Adventtipaasto – miksi ja miten?

Luterilaisen kirkon kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista. Ensimmäinen adventtisunnuntai kuuluu Suomessa suosituimpiin kirkollisiin juhliin. Kansa kerääntyy kirkkoon laulamaan hoosiannaa. Liturginen väri on valkoinen, juhlaväri. Alttarilla on täydet kuusi kynttilää. Päivän evankeliumitekstissä Herra Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin, missä Hän pian kärsii, kuolee ja nousee kolmantena päivänä kuolleista. Kristuksen voitto pääsiäisenä synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä on uskomme keskus. Siksi kirkkovuotemme alkaa Herran nöyrällä saapumisella kärsimystensä ja ylösnousemuksensa kaupunkiin.

Adventti – johdanto kirkkovuoteen

Vaikka maamme on jälkikristillinen, adventinaika on vielä läsnä suomalaisessa tapakulttuurissa ainakin adventtikalenterien muodossa. Adventti mielletään valmistautumiseksi jouluun. Mutta kun katsotaan adventtisunnuntaiden aiheita, huomaamme yllättäen, että adventti on enemmän kuin joulunalusaika. Adventti on pikemminkin johdanto koko kirkkovuoteen ja kristilliseen uskoon kuin pelkästään jouluun. Adventti tulee latinan sanasta adventus, tuleminen. Ensimmäisenä adventtina muistetaan Jeesuksen tulemista nöyryydessä (adventus humiliationis) Jerusalemiin kärsimään ja kuolemaan. Toisena adventtina muistetaan Jeesuksen toista tulemista kunniassa (adventus glorificationis) tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kolmantena adventtina muistetaan profeetta Jesajan ennustusta Johannes Kastajasta “huutavan äänenä erämaassa” (Jes. 40:1–11). Johannes tuli saarnaamaan parannuksen kastetta, jotta Herra löytäisi tullessaan kansan, joka on valmis ottamaan Hänet vastaan. Yhä tänäänkin Jeesus kutsuu syntisiä kääntymään ja ylpeitä nöyrtymään, koska Hän tulee sanassaan ja sakramentissaan luoksemme Vapahtajana ja Tuomarina. Tähän Jeesuksen tulemiseen katuvan luo viittaa kolmannen adventin vanha nimitys “hengellinen ja pyhittävä tuleminen” (adventus spiritualis et sanctificationis). Vasta neljäntenä adventtina evankeliumiteksti kuvaa Jeesuksen syntymän odotusta. Adventtisunnuntaiden aiheet johdattavat siis laajasti kristillisen uskon keskeisten tapahtumien äärelle, eivät ainoastaan jouluun.

Adventti on siis johdanto koko kirkkovuoteen. Tähän liittyy se seikka, että heti adventinajan ensimmäisenä arkipäivänä liturginen väri muuttuu siniseksi tai violetiksi, joka on katumuksen väri. Enkelien ylistys “Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa” seuraavine kiitosvirsineen Pyhällä Kolminaisuudelle jää messussa pois. Vielä yllättävämpää tavalliselle suomalaiselle on, että adventti on kirkolle paaston aika. Kirkossakävijöiden lienee helpompi sisäistää, että me paastoamme 40 päivää ennen pääsiäistä. Mutta että adventinaikanakin? Onko se edes mahdollista tai järkevää jouluhumun keskellä? Uskallan väittää, että ei ainoastaan mahdollista vaan myös tarpeellista. Mutta katsotaan ensin, mitä paastossa ylipäätään on kyse.

Mitä paasto on?

Monille luterilaisille paasto on turhaan vaikea asia. Tämä johtuu nähdäkseni ainakin kahdesta syystä. Ensiksikin paasto on jäänyt kansankirkollisessa luterilaisuudessa sivuun. Siksi paasto mielletään “epäluterilaiseksi”. Näin ei kuitenkaan oikeasti ole. Luterilainen Tunnustus antaa selkeät suuntaviivat paaston raamatulliselle ymmärtämiselle. Esimerkiksi Vähässä katekismuksessa todetaan ehtoolliselle valmistautumisesta: “Paastoaminen ja ruumiillinen valmistautuminen ovat kyllä hyvä ulkonainen tapa.” Suomessakin luterilaiset paastosivat 1500- ja 1600-luvulla säännöllisesti, muun muassa ennen pääsiäistä ja jokaista ehtoollista. Toinen syy lienee, että ympärillämme ortodoksit, roomalaiskatoliset ja joskus myös vapaat suunnat lataavat paastoon epäraamatullisen korkeita odotuksia tai suhtautuvat siihen lainomaisesti. Monet roomalaiskatoliset ja ortodoksit esimerkiksi ripittäytyvät siitä, jos rikkovat kirkkonsa paastosääntöjä, vaikka ihmiskäskyjen rikkominen ei ole syntiä. Silloin paasto näyttäytyy luterilaiselle helposti itsensä korottamisena, lakihenkisyytenä tai hengellisenä ylisuorittamisena. Paaston ei kuitenkaan tarvitse olla tätä, vaan se on Jumalan antama apu evankeliumin vapaudessa elävän kristityn kilvoituksessa. Ei voi olla niin, että koska jotkut muut ehkä paastoavat huonosti, luterilainen panee vielä pahemmaksi eikä paastoa ollenkaan.

Pyhä Raamattu opettaa paastosta paljon. Paasto tarkoittaa Raamatussa syömisen ja juomisen pois jättämistä tai vähentämistä Herran palvelemiseksi. Hepreaksi paastoaminen ilmaistaan usein niin, että paastoaja “kohtelee sieluaan (voidaan kääntää myös “itseään” tai “ruokahaluaan”) kuin oikeudetonta” (3. Moos. 16:29, 31, 23:27, 29, 32; 4. Moos. 29:7). Pidättäytymällä syömästä ja juomasta tai vähentämällä niitä paastoaja ilmaisee, että hän ei pidä ruokaa ja juomaa itsestäänselvinä. Jumala antaa meille ruoan ja juoman “yksinomaan isällisestä, jumalallisesta hyvyydestänsä ja laupeudestansa, ilman mitään minun ansiotani ja mahdollisuuttani” (Vähä katekismus, ensimmäisen uskonkohdan selitys). Tästä ihmisen tulee aika ajoin muistuttaa itseään luopumalla vapaaehtoisesti näistä Jumalan lahjoista.

Vanhan testamentin kirkkovuodessa oli yksi ainoa pakollinen paastopäivä, alkusyksyyn osuva suuri sovituspäivä. Suuri sovituspäivä oli vuoden ainoa päivä, jolloin ylipappi sai mennä uhriverta mukanaan ilmestysmajan tai temppelin kaikkein pyhimpään liitonarkun eteen toimittamaan sovituksen Israelin synneistä (3. Moos. 16). Israelia koski määräys: “Tämä olkoon teille ikuinen säädös: seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, kurittakaa itseänne paastolla älkääkä yhtäkään askaretta toimittako, älköön maassa syntynyt älköönkä muukalainen, joka asuu teidän keskellänne. Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette puhtaiksi Herran edessä. Se olkoon teille levon päivä, kurittakaa silloin itseänne paastolla; se olkoon ikuinen säädös.” (3. Moos. 16:29–31) Tästä käy ilmi paaston raamatullinen merkitys: paastoaja nöyrtyy, katuu syntejään, toivoo anteeksiantamusta Jumalalta ja etsii Hänen kasvojaan. Paaston yhteys Jumalan kohtaamiseen näkyy siinä, että Mooses oli Siinain vuorella 40 päivää syömättä ja juomatta, kun Jumala antoi lain (2. Moos. 24:18, 34:28). Samoin Elia vaelsi Jumalan antaman ruoan voimalla 40 päivää Siinaille kohtaamaan Herran (1. Kun. 19:8).

Suuren sovituspäivän lisäksi Jumalan kansa paastosi Vanhassa testamentissa onnettomuuksien jälkeen tai langettuaan syntiin, toisin sanoen kun oli erityinen tarve katua syntejä ja saada Jumalan armo. Paasto liittyy näin erottamattomasti suruun ja katumusrukouksiin. Israel paastosi sodassa kärsityn tappion jälkeen (Tuom. 20:26), kääntyessään epäjumalanpalveluksesta (1. Sam. 7:6), katuessaan rikkomuksia lakia vastaan (Esra 9:5; Dan. 9:3) ja surressaan kuolleitaan (1. Sam. 31:13; 2. Sam. 1:12; 1. Aik. 10:12). Jopa jumalaton kuningas Ahab paastosi kuultuaan profeetta Elialta tuomion sanan, että hänen sukunsa hävitetään hänen syntiensä vuoksi. Koska Ahab nöyrtyi, Jumala pani tuomion täytäntöön vasta Ahabin kuoltua (1. Kun. 21:27–29). Jumala säästi väkivaltaisesta valloituspolitiikasta ja irstaudesta tunnetun Niniven kaupungin, kun sen asukkaat kääntyivät paastoten (Joona 3:5).

Israelilaiset paastosivat myös, kun he tarvitsivat Jumalan erityistä apua uhkaavan onnettomuuden edellä. Paasto liittyy siis rukoukseen ja esirukoukseen. Daavid paastosi, kun hänen poikavauvansa oli vakavasti sairas ja hän toivoi Jumalan jättävän pojan eloon (1. Sam. 12:16), samoin sairastavien tuttaviensa puolesta (Ps. 35:13). Kuningas Joosafat ja Juudan kansa paastosivat ylivoimaisen vihollisarmeijan marssiessa kohti Jerusalemia (2. Aik. 20:3). Persian valtakunnan juutalaiset paastosivat, kun Haamanin säätämä laki juutalaisten tuhoamiseksi tuli tunnetuksi (Est. 4:3). Susan juutalaiset paastosivat Esterin puolesta, ennen kuin tämä meni henkensä uhalla kuningas Xerxeksen eteen anomaan suosiota (Est. 4:16). Esra paastosi yhdessä pakkosiirtolaisuudesta palaavien kanssa, jotta Jumala soisi heidän taittaa turvallisesti pitkän ja vaarallisen matkan Babylonista Jerusalemiin (Esra 8:21–23).

Paasto vääristyi kuitenkin jo Vanhan testamentin aikana usein niin, että se jäi puhtaasti ulkonaiseksi. Pahin esimerkki on kuningatar Iisebelin kuuluttama paasto, jonka ainoana päämääränä oli surmata hurskas Naabot ja varastaa hänen viinitarhansa (1. Kun. 21). Profeetat moittivat kansaa siitä, että se paastosi ilman todellista kääntymystä (Sak. 7:5). Niinpä Jesaja julistaa:

Huuda täyttä kurkkua, älä säästä, korota äänesi niin kuin pasuuna, ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä. Minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni niinkuin kansa, joka tekee vanhurskautta eikä hylkää Jumalansa oikeutta. He vaativat minulta vanhurskaita tuomioita, haluavat, että Jumala heitä lähestyisi: ”Miksi me paastoamme, kun et sinä sitä näe, kuritamme itseämme, kun et sinä sitä huomaa?” Katso, paastopäivänänne te ajatte omia asioitanne ja ahdistatte työhön kaiken työväkenne. Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte, lyödäksenne jumalattomalla nyrkillä. Te ette nyt paastoa niin, että teidän äänenne kuultaisiin korkeudessa. Tällainenko on se paasto, johon minä mielistyn, se päivä, jona ihminen kurittaa itseänsä? Jos kallistaa päänsä kuin kaisla ja makaa säkissä ja tuhassa, sitäkö sinä sanot paastoksi ja päiväksi, joka on Herralle otollinen? Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi. Silloin sinä rukoilet, ja Herra vastaa, sinä huudat, ja hän sanoo: ”Katso, tässä minä olen”. Jos sinä keskuudestasi poistat ikeen, sormella-osoittelun ja vääryyden puhumisen, jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä. Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: ”halkeamain umpeenmuuraaja” ja ”teitten korjaaja maan asuttamiseksi”. (Jes. 58:1–12)

Profeetat saarnasivat, että oikea paasto on sydämen katumusta, Jumalan puoleen kääntymistä ja parannuksen soveliaita hedelmiä. He eivät kuitenkaan koskaan vastustaneet ruoasta ja juomasta paastoamista sinänsä, vaan vaativat, että sydämen on oltava mukana. “Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen. Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö.” (Jooel 2:12–13)

Uusi testamentti ja paasto

Edellä kuvatun opetuksen kohtaamme Uudessa testamentissa Jeesuksella.

Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niin kuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi, etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. (Matt. 6:16–18)

Fariseukset ja Johannes Kastajan opetuslapset paastosivat “paljon” (Matt. 9:14; Luuk. 5:33). Fariseukset paastosivat kahdesti viikossa (Luuk. 18:12), maanantaisin ja torstaisin, koska toisena näistä päivistä Mooseksen ajateltiin nousseen Siinaille saamaan lakia ja toisena laskeutuneen sieltä alas. Jeesuksen opetus sijoittuu ympäristöön, jossa paastoaminen oli tavallista ja sitä harjoitettiin oman uskonnollisuuden osoittamiseksi. Hän tähdensi, että paasto on tarkoitettu Jumalan, ei ihmisten silmille. Siksi Jeesuksen opetuslapsen täytyy järjestää paastonsa niin, että hän ei paastoa saadakseen osakseen ihmisten huomion.

Jeesus itse paastosi kasteensa jälkeen neljäkymmentä päivää erämaassa Saatanan kiusattavana (Matt. 4:1–11; Mark. 1:12–13; Luuk. 4:1–13). Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aikana apostolit eivät paastonneet, koska he olivat “häähuoneen poikia”, toisin sanoen Karitsan häiden vieraita, ja Sulhanen oli heidän keskellään. Vasta pitkänäperjantaina, kun Sulhanen otettiin heiltä pois, he itkivät ja paastosivat (Matt. 9:15; Mark. 2:19–20; Luuk. 5:34–35). Saman periaatteen mukaan kristityillä ei ole ollut tapana paastota sunnuntaisin, ylösnousemuksen päivänä, jolloin Sulhanen on messussa heidän keskellään sanassaan ja sakramentissaan. Helluntain jälkeen apostoleilla oli tapana paastota (2. Kor. 6:5), jopa paljon (2. Kor. 11:27). Heidän mainitaan paastonneen erityisesti ennen tärkeitä päätöksiä ja virkaanasettamisia, muun muassa kun Pyhä Henki kutsui Paavalin ja Barnabaksen ja seurakunta siunasi heidät ulkolähetystyöhön (Apt. 13:2–3) ja kun Paavali ja Barnabas valitsivat ja vihkivät vastasyntyneille seurakunnille pastorit (Apt. 14:23).

Milloin kristityn tulisi sitten paastota? Uusi testamentti ei sisällä siitä mitään käskyä, ja siksi kirkkokaan ei voi antaa asiasta sitovaa määräystä. Kirkolliset paastonajat ovat inhimillisiä perinnäistapoja, jotka oikein käytettyinä ovat tai ainakin voivat olla hyödyllisiä mutta joista ei saa tehdä omantunnon pakkoa. Selvää kuitenkin on, että kristitty paastoaa. Jeesus mainitsee vuorisaarnassa paaston (Matt. 6:16–18) almujen antamisen (Matt. 6:1–4) ja rukouksen rinnalla (Matt. 6:5–15). Emmehän me niistäkään päättele, että kristitty voi olla jakamatta omastaan köyhille tai rukoilematta, koska Jeesus ei ole antanut käskyä, milloin on pakko auttaa köyhiä tai milloin on pakko rukoilla. Jeesuksen opetuslapselle tulisi olla selvää: Jeesus sanoo: “kun”, ei “jos paastoatte” (Matt. 6:16), siis minä paastoan.

Miksi adventtipaasto?

Luterilaisilla on kirkkovuodessa kaksi vakiintunutta paastonaikaa, pääsiäistä edeltävä 40 päivän pääsiäispaasto ja adventtipaasto. Me aloitamme kirkkovuoden ensimmäisen adventin riemujuhlan jälkeen paastolla. Mikä olisikaan syntiselle ihmiselle sopivampi tapa aloittaa uutta kirkkovuotta kuin paastoten eli Jeesuksen vastaanottaen, syntejään katuen, Jumalan puoleen kääntyen, rukoillen ja hyvää tehden?

Kaikki juhlat ovat kaupallistuneet, ja tämä näkyy erityisen vahvasti joulussa. Kaupallistumisen vaikutuksesta Suomessa vietetään juhlia yhä enemmän “etukenossa”. Joulukarkit ovat kaupoissa jo lokakuun lopussa. Pikkujoulusesonki pyörii jo marraskuussa. Helsingin joulukatu avataan ironisesti tuomiosunnuntaina, jolloin kirkko muistaa maailmanloppua ja Kristuksen vavisuttavaa paluuta kirkkaudessa. Koska joulua vietetään pitkin adventtia, moni on joulun tullen ehtinyt viettää joulua jo niin paljon, että tapaninpäivänä joulukarkit ja kinkku tulevat jo korvistakin ulos. Kirkko sen sijaan tahtoo pitää joulunalusajan paaston eli katumuksen ja nautinnoista luopumisen aikana. Joulunvietto alkaa vasta jouluaattona ja jatkuu aina loppiaiseen (6.1.) asti. Adventtipaasto voi meidän aikanamme olla kristittyjen protesti mammonan ja hekuman valtaa vastaan. Pitäkäämme adventti ja joulu kristillisinä aikoina, joilla on keskuksenaan Kristus, meidän Herramme ja Vapahtajamme!

Miten adventtipaasto?

Joskus profeettojen julistuksesta (Jes. 58:1–12; Jooel 2:12–14) on tahdottu vetää johtopäätös, että oikea paasto olisi vain kääntymystä ja hyvän tekemistä, ei ulkoista luopumista ruoasta ja juomasta. Tämä olisi kuitenkin suistumista yhdestä yksipuolisuudesta toiseen, käsityksestä “paasto on vain ulkoista luopumista ruoasta ja juomasta” käsitykseen “paasto on vain kääntymistä ja hyvän tekemistä”. Paasto sisältää oikein ymmärrettynä molemmat.

Miten ruoasta ja juomasta tulisi sitten luopua? Luterilaisessa kirkossa on selvää, että paasto-ohjeet voivat olla vain suuntaa-antavia. Jotain on silti hyvä sanoa, koska ihminen tarvitsee opastusta varsinkin niissä kristillisen elämän asioissa, jotka ovat hänelle vieraita. Adventtipaasto ja pääsiäispaasto ovat pitkiä aikoja, ja siksi oleminen kokonaan syömättä tai juomatta ei voi tulla kyseeseen. Perinteisesti on jätetty pois liha, alkoholi ja nautintoaineet, kuten karkit, sipsit ja muut herkut. Ruoka on koostunut kasviksista ja kalasta. Syömisen määrääkin on saatettu vähentää, mutta tässä on hyvä noudattaa kohtuutta. Kutsumusten vaatimista tehtävistä on selvittävä myös paaston aikana. Sairaita, imettäviä ja raskaana olevia ei kehoteta paastoamaan. Tämä koskee myös ihmisiä, joilla on isoja ongelmia elämänhallinnan kanssa tai jotka ovat kärsineet tai kärsivät syömishäiriöistä. Paaston ei ole tarkoitus suistaa kenenkään elämää raiteiltaan vaan auttaa kilvoittelussa syntiä, maailmaa ja Perkelettä vastaan. Perinteisesti myöskään matkalla oltaessa paastosääntöjä ei ole seurattu.

Joulunalusaika tuo mukanaan joukon erityiskysymyksiä. Tulisiko kristityn paaston vuoksi jättää osallistumatta työpaikan jouluruokailuun tai kieltäytyä kylässä ollessaan pipareista? Minusta ei tulisi. Jouluruokailuihin jättävät osallistumatta yleensä lähinnä vieraita uskontoja tunnustavat. Kristitty ei anna haluamaansa todistusta, jos jättäytyy pois. Pikkujouluihin osallistumista kannattaa punnita juhlan luonteen mukaan. Jos on luultavaa, että juhlien päämäärä on vetää pää täyteen, ei kannata osallistua. “Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa irstas meno, vaan täyttykää Pyhällä Hengellä.” (Ef. 5:18) On hyvä miettiä, missä määrin itse järjestää syöminkejä adventinaikana. Voisiko adventinajan tilaisuuden järjestää siten, että paino on herkuttelun sijaan jouluevankeliumissa ja kristillisissä adventti- ja joululauluissa? Myöskään kylässä ollessa ei paastota, vaan silloin nautitaan vieraanvaraisuuden nimissä tarjotusta hyvästä.

Paaston tulee aina liittyä katumukseen, Jumalan puoleen kääntymiseen ja hyvän tekemiseen. Siksi adventinaikana on tärkeä raivata tilaa Jumalan Sanan lukemiselle ja rukoukselle. Jos messussa käyminen on jäänyt vähemmälle, on tärkeä aktivoitua ja löytää tiensä kirkonpenkkiin sellaisessa seurakunnassa, jossa Jumalan sanaa julistetaan puhtaasti ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan. Adventin- ja joulunajan keräykset seurakuntien, ulkolähetyksen ja vähävaraisten hyväksi ja sukulaiskyläilyt tarjoavat hyvän tilaisuuden noudattaa Herran sanaa oikeasta paastosta: “Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet? Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman, vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä, joka on omaa lihaasi?” (Jes. 58:6–7)

Siunattua adventinaikaa!

Ks. myös Paaston aika – mutta miksi?


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos