikin vastarintaan. Roomaan lähettiin viesti: ”Koko Saksa on kapinassa. Yhdeksän kymmenesosaa huutaa Lutheria ja loput ’kuolema Rooman kuurialle’ (eli paavinistuimelle)”. Saksan ruhtinaat totesivat siksi keisarille, että jos Luther tuomittaisiin kuulematta häntä, se saattaisi hyvin johtaa kapinaan tai vallankumoukseen. Lutherkin kyllä huomasi, että tunnelma alkoi kiristyä Saksassa. Hän kuitenkin sanoi, ettei tahtoisi, että ”ihmiset taistelisivat evankeliumin puolesta väkivallalla ja tappamisella … Maailma on voitettava sanalla”. Luther kutsuttiin Wormsin valtiopäiville, ja niin hän kirjoitti ystävälleen Staupitzille: ”Nyt ei ole aika ujostella, vaan korottaa äänensä”.

Kun Luther lähti Wittenbergistä, suuret ihmisjoukot tulivat häntä vastaan kaikkialla. Hän saarnasi matkan varrella täpötäysissä kirkoissa. Ihmiset kuuntelivat saarnaa jopa kirkon ulkopuolella, kun eivät mahtuneet sisään. kaksituhatta ihmistä saattoi hänet sisään Wormsin kaupungin portista. Torvisoittokunta oli häntä vastassa. Myös monet Saksan ruhtinaat alkoivat asettua hänen tuekseen. Heitä tosin ehkä eniten suututti se, että paavi puuttui niin hanakasti Saksan sisäisiin poliittisiin kysymyksiin. Mutta oli ruhtinaiden joukossa myös monia, joita kosketti Lutherin julistama puhdas evankeliumi.

Luther itsekin ymmärsi, kuinka merkittävä oli tuo hänen käyntinsä Wormsin valtiopäivillä. Hän sanoi: ”Ellei minua estetä väkisin tai ellei keisari peruuta kutsuaan, menen Wormsiin Kristuksen lipun alla helvetin portteja vastaan”. Luther uhosi, että ”ennen sanoin, että paavi on Kristuksen sijainen. Nyt minä julistan, että paavi on Kristuksen vastustaja ja paholaisen apostoli”.

Luther haettiin valtiopäiville 17. huhtikuuta 1521. Paikalla kokouksessa oli itse keisari V, hänen neuvonantajansa, Rooman edustajat, seitsemän vaaliruhtinasta, kirkon piispat ja ruhtinaat, kaupunkien edustajat ja espanjalaisia sotilaita paraatiasuissaan. Keskelle salia oli pöydälle asetettu Lutherin kirjoittamat kirjat. Häntä pyydettiin vastaamaan kahteen kysymykseen: ”Oletko kirjoittanut nämä kirjat?” ja ”Oliko niissä jotain, minkä haluaisit peruuttaa?”. Luther häkeltyi silminnähden; eikö tulisikaan mitään väittelyä? Eikö hän saisi perustella opetuksiaan? Hän vastasi kuitenkin kuuluvalla äänellä: ”Kirjat ovat kaikki minun, ja olen kirjoittanut vielä enemmänkin … Tämä koskee Jumalaa ja hänen sanaansa. Tämä koskee sielujen pelastusta … Pyydän hartaasti, antakaa minulle aikaa”. Lutherille annettiin yksi päivä aikaa vastata. Majapaikassaan Luther kirjoitti: ”Niin kauan kuin Kristus on armollinen, en peru mitään”.

Seuraavana päivänä Luther kutsuttiin valtiopäivien eteen illan hämärtyessä. Kynttilänvalossa hän nyt vastaili kysymyksiin: ”Olen kirjoittanut kristillisestä uskosta ja hyvistä teoista niin kunniallisesti, selvästi ja kristillisesti”, että joka vastustajat arvostavat niitä. Niitä hän ei varmasti peruisi. Luther koetti saada kuulustelijansa keskustelemaan itse asioista. Tästä hän kuitenkin kieltäytyi. Yksittäinen ihminen ei kuulemma voi kyseenalaistaa koko kirkon traditiota. Niinpä Lutherille esitettiin vain yksi kysymys: ”Perutteko vai ette?”. Luther vastasi ”ilman sarvia ja hampaita”: ”Mikäli minua ei saada vakuutetuksi Raamatun todisteiden ja avointen, selkeiden perusteiden ja päättelytaidon avulla – ja omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan – en voi enkä tahdo peruuttaa mitään, sillä ei ole turvallista eikä viisasta toimia vastoin omaatuntoaan”. Sitten hän lisäsi: ”Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Amen”.

Tätä puheenvuoroa voi pitää koko uskonpuhdistuksen vedenjakajana. Koko maailmalle oli nyt tehty selväksi, mistä asioista uudistajat olivat eri mieltä Rooman kirkon kanssa. Eivätkä uskonpuhdistajat olleet valmiit tinkimään vaatimuksistaan. Tästä lähtien jokaisen oli valittava puolensa; joko paavin tai Lutherin kannattajien joukosta. Wormsin kaupunkiin alkoi joka puolelle ilmestyä kylttejä, joissa oli nauhakengän kuva. Se oli talonpoikaiskapinan symboli. Siksi ruhtinaat ja piispat alkoivat huolestua toden teolla. Johtaako Lutherin aloittama uskonpuhdistus kapinaan ja sisällissotaan?

Wartburgin linnaan

Keisari ilmoitti, että Saksa tukisi edelleen paavia ja katolista kirkkoa. Luther sen sijaan tuomittiin, mutta häntä ei vangittu. Keisari määräsi hänet matkustamaan suoraan Wittenbergiin, ja niin hän lähti huhtikuun 26. päivänä huomaamatta seurueineen Wormsista. Noin viikon päästä hän oli kahden seuralaisena kanssa vielä matkalla, kun metsätiellä neljä tai viisi aseellista ratsastajaa kaappasi Lutherin. Hän luuli päiviensä nyt päättyvän, mutta asemiehet olivatkin vaaliruhtinas Fredrikin sotilaita, jotka veivät Lutherin turvaan Wartburgin linnaan. Siellä Luther sai lämpimän vastaanoton. Hänen munkinvaatteensa vaihdettiin ritarin asuun ja hän antoi partansa ja hiuksensa kasvaa, ettei häntä tunnistettaisi. Vain kaikkein luotettavimmat henkilöt saivat tietää, että Luther oli linnassa. 

Luther vietti Wartburgin linnassa kymmenen kuukautta. Ne olivat hänen elämänsä tuotteliainta aikaa; hän kirjoitti kymmenkunta kirjaa ja käänsi koko Uuden testamentin saksaksi yhdessätoista viikossa! Se oli huikea suoritus, mutta siitä huolimatta hän kirjoitti: ”Täällä minä vetelehdin päivät pitkät laiskana ja maha täynnä ruokaa!” Kaiken lisäksi UT oli käännetty niin loistavasti, että se loi perustan koko saksan kirjakielelle.

Yksi Wartburgissa syntyneistä kirjoista oli Marian kiitosvirren selitys. Siinä hän kääntää ylösalaisin keskiajan opetuksen Mariasta. Maria ei ollutkaan itsessään pyhä ja nuhteeton, vaan Jumala valitse tytön, joka ei itsessään ollut mitään, ja teki hänestä Poikansa äidin. Luther sanoi: ”Maria ei tee mitään; Jumala tekee kaiken”.

Maaliskuun 6. päivänä 1522 Luther palasi Wartburgin linnasta Wittenbergiin (hän oli kyllä kerran salaa käynyt siellä jo joulukuussa). Uskonpuhdistus alkoi näihin aikoihin vaikuttaa mm. siihen, että yhä useammat munkit luopuivat munkkiudestaan, ehtoollista alettiin jakaa maallikoille, seurakuntiin alettiin asettaa evankelisia pappeja jne. Uskonpuhdistus sai kaiken tämän seurauksena myös ensimmäiset marttyyrinsa. Alankomaissa poltettiin vuonna 1523 roviolla kaksi uskonpuhdistuksen kannattajaa.

Jo hyvin pian levisi uskonpuhdistusliike myös Sveitsiin, jossa Ulrich Zwingli nousi sen johtajaksi. Uskonpuhdistus sai Sveitsissä kuitenkin erilaisen muodon kuin Saksassa. Sveitsin uskonpuhdistajat halusivat hävittää kaiken katolisen, mutta tulivat samalla hävittäneeksi myös hyviä ja rakentavia asioita. Ehtoollisen suhteen sveitsiläiset hylkäsivät ajatuksen siitä, että leipä ja viini olisivat oikeasti Kristuksen ruumis ja veri. Tästä syntyi kitkerä kiista Lutherin ja Zwinglin kannattajien välille. Tämän kiistan seurauksena ovat luterilaiset ja reformoidut (kalvinilaiset, presbyteerit ym.) edelleen erossa toisistaan. 

Luther oli vuonna 1521 sanonut: ”Minua he eivät ikinä pakota ottamaan vaimoa!” Neljä vuotta myöhemmin hän joutui kuitenkin syömään sanansa. Lutherin ovelle ilmestyi nimittäin joukko nunnia, jotka olivat olut- ja sillitynnyreissä paenneet luostarista. Lutherin onnistui järjestää kaikille muille paikat ja jopa aviomiehet, mutta Katharina von Bora jäi yli. Luther kirjoitti: ”Yhtäkkiä, odottamatta, ajatellessani aivan muita asioita, Herra asetti niskaani avioliiton ikeen”. Avioliitto tuli yllätyksenä monille Lutherin ystävillekin. Luther oli tuolloin 42-vuotis ja vaimo 26-vuotias. Luther sanoi, että oli aika järkytys herätä aamulla palmikot tyynyllä vieressään. He saivat kuusi lasta ja elivät onnellisina yhdessä. Lutherien avioliitosta muodostui pitkäksi ajaksi esikuva evankelisesta perheestä ja varsinkin papin perheestä (sellaisiahan ei keskiajalla ollut).

Sana vaikuttaa

Uskonpuhdistus vaikutti siis moniin asioihin. Silti Luther sanoi: ”Minä en tehnyt mitään, vaan annoin Sanan tehdä tehtävänsä”. Eli kun puhdasta evankeliumia julistettiin ja ihmiset uskoivat siihen, se alkoi muuttaa sekä yksilöiden että seurakuntien elämää. Ja samalla se vaikutti myös maalliseen yhteiskuntaan ja valtioihin. Luther kirjoittikin: ”Minä vain opetin, saarnasi ja kirjoitin Jumalan sanaa … ja samalla kun minä nukuin tai join Wittenbergin olutta yhdessä ystävieni Filipin tai Amsdorfin kanssa, Jumalan sana heikensi paavinvaltaa niin, ettei yksikään ruhtinas eikä keisari ole ikinä aiheuttanut sille niin suurta tappiota. Minä en tehnyt mitään. Sana teki kaiken”.

1520-luvun puolivälissä ei politiikkaa ja uskontoa enää voinut erottaa toisistaan. Vaikka Luther oli julistettu lainsuojattomaksi, ruhtinaat eivät tehneet elettäkään hänen vangitsemisekseen. Vuonna 1522 valtaan tullut uusi paavi vaati hallitsijoita toimiin Lutheria vastaan, mutta ei saanut vastakaikua. Saksan kansan pääosa ja monet ruhtinaat olivat ryhmittyneet Lutherin tueksi.

Paimenena

Vuonna 1527 Luther oli 44-vuotias. Koska elinikä tuohon aikaan oli keskimäärin 40 vuotta, Luther kutsui tästä lähtien itseään vanhukseksi. Hänellä oli jatkuvia sairauksia, jopa kohtauksia, joista hän ei uskonut selviävänsä. Samoihin aikoihin riehui myös rutto Saksassa. Lisäksi Luther oli taipuvainen masennukseen, mikä teki hänen elämänsä usein hyvin raskaaksi. Hän oli kuitenkin edelleen valtavan tuottelias. Tästä lähtien hänen työssään korostui paimenuus. Hän oli uskon puolustaja. Tällöin alkoivat myös uusien evankelisten seurakuntien tarkastukset joissa Luther toimi ikään kuin piispana. Hän kirjoitti: ”Tarkastuksemme sujuu joutuisasti. Mitä surkeutta täältä löytyykään!” Kansa oli laiskaa tulemaan kirkkoon, markkinoita ja ryyppäämistä harjoitetaan myös pyhäisin. Luther hämmästyi sitä uskonnollista tietämättömyyttä, joka vallitsi kansan parissa.

Siksi hän kirjoitti vuonna 1520 Vähän katekismuksen. Sen esipuheessa hän sanoo: ”Voi hyvä Jumala sitä surkeutta, minkä olen saanut nähdä! Tavallinen kansanmieshän ei varsinkaan maaseudulla tiedä kristinopista yhtään mitään, ja valitettavasti myös monet papit ovat jokseenkin taitamattomia ja kyvyttömiä opettamaan. Kaikkien heidän kuitenkin pitäisi olla kristittyjä, kastettuja ka pyhän ehtoollisen sakramentin nauttijoita, vaikka eivät osaa Isä meidän -rukousta, uskontunnustusta eivätkä kymmentä käskyä. He antavat elämänsä kulua niin kuin tyhmän karjan ja järjettömien sikojen elämä kuluu. Evankeliumin tultua nyt julki he ovat silti oppineet mestarillisesti väärinkäyttämään kaikkea vapautta”. ”Voi teitä, myllynkivi kaulaanne!”, hän sanoi piispoille, jotka antoivat tilanteen vain jatkua tällaisena. 

– Mitähän Luther sanoisi, jos näkisi tilanteen tämän päivän Suomessa? 

Papeille ja perheenisille Luther laati Ison Katekismuksen. Siihen hän kiteytti kristillisen uskon ja elämän sisällön.

Tummat pilvet

Tummat pilvet olivat kuitenkin kohoamassa Saksan ja uskonpuhdistajien taivaalle. Turkkilaiset olivat piirittämässä Wieniä ja keisari kutsui Saksan valtiopäivät koolle Speyeriin vuonna 1529. Keisarin mielestä harhaopin, siis luterilaisuuden, sietäminen on suoraan yhteydessä Saksan heikkouteen turkkilaisten edessä. Sekä turkkilaisista että luterilaisista piti päästä eroon!

Speyerissa syntyi nimitys ”protestantit”. Kuusi ruhtinasta ja joukko kaupunkien edustajia julkaisivat siellä protestinsa siitä, että valtiopäivillä koetettiin rikkoa sopimusta uskontorauhasta. Kolme vuotta aiemmin oli nimittäin sovittu, että kukin alue oli itse vastuussa oman alueensa uskonnollisista asioista. He sanoivat, että Jumalan kunniaa ja sielujen pelastusta koskevissa asioissa jokaisen on itse vastattava Jumalalle. Kun protestanttien edustajat tulivat neuvottelemaan asiasta, keisari heitti heidät vankilaan.

Saksa oli selvästi ajautumassa kohti sisällissotaa. Keisari vaati katolisen uskon palauttamista koko maahan, vaikka aseellisin keinoin. Monet ruhtinaat vaativat sen sijaan oikeutta päättää itse omien alueittensa uskon asioista. Kun Lutherilta tultiin kysymään neuvoa, hän vastasi määrätietoisesti, ettei aseelliseen taisteluun pidä ryhtyä. Se vain hukuttaisi koko Saksan vereen.

Augsburgin tunnustus

Keisari Kaarle V toimi kuitenkin tässä tilanteessa viisaasti. Hän pyysi Lutherilta ja uskonpuhdistajilta selontekoa siitä, missä asioissa he olivat eri mieltä Rooman kirkon kanssa. Heidän pitäisi tulla vuonna 1530 Augsburgin valtiopäiville tekemään selkoa uskostaan. Lutheria ei uskallettu päästää Augsburgiin, mutta Melanchthon lähti sinne eräiden muiden uskonpuhdistajien kanssa. Kesäkuun 25. päivänä valtiopäivillä luettiin Melanchthonin laatima ja Lutherin hyväksymä Augsburgin tunnustus. Tästä asiakirjasta tuli luterilaisen kirkon kaikkein tärkein tunnustuskirja.

Augsburgin tunnustuksessa sanotaan, ettei ”meikäläisten keskuudessa ole opissa eikä seremonioissa omaksuttu mitään, mikä sotisi Raamattua tai katolista kirkkoa vastaan”. Kuitenkin tunnustuksessa sanotaan, että ”kun piispat opettavat tai määräävät sellaista, mikä sotii evankeliumia vastaan, niin seurakunnalla on tukenaan Jumalan käsky, joka kieltää tottelemasta heitä”… ”Katolisillekaan piispoille ei pidä antaa periksi, jos he erehtyvät ja opettavat mielipiteitä, jotka ovat ohjeellisen Jumalan sanan vastaisia” (XXVIII).

Augsburgin tunnustukseen on tiivistetty Raamatun oppi. Keskeisin on pykälä IV vanhurskauttamisesta: ”Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille lahjoitetaan vanhurskaus ilmaiseksi Kristuksen tähden, uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on sovittanut syntimme. Tämän uskon Jumala lukee vanhurskaudeksi itsensä edessä”.

Kaiken kaikkiaan pyrkii Augsburgin tunnustus vain ilmaisemaan koko kristillisen kirkon uskon ja opin, ei vain jonkin yksityisen kirkkokunnan opetusta. Siihen sisältyy myös luettelo niistä epäkohdista, jotka on poistettu luterilaisissa seurakunnissa. Näitä ovat ehtoollisen tarjoaminen vain yhdessä muodossa (leipänä), pappien naimattomuus, messut kuolleiden puolesta ja yksityismessut, vaatimus luetella kaikki synnit ripissä (kuka siihen pystyisi?) ja munkkilupaukset. Kantaa otettiin myös erilaisten perinnäissääntöjen, kuten ruokien erottelun, paastojen ja pyhäpäivien oikeaan käsittämiseen. Augsburgin tunnustuksessa torjutaan myös se, että kirkko sotkeentuisi maallisiin asioihin ja lainkäyttöön. 

Augsburgin tunnustuksen tarkoitus oli päästä sovintoon luterilaisten ja katolisten välillä. Kaikille kävi kuitenkin nyt selväksi, että näiden kahden suuntauksen välille oli auennut ammottava railo, jota ei enää voinut kuroa umpeen. Uskonpuhdistuksen vastustajat laativat asiakirjan ”Augsburgin tunnustuksen kumoamus”. Melanchton taas laati ”Augsburgin tunnustuksen puolustuksen”, joka myöhemmin otettiin mukaan Luterilaisiin tunnustuskirjoihin.

Rintamalinjat olivat siis vedetty. Odoteltiin enää sotaa. Se alkoikin ennen Lutherin kuolemaa ja vasta vuonna 1555 päästiin rauhaan, jossa Saksa jakautui katolisiin ja luterilaisiin ruhtinaskuntiin. Tuota rauhaa kutsuttiin Augsburgin uskontorauhaksi. Keisari luopui vaatimasta sitä, että luterilaiset kääntyisivät takaisin katoliseen uskoon. Rauhan periaatteena oli ”kenen maa, sen uskonto” (cuius regio, eius religio). Ennen rauhaan pääsemistä virtasi kuitenkin turhaan verta. Ja jatkuivathan katolisten ja evankelisten väliset sotatoimet vielä kolmikymmenvuotisessa sodassa 1600-luvun puolella (1618 – 48). Aseilla ei ihmisten uskoa kuitenkaan voida päättää, ja niin evankelinen usko säilyi ja jatkoi etenemistään myös tänne Pohjan perukoille.

Ks. myös Miksi uskonpuhdistus tapahtui?


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos