Voisiko jumalanpalvelusmusiikkia uudistaa?

Viime vuosina kristillisten kirkkokuntien ja järjestöjen elämää on värittänyt valtava uudentyyppisten jumalanpalvelusten ja erityismessujen tulva. Monissa tapauksissa messun muodon uudistuspyrkimykset ovat koskeneet musiikkia. Jumalanpalveluksia on rakennettu kansanmusiikin, iskelmän sekä lukemattomien populaarimusiikin muotojen ympärille. Moni kristitty tuntuu pohtivan, miten näihin uudistuksiin tulisi suhtautua. Usein kuulee myös kysyttävän: ”Miksi meidän jumalanpalvelustemme musiikki on aina tätä samaa? Miksi meillä soitetaan vain näitä urkuja? Emmekö me luterilaisetkin voisi käyttää monia eri soittimia messun säestyksessä?” Lopulta monen kysymys tuntuu olevan: ”Voisiko messun musiikkia hieman ajanmukaistaa?” Seuraavassa esitetään alustavia vastausehdotuksia näihin kysymyksiin. Ensiksi asiaa tarkastellaan luomisen näkökulmasta ja Raamatun esimerkkien pohjalta, toiseksi pohditaan kontekstuaalisuuden vaikutusta jumalanpalvelusmusiikin järjestämiseen. Kolmanneksi katsotaan vielä, mikä paikka musiikilla messussa tulisi olla.

Musiikki ja laulu luomisen lahjana

Jumalanpalvelusmusiikin tarkastelu on syytä aloittaa pohtimalla, minkälaiseen laajempaan yhteyteen musiikki yleisesti ottaen Raamatussa ja kristillisen uskomme kokonaisuudessa liittyy. Kolmiyhteisen Jumalan työn kokonaisuudessa musiikki asettuu ensimmäisen uskonkappaleen, luomisen piiriin. Kun Jumala loi maailman, kaikki Hänen tekonsa olivat ”sangen hyvää” (1. Moos. 1:31). Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen (1:27), että ihminen tuntisi Hänet ja eläisi Hänen yhteydessään. Jumalan kuvaksi luotuna ihmisen tehtävänä oli vallita maan päällä Hänen sijassaan,1 siis myös luoda uutta oman elämänsä ja Jumalan luoman maailman puitteissa. Myös musiikin tekeminen, laulaminen ja soittaminen kuuluvat tähän. Luomistyöhön kuuluvana Jumalan lahjana musiikki on sangen hyvää. Samoin kuin esimerkiksi ajattelukyky tai käden taidot, myös musiikin lahjojen käyttö kuuluu ihmisen Jumalalta saamaan tehtävään ”viljellä ja varjella” Hänen hyvää luomistyötään (2:15).2

Luomisen lahjana musiikki kuuluu yleisen ilmoituksen piiriin. Toisin sanoen musiikki – niinkuin vaikkapa tähtitaivas tai keväisen koivumetsän kauneus – itsessään julistaa Jumalan hyviä luomistekoja. Syntiinlankeemuksessa ihminen on kuitenkin menettänyt kykynsä ymmärtää tämän luomistyön sanoman kokonaisuudessaan. Musiikin kauneus ja hienostunut järjestys toki voivat saada ei-uskovankin ihmisen pohtimaan, olisiko olemassa jotakin suurempaa kuin tämä näkyvä maailma. Olisiko olemassa Kaitselmus tai jumala, joka johtaa tätä kaikkea? Langenneena luonnollinen ihminen ei kuitenkaan voi pelkän musiikin perusteella tulla tuntemaan persoonallista kolmiyhteistä Jumalaa tai pelastusta Hänen armossaan.3 Tähän tarvitaan aina erityinen ilmoitus, Jumalan ilmoitus Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa sekä pyhässä Raamatussa.

Vaikka musiikki itsessään kuuluu yleisen ilmoituksen piiriin, sitä toki voidaan ja on myös hyvä käyttää erityisen ilmoituksen välineenä. Mikä olisikaan hienompaa, kuin Jumalan hyvän luomistyön lahjojen käyttäminen Hänen pyhän sanansa julistuksen välikappaleena? Reformaatioajan opettajat ymmärsivät tämän. Luther ja hänen seuraajansa opettivat, että musiikki on Jumalan lahja, jonka tehtävänä on olla paitsi ihmisten ilona,4 myös toimia välineenä sanan saarnaamisessa ja opettamisessa. Kirjoitusten käyttäminen lauletussa muodossa helpottaa Jumalan sanan mieleen painamista sekä muistamista. Lisäksi Raamatun kirjoitusten laulaminen avaa aivan erityisellä tavalla sekä laulajan että kuulijan sydäntä vastaanottamaan Jumalan sanan.5 Onkin esitetty, että sanan laulaminen voi saada aikaan sen meditatiivisen vastaanottamisen, eräänlaisen sanan hengellisen ”syömisen”, jota tuskin mikään muu julistuksen muoto voi vaikuttaa.6 Kun kristitty sitten saa ottaa vastaan evankeliumin lahjat Kristuksessa, Pyhä Henki synnyttää hänessä myös ylistyksen ja kiitoksen mielen. Tämä ylistys ja kiitos – vastaus Jumalan armolliseen pelastustyöhön – purkautuu luonnollisella tavalla niin ikään juuri lauluna ja musiikkina. Ei liene sattumaa, että kun Kristuksen sovitustyön evankeliumi palauttaa ihmisen siihen läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa, johon hänet alunperin luotiin, ihminen alkaa käyttää juuri luomisessa saamaansa musiikin lahjaa sille sopivaan hyvään tarkoitukseen, Herran armotöistä kiittämiseen ja niiden kuuluttamiseen myös muille.

Koska musiikki tällä tavalla on Jumalan luomistyön lahjaa ja sellaisenaan ”sangen hyvää”, voidaan sanoa, että periaatteessa kaikki musiikki, kaikenlaiset soittimet, laulutavat ja musiikkityylit ovat sinänsä hyviä ja itsessään mahdollisia myös Jumalan sanan välineeksi messussa. Tätä käsitystä tukevat myös Raamatun kuvaukset jumalanpalvelusmusiikista. Vanhan liiton jumalanpalveluksessa käytettiin soittimina symbaaleita, harppua, lyyraa sekä torvia. Jumalan ylistämisessä saatettiin joissakin yksittäistapauksissa käyttää joskus myös huilua (1. Sam. 10:15; Ps. 150:4; Jes. 30:29) ja rumpuja (1. Moos. 15:20; 1. Sam. 10:5; 2. Sam. 6:5; 1. Aik. 13:8; Ps. 68:25-27; 81:3; 149:3; 150:4). Psalmista summaa johtavan ajatuksen: Herraa on hyvä ylistää kaikilla soittimilla (Ps. 150). Myös Luther rohkaisi aikansa kirkkomuusikoita uusien melodioiden ja uudentyyppisen jumalanpalvelusmusiikin kehittämiseen. Näin varhaisten luterilaisten seurakuntien piirissä käytettiin perinteisen kuorolaulun lisäksi niitä monia soittimia, jotka muutenkin renessanssiaikana olivat yleisiä: nokkahuiluja, erilaisia vaski- ja jousisoittimia sekä luuttuja. Urutkin olivat kyllä mukana, joskin niillä soitettiin vain pieniä välisoittoja. Niitä ei juurikaan käytetty virsien säestykseen.7

Kun siis kysytään, olisiko meidänkin jumalanpalvelustemme musiikkia mahdollista uudistaa taikka ajanmukaistaa, yhtenä vastauksena voitaneen esittää seuraavaa: Mikäli asiaa tarkastellaan puhtaasti luomisen teologian kannalta sekä Raamatussa olevien esimerkkien pohjalta, voidaan sanoa, että kyllä, jumalanpalvelusmusiikin uudistaminen ja tarkistaminen on mahdollista. Kyllä, erilaisia soittimia ja musiikkityylejä on mahdollista soveltaa messukäyttöön. Ei, aina ei ole välttämätöntä käyttää ainoastaan urkuja. Tätä tukee myös reformaatioajan esimerkki.8 Toisaalta voidaan toki muistuttaa, että myös perinteinen jumalanpalvelusmusiikkimme ja siinä käytetyt urut kuuluvat Jumalan hyvän luomistyön piiriin. Sellaisena nekin ovat varsin hyviä ja soveltuvia jumalanpalveluskäyttöön.

Tämän ensimmäisen vastausehdotuksen yhteydessä on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää huomata, että musiikin käyttöön seurakunnan jumalanpalveluksessa liittyy aina muutakin, kuin edellä esitetty luomisteologinen lähtökohta. Niin ikään ei riitä, että asia pyritään ratkaisemaan yksistään musiikin käytöstä kertovien raamatunkohtien perusteella. Kysymystä on tarkasteltava myös kontekstuaalisesta näkökulmasta.

Kontekstuaalinen näkökulma

Musiikin käytön tarkastelu kontekstuaalisesta näkökulmasta liittyy läheisesti kysymykseen muodon ja sisällön suhteesta. Todettakoon aluksi, että kyseisen keskustelun tematiikkaa ei tässä yhteydessä pyritä käsittelemään sen koko laajuudessa. Seuraavassa muodon ja sisällön suhdetta pohditaan ainoastaan siinä määrin kuin aihepiiri liittyy jumalanpalvelusmusiikin toteutusmahdollisuuksiin.

Maailmassa elävän ihmisen mieli ei ole kuin tabula rasa, tyhjä taulu, joka neutraalisti ottaa vastaan havaitsemansa asiat. Elämässä saadun kokemuksen ja ympäröivän kultturin vaikutuksesta meidän mieleemme on syntynyt tietyt lokerot eri asioille. Tiedostamattammekin liitämme tietyt asiat tietynlaisiin merkityssisältöihin. Siksi mitään musiikin tai muun ilmaisun muotoa ei myöskään lopulta voida ajatella neutraalina taikka täysin erillään niistä merkityssisällöistä, joita tällä muodolla yleensä on totuttu välittämään. Myös jumalanpalvelusmusiikin muotoihin liittyy aina tietty kontekstuaalinen sidonnaisuus. Voidaan esimerkiksi arvella, että urkumusiikki tai liturginen laulu lähes poikkeuksetta identifioituvat kuulijan mielessä juuri jumalanpalveluskäyttöön. Tätä käsitystä tukee kirjoittajan havainto kaukoidän kulttuurista: Japanissa kristittyjä on vain noin 0,5% väestöstä, eikä suurella osalla ihmisistä ole omakohtaista kokemusta kristillisen kirkon elämästä. Tästä huolimatta suuri osa japanilaisista näyttää yhdistävän urkumusiikin juuri kristilliseen jumalanpalvelukseen. Vaikka he eivät olisi koskaan käyneet kirkossa, monet ovat esimerkiksi elokuvista oppineet yhdistämään nämä kaksi asiaa toisiinsa. Vastaavalla tavalla myös muut musiikin muodot synnyttävät väistämättä – joskin usein tiedostamatta – assosiaation tietystä kontekstista. Näin jo pelkkä musiikin tyyli ja muoto kantavat mukanaan oman viestinsä.9 Jumalanpalvelusmusiikin toteutuksessa myös tämä musiikkityylien kontekstisidonnaisuus olisi otettava huomioon raamatullisuuspyrkimyksen ohella.

Edellä sanottua lienee paikallaan havainnollistaa muutamalla esimerkillä. Voidaan kuvitella tilanne, jossa japanilainen kristitty esittää buddhalaisen temppelin soittimia käytettaväksi kotiseurakuntansa jumalanpalvelusmusiikin säestyksessä. Luomisteologisesta näkökulmasta ja musiikista puhuvien raamatunkohtien perusteella tämä olisikin aivan mahdollista. Eihän se seikka, että näitä rumpuja ja kelloja yleensä käytetään epäjumalanpalveluksessa vielä tee niistä sinänsä pahoja. Itse asiassa nämä soittimethan kuuluvat Jumalan sangen hyvään luomistyöhön. Eikö Raamatun pohjalta siis olisi vain oikein, että niitä käytettäisiin pikemminkin elävän Jumalan luomistyön mukaisessa käytössä, kristillisessä jumalanpalveluksessa? Asiaan liittyy kuitenkin kontekstuaalinen vaikeus: Ei liene realistista odottaa, etteikö näiden soitinten käyttö synnyttäisi japanilaisten kirkkovieraiden mielessä välitöntä assosiaatiota buddhalaiseen temppelipalvelukseen. Tälläinen muistuma puolestaan tuskin tukisi parhaalla tavalla kristillisen seurakunnan rakentamista kyseisessä kulttuuriympäristössä.

Toinen esimerkki elävästä elämästä: Eräässä seurakunnassa päätettiin taannoin, että oopperalaulajana työskentelevä seurakuntalainen pyydettäisiin laulamaan joulujumalanpalvelukseen. Näin voitaisiin musiikin keinoin ylistää Jumalaa. Huolellisesti harjoiteltu ja esitetty laulu kuulostikin erinomaisen kauniilta jouluaamun messussa. Tapahtui kuitenkin jotakin, mikä ei tuntunut sopivan yhteyteen. Kun nuori nainen lopetti laulunsa, koko seurakunta yltyi valtaviin aplodeihin ja bravo-huutoihin. Ei oopperalaulussa sinänsä ollut mitään sopimatonta, onhan sekin luomisen lahjaa. Laulun sanoituskin oli onnistunut ja raamatullinen. Vaikeus liittyi tämän musiikin muodon mukanaan kantamiin muihin merkityssisältöihin. Kun tämäntyylinen laulu odottamatta liitettiin jumalanpalveluksen yhteyteen, oli ilmeistä, että seurakuntalaisten mielessä syntyi mielleyhtymä estradilla esiintyvään oopperan diivaan. Tämä puolestaan vei seurakunnan huomion ainakin hetkellisesti pois itse asiasta, joulun Herrasta Kristuksesta, joka meidän vuoksemme syntyi ihmiseksi.

Samasta syystä lienee aiheellista pohtia, miten toivottava on se viimeaikainen kehitys, jonka seurauksena kevyen musiikin tyylejä usein melko kritiikittömästi sovelletaan jumalanpalveluskäyttöön. Tarkentaen voitaisiin kysyä, onko pop- tai rockmusiikin käyttäminen messussa mahdollista? Jälleen kerran vastaus voisi olla: Raamattu ei tätä kiellä; kaikilla soittimilla on hyvä ylistää Herraa, myös esimerkiksi sähkökitaralla. Samalla on kuitenkin vakavasti aavisteltava, että tämäntyyppistäkin esitystapaa lienee lähes mahdotonta irrottaa niistä mielikuvista, joihin se kulttuurissamme on yleensä totuttu yhdistämään. Ei liene kohtuutonta arvella, että nykyihmisen mielessä pop–rock -tyyli luo lähes väistämättä mielikuvan tietynlaisesta festivaalikontekstista taikka konserttitilanteesta, jonka esiintyjäkeskeinen luonne puhuu toista kieltä, kuin raamatullis-luterilainen messu.

Edellä sanotun perusteella voidaan siis rohjeta esittää, että mitä vahvempia assosiaatioita ei-kirkollisiin yhteyksiin tietyt ilmaisun muodot synnyttävät, sitä vaikeammin nämä muodot soveltuvat jumalanpalveluskäyttöön.10 Näin on siksi, että messun olennaisin sisältö on liian arvokas tullakseen jätetyksi ulkoisen muotokielen varjoon. Tästä syystä jumalanpalvelusmusiikkia suunniteltaessa tai uudistettaessa olisi aina ensin pohdittava, minkälainen muoto voisi parhaalla mahdollisella tavalla palvella messun päätarkoitusta.

Musiikin paikka luterilaisessa messussa

Mikä sitten on jumalanpalveluksen pääasiallinen tarkoitus ja sisältö? Saattaa olla, että joissakin yhteyksissä jumalanpalvelus on haluttu nähdä lähinnä kristittyjen järjestämänä evankeliointitilaisuutena. Tämänkaltaisesta katsantokannasta käsin lienee helpompi ymmärtää jopa radikaalimpia pyrkimyksiä ajanmukaistaa seurakunnan musiikkielämää. Uuden ja populaarin musiikin keinoin messusta pyritään tekemään ”relevantti” tai dynaaminen, postmodernia ihmistä kiinnostava tapahtuma. Taustalla voi olla hyvä tarkoitus tavoittaa mahdollisimman monia Jumalan sanan kuuloon. Toki Kristuksen lähetyskäskyn valossa onkin selvää, että uskosta osattomien ihmisten tavoittaminen Herran lahjojen äärelle on yksi kristillisen kirkon merkittävistä tehtävistä (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-16; Luuk. 24:46-47). Tätä mekään emme saa unohtaa! Edellä kuvatun kaltaiseen tavoittavuuslähtöiseen jumalanpalvelussuunnitteluun sisältyy kuitenkin omat vaikeutensa, joista yksi suurimmista liittyy käsitykseen jumalanpalveluksen olemuksesta.11

Jumalanpalvelus ei perusolemukseltaan ole ihmisten järjestämä evankeliointitilaisuus tai myöskään ihmisen teko Jumalalle. Päinvastoin, messu on ensisijaisesti Jumalan omaa työtä meidän pelastukseksemme. Se on inkarnatorinen tapahtuma, jossa Jumalan ikuinen ja persoonallinen Sana Kristus (Joh. 1:1) ”tulee lihaksi ja asuu meidän keskellämme” (1:14). Sanansa saarnassa ja pyhissä sakramenteissaan Kristus on läsnä seurakuntansa keskellä, antaa meille synnit anteeksi ja ravitsee meidät omalla itsellään, iankaikkisen elämän Leivällä (Joh. 6:51). Näin jumalanpalveluksen liturgia ja ”palvelus” ei ensisijaisesti ole jotakin mitä me teemme tai tarjoamme Jumalalle. Pikemminkin liturgian ydin on siinä, mitä Kristus armossaan tekee ja lahjoittaa meille. Armovälineissään läsnäoleva Kristus on jumalanpalveluksen varsinainen liturgi (λειτουργός), pyhän palveluksen toimittaja, meidän pelastukseksemme. Hänen evankeliumistaan, Hänen pelastustekonsa hyödyn ja Golgatan aarteiden vastaanottamisesta syntyy sitten myös seurakunnan kiitos ja ylistys, riemullinen vastaus Jumalan armotekoihin Pyhässä Hengessä.12 Näin messussa ja sen liturgiassa Kristuksen läsnäolo, itse taivas tulee maan päälle meidän luoksemme. Siksi messu ja liturgia eivät myöskään ole jotakin, jonka lähtökohtaisesti tulisi aina uudistua maailman mukana. Päinvastoin niiden tulisi uudistaa meidät, jopa koko maailma.13

Tästä näkökulmasta voidaan terveellisellä tavalla pohtia myös musiikin paikkaa jumalanpalveluksen kokonaisuudessa. Musiikin tehtävänä on – kuten edellä on lyhyesti mainittu – palvella Jumalan omaa työtä seurakunnan keskuudessa, toisin sanoen Hänen pyhän sanansa julistusta ja opetusta, joissa Hän palvelee meitä. Kristus tulee luoksemme myös lauletussa sanassaan! Toiseksi musiikin tehtävänä on toimia välikappaleena sille vastaukselle, jonka seurakunta Pyhässä Hengessä Jumalalle antaa. Näin musiikki voi palvella kiitoksen, ylistyksen ja rukouksen välineenä. Kristuksen kuninkaallisena papistona (1. Piet. 2:5; Ilm. 5:10) kaikkien seurakuntalaisten iloisena tehtävänä on edelleen käyttää musiikin hyviä lahjoja Jumalan julkisessa ylistyksessä. Virsien ja liturgian laulaminen on myös evankeliumin julistamista.14 Se on virvoittavaa julistusta paitsi omalle sielulle ja muille seurakuntalaisille, myös kaikille muille, jotka mahdollisesti ovat kuulemassa. Tällä tavalla musiikkiin – aivan samoin kuin kaikkiin jumalanpalvelukseen liittyviin toimintoihin – liittyy tietynlainen kahtalaisuus. Yhtäältä sillä on inhimillinen puolensa; musiikki on jotakin, mitä me teemme, messua varten suunnittelemme, harjoittelemme ja sitten myös käytännössä toteutamme. Toisaalta ja ensisijaisesti musiikki on kuitenkin Jumalan hyvää lahjaa, jonka Hän on tarkoittanut omaksi kunniakseen ja meidän parhaaksemme, Hänen sanansa julistamiseksi ja siitä nousevan ylistyksen kaunismuotoiseksi välineeksi.15

Johtopäätöksiä

Mitä käytännön johtopäätöksiä edellä sanotusta tulisi vetää seurakuntiemme musiikkielämää ajatellen? Voisiko jumalanpalvelusmusiikkia uudistaa? Raamatusta käsin näyttää selvältä, että erilaisten musiikin lahjojen käyttäminen Jumalan ylistämiseen on oikein ja hyvää. Tätä on myös syytä painottaa ja rohkaista. On varmasti Jumalan tahdon mukaista, että entistä rikkaammin ja monipuolisemmin, taitavammin ja huolellisemmin käytämme Häneltä saamiamme erilaisia musiikillisia välineitä Hänen pyhän sanansa julistamisessa ja opettamisessa, sekä Hänen ylistämisessään. Käytännössä tämä voi tarkoittaa eri soitinten soveltamista liturgisen jumalanpalveluksen säestyksessä, uusien kuorosovitusten tai virsien kirjoittamista, tarvittaessa jopa kokonaan uuden messusävelmistön laatimista.

Samalla jumalanpalvelusmusiikin suunnittelussa on noudatettava tiettyä varovaisuutta. Messu on aivan oma erityinen kontekstinsa, jonka tulisi määrittää ja ohjata myös musiikillisen ilmaisun mahdollisuuksien soveltamista. Ensiksi on kysyttävä, mikä palvelisi parhaiten sitä ihmeellistä tapahtumaa, että Kristus itse tulee sanassaan ja sakramenteissaan seurakuntansa keskelle, meitä palvelemaan? Toisaalta on kysyttävä, onko jumalanpalvelusmusiikin toteutuksessa jotakin, joka mahdollisesti hämärtää tätä sakramentaalista todellisuutta? Kaikkia Kristuksen todellista läsnäoloa hämärtäviä tekijöitä tulisi messun valmistelussa välttää. Edelleen on myös pohdittava, miten jumalanpalvelusmusiikki voisi tukea meitä seurakuntana luottamuksessamme siihen työhön, jota Jumala itse tekee meidän hyväksemme messussa? Miten seurakuntaa voisi johdattaa ottamaan vastaan Jumalan pyhän ja muuttumattoman sanan sekä juurtumaan siihen entistä syvemmin? Uusia musiikin muotoja ei ole kiellettyä kokeilla. Mutta uudistuksista ei saa tulla pääasia. On kysyttävä: jos jotakin uutta kokeillaan, miten tehdä se niin, ettei seurakunnan huomio keskity Kristuksen armotyön sijaan ihmisten toimintoihin?

Uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä luterilaisen kirkon ensimmäiset kanttorit ja muusikot sävelsivät ja sovittivat musiikkia uuteen teologiseen tilanteeseen, Kristuksen kirkkaan evankeliumin palvelukseen. Tässä työssään he lähtökohtaisesti pitäytyivät jo olemassaolevan kirkkomusiikin muotoihin, samalla varovasti kokeillen uusiakin musiikin tyylejä. Kirkkomusiikin uudistukset tehtiin kuitenkin aina evankeliumin perustehtävän ja seurakunnan tarpeiden puitteissa. Kaiken tavoitteena oli palvella sitä työtä, mitä Kristus tekee meidän hyväksemme, sekä sitten myös sitä, miten me rukouksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä vastaamme Hänen armolliseen työhönsä.16 Tämä lienee riittävä ja kestävä malli myös meille, jotka rakennamme nykypäivän luterilaista seurakuntaa.

Ks. myös Pyhän liturgian perusteet ja Liturgian video-opetukset.

Kirjallisuus

Brunner, Peter
1968 Worship in the Name of Jesus. Translated by M. H. Bertram. Saint Louis: Concordia Publishing House.

Just, Arthur A.
1993 Liturgical Renewal in the Parish. – Lutheran Worship. History and Practice. Edited by Fred L. Precht. Saint Louis: Concordia Publishing House.

2008 Heaven on Earth. The Gifts of Christ in the Divine Service. Saint Louis: Concordia Publishing House.

Luther, Martin
1883– D. Martin Luthers Werke. Kritische Gesamtausgabe. Weimar. (WA)

Marquart, Kurt
1993 Liturgy and Evangelism. – Lutheran Worship. History and Practice. Edited by Fred L. Precht. Saint Louis: Concordia Publishing House.

Martikainen, Jouko N.
2011a Kuvan teologia tänään? – Kuninkaani on tieni. Professori Jouko N. Martikainen 75 vuotta. Toim. Jouko M. V. Heikkinen ja Veijo Koivula. Väyläkirjat.

2011b Teksti ja konteksti vai konteksti ja teksti? – Kuninkaani on tieni. Professori Jouko N. Martikainen 75 vuotta. Toim. Jouko M. V. Heikkinen ja Veijo Koivula. Väyläkirjat.

Pieper, Franz
1961 Kristillinen dogmatiikka. Lyhennetty laitos, laatinut J. T. Müller. Suomentaja: Heikki Koskenniemi. Helsinki: Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys.

Sariola, Yrjö
1986 Jumalan kunniaksi ja mielen rakennukseksi. Musiikin teologian peruskysymyksiä. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy.

Schalk, Carl
1993 Music and the Liturgy: The Lutheran Tradition. – Lutheran Worship. History and Practice. Edited by Fred L. Precht. Saint Louis: Concordia Publishing House.

2001 Music in Early Lutheranism. Shaping the Tradition (1524-1672). Saint Louis: Concordia Academic Press.


  1. Martti Luther selittää ihmisen luotuisuutta Jumalan kuvana yksityiskohtaisesti 1. Moos. 1:26 selityksessään, WA 42, 45-49. Ks. myös esim. Pieper 1961, 203-204, 206.
  2. Myös Luther käsittää musiikin osana maailman luotuisuutta, WA 50, 368-369. Ks. myös Sariola 1986, 22-29.
  3. Yleisestä ilmoituksesta ks. esim. Pieper 1961, 137-138.
  4. WA 30/II, 696. Lyhyessä luonnoksessaan περὶ τῆς μουσικῆς (Peri tēs mūsikēs) Luther esittää musiikista neljä teesiä: 1) Se on Jumalan lahjaa, eikä ihmisen, 2) se tekee sielut iloisiksi, 3) karkottaa paholaisen, ja 4) luo viattoman riemun.
  5. Ks. esim. WA 12, 36, 11-26; 35, 480, 5-9; 50, 371, 14-372, 2; Just 2008, 103; Schalk 2001, 16, 55. Myös Martikainen (2011a, 104) puhuu samansuuntaisesti musiikin roolista Jumalan sanan välineenä: ”Sävel tulkitsee tunteen, tunnetilan tai ehkä vielä täsmällisemmin tuntemisemme ja sähköistää sen kasvujuuret. Lapsuudessa opittu laulu, virsi tai veisu kantaa sävelillään mukanaan kokonaisen tunneilmaston.” Jumalan sanan ja sävelen keskinäisestä suhteesta ks. esim. Pauli Annalan artikkeli ”Mikä saa kirkkoisän kyyneliin? Hengellinen musiikki Augustinuksen teologiassa.” Jumalanpalveluselämä muutoksessa. STKS:n symposiumissa marraskuussa 2008 pidetyt esitelmät. Toim. Joona Salminen. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. 2009.
  6. Brunner 1968, 137.
  7. Schalk 1993, 248; 2001, 20-23.
  8. Näin myös luterilainen tunnustus, CA VII: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen yksetyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: ’Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne.’”
  9. Vrt. Marquart 1993, 63: ”how something is said is an integral part of what is said. Educators, too, have long known that indirect education–the whole ethos, atmosphere, and unspoken assumptions of a situation–conveys more powerful messages than what is expressly verbalized in direct education. This has enormous implications for the how of the liturgy.”
  10. Näin myös Marquart (1993, 67): ”much of the impact of music depends on association. For example, Strauss waltzes evoke one kind of mental picture, polkas quite another, and marches a different one again. The stronger and the more specific these associations are in non churchly directions, the less suitable the corresponding music is for congregational worship.”
  11. Vrt. Martikainen 2011b, 102: ”Motiivina oman aikamme kontekstiin hakeutumisessa on yleensä kunnollisen teologian puute ja kontekstin tarkkailijaan säteilemä mahdikkuus.”
  12. Just 2008, 23.
  13. Just 1993, 22-23.
  14. Schalk 2001, 17.
  15. Schalk 1993, 245.
  16. Ks. Schalk 2001, s. 18: ”Luther’s view of music was entirely consonant with his understanding of the relationship between the church’s worship and its traditional worship forms and piety. Luther’s approach was to retain from the past whatever did not violate his understanding of the Gospel. This was no flight into a wistful nostalgia, but rather a pastorally responsible attempt to demonstrate the continuity and unity of Lutheranism with the church catholic.” Ks. myös s. 27–28.

Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos