Jobin kirja — Osaako Jumala hallita oikein?

JOHDANTO

Jobin kirja herättää lukijassaan monia kysymyksiä: miksi on kärsimystä, miksi syytönkin joutuu kärsimään, mitä kärsimyksen edessä olisi tehtävä, sekä tukun muita.

Kirja kertoo hurskaasta miehestä, jota itse Jumala kehuu: Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa. Niin Herra kysyi saatanalta: ”Mistä sinä tulet?” Saatana astustastasi Herralle ja sanoi: ”Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta”. Niin Herra sanoi saatanalle: ”Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa” (Job 1:6-8). Saatana asettaa kyseenalaiseksi Jobin todellisen hurskauden, ja väittää, että hänen nuhteettomuutensa johtuu siitä, että Jumala on antanut hänelle niin paljon hyvää; lapsia, omaisuutta ja terveyttä. Niin Jumala antaa Saatanalle luvan kajota ja hävittää Jobin siunauksen, jotta kävisi ilmi, ettei hän oli kiinnittynyt ensisijaisesti lahjoihin, vaan lahjojen Antajaan. Kaiken tuhon jälkeen paikalla saapuu kolme ystävää: Kun Jobin kolme ystävää kuuli kaiken onnettomuuden, joka häntä oli kohdannut, tulivat he kukin kotipaikastansa: teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar; ja he sopivat keskenänsä ja menivät surkuttelemaan ja lohduttamaan häntä. Mutta kun he jonkun matkan päässä nostivat silmänsä, eivät he enää voineet tuntea häntä; niin he korottivat äänensä ja itkivät, repäisivät kukin viittansa ja viskasivat tomua taivasta kohti päittensä päälle. Sitten he istuivat hänen kanssaan maassa seitsemän päivää ja seitsemän yötä, eikä kukaan heistä puhunut sanaakaan hänelle, sillä he näkivät, että hänen tuskansa oli ylen suuri. Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä (Job 2:11-3:1).

Aikamoisia ystäviä. Minä en ehkä olisi osannut olla hiljaa kymmentä minuuttia. Mutta tämän jälkeen Job siis aloitti puheen ja valituksensa. Hänen kärsimyksensä on niin hirvittävä, että hän toivoo, ettei olisi koskaan syntynytkään. Job kysyy, miksi Jumala antaa elämän eikä kuolemaa, kun elämä on pelkkää tuskaa: Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille, jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta, jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan- miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut? (Job 3:20-23). Jobin puhe kuulostaa ystävien korvissa pilkalliselta, ja niinpä he käyvät vastaamaan. Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut; sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut. Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut. Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi? Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon? (Job 4:3-7). Tässä tulee näkyviin keskustelun pääasiallinen kulku. Ystävät ovat varmoja siitä, että Jumala rankaisee pahat ja palkitsee hyvät. Job on itsekin näin ajatellut ja sillä tavoin ohjannut muita. Kun Job nyt kärsii, täytyy hänessä itsessään olla syy. Jumala on rankaissut häntä synnistä, mutta kun hän parantaa elämänsä, niin Jumala nostaa jälleen hänet ylös. Job puolestaan on itse varma syyttömyydestään. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Niinpä keskustelu etenee Jobin puolustaessa itseään ja ystävien etsiessä hänestä kärsimyksen syytä.

JOBIN ONGELMA

Jobin kirjan asetelma on kuten sanottua selvästi se, että Job on syytön. Kuitenkin, kun lukee ystävien perusteluja, ne tuntuvat hyviltä. Mutta Job puolustautuu päättäväisesti. Hän on syytön, mutta Jumala on silti hänet tuominnut. Raamatun maailmassa oli ajatus, että kun oikeudenkäytössä jota kuta ihmistä kohdeltiin kaltoin, hän saattoi tulla pyhäkköön Jumalan kasvojen eteen. Hän saattoi tehdä puhdistumisvalan, jolla vannoi omaa syyttömyyttään ja pyysi, että Jumala tuomitsisi tämän asian.

Jobin ongelma on kuitenkin se, että mikään maallinen oikeusistuin ei ole häntä tuominnut väärin. Tuomion on langettanut Jumala, joten Jumala on Jobin vastustaja. Samalla Jumala on myös ylin tuomari. Niinpä Jobilla ei ole enää mitään tahoa, johon hän voi vedota asiansa puolesta. Job ei tässä päättelyssään tiedä sitä asetelmaa, että kyseessä ei ole Jumalan tuomio, vaan Saatanan väite, jonka mukaan Job ei välitä Jumalasta, vaan vain siitä hyvästä, mitä Jumala on hänelle antanut.

Puheissaan Job tavan takaa vetoaa syyttömyyteensä ja siihen, että joku puolustaisi häntä. Puolustavatko siis Jobin ystävät häntä? Eivät, vaan he jatkavat maan päällä sitä työtä, jota Saatana teki Jumalan edessä. He eivät asetu Jobin rinnalle. He eivät rukoile hänen puolestaan. He eivät huuda hänen edestään Jumalan puoleen. He väittävät yhdessä Saatanan kanssa, että hurskaudessa todella on kyse palkkoista ja rangaistuksista eikä siitä, että hädässäkin riiputaan Jumalassa kiinni.

Tässä on Jobin kirjan eräs käytännönläheisistä opetuksista. Kun me kohtaamme kärsimystä, meidän ensimmäinen tehtävämme ei ole etsiä syitä, ei selittää kärsimystä pois ja sanoa, että kyllä se siitä. Meidän tehtävämme on kuunnella ja itkeä. Kärsivä tarvitsee jonkun, joka asettuu hänen rinnalleen, vaikka ei voikaan tuntea samaa, minkä toinen tuntee. Kärsivä tarvitsee, jonkun jolle huutaa hätänsä. Toisekseen meidän tehtävämme on rukoilla. Kärsivä ei ehkä jaksa sitä tehdä tai ei luota rukouksen apuun. Rukous on parasta, mitä voimme tehdä. Meidän ei tarvitse ymmärtää, sillä Jumala ymmärtää. Meidän tulee vain pyytää apua. Tässä on myös eräs syy miksi käymme messussa, sillä siellä yhdessä seurakunnan kanssa tuomme rukouksessa Jumalan eteen nekin, jotka eivät itse messussa käy. Kolmanneksi, jos tilanne sallii meidän tulee julistaa evankeliumia. Meidän tulee piirtää kärsivän eteen Jeesus Kristus, joka on kärsinyt ristillä tuskat ja vaivat, ollut Jumalan hylkäämä, kantanut kivut ja sairaudet. Kärsivä on hänen käsissään.

JOB VETOAA JUMALAAN

Hyppäämme nyt keskustelun yli, mutta palaamme joihinkin sen teemoihin hetken kuluttua. Nyt haluan kuitenkin nostaa esiin kirjan loppuratkaisun, joka alkaa Jobin viimeisestä puheenvuorosta. Siinä Job tekee neljä asiaa pakottaakseen Jumalan vastaamaan. Ensinnäkin Job vannoo valan Jumalan nimeen, sanoen: niin totta kuin Jumala elää. Tämän valan sisältö on se, että hän on syytön. Hän vannoo olevansa puhdas. Toisekseen hän kiroaa vihollisensa. Näin hän tahtoo pakottaa Jumalan joko julistamaan itsensä syyttömäksi ja tuomitsemaan hänen vastustajansa tai sitten, jos hän on syyllinen on Jumalan tuomittava hänet ja otettava hänen henkensä. Näin Job siis lausuu: ”Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut: niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani, eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu. Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani. Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa. Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän” (Job 27:2-7).

Mutta vielä hän tekee kaksi muutakin olennaista asiaa. Kolmanneksi hän valittaa syytöntä kärsimistään, mutta samalla näin tehdessään hän syyttää Jumalaa kahdesta asiasta: Jumala ei osaa hallita luomakuntaa oikein ja Jumala ei ole oikeudenmukainen. Neljänneksi ja viimeiseksi hän vannoo vielä toisen valan luetellessaan kaikkia mahdollisia rikoksia ja sanoen, ettei ole niihin syyllistynyt. Näin muun muassa Job sanoo: Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan Kaikkivaltias korkeudesta? Tuleehan väärälle turmio ja onnettomuus väärintekijöille. Eikö hän näkisi minun teitäni ja laskisi kaikkia minun askeleitani? Jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen, punnitkoon minut Jumala oikealla vaa’alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni. Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini, niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa (Job 31:2-8).

Jumalan on siis pakko toimia tässä oikeustapauksessa Jumala vastaan Job. Mutta kumman Jumala tuomitsisi? Jos hän vapauttaa Jobin, hän samalla julistaa itsensä syylliseksi. Jos hän taas tuomitsisi Jobin se ei olisi oikein, sillä Jobhan ei ollut syyllinen. Mitä Jumala siis tekee?

LOPPURATKAISU

Jumala siis ilmestyy Jobille ja hänen ystävilleen. Hän ottaa käsittelyyn Jobin syytökset eli ensinnä sen, että Jumala ei kykene hallitsemaan luomakuntaa ja toiseksi sen, ettei Jumala ole oikeudenmukainen. Ensin siis otetaan puheeksi luomakunnan hallinta: Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää. Kuka on määrännyt sen mitat-tottapa sen tiedät-tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse? (Job 38:2-5). Keskustelu päättyy siihen, että Job vetää sanansa takaisin. Samalla hän on saanut tietää, että Jumalalla oli suunnitelma (aivoitus), vaikka hän ei sen sisältöä saakaan selville.

Toiseksi Jumala tarjoaa Jobille omaa voimaansa, jotta tämä voisi saattaa oikeuden voimaan: Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi: ”Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa? Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän? Kaunistaudu kunnialla ja korkeudella, pukeudu loistoon ja kirkkauteen. Anna vihasi kiivastuksen purkautua, ja masenna katseellasi kaikki ylpeät. Nöyryytä katseellasi kaikki ylpeät, ja muserra jumalattomat siihen paikkaan (Job 40:6-12). Puhe jatkuu esittelemällä kaksi mytologista hirviötä Behemotin (virtahepo) ja Leviatanin (krokotiili), jotka kuvaavat maailman kaaosvoimia. Esimerkiksi Egyptin jumalkuvastossa virtahepo ja krokotiili olivat maan alla asuvia pahuuden jumaluuksia. Niiden avulla Jumala selvittää oman oikeudenmukaisuutensa. Hän kesyttää nuo hirviöt ja käyttää niitä omiin suunnitelmiinsa. Toisin sanoen Jumala ei tuhoa pahoja ihmisiä, vaan synnyttää pahasta hyvää. Jumala tekee hyvää myös Saatanan kiusauksista. Näin Jumala osoittaa itsensä oikeamieliseksi, mutta samalla hän myös tekee Jobille oikeuden ja osoittaa hänet hurskaaksi.

MITÄ JÄÄ KÄTEEN?

Mitä Jobin kirjan lukijalle sitten jää kirjan luettuaan käteen? Otan esiin hyvin lyhyesti viisi näkökohtaa.

Kärsimys ei ole automaattisesti merkki Jumalan tuomiosta. Jobin kirjassa kärsimys jää Jobille mysteeriksi. Lukija tietää, että kyseessä oli Saatanan syytös, jonka Jumala todisti vääräksi. Syyttömällä kärsimisellä voi olla hurskas tarkoitus. Onko Jumala hylännyt tämän päivän vainotut kristityt. Jobin kirja vastaa: Ei ole. Emme tiedä kärsimyksen kaikkia syitä, mutta Jumala kirkastaa oman nimensä marttyyrien luottamuksessa ja uskossa.

Jumala kestää valituksemme. Jobin kirjassa on melko kovia Jobin sanoja Jumalasta. Ja totta on, että Jumala osoittaa, Jobin puhuneen taitamattomasti, siis epäviisaasti. Mutta Jumala ei tuomitse valituksia ja syytöksiä syntinä. Jumala siis kestää meidän kyselymme ja valituksemme. Hän kestää myös ystäviemme valituksen, joten älkäämme olko liian herkkähipiäisiä ystäviemme valittaessa omia kipujaan.

Jumalan tiet ovat salatut. Jumalalla on suunnitelma, mutta me emme sitä aina näe. Jobin kirjan luvussa 28 on Jobin runo viisaudesta. Hän tunnustaa, ettei sitä voida löytää, mutta Jumala sen täysin tuntee: Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka? Se on peitetty kaiken elävän silmiltä, salattu taivaan linnuiltakin. Manala ja kuolema sanovat: ’Korvamme ovat kuulleet siitä vain kerrottavan’. Jumala tietää tien sen luokse, hän tuntee sen asuinpaikan. Sillä hän katsoo maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mitä taivaan alla on (Job 28:20-24).

Kärsimys voi herkistää muiden kivulle. Job esitetään ennen kärsimystään olleen myös omassa kaupungissaan paikallisen oikeuden eräs tuomari, joka langetti tuomiot. Oman kärsimyksensä keskellä hän huomaa eri tavalla muiden tuskan: Miksi ei Kaikkivaltias ole varannut tuomion aikoja, ja miksi eivät saa ne, jotka hänet tuntevat, nähdä hänen päiviänsä? Jumalattomat siirtävät rajoja, ryöstävät laumoja ja laskevat ne laitumelle. Orpojen aasin he vievät, ottavat pantiksi lesken lehmän. He työntävät tieltä köyhät, kaikkien maan kurjain täytyy piileskellä (Job 24:1-4). Jobin kirja päättyykin sitten siihen, että tästä oikeuden ajajasta tulee myös esirukoilija. Tähän Jumala meitäkin ohjaa: Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: ”Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job. Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.” Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi. Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut (Job 42:7-10).

On olemassa Välittäjä, joka puolustaa meitä Jumalan edessä ja korottaa meidät kirkkauteen viimeisenä päivänä. Jobin suuri kysymys oli, voisiko joku toimia välittäjänä hänen ja Jumalan välillä. Tällainen hänestä lopussa tulee ystävilleen. Mutta vielä hän puheissaan piirtää esiin taivaallisen välittäjän Jeesuksen hahmon, joka on sovittanut syntimme ja puolustaa omiaan Isänsä edessä taivaassa. Hän rukoilee puolestamme. Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi! Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana (Job 19:23-27). Lopulta siis aikain lopulla koko maailma asetetaan jälleen kohdalleen. Jumala luo uudet taivaat ja maan. Ja me saamme nähdä Apumme, Jumalamme, Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Jobin kirja todistaa mielenkiintoisesti ylösnousemuksesta, kun juuri luimme, että Herra antoi Jobille kaikkea kaksinverroin. Mutta lapsia hän sai vain saman verran kuin aiemmin. Ajatus on siis se, että lapsiakin on tuplamäärä, koska edellisetkin ovat Jumalan kädessä taivaassa odottamassa ylösnousemusta.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos