”Mikä on Lähetyshiippakunnan kanta vapaamuurariuteen? Ymmärtääkseni katolisen kirkon piirissä jäsenyys on kielletty niin maallikko- kuin pappisjäseniltäkin. Suomen Ortodoksisen kirkon kanta on sen sijaan lievempi: maallikkojäsenet saavat kuulua vapaamuurarijärjestöön, mutta pappisjäseniltä tämä on kielletty. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei tiettävästi ole suostunut ottamaan kantaa vapaamuurareiden suhteen, mutta naapurimaassamme Ruotsissa kansankirkon pappissäädylle on jopa tyypillistä liikkeeseen kuuluminen aina piispanvirkaa myöten.
Onko Lähetyshiippakunnalla siis jokin erityinen kanta Vapaamuurari-liikkeen jäsenyyteen?”
Oheinen kysymys vapaamuurariudesta tiivistyy kysymykseen siitä, voiko tunnustava kristitty olla vapaamuurarijärjestön jäsen. Niin kuin Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan kantaa kysyvä henkilö tietää, eri kirkkokunnilla on erilaisia käsityksiä ja ohjeistuksia jäsenyyteen liittyen. Yksi kieltää, toinen sallii ja kolmannen kanta on epäselvä. Siksi jäsenyyden mahdollisuutta on syytä pohtia myös Lähetyshiippakunnan näkökulmasta.
Vapaamuurariutta voi tutkia monesta eri näkökulmasta. Esimerkiksi voisi tarkastella vapaamuurariloosien panosta hyväntekeväisyydessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tai keskittyä vapaamuurareiden veljelliseen, yhteisölliseen merkitykseen sen jäsenille. Näkökulmia löytyy monia, mutta tärkeimmäksi nousee kuitenkin kysymys vapaamuurariuden uskonnollisesta ja hengellisestä sisällöstä. Onko vapaamuurarius verrattavissa uskontoon tai uskonnolliseen toimintaan, jolla on oma opetus ja tunnustus? Jos näin on, niin silloin kristityn tulee arvioida muurariutta Raamatun sanan valossa.
Muurarit itse kieltävät olevansa ”uskonto” tai että heidän toimintansa sisältäisi ”oppilauselmia” tai ”uskonnollisia tunnustuksia”. Tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että vapaamuurarius on hyvin monimuotoista. Sen sisältö vaihtelee maittain, kuten myös yksittäisten muurarien mielipiteet ja käsitykset uskonnosta, etiikasta ja vapaamuurariudesta. Tämä moninaisuus hankaloittaa järjestön perusteellista arvioimista.
Lisäksi on todettava, ettei muurariloosien toiminnasta, opetuksesta tai kokoontumisten rituaaleista ole saatavilla täysin kattavaa materiaalia. Tähän läpinäkyvyyden puutteeseen liittyy myös usein kuultu ja ymmärrettävä väite vapaamuurariudesta ”salaseurana”. Siinä missä Lähetyshiippakunnan tunnustus ja perusta on lausuttu julki ja tehty läpinäkyväksi ja jokaisen arvioinnille avoimeksi, vapaamuurariuden päälle jää häsmäisyyden harso.
Tässä kirjoituksessa keskitytään tarkastelemaan väitettä vapaamuurariuden uskonnollisuudesta. Yhtenä lähteenä käytetään Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisua vuodelta 1995: Mihin vapaamuurari uskoo? Tutkimuksen on tehnyt Harri Heino.
Sivulla 15 Heino esittelee Suomen Vapaiden ja Oikeutettujen Muurarien suurloosin ja jäsenloosien jäsenyyden ohjesääntöä: ”Täysi-ikäinen ja luottamusta nauttiva, ansiokas ja täysin kelvollinen mies, joka omasta vapaasta tahdostaan, kenenkään houkuttelematta ja viekoittelematta jäsenyyteen pyrkii, jonka joku loosin veljistä esittää ja jonka veljet tarkan tutkinnan jälkeen avatussa loosissa sääntöjen mukaisesti hyväksyvät.” Heinon mukaan edellä lainatussa Mestarin kirjassa liitetään jäsenyyteen pyrkijälle vain yksi ehdoton edellytys: ”tunnustaa yhden ainoan iankaikkisen ja kaikkivaltiaan Jumalan.” Lainaus osoittaa, että vapaamuurariuteen liittymiseen kuuluu tunnustamista.
Sivulla 40 Heino lainaa Vapaamuurarin käsikirjaa ja elämäntaidonoppia: ”Se tahtoo ohjata elämään totuuden, avuliaisuuden ja tosiveljeyden hengessä tekemään elämästämme paremman, tarkoituksenmukaisemman ja harmonisemman. Se kohdistaa ajatukset ja tunteet käskyyn: `Rakasta Luojaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi`.” Lainauksesta käy jälleen ilmi vapaamuurariuteen sisältyvä uskonnollinen tausta-ajattelu ja opetus.
Ongelma ei kuitenkaan ole varsinaisesti siinä, että puhutaan Jumalasta, käskyistä, totuudesta ja tosiveljeydestä käyttäen kristinuskoon liittyviä termejä, vaan siinä, mitä niillä tarkoitetaan. Opetetaanko oikein ja Raamatun mukaan kuka on Jumala, Hänen Poikansa Jeesus ja mitä Jumala meille Pojassaan lahjoittaa? Entä mikä on uskon ja tekojen välinen suhde? Erotetaanko vapaamuurarien opetuksessa laki ja evankeliumi oikein vai sekoitetaanko ne? Ongelma ei siis ole aina se, mitä sanotaan, vaan mitä jätetään sanomatta. Onko järjestön vastaus kirkas kysymykseen siitä, miten ihminen pelastuu? Saako kokonainen Jumalan sana sille kuuluvan merkityksen ja paikan vai jääkö vapaamuurarien opetus vain vajaaksi ja yleiseksi uskonnolliseksi ja hengelliseksi puheeksi valikoituja kristinuskon ja Raamatun sanoja.
Kun vapaamuurariuden sinisen loosin rituaalitekstin luento-osassa kuvataan: ”Totuudenrakkaus on jumalallinen ominaisuus ja jokaisen hyveen perustus”, herää kysymys opetetaanko, mistä ja kenestä tämä rakkaus kumpuaa ja ihmisen voimaksi tulee. Lainattavia kohtia uskonnollisesta puheesta olisi kirjassa paljon enemmänkin. Niin kuin tämä sivulta 43: ”On yksi Jumala, kaikkien ihmisten isä; Pyhä Raamattu on Muurariuden Suuri Loistotähti, uskomme vahvistaja ja käytöksemme opas; ihminen on kuolematon; ihmisen siveellinen luonne määrää hänen kohtalonsa; lähimmäisen rakkaus on rakkautta Jumalaan, ihmisen ensimmäinen velvollisuus; rukous, ihmisen yhteys Jumalan kanssa, antaa avun.” Lainauksesta käy ilmi, että Jumalasta kyllä puhutaan, mutta myös termeillä, joita ei Raamatusta edes löydy. Lisäksi, jos todella tarkoitetaan, että ihmisen siveellinen luonne määrää hänen kohtalonsa (iankaikkisen?), niin kysymys on selkeästä lain ja evankeliumin sekoittamisesta.
Oman viittauksensa vapaamuurarien uskonnonharjoittamiseen tuo myös heidän rituaalinsa alttareineen sekä heidän antamat valansa (vrt. tunnustus). Heino kuvaa kirjassaan sivulla 34: ”Koska juuri rituaalit on haluttu pitää salaisina, tutkijat ovat yleensä joutuneet turvautumaan joko sekundäärilähteisiin tai sellaisiin rituaaliteksteihin, joiden luotettavuutta ja edustavuutta on ollut melkein mahdoton arvioida.”
Mitä näistä lyhyistä otoksista olisi ajateltava? Kiistatonta on, että vapaamuurariuteen kuuluu sinänsä hyviä ja edistettäviä ajallisia hyveitä, kuten hyvän tekeminen, lähimmäisen auttaminen, puhtauden suojeleminen ja heikkojen tukeminen (s. 43). Vapaamuurariuteen kuuluu kuitenkin myös puhetta, opetusta ja tunnustusta Jumalasta sekä rukousta ja salaiseksi tarkoitettuja rituaaleja, joten se asettuu uskonnon asemaan, vaikka järjestö itse toisin väittäisi. Näin se altistaa itsensä myös arvioitavaksi Jumalan kokonaisen sanan ja luterilaisen tunnustuksen valossa – eikä se sitä kestä.
Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miika Ruokanen on esittänyt oman mielipiteensä vapaamuurariuteen Seinäjoen Sanomissa: ”Kukaan vilpitön kristitty ei voi kuulua mihinkään salaseuraan. Eikä varsinkaan sellaiseen, jonka ytimessä on hämärä, ei-kristillinen oppi ja kultti. Vapaamuurarius ja kristillinen vakaumus ovat keskenään ristiriidassa.”
Vapaamuurareista eronneen, nyt jo edesmenneen Juhani Julinin mukaan vapaamuurarit vannovat valoja jokaisella asteella siirtyessään kohti riitin ylimpiä asteita (s. 30-33). Niiden sisältö selviää kuitenkin vasta korkeammalle asteelle siirryttäessä. Kuinka kristitty voisi sitoutua sellaiseen, minkä sisältöä hän ei etukäteen tiedä? Voiko kristitty kuulua uskonnolliseen toimintaan ja järjestöön, jossa opetetaan puutteellisesti Jumalasta, Jumalan Pojasta, uskon ja tekojen suhteesta, uskon totuuksista ja jossa harjoitetaan salaisia rituaaleja?
Voiko tunnustava kristitty siis kuulua vapaamuurariloosiin? Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan seurakunnat vastaavat tähän kysymykseen: Ei voi. Myös siksi seurakuntiemme säännöissä on kohta, jossa todetaan: ”Seurakunnan jäsen ei voi olla jäsenenä tunnustuksen vastaisessa yhteisössä.”
Lisää aiheesta:
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/miten-luterilainen-kirkko-suhtautuu-vapaamuurareihin/
Juhani Julinin haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=n7ubPCDrwMI
Harri Heino. Mihin Vapaamuurari uskoo? Suomalaisten vapaamuurarien arvot, etiikka ja uskonnollisuus, Kirkon tutkimuskeskus, sarja A Nro 65. 1995
Hakusanoilla The Lutheran Chruch-Missouri Synod: The Lodge
John Ankerberg, John Weldon, Vapaamuurarien salaiset opit, Kuva ja sana, 1995
