Miten Jumalasta on ylipäätänsä puhuttava? ”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään” (Ilm. 20:11).
Jumalasta puhutaan asiallisesti vain silloin, kun tiedetään itsekin oltavan matkalla Jumalan eteen viimeiselle tuomiolle. Joka puhuu Jumalasta pelkäämättä ja vapisematta, on kuin autoilija, joka on syöksymässä täyttä vauhtia seinää päin ja keskustelee viileästi seinän rakenteesta.
Myös Koraani puhuu vakavasti: ”Kun taivas halkeaa, kun tähdet putoavat, kun meret kuohuvat, kun haudat hajoavat, silloin saa jokainen tietää, mitä on tehnyt ja mitä laiminlyönyt (…). Mistäpä tietäisit, mikä tuomion päivä on. Päivä, jona yksikään sielu ei voi auttaa toista, vaan Jumala yksin päättää.” (suurasta 82)
Kun kristitty puhuu muslimin kanssa Jumalasta, hän voi käyttää monia tuttuja käsitteitä: Luoja, armo, synti, tuomio, laki, käskyt monien muiden lisäksi. Muslimin käsitys ihmiskunnan alusta ja lopusta on tuttu: alussa luominen ja lopussa tuomio. Tutut käsitteet saavat islamissa kuitenkin toisen sisällön.
Islam ei siis ole kristitylle kuin mikä tahansa muu uskonto. Kristinusko ei tietenkään ole sisällöllisesti riippuvainen islamista, mutta noin 600 vuotta jKr. syntyneelle islamille taas kristinusko on olennainen osa sen maailmankuvaa. Koraanissa onkin paljon Raamatusta tuttuja henkilöitä ja kertomuksia, jotka tosin on sovitettu islamin opin mukaisiksi.
Koraanin mukaan kristinusko kuuluu ”taivaallisiin” uskontoihin, joita Jumala on lähettänyt ihmisille jo ennen Muhammadia. Uskontojen sarjan päätöksenä ja lopullisesti pätevänä ilmoituksena annettiin islam siinä muodossa kuin Muhammad sitä julisti. Aikaisemmat ilmoitukset, juutalaisuus ja kristinusko, ovat tämän käsityksen mukaan rappeutuneet. Oikea usko on uskoa yhteen Jumalaan vain sillä tavoin kuin Muhammad tätä uskoa julisti.
Muslimin silmissä kristitty ei siis ole alun perin väärän uskonnon edustaja. Siksi muslimit uskovat, että kristityt puhuvat samasta Jumalasta kuin hekin. Jumalakäsityksissä onkin yhdenmukaisuuksia, esimerkiksi monoteismi: ”Hän, Jumala on yksi, Jumala, Ikuinen.” (suura 112)
Myös usko Luojaan näyttää olevan muslimeille ja kristityille yhteinen. Luominen tyhjästä oli Jumalan tietoinen teko. Hän loi myös ihmisen edustajakseen maan päälle.
Jumala on myös korkein tuomari. Hän on ”Tuomiopäivän ruhtinas” (suura 1, 4). Aikojen lopussa, suurena tuomion päivänä, kaikki ihmiset joutuvat Jumalan eteen vastaamaan teoistaan.
Lisäksi islam tuntee Jumalan 99 nimeä, attribuuttia, joista suurinta osaa kristittykin voisi käyttää.
Jumalan ominaisuuksien vertailu tai luetteleminen ei johda lopulta asiallisesti mihinkään. Kaikkein parhaatkin Jumalan ominaisuudet tai kauneimmat nimet ymmärretään kristillisesti tai islamilaisesti eri tavoin.
Entä Kolminaisuus? Usko ainoan Jumalan Kolminaisuuteen on varmasti aidosti ja erityisesti kristillinen. Jos joku ei tunnusta Pyhää Kolminaisuutta, ei häntä voi pitää kristittynä. Myös muslimit tietävät, että Kolminaisuus on keskeistä kristittyjen uskossa: ”Te, joilla on Kirja (tässä: kristityt), älkää menkö liian pitkälle väitteissänne älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. … Uskokaa Jumalaan ja Hänen lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: ’Heitä on kolme’, vaan lopettakaa…” (4:171).
Kokemukseni mukaan Pyhän Kolminaisuuden selittäminen muslimille ei johda mihinkään. Hänen on mahdoton käsittää, mitä sillä tarkoitetaan. Usko Pyhään Kolminaisuuteen on kristittyjen tunnustus Jumalasta, jonka pelastustekoja Raamattu julistaa. Muslimin on siis saatava kuulla Jumalan pelastusteoista.
Evankeliumiin kuuluu kaksi osaa: selostus siitä, mitä Jeesus teki maan päällä ollessaan. Hän syntyi ihmiseksi, eli kärsi ja kuoli ja herätettiin kuolleista. Toiseksi apostolinen julistus, että Jeesuksen työ tapahtui meidän hyväksemme. Vaikka Koraani puhuu Jeesuksesta kunnioittavasti, islam torjuu kuitenkin evankeliumin molemmat osat.
Puhe Jumalan Pojasta on muslimeille pahinta Jumalan pilkkaa: ”Puhuttepa te kauheita: taivas on vähällä haljeta, maa revetä ja vuoret sortua maahan, koska he väittävät Armollisella olevan [lapsi]! Ei Armollisen sovi ottaa itselleen lapsia!” (19:89)
Koraani kieltää nimenomaan Jeesuksen sovituskuolemakin: ”…eivät he ristiinnaulinneet häntä. Heistä vain näytti siltä…” (4:157)
Jumalasta ei muslimin mielestä voi sanoa mitään pahempaa, kuin se mitä me tunnustamme. Islamin ydinopin koko voima onkin suunnattu juuri kristinuskon keskeisintä sisältöä vastaan.
Miten sitten voi ylipäätään puhua muslimin kanssa Jumalasta, jos se mitä tahdomme heille sanoa, on muslimin korvissa, ei ainoastaan harhaa, vaan rienausta? Mistä voimme aloittaa?
Me tunnemme Jumalan olemuksen vain Hänen tekojensa kautta. Tässä on Philipp Melanchthonin kuuluisa lause paikallaan: hoc est Christum cognoscere beneficia eius cognoscere (tuntea Kristus on tuntea Hänen pelastustekonsa).
Kun muslimille kerrotaan Kristuksen pelastusteoista niin, että hän voi ymmärtää ne, silloin me puhumme Jumalasta itsestään evankeliumin mukaisesti. Kristittyjen ja muslimien yhteinen käsitys ihmisen vastuusta Jumalan edessä antaa tähän mahdollisuuden. On siis kysymys kielestä, jolla voimme kertoa Kristuksen pelastusteoista ymmärrettävällä tavalla.
Evankeliumia sen enempää kuin islamiakaan ei voi ymmärtää oikein, jos unohdetaan, että niiden sanoma on aivan kuin kirjoitettu tuomiopäivän jylhälle taustalle. Jokainen, joka uskoo viimeiseen tuomioon ja tietää itsekin tulevansa tuomiolle, joutuu ehdottomasti asettamaan itsellensä kysymyksen: ”Miten minun käy tällä tuomiolla?” Näin kysyy niin kristitty kuin muslimikin. Kysymys on yhteinen, mutta vastaukset poikkeavat toisistaan ratkaisevasti. Vaikka kristityn vastaus onkin muslimille ennestään tuntematon ja hän aluksi tietenkin torjuu sen, hän pystyy ymmärtämään sen.
Kun muslimi joutuu etsimään vastauksen omista teoistaan, evankeliumi kertookin hänelle Jumalasta ja Hänen pelastusteoistaan. Muslimin maailmankuvassa on yllättävä mahdollisuus tähän: muslimit tuntevat eläinuhrin. Joka vuosi muslimit uhraavat oinaan tai muun eläimen muistona Abrahamin uhrista. Uhri ei tosin ole varsinaisesti syntiuhri islamissa, mutta yleisesti kansanhurskaudessa siihen liitetään myös ajatus syntien sovittamisesta.
Evankeliumi kertoo Jumalan antamasta uhrista, Jumalan Karitsasta, joka auttaa meitä viimeisellä tuomiolla. Tämä Karitsa on Jumalan Poika, Jumala itse, jolle jokainen muslimikin on niin rakas, että Hän sovitti tämän synnit omalla verellään. Muslimi on nyt kuullut Jumalasta asianmukaisesti. Jumalan teoissa on vastaus sekä kristittyjen että muslimien kysymykseen: ”Miten voin kestää viimeisellä tuomiolla?”
