Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. (1. Piet. 3:3–4)
Miten suhtautua kristittynä naisena kaunistautumiseen? Toisaalta olen kuullut ajatusta siitä, että kauneus on Jumalan luomaa lahjaa ja naisen kaunistautuminen huolitellulla ulkonäöllä olisi juurikin naiseuden korostamista. Toisaalta on myös ajatusta siitä, että tuleeko kauneudesta herkästi kilpailu naisten kesken ja tavoitellaanko siinä omaa kunniaa. Millaisia suuntaviivoja aiheeseen voisi olla?
Kiitos kysymyksestäsi. Kuten aavisteletkin kysymys kaunistautumisesta ei ole täysin mustavalkoinen asia. Tämä aihe ei juurikaan kosketa omaa kokemusmaailmaani ja siksi vastaus on laadittu yhteystyössä kirkkomme hiippakuntasihteerin ja naisteologin Pauliina Pylvänäisen (TT) kanssa. Lausuttuani jotain Vanhasta Testamentista, luovutan puheen vuoron hänelle.
Monissa kohdin Raamatussa suhtaudutaan torjuvasti ja varoittavasti koristautumiseen. Esimerkiksi Jeremiassa sanotaan:”Ja sinä tuhon oma, mitä teet, kun pukeudut purppuraan, kun koristaudut kultakoristeilla, kun suurennat silmäsi ihomaalilla? Turhaan sinä itsesi kaunistat. Rakastajat ovat hyljänneet sinut, he etsivät sinun henkeäsi.” (Jer. 4:30)
Israelin pahamaineisen kuningattaren Iisebelin kerrotaan kaunistaneen itsensä, kun Jeehu oli tulossa hävittämään Ahabin huonetta (2. Kun. 9:30). Ilmeisesti kuningatar pyrki liehittelemällä päästä pälkähästä siinä kuitenkaan onnistumatta.
Epäluuloinen suhtautuminen koristautumiseen näkyy myös Vanhan Testamentin 1. Heenokin kirjassa, jota Juudaan kirje lainaa lyhyesti. Kirja laajentaa 1. Mooseksen kirjan mainintaan Jumalan pojista, jotka ottavat ihmisten tyttäriä vaimoikseen. Kirjan mukaan yksi näistä langenneista enkeleistä, Azazel, opetti ihmisille sotataitoa ja kaunistautumista:
Ja Azazel opetti ihmisiä tekemään miekkoja ja veitsiä, ja kilpiä ja rintakilpiä, ja teki heille tunnetuiksi maan metallit ja niiden työstämisen taidon, ja rannerenkaat ja koristeet, antimonien käytön, silmien kaunistamisen ja kaikki arvokkaat kivet, ja kaikki väriaineet. Ja nousi paljon jumalattomuutta, ja he tekivät haureutta, ja heidät johdettiin harhaan, ja he turmelivat kaikki tiensä. (1. Heenok, luku 8)
Tämän kuvauksen mukaan meikkaamiselle ja koruilla on jopa demoninen alkuperä.
Raamatun mukaan ei voida kuitenkaan päätellä, että koristautuminen olisi itsessään paha. Esimerkiksi Jesajan kirjassa Jumalaa kiitetään tällaisilla sanoilla:
Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. (Jes. 61:10, korostus lisätty)
Selvästi profeetta ei pidä morsiamen koristamista itsessään pahana asiana. Ei hän käyttäisi syntiä kuvaamaan hyvää asiaa.
Korkea veisussa kuvataan myös naisen kaunistautumista möynteisesti: ”’Ihanat ovat sinun poskesi käätyinensä, kaulasi helminauhoinensa. Me teemme sinulle kultakäädyt ynnä hopeasta niihin nastat.’ ’Kuninkaan istuessa pöydässään tuoksui minun nardukseni kaiken aikaa’” (Korkea veisu 1:10–12).
Näiden VT:n tekstien valossa kaunistautuminen ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha asia. Paljon siis riippuu käyttötarkoituksesta. Samaan tapaan Raamattu varoittaa rahan ja mammonan vaarasta, mutta silti vaurautta voi käyttää myös hyvään. Näin on kaunistautumisenkin laita: yksi käyttää sitä pahaan esimerkiksi viettelyn välineenä, mutta toinen hyvään vaikkapa sulhon iloksi hääjuhlassa.
Kysymyksesi yhteydessä viittasit 1. Pietarin kirjeen jakeisiin 3: 3–4: “Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” Ymmärtääksemme apostolia, on syytä sanoa jotain taustasta. Pietari kirjoittaa kirjeensä hajallaan asuville kristityille rohkaistakseen heitä elämään Kristuksen omina. Hän kutsuu heitä vaeltamaan pyhää elämää (1. Piet. 1:14–16) ja tarkastelee kirjeessään, mitä se kulloinkin tarkoittaa. Luvussa 3 kyse on aviomiesten ja -vaimojen välisestä suhteesta. Pietari opastaa vaimoja olemaan kuuliaisia miehilleen, ja miesten on vastavuoroisesti kunnioitettava vaimojaan.
Yhteiskunnassa, jossa Pietari eli, kultakoruihin ja kalliisiin vaatteisiin oli varaa vain harvoilla. Ohjeet hillittyyn kaunistautumiseen liittyvätkin rikkaiden naisten tapaan näyttää varallisuuttaan ja pröystäillä siten korostaen omaa sosiaalista statusta. Naisten julkinen vaatteilla koreilu liitettiin kirjeen aikaan myös seksuaaliseen estottomuuteen ja jopa aviolliseen uskottomuuteen, koska ylenpalttinen kaunistautuminen voitiin tulkita vihjailuksi tai haluksi vietellä. Voi vain kuvitella, miltä tällainen käytös seurakunnan köyhemmän väen keskuudessa tuntui.
Kun Pietari tässä yhteydessä mainitsee kaunistautumisen, hänen päämääränään ei niinkään ole luokitella, millä eri tavoilla kristityn pitää erottautua maailmasta ja vastustaa maailman viettelyksiä. Sen sijaan hän ohjaa kristityn huomion ulkonaisista asioista tämän sydämeen. Hän muistuttaa, mikä Jumalan silmissä on arvokkainta: se, mitä toiset ihmiset eivät näe, ”salassa olevan sydämen ihmisen” usko ja luottamus Häneen.
Pietarin ohjetta ei siis pidä soveltaa aikaamme niin, että hiuksia ei koskaan saisi letittää tai että kultaketjut ja kauniit vaatteet pitäisi jättää aina kauppaan; eikä edes niin, että kristitty ei saisi koskaan meikata tai olla kiinnostunut muodista. Sen sijaan huomiomme on suuntauduttava kaunistautumiseenkin liittyvissä asioissa ennen kaikkea siihen, mikä ei näy päälle päin; mietittävä, kestävätkö kaunistautumiseen liittyvät ajatukseni ja tekoni Jumalan kasvojen edessä. Onko esimerkiksi omaan ulkonäköön panostaminen muodostunut minulle epäjumalaksi ja tavoittelenko sillä omaa kunniaa (vrt. 1. käsky)? Pyrinkö vaatteillani tai vaikkapa meikkaamalla herättämään sellaista seksuaalista huomiota, joka ei ole hyvää ja oikeaa (vrt. 6. käsky)? Vertailenko itseäni jatkuvasti toisiin tai kilpailenko heidän kanssaan ulkonäölläni? Kymmenen käskyä on tällaisissa pohdinnoissa oiva peili ja ohje.
Vielä yksi suuntaviiva löytyy luomisesta ja myös kysymyksestäsi: ”olen kuullut ajatusta siitä, että kauneus on Jumalan luomaa lahjaa ja naisen kaunistautuminen huolitellulla ulkonäöllä olisi juurikin naiseuden korostamista”. Jumalan luomistyön hedelmät ovat todellakin tarkoitettu nautittaviksi ja käytettäviksi. Siksi sitä, millaiseksi Jumala on sinut luonut, saa pitää arvokkaana. Sitä suorastaan täytyy arvostaa, koska se on Jumalan antama lahja sinulle! Kristityn naisen ei tarvitse hävetä naisellisuuttaan. Hänen on lupa iloita siitä, että Jumala on luonut hänet naiseksi, ja tämä voi näkyä myös pukeutumisessa ja kaunistautumisessa. Huoliteltu ulkonäkö on monesti kohteliasta tai tapa olla huomaavainen ja arvostava lähimmäistä kohtaan. Perinteisesti suomessakin puhutaan pyhä- tai sunnuntaivaatteista, joilla tarkoitetaan parhaimpia kuteita, sellaisia, joissa mennään kirkkoon Jumalan kasvojen eteen.
Jumala on siis antanut kehomme ja ulkonäkömme meille, mutta ei selkeää käskyä tai kieltoa kaunistautumiseen liittyen. Meillä on kristittyinä vapaus harkita ja tehdä valintoja sen suhteen, miten kohtelemme näitä Jumalan lahjoja. Väärän käytön vastakohta ei ole käyttämättä jättäminen, vaan oikea käyttö. Kehotankin sinua peilaamaan elämääsi kymmenen käskyn valossa ja miettimään, millainen tapa kaunistautua on sinun mielellesi, sielullesi ja kehollesi sopivaa. Milloin kaunistautuminen on iloitsemista Jumalan lahjoista, ja milloin siitä on vaarassa tulla vääränlainen oman arvon, hyväksynnän tai huomion tavoittelun väline? Milloin se palvelee hyvää ja milloin se alkaa hallita minua? Kristuksen armossa näitäkin asioita on turvallista tarkastella.
