Kysymys:

Olen vakuuttunut siitä, että Lähetyshiippakunnassa opetetaan luterilaista uskoa – ja siten kristinuskoa – puhtaimmillaan. Vaikka tämä ei enää toteudu kansankirkossa kokonaisuutena, on selvää, että sieltäkin löytyy yhä edelleen seurakuntia ja yhteisöjä, joissa näin tapahtuu – ja kotiseurakuntani on kaikeksi onneksi paikka, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Tämä tuottaa minulle seuraavanlaisen dilemman: jäädäkö kotiseurakuntaan kansankirkossa vai liittyäkö Lähetyshiippakuntaan? En näe kansankirkolla tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä, mutta minun on kotiseurakunnassani toistaiseksi hyvä olla, ja toisinaan hoidan siellä vastuutehtäviäkin. Mikä olisi oikea ja vastuullinen ratkaisu? Millaisia näkökohtia minun tulee pohdinnoissani huomioida? Kannattaako uppoavaan kirkkolaivaan jäädä, jos on hytissä, jossa valo vielä palaa, ja pelastusveneeseen pääsee milloin vain?

Vastaus:

On suuri kiitosaihe, että maassamme vielä pidetään evankeliumia esillä monissa eri paikoissa. Samalla juuri näiden paikkojen moneus aiheuttaa esittämäsi ongelman. Kysymyksesi on siis aiheellinen! Toisaalta se vaikuttaa laajemmalta ja monisyisemmältä, kuin mihin tällaisessa yksittäisessä tekstissä voidaan vastata. Mielestäni asiasta olisikin parasta keskustella kasvotusten luotettavan pastorin kanssa. Heti kättelyssä totean myös, että koska en itse ole elänyt Suomen ev. lut. kirkon jumalanpalvelusyhteydessä yli puoleentoista vuosikymmeneen, en osaa – eikä edes liene minun tehtäväni – arvioida miten pahasti ”uppoamassa” tuo ”laiva” on. Nostan tässä kuitenkin esiin yhden mahdollisen lähestymistavan, joka liittyy tärkeään huomioosi tulevaisuudesta pitkällä tähtäimellä. Asiaa voitaisiin tarkastella kahdesta näkökulmasta.

1) Henkilökohtaisen evankeliumin vastaanottamisen näkökulma. Tähän liittyen kysymys kuuluu: mistä lyhyellä tähtäimellä – tänään ja tällä viikolla – saan puhdasta Jumalan sanan ravintoa hengellisen elämäni ylläpitämiseksi? Tätä kysymystä toivoisi itse asiassa kaikkien kristittyjen pohtivan jatkuvasti! Näin me voisimme alkaa päästä hengellisestä laiskuudestamme sekä sitoutua seurakunnan säännölliseen toimintaan.

2) Seurakunnan rakentamisen näkökulma. Tähän liittyen kysymys kuuluu: kannattaako yrittää rakentaa sellaista, minkä uskoo olevan rikki ja korjaamattomissa? Jos mitään ei ole enää tehtävissä (?), miksi yrittää tehdä mitään? Tämä kysymys lienee merkittävä erityisesti Sinun kohdallasi, joka kannat vastuuta seurakunnan rakentamisesta. Tietenkin myös vähemmän vastuuta ottavat, ”vain” jumalanpalveluksessa käyvät seurakuntalaiset ovat mukana seurakunnan elämässä ja siten myös sen rakentamisessa.

Mielestäni jo oma kysymyksesi viittaa oikeaan vastaukseen: Uppoavaan laivaan jääminen on riskialtista hommaa, vaikka pelastusvene olisi lähelläkin. Asian jatkokäsittelyssä olisi toki syytä pohtia myös sitä mahdollisuutta, ettei tarvitsisi turvautua ainoastaan pieneen pelastusveneeseen, vaan Kristuksen Laivaan, joka ei uppoa koskaan. Tämän lyhyen ja alustavan evästyksen myötä suosittelen lämpimästi, että otat yhteyttä paikalliseen pastoriin ja pyydät saada keskustella tästä asiasta niin monta kertaa, että se selviää! Siunausta prosessiisi toivottaen!

Luterilainen.netin toimitus

(Kuva: LCMS)