Moni tietää, että aramea oli Jeesuksen ja apostolien äidinkieli. Aramean pohjoinen murre, syyrian kieli, oli yksi antiikin kolmesta suuresta kristillisestä kielestä kreikan ja latinan ohella. Syyriankielisen kulttuurin ja kirkon keskus oli Edessa (syyriaksi Orhai, nykyinen Şanlıurfa Itä-Turkissa).
Efraim Syyrialainen (k. 373) on yksi kristikunnan merkittävimmistä runoilijateologeista. Hän oli kotoisin Nisibiksestä (syyriaksi Netsbin, nykyinen Nusaybin Itä-Turkissa), mutta toimi elämänsä viimeiset kymmenen vuotta Edessassa. Efraim oli todennäköisesti askeetti ja diakoni. Bar Daisan -niminen gnostilainen (k. 222) oli levittänyt vääriä oppejaan syyriankielisellä alueella kaunisäänisten naiskuorojen avulla, jotka lauloivat Bar Daisanin teologialla kyllästettyjä hymnejä. Efraim valjasti tämän suositun taiteen ja uskonnon muodon oikea(mma)n opin palvelukseen. Hän kirjoitti merkittäviä hymnikokoelmia, joita Efraimin johtamat naiskuorot esittivät kirkoissa ja kaupungilla. Hymnien lisäksi Efraimilta on säilynyt joitain runomittaan kirjoitettuja saarnoja sekä kommentaareja Raamatun kirjoihin.
Efraimin runous hyödyntää voimakkaasti Vanhasta testamentista ja luonnosta otettuja kuvia (syyriaksi raazaa eli ”salaisuus”, ”mysteeri”, ”symboli”, ”sakramentti”) kertoakseen Jumalan suurista teoista. Vaikka Jumala on itsessään tutkimaton, Hän ”laskeutuu alas” ja ”pukeutuu nimiin” lähestyessään meitä, jotta me luodut ja rajalliset voimme käsittää Häntä. Sekä Raamatun Kirjoitukset että luonto viittaavat Efraimin mukaan Jumalan ihmiseksi tuloon Kristuksessa. Hän laskeutuu alas luoksemme ja pukeutuu ihmisyyteen sekä Raamatun ja luonnon kuviin, jotta voimme tuntea Hänet ja tulla Hänessä kohotetuiksi taivaaseen.
Käännetty hymni on kokoelmasta ”Uskosta tutkistelijoita vastaan”. ”Tutkistelijoilla” Efraim tarkoittaa areiolaisia. Areiolaisuus oli 300-luvulla hyvin merkittävä liike, joka opetti, että Jumalan Poika ei ole samaa olemusta kuin Isä, vaan luotu. Efraimin mukaan areiolaiset ovat ymmärtämättömiä ja leikkivät tulella, kun he julkeavat tutkia jumaluuden tutkimatonta olemusta. Näin tehdessään he ovat kuin houkat, jotka syöksyvät jumaluuden äärettömään valtamereen ja hukkuvat. Oikea asenne lähestyä Jumalaa olisi ihmetys, nöyryys, palvonta, rakkaus ja ennen kaikkea usko. Joka toimii näin, on kuin kauppias, joka astuu Jumalan Pojan ihmiseksitulon laivaan. Kun olemme laivassa, jumaluuden ääretön valtamerikään ei enää ole vaaraksi, vaan kantaa kulkukauppiaat vieraisiin maihin ja tekee heistä rikkaita.
Käännetty hymni käsittelee kauniilla tavalla sakramentteja eli ehtoollista ja kastetta. Meilläkin messussa lauletaan Jesajan kutsumusnäystä (Jes. 6) otetuin sanoin Kolmiyhteiselle Jumalalle ”Pyhä, Pyhä, Pyhä!” Efraimin teologiassa hiili, jonka serafi ottaa alttarilta ja jolla hän koskettaa Jesajan huulia, on kuva Kristuksesta ja pyhitetystä ehtoollisleivästä. Kristuksen ihmisyys on hiili. Hiilessä liekehtivät tuli, joka sytyttää hiilen, on Kristuksen jumaluus. Ehtoolliseen sovellettuna leipä on hiili ja siinä läsnäoleva Pyhän Hengen tuli on Kristuksen tosi ruumis.
Efraim kutsuu ehtoollista ”uhriksi” (qurbana). On huomattava, että taustalla oleva, uhraamista tarkoittava syyrian verbi ei tarkoita uhrieläimen teurastamista, vaan lahjan ”lähelle tuomista” (qrav) alttarille/Jumalalle. Vastaavaa uhrikäsitteistöä käytetään Vanhan testamentin hepreassa (verbi qaarav johdannaisineen), esiintyypä se vieläpä Uuden testamentin lehdilläkin: ”Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban’ – se on uhrilahja – …” (Mark. 7:11) Ehtoollisessa ei siis ole kyse siitä, että kirkko uhraisi Kristuksen tai uusintaisi Hänen ristinuhrinsa (messu-uhrioppi, minkä luterilaisuus aiheellisesti torjuu), vaan ehtoollinen on kirkon kiitosuhri Kristuksen ainutkertaisesta ristinuhrista, joka on läsnä ja jaetaan ehtoollisvieraille heidän pelastuksekseen tai ”elämäkseen”, kuten syyriaksi sanotaan.
”Tiedämme varsin hyvin, että isät nimittävät messua uhriksi. Tällä he eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että messu tuottaa armon, kunhan se vain toimitetaan, eivätkä sitä, että se toisten hyväksi sovellettuna ansaitsee heille syntien, syynalaisuuden ja rangaistuksen anteeksiannon. Missä kohden isien kirjoituksissa näin kamalia sanoja olisi luettavissa? Sen sijaan he selvästi todistavat puhuvansa kiittämisestä, ja siksi he käyttävät siitä sanaa eukaristia, kiitos. Edellä me taas sanoimme, ettei kiitosuhri tuota sovitusta, vaan sitä uhraavat jo sovitetut, samoin kuin ahdistuksetkaan eivät ansaitse sovitusta, vaan niistä tulee kiitosuhreja silloin kun sovitetut niitä kärsivät ja kestävät.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XIV Messu, Isien käsitys uhrista)
Käännöksen alkutekstinä on E. Beck (toim.), Des heiligen Ephraem des Syrers Hymnen de Fide [Textus], vol. 1, 4 vol. Louvain: Secretariat du Corpus Scriptorum Christianorum Orientalium, 1955, s. 49–52.
Melodialla ”Lähettiläs, opas”
[Kertosäe: Tee minut arvolliseksi lähestymään lahjaasi pelolla.]
Syyriasta suomentanut ja johdannon kirjoittanut Juuso Mäkinen
https://www.luterilainen.net/oikeasti-luterilainen-osa-130-syyrian-harput/
https://www.luterilainen.net/podcast/oikeasti-luterilainen-osa-131-tulisia-hiilia/
[1] Ps. 81:11.
[2] Tarkoittaa Pojan ikuista syntymää Isästä.
[3] Tarkoittaa areiolaisia.
[4] Matt. 15:27.
[5] Kirj. ”paljastettu”. Vastakohtapari ”paljastettu–kätketty” on Efraimilla ja muilla syyrialaisilla runoilijoilla hyvin yleinen.
[6] Tarkoittaa enkeleitä. ”Valvova” enkelien nimityksenä on tuttu jo Raamatun arameankielisistä katkelmista, Dan. 4:13, 17, 23. Enkelit ovat ”valvovia”, koska erotuksena ihmisiin he eivät ikinä nuku.
[7] Mark. 1:7; Luuk. 3:16; Joh. 1:27.
[8] Kirj. ”varjoon”.
[9] Luuk. 7:37–50.
[10] Mark. 5:25–34; Luuk. 8:43–48.
[11] Tarkoittaa toisaalta Kristuksen ruumista ”vaatteena”, jonka Hän puki inkarnaatiossa ylleen, toisaalta ehtoollisleipää, johon Hän pukeutuu sakramentissa, vrt. jatko.
[12] Joh. 9:6. Kohta liittyy kasteeseen. Kastettu ihminen on (kaste)veden kostuttamaa ja valaisemaa savea. Kasteeseen liittyvästä valokuvastosta ks. säkeistä 17 ja alaviite 23.
[13] Jes. 6:6–7.
[14] Gen. 18:1–16.
[15] Gen. 19:24.
[16] 1. Kun. 18:38.
[17] Sananl. 30:4. Syyriaksi, kuten myös Raamatun alkukielissä, sama sana tarkoittaa sekä henkeä että tuulta.
[18] Eli Daavidin Herra, Ps. 110:1, siis Kristus, Matt. 22:41–46.
[19] Sananl. 30:4.
[20] ”Lähde” on ”lääkkeiden lähde” (säkeistö 7), Kristus. Kristus, lääkkeiden lähde, on Salomon kysymyksen mukaisesti ”sidottu” liinaan, neitsyt Marian helmaan. Tästä inkarnaatio-kuvasta Efraim siirtyy ehtoollissovellutukseen. Syyrialaisilla oli tapana, että pappi kastoi yhden pyhitetyn leipäpalan pyhitettyyn viiniin ja tiputti siitä pisaroita muille pyhitetyille leipäpaloille. Viinipisaroin kostutettu leipä annettiin ehtoollisvieraiden käsiin. Naiset pitivät käsillään liinaa saadessaan niihin Kristuksen veripisaroilla kostutetun Kristuksen ruumiin.
[21] Tarkoittaa kirkon alttariliinaa, jolla makaavassa pyhitetyssä leivässä on läsnä Kristuksen ruumis, ”kätketty voima”.
[22] Gen. 1:2 vastaavalla heprean verbillä kuvataan Jumalan Hengen ”liitelyä” vetten yllä luomisessa, mutta syyriaksi vastaava verbi tarkoittaa ennemminkin ”hautomista”. Siitä tuli syyriankielisessä kirkossa tekninen termi, jolla kuvattiin Pyhän Hengen työtä sakramentissa: kirkon pyhittäessä ehtoollisaineet asetussanoilla ja rukouksella Henki laskeutuu ja ”hautoo” tai ”varjoaa” ehtoollisaineita, niin että niistä tulee Kristuksen ruumis ja veri.
[23] Jo Efraimia vanhemman syyrialaisen tradition mukaan (100-luvun lopulla eläneen Tatianoksen evankeliumiharmoniassa Diatessaron, joka vielä Efraimin aikaan oli neljän evankeliumin sijaan käytössä syyriankielisessä kirkossa) kun Johannes kastoi Jeesuksen Jordanissa, ilmestyi suuri valo. Tämä vaikutti valoaiheen vakiintumiseen kristilliseen kasteteologiaan ja Kristuksen kasteen juhlaan (loppiainen).
[24] Kristuksen oppi on Pyhän Hengen viiniä, joka innoittaa ymmärtäväiset mutta humalluttaa varomattomat.
[25] Mark. 4:35–41.
