Kysymys: Raamatussa on monta kohtaa, joissa puhutaan, että Jumala katui. Mitä on Jumalan katuminen? Kyllähän Hän on tiennyt kaiken jo edeltä eikä tee virheitä? Ja niin kuin Samuel sanoi Saulille: ”Ei valhettele eikä kadu?” Onko noissa jakeissa ristiriita?
”Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi.”
1. Sam. 15:29
”Minä kadun, että tein Saulin kuninkaaksi, sillä hän on kääntynyt pois minusta eikä ole täyttänyt minun käskyjäni”. Samuel pahastui, ja hän huusi Herraa kaiken sen yön.
1. Sam. 15:11
Vastaus: Toisinaan on vaikea ymmärtää Raamatun puhetta Jumalasta, Hänen toiminnastaan, sanoistaan ja ajatuksistaan. Tähän on ainakin kolme syytä:
Kun puhutaan Jumalan katumisesta, voivat syynä olla kaikki nämä kolme ongelmaa. Meidän on mahdoton nähdä Jumalan pään sisään muuten kuin sen verran, mitä Hän itse ilmoittaa meille sanansaattajiensa välityksellä. Me emme siksi tarkkaan tiedä, mitä katuminen tarkoittaa Jumalalle. Se on sana, jota yleensä käytetään vain ihmisistä.
Ihmisistä puhuttaessa tarkoittaa katuminen sitä, että ihminen on toiminut tai ajatellut väärin, ja huomaa sen virheeksi, jota ei olisi pitänyt tehdä. Hengellisesti katumukseen kuuluu läheisesti myös anteeksipyytäminen ja parannuksen tekeminen.
Jumala ei kuitenkaan voi tehdä väärin, koska Hän on täynnä totuutta (Joh. 1:14) ja rakkautta (1. Joh. 4:16). Hän ei myöskään muutu vaan pysyy aina samana: ”… taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi” (Jaak. 1:12).
Samuelin kirjan kuvaus Jumalasta ja Saulista panee kuitenkin miettimään, muuttaako Jumala mieltään. Ensin sanotaan, että Jumala katui, kun teki Saulin kuninkaaksi. Hetkeä myöhemmin kuitenkin todetaan, ettei Jumala valehtele eikä kadu. Miten tämä pitäisi ymmärtää?
Heprean kielen sana niham ”katua”, voi tarkoittaa myös ”olla pahoillaan”, ”surra” tai ”murehtia”. Nämä jälkimmäiset merkitykset tulevat lähemmäs Jumalan mieltä.
Esimerkiksi 1. Moos. 6:6 kerrotaan, että ”Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja Hän tuli murheelliseksi sydämessänsä”. Tämä on heprean kielelle tyypillinen toisto, kaksinkertainen ilmaus, jossa molemmat lauseet tarkoittavat suunnilleen samaa, siis sekä ”katuminen” että ”murheellisuus”.
Jumala oli kyllä toiminut oikein luodessaan maailman, ja Hän itsekin oli todennut, että se oli hyvä (esim. 1. Moos. 1:10). Jumalan murheen sai aikaan vasta ihmisen pahuus. Hän oli jopa valmis hävittämään maailman sen tähden (1. Moos. 6:7), mutta säästi sen Nooan tähden.
Sama asetelma toistuu Raamatussa useita kertoja. Jumala päätti hävittää Israelin kansan, mutta ”katui” päätöstään, kun kansa teki parannuksen ja kääntyi jälleen Hänen puoleensa (Jer. 18:8; 25:3, 13; 31:19-20; 42:10, Joel 2:13-18; Aam. 7:3; Joona 3:5- ). ”Katuminen” tarkoittaa Jumalan kohdalla siis suunnilleen samaan kuin ”armahtaminen”.
Jumala ei ole tehnyt mitään väärää, mitä Hänen pitäisi katua, mutta Hän voi halutessaan muuttaa suhtautumistaan kansoihin ja yksilöihin. Saulin kohdalla Samuel nimenomaan torjui sen väärinkäsityksen, että Jumala voisi katua tekemiään päätöksiä. Saulin kuninkuus oli kyllä Jumalan tahto, mutta hänen lankeemuksensa murehdutti Jumalaa, ja riisti Saulilta kuninkuuden (1. Sam. 15).
Niinivenkään kohdalla Jumala ei muuttunut. Hän tuomitsee aina synnin, mutta armahtaa katuvaa. Vaikka Jumala Joonan suulla ilmoitti tuhoavansa kaupungin, Hän olemuksensa mukaisesti ”katui” eli suhtautui armahtavasti, kun kaupunki teki parannuksen. Ihmiset muuttuivat, ei Jumala (Joona 3-4).
Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa 1. Moos. 6:5-7 pohjalta: ”Sillä kun Jumala ’ajattelee ja tulee toisiin ajatuksiin’, tarkoittaa tämä vain sitä, että muuttuva todellisuus tulee tekemisiin Hänen muuttumattoman järkensä kanssa. Sillä Jumala ei voi ’katua’ niin kuin ihmiset katuvat sitä mitä on tehnyt, sillä suhteessa kaikkeen Hänen päätöksensä on määrätty, aivan kuten Hänen ennalta tietämisensä on kirkas. Mutta vain käyttämällä inhimillisiä ilmaisuja voi Raamattu saada erilaiset lukijansa tuntemaan olonsa kotoisaksi. Vain siten voi Raamattu pelästyttää ylpeitä ja herättää laiskat, synnyttää kysymyksiä ja tarjota ruokaa vakuuttuneille. Tämä on mahdollista vain, kun Raamattu menee suoraan alimpien lukijoittensa luokse”.
Raamatun puheen Jumalan katumisesta tulisi siis olla ihmisille muistutus Jumalan pyhyydestä, ja estää meitä murehduttamasta Hänen mieltään.
