Jumalan pojat?

Miten olisi ymmärrettävä Vanhan Testamentin kohdat, joissa puhutaan Jumalan pojista? 1. Moos. 6:1–4, Job 1:6 sekä 2:1, Ps. 82 sekä tähän liittyvä Joh. 10:34–36. Tahtoisin kysyä sitäkin, miten olisi ymmärrettävä 2. Piet. 1:4, jossa puhutaan Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tulemisesta.

JUMALAN POJAT JA IHMISTEN TYTTÄRET

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa kuusi kerrotaan, että ”Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.” (1. Moos. 6:1–2). Ketä nämä Jumalan pojat oikein ovat. Vastausvaihtoehdoista otan tässä esiin kolme yleisintä.

1. Muun muassa uskonpuhdistaja Luther näkee Jumalan pojilla tarkoitettavan yhden Nooan pojan, hurskaan Setin jälkeläisiä. Nämä Jumalan pojat olisivat niitä, jotka pitivät kiinni Jumalan lupauksesta, että tulee Siemen, joka polkee rikki käärmeen pään. Sitten kuitenkin tapahtui niin, että nämä Jumalan lupausten perilliset näkivätkin niiden ihmisten, jotka olivat Jumalan sanasta luopuneet, tyttäret ihaniksi. Näiden avioliittojen kautta seurasi luopumus. Lutherin vahvan argumentaation voi lukea Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksestä. Muun muassa näin Luther opettaa: ”Kysymyksessä on näet Uuden Testamentin sanonta, ja sillä tarkoitetaan uskovia, jotka sanovat Jumalaa Isäkseen ja joita Jumala vuorostaan sanoo lapsikseen eli pojikseen. Eihän siinä ollut syy vedenpaisumukseen, että Kainin sukukunta oli turmeltunut vaan siinä, että vanhurskasten sukukunta, ne jotka olivat uskoneet Jumalaan, olleet kuuliaiset sanalle ja joilla oli oikea jumalanpalvelus, olivat langenneet epäjumalanpalvelukseen…” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1–7, s. 347),

2. Varhaisessa arameankielisessä selittävässä raamatunkäännöksessä (Targum Onkelos) Jumalan pojat ymmärretään kuninkaallisiksi tai ylhäisiksi miehiksi. Nämä ihastuivat alempiarvoisiin ja ilmeisen julkeisiin naisiin. Tämän tulkinnan tueksi on nähty, että Psalmi 82:6 näyttäisi puhuvan kuninkaista ja hallitsijoista Jumalan poikina.

3. Kolmas vaihtoehto on, että Jumalan pojat ovat enkeleitä, Jumalan luomia taivaallisia olentoja. Tällä tavoin ilmausta näytetään käytettävän esimerkiksi kohdissa Ps. 29:1 ja Job. 38:7. Jos kyseessä ovat enkelit, niin ihmisen tyttäret taas tarkoittavat keitä tahansa naispuolisia ihmisten jälkeläisiä. Koska Adamin nimi ja ”ihminen” ovat hepreassa sama sana, voitaisiin tällöin puhua myös Adamin tyttäristä.

Miten näitä tulkintavaihtoehtoja tulisi arvioida? Muutama kysymys on tässä avuksi. A. Miten olisi mahdollista, että enkelien ja ihmisten liitosta voisi syntyä jälkeläisiä? B. Toisaalta edellä on puhuttu Setistä ja Kainista ja näiden jälkeläisistä näiden omilla nimillä eikä ”Jumalan poikina”. Miksi puhetapa muuttuisi ilman, että se selvästi sanotaan? C. Löytyykö Uudesta testamentista kohtaa, jossa viitattaisiin tähän raamatunkohtaan?

Vastaan näihin kysymyksiin aloittaen viimeisestä. Luemme 2. Pietarin kirjeestä: ”Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.” (2. Piet. 2:4-5). Pietari puhuu ”samaan hengenvetoon” syntiä tehneistä enkeleistä ja Nooan ajan tulvasta. Niinpä voisimme ymmärtää, että 1. Moos. 6:ssa ei todella puhuta Setin ja Kainin jälkeläisistä (eihän näiden kahden sukulinjan naimakieltoakaan mainita tekstissä), vaan Jumalan koko luomistyön järkkymisestä, niin että taivaalliset ja maan päällisetkin sekoittuvat. Paratiisin lankeemuksesta alkanut pahuuden leviäminen kuvataan nyt kaikkien Jumalan asettamien rajojen hylkäämisenä. Niinpä Jumala päättää hävittää sekaisin menneen maailman vedenpaisumuksella. On ehkä täysin terveen järjen vastaista lähteä pohtimaan, miten ihmiset ja enkelit saattoivat liittyä toisiinsa. Kuitenkin Juudan kirjeessä on mahdollisesti viite tähän teemaan ja kenties vieläpä käsittelemäämme kohtaankin: ”ja että [Jumala] ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon; samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” (Juud. 1:6-7). Suomenkielisen tekstin lukija varmaankin olettaa, että ympäröivät kaupungit harjoittivat haureutta samoin kuin Sodoma ja Gomorra. Kreikankielinen teksti ei kuitenkaan tue tätä ymmärrystä, sillä ”nekin” on maskuliini, kun taas kaupungit ovat feminiinejä. Niinpä ”nekin” viittaa todennäköisimmin enkeleihin, joka on maskuliini.

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, nähdäkseni paras selitys kohdalle on se, että Jumalan pojat tarkoittaa enkeleitä. Koko jakso liittyy kokonaisuuteen, jossa Adam ensin lankeaa. Tästä seuraa synnin paisumus: veljesmurha, moniavioisuus, koston kierre, jopa taivaan olentojen sekaantuminen tähän kaikkeen. Niinpä Jumala pyyhkäisee pois langenneen maailman ja aloittaa alusta Nooan kanssa.

JOBIN KIRJAN JUMALAN POJAT

Jobin kirjasta luemme: ”Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.” (Job 1:6). Jobin kirjassa, kuten monessa muussakin Raamatun kirjassa Jumala esitetään taivaallisen hoviväen ympäröimänä. Jumala on kuningas, ja hänen valtaistuimensa ympärillä ovat taivaalliset olennot. Tässä Jumalan pojat ovat siis enkeleitä, jollainen syyttäjä, saatanakin on.

Tähän liittyen voi muistuttaa itseään Ilmestyskirjan kuvauksista, jossa enkelit ympäröivät Jumalan valtaistuinta (Ilm. 5:11). On myös hyvä muistaa sitä, että Jeesuksen ristinkuolemassa saadun voiton tähden syyttäjä, saatana on heitetty enkeleineen alas, niin ettei se voi Jumalan edessä syyttää Jeesuksen omaksi kastettuja uskovia (Ilm. 12:7–12).

TE OLETTE JUMALIA

Psalmissa 82 puhutaan myös Jumalan pojista: ”Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä… Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa.”(Ps. 82:1, 6–7). Jeesus puolestaan siteeraa tätä kohtaa Johanneksen evankeliumissa (10:34–36) puhuessaan siitä, että hän ja Isä ovat yksi (10:30).

Psalmia 82 on juutalaisessa tulkintaperinteessä luettu muutamalla eri tavalla: on nähty sen puhuvan esimerkiksi enkeleistä tai ruhtinaista. Jeesus kuitenkin liittyy omassa selityksessään määrättyyn tulkintaan. Psalmin oli ymmärretty kuvaavan tilannetta, jossa Israelin kansa oli saapunut Egyptin paon jälkeen Siinaille. Jumalahan oli puhunut Israelista omana esikoispoikanaan (2. Moos. 4:22). Nyt psalmissa hän puhuu tästä kansasta (tai myös mahdollisesti sen sukujen päämiehistä) omana perillisten joukkonaan, sukunaan, poikinaan. Herra on saapunut Siinaille kansansa keskelle ja ilmoittaa heille tahtonsa. Mutta Israel ei ottanut sanaa vastaan, vaan rakensi kultaisen vasikan ja vietti sen edessä jumalanpalvelusta. Niinpä Jumala uhkaa heitä kuolemantuomiolla.

Tämän kanssa yhteen sopivasti Jeesus sanoo: ”Jeesus vastasi heille: ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ’Minä sanoin: te olette jumalia’? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli – ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin – niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: ’Sinä pilkkaat Jumalaa’, sentähden että minä sanoin: ’Minä olen Jumalan Poika’?” (Joh. 10:34-36). Jumalan sanan tuleminen viittaa juuri Jumalan antamaan ilmoitukseen Siinailla. Mutta erinomaisen tärkeää on huomata, että Jeesus ei esitä tässä pelkkää sanaleikkiä tyyliin: Koska kirjoituksissa puhutaan ihmisistä jumalina, niin minä voin puhua itsestäni myös tällä tavalla. Jeesuksen perustelu menee pikemminkin pienemmästä suurempaan: Koska kansaa, jonka keskelle Jumala tuli, jolle Jumala antoi sanansa, saatettiin nimittää jumaliksi, niin paljon enemmän Jumalaksi voidaan nimittää minua, joka olen Isän rinnalta tullut, Isän pyhään tehtävään erottama, ja oman luomakuntansa keskelle lähettämä Jumalan Poika.

Jeesus ei siis lievennä tippaakaan sitä, mitä on edellä sanonut, vaan pikemminkin vahventaa. Psalmin juutalaisen tulkinnan mukaan vasikkaa palvoneet syöstiin kuolemaan. Mutta nyt Jeesus väittää tuovansa tämän kuoleman keskellä elämän, koska hän on Jumalan pyhittämä ja hän tekee Isänsä tekoja, eikä palvo epäjumalia kuten Siinailla tapahtui. Hän on Isän luota tullut Sana, joka tekee omistaan jälleen Jumalan lapsia ja perillisiä, kuolemattomuudesta osallisia. Niinpä tästä siirrytäänkin Johanneksen evankeliumissa kertomukseen, jossa Jeesus sanoo olevansa ylösnousemus ja elämä (11:25).

JUMALALLISESTA LUONNOSTA OSALLISEKSI

Viimeinen kysytty kohta ei puhu Jumalan pojista. Se on katkelma Apostoli Pietarin toisen kirjeen alusta, jossa hän puhuu siitä, miten seurakunta tulee osalliseksi Jumalallisesta luonnosta. Ilmeisesti kirje on kirjoitettu tilanteeseen, jossa väärät opettaja (2:1) väheksyivät kristillisen uskon fyysisiä elementtejä. Heille tärkeää oli tieto, jonka korkeammalle henkiselle tasolle päässeet omasivat. Niinpä opettajat saattoivat harjoittaa jumalattomuutta (2:13–14), koska opettivat, ettei tällaisella fyysisellä toiminnalla ollut mitään todellista tekemistä oikean henkisyyden kanssa.

Pietari esittää kohdassa 1:5–7 listan uskosta seuraavista kristillisistä hyveistä (avuista). Hänen vastustajansa olisivat pysähtyneet heti ensimmäiseen eli ymmärtäväisyyteen (kreik. gnoosis, tieto). Mutta Pietari osoittaa kuinka usko ja tieto tulevat lihaksi kärsivällisyydessä, itsensä hillitsemisessä, veljellisessä rakkaudessa jne. Tämä on oikeaa jumalisuutta. Tämä seuraa siitä, että kristitty on tullut osalliseksi Jumalallisesta luonnosta. Kristitty on siis liitetty Jumalan oman luonnon ja olemuksen osallisuuteen. Hän on tullut taivaallisista voimista osalliseksi. Mutta tämä voima ja kirkkaus (1:3) ei saa aikaan suurempaa henkisyyttä tai uutta ilmoitusta eipä ensi sijassa suuria ihmeitäkään, vaan seurakunnan keskinäistä kunnioitusta ja kärsivällisyyttä uutta luomista odotettaessa (luku 3).

Lihaan tulleella Jeesuksella on Jumalan kirkkaus ja kunnia (1:17). Tästä lihaksi tulleesta Jeesuksesta on siis tultava osalliseksi, jotta saisi olla osallinen Jumalan omasta luonnosta. Hänestä puolestaan tullaan osalliseksi lupausten eli evankeliumin, seurakunnan keskellä tapahtuvan Jeesuksen pelastustyön julistuksen kautta (1:4).


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos