Kysymys:
Meille luterilaisille opetetaan, että emme tarvitse emmekä saa pyytää mitään merkkejä, Jumalan vastauksia ym. mistään muualta kuin pyhästä Raamatusta. Kuitenkin on asioita ja tilanteita, joihin ei suoraa vastausta Raamattu anna. ”Mihin kirkkokuntaan tulisi liittyä?” ”Mikä on minun kutsumukseni?” ”Mistä tiedän, onko tämä ihminen se oikea?” ym. Sitten rukoilemme Jumalalta vastausta, mutta saammeko uskoa, että Jumala todella vastaa? Saako luterilainen tuntea sydämessään vaikka että Jumala kutsuu minua hengelliseen työhön? Entä aivan konkreettisten Jumalan kehotusten ja kieltojen kuuleminen? ”Mene istumaan tuon vanhan naisen viereen tuohon puiston penkille.” kehotti Jumala poikaani jokin aika sitten. Kohta kävi ilmi, että nainen oli juuri saanut tietää kuolevansa pian. Kuukausien ajan poikani kävi tapaamassa tätä naista ja sai kertoa hänelle Jumalan rakkaudesta. Entä jos Jumala puhuu meille, mutta me emme uskalla kuulla, koska pelkäämme? Saako meidän luterilaisten Jumala puhua meille tällä(kin) tavalla?

Merkeistä

Jumala ei kysy keneltäkään lupaa, hän saa varmasti toimia juuri niin kuin hän hyväksi näkee. On kuitenkin ero Jumalan mahdollisuuksien ja hänen lupauksiensa välillä. Jumala voi puuttua lukemattomin eri tavoin elämämme kulkuun. Moni on saanut kokea, että Jumala on varoittanut vaaratilanteessa tai antanut muuten erityisen johdatuksen. Jumala pitää kyllä huolen, että tällainen varoitus tai kehotus tulee kuulluksi. Sellaisia ei tarvitse ruveta etsimään ja kuulostelemaan. Meidän tulee pysyä Jumalan lupausten varmalla pohjalla. Hänen sanansa pitää varmasti paikkansa, ja siitä kristitty saa todellakin etsiä johdatusta ja viisautta. Siksi ei ole oikein järjestää elämänsä ”merkkien” ja näkyjen mukaan, vaan Raamatun mukaan. Joka kuuntelee ”sisäistä ääntä”, saattaa kyllä kuulla monenlaista, mutta näitä ”kuiskauksia” ei pidä luulla Jumalan ääneksi.

Kristikunnassa on taas leviämässä opetus, joka kehottaa ”kuuntelemaan” Jumalan ääntä ja kuiskauksia. Sitä ei tule tehdä. Jos Jumala tahtoo varottaa tai kehottaa, hän tekee sen niin selvästi, ettei asiaa tarvitse epäillä. Puhutaan myös kuuntelevasta rukouksesta. Sellaista ei Raamattu opeta. Tässäkin on Jeesuksen itsensä opettama Herran rukous hyvä opas oikeaan rukoukseen.

”Mihin kirkkokuntaan kuulua?”
”Mikä on minun kutsumukseni?”
”Mistä tiedän, onko tämä ihminen se oikea?”
Elämä on täynnä valintoja ja tilanteita, joihin Raamattu ei anna suoraa vastausta. Jumala on antanut tämän elämän asioissa vapauden toimia harkintamme mukaan, Jumalan ilmoitetun tahdon rajoissa. Ef. 5:17: ”Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.”

Kaikissa ratkaisuissa saa rukoilla itselleen johdatusta ja viisautta. On tärkeätä hakeutua sellaiseen seurakuntaan, jossa eletään Jumalan sanasta ja ojentaudutaan evankeliumin opin mukaan. On kirkkokuntia, joita voi pitää kristillisinä, mutta jotka kuitenkin opettavat tärkeissäkin asioissa puutteellisesti tai jopa väärin, esimerkiksi baptisti-, vapaakirkko- ja helluntaiseurakunnat ovat kyllä kristillisiä, mutta opettavat hyvin vajaasti tai suorastaan Sanan vastaisesti sakramenteista. On myös uskonnollisia ryhmiä, jotka väittävät olevansa kristillisiä, mutta kieltävät Raamatun perustotuuksia. Esimerkiksi Jehovan todistajat, mormonit jne. kieltävät kolminaisuusopin, ja siksi eivät ole kristillisiä. Emme siis tarvitse erityistä johdatusta tai merkkiä valitessamme seurakuntaa, johon kuulua. Raamattu opettaa oikeata oppia, josta jokaisen kristillisen seurakunnan tulee pitää kiinni. On parasta hakeutua sellaiseen seurakuntaan, ja jos sellaista ei ole lähistöllä, voi ruveta rukoilemaan, että sellainen syntyisi myös lähistölle.

Vain harvat ihmiset saavat erityisen kutsun elämäntehtäväänsä. Ihmisen kutsumus on se elämäntilanne ja asema, jossa hän on: Jos olet isä, ole hyvä puoliso lastesi äidille ja lapsillesi hyvä isä. Jos opiskelet, tee se hyvin ja Jumalan kunniaksi, jos ole työtön, huokaile Jumalan puoleen ja käytä ymmärrystäsi ja tarjolla olevia mahdollisuuksia kunnollisen työn löytämiseksi. Työttömänä tai yksinäisenä tai sairaana oleminenkin on oikein nähdä kutsumuksena ja pyytää asemaansa Jumalan apua, kärsivällisyyttä ja hyvää ratkaisua.

Entä kutsu hengelliseen työhön? Kristityt puhuvat sisäisestä ja ulkoisesta kutsusta. Sisäinen kutsu voi olla voimakas tai heikko, se voi myös olla aito tai kuviteltu. Meidän ihmisten on vaikea erottaa omia tuntemuksiamme Jumalan kutsusta. Siksi onkin tärkeää, että sisäiseen kutsuun liittyy ulkoinen: seurakunta kutsuu palvelukseensa tai tiettyyn tehtävään. Tällainen kutsu vahvistaa sisäisen kutsun, ja jos kaikessa noudatetaan yksinkertaisesti Jumalan sanaa, varmistuu kutsu kestäväksi. Pitkän lähetysurani aikana jouduin itsekin kamppailemaan kutsumuskriisin kanssa: ”Olenko sittenkin lähtenyt omille teilleni?” Olen myös nähnyt, kuinka jotkut ovat lähteneet jopa lähetyskentälle vain sisäisen kutsunsa varassa. Lopulta kutsu ei ole kestänyt, ja joissakin tapauksissa on jouduttu kärsimään vakaviakin ongelmia elämässä. Kenenkään ei tule ryhtyä hengelliseen työhön ilman ulkonaista kutsua ja tarpeellista valmistautumista. Sisäisen kutsun tulee olla vähintään sen verran selvä, että voi ilomielin tai ainakin vakuuttuneesti lähteä palvelemaan.

Entä ”se oikea”? Opetin omia poikiani ja myöhemmin lastenlapsiani, että jo varhain voi rukoilla tulevan aviopuolisonsa puolesta. On oikein rukoilla hyvää aviopuolisoa, mutta tärkeämpää, kuin löytää ”se oikea” on itse olla ”se oikea” eli pitää vaelluksestaan huolta ja kohdella puolisoansa kunnioittavasti. Aviopuolison löytämisessä jotkut pyytävät merkkejä Jumalalta. On parempi kuitenkin käyttää Jumalan sanan valaisemaa ymmärrystä. Jos luotetaan merkkeihin, niitä joutuu sitten epäilemään ensimmäisen suuren kriisin kohdatessa: ”Oliko merkki sittenkin vain kuvittelua?” jne.

Rakastumaan pystyy moneen ihmiseen, mutta avioliitossa on kysymys ennen kaikkea uskollisuudesta, elämäntoveruudesta ja kunnioituksesta – molemmin puolin. Tarpeettoman taakan ottaa itselleen, jos kuvittelee, että maailmasta on löydettävä ”se oikea”. Inhimillisesti katsoen on lukemattomia ihmisiä, joiden kanssa voisi viettää koko elämänsä. Heistä on kuitenkin valittava yksi ja pyrittävä olemaan hänelle hyvä puoliso. Jos Jumala tahtoo antaa jonkun aivan tietyn ihmisen puolisoksi, hän pystyy kyllä tekemään sen ilman meidän arvailujamme.

Jeesus opetti rukoilemaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi…” ei ”Näytä minulle tahtosi…”
Kun kristitty kysyy Jumalan tahtoa, hän tekee oikein. Kun hän tuntee Jumalan sanan pääkohdat, hän tietää Jumalan tahdon suunnan kaikessa. Yksittäisissä kysymyksissä meillä on useimmiten vapaus tehdä oman harkintamme mukaan. Harkinnassa kannattaa käyttää ymmärrystä ja toisten neuvojakin ja elämän kokemusta hyväksi.

Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat. Ef. 5:15