Kysymys: Onko uudestisyntyminen ainutkertainen tapahtuma, joka tapahtuu vain yhden kerran ja ainoastaan kasteessa?
Vastaus:
Kysymys on hyvä ja selkeä. Voisi ajatella, että siihen on helppo vastata. Kuitenkin yksinkertaisen vastauksen antaminen on hivenen hankalaa, koska joudumme pohtimaan samalla käsitteiden merkityksiä.
Luterilainen kirkko on edustanut näkemystä, jossa katsotaan, että Jeesus Kristus on asettanut pyhän kasteen, joka on uudestisyntymisen paikka. Kasteessa annetaan Pyhä Henki ja tehdään uuden ihmiskunnan, Jumalan valtakunnan, jäseneksi. Tässä luterilaisuus seuraa perinteistä kirkollista käsitystä kasteen suuresta merkityksestä.
Kysymyksiä on herättänyt kuitenkin muutama seikka. Luterilaisen kirkon oppi ilmaistaan Tunnustuskirjoissa. Tunnustuskirjat eivät suoraan ota kantaa esitettyyn kysymykseen. Sanaa uudestisyntyminen käytetään niissä ainakin kahdessa merkityksessä. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi vanhurskauttamisen synonyymina. Synnit on julistettu anteeksi ja ihmisen status muuttuu Jumalan lapsen statukseen. Ihminen on tullut Jumalan valtakuntaan, saanut Jumalan valtakunnan kansalaisuuden (Joh. 3). Sen lisäksi sanaa voidaan käyttää kuvattaessa Pyhän Hengen kristityissä vaikuttamaa uudistusta.
Myöhemmässä keskustelussa toiset teologit ovat halunneet säästää sanan uudestisyntyminen kuvaamaan vain kasteessa tapahtuvaa uudistusta. Toiset teologit taas ovat ajatelleet, että termiä uudestisyntyminen voidaan yhtälailla käyttää sellaisesta tilanteesta, jossa lapsena kastettu, mutta sittemmin eroon Jumalan valtakunnasta ajautunut henkilö, tulee uudelleen Jumalan valtakunnan jäseneksi.
Välillä mainittu kiista on myös kärjistynyt. Aiempaa kantaa (uudestisyntyminen vain kasteessa) edustaneet ovat saattaneet todeta, että jälkimmäisessä näkemyksessä kasteen erityinen tehtävä kadotetaan, kun taas jälkimmäistä kantaa (sanan uudestisyntyminen laveampi käyttö) edustaneet ovat saattaneet todeta toisesta näkemyksestä, että siinä sanalta riistetään uudestisynnyttävä voima, jos tämän voiman ajatellaan olevan vain kasteella.
Mitä tästä kysymyksestä tulisi ajatella? Oma näkemykseni on, että vaikka tietty ero on olemassa, niin kirkon elämän kannalta kysymys ei lopulta ole ratkaiseva, jos vain tietyt periaatteet toteutuvat. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tarkka teologian muotoilu olisi merkityksellistä, mutta mainitussa tapauksessa kirkon käytännön elämän kannalta ero ei liene välttämättä merkityksellinen.
Itse ajattelen, että kiistaa voi verrata monille vaikkapa youtube-videoista tuttuun resoluution valintaan. Voi valita katsooko ohjelmaa kaikkein tarkimmalla resoluutiolla (1084p) vai hieman alemmalla (720p). Tässä tapauksessa nähdäkseni olennaisissa kohdissa usko ja käytäntö ovat yhteisiä. Kuva on selkeä ja kirkas! Kuitenkin jos laitetaan kaikkein tarkin resoluutio, niin huomataan tietty ero. Mielestäni tämä ei kuitenkaan välttämättä näy kirkon elämässä.
Miksi näin on? Kaikki tunnustukselliset luterilaiset ovat sitä mieltä, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa. Sanalla on uudestisynnyttävä voima ja veteen yhdistettynä uudestisynnyttää kasteena. Kaste on se paikka, johon Kolmiyhteinen Jumala on asettanut oman nimensä. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi on vedessä. Niinpä juuri kasteessa ihminen otetaan Jumalan nimiin ja siinä Jumala sitoutuu kastettuun. Tässäkin on oikeastaan kaksi puolta joiden merkitystä voidaan tarkasti määriteltäessä erottaa: On ihmisen sisäiseen muutokseen liittyvä uudestisyntyminen ja toisaalta statuksen muutokseen liittyvä uudestisyntyminen.
Samoin tunnustukselliset luterilaiset ovat myös sitä mieltä, että kirkon elämästä kadonneita tulee kutsua takaisin Jumalan valtakunnan osallisuuteen. Myös ne, jotka saattavat kutsua myöhempää herätystä uudestisyntymäksi, tulisi kuitenkin nähdä kasteen erityinen asema kertakaikkisena lahjana ja painottaa kastetta sinä ainoana turvallisena ja objektiivisena paikkana, jossa voimme olla täysin varmoja siitä, että Jumala on uudestisynnyttänyt meidät Kristuksen kirkon jäseniksi. Siksi eriävistä näkemyksistä huolimatta ero ei oikeastaan tule vastaan kirkon normaalissa seurakuntatyössä. Tai sitten ero on jossakin toisaalla. Kuitenkin laveampaan kielenkäyttöön sisältyy se riski, että kasteen erityinen luonne saattaa helpommin hämärtyä, vaikka sen ei välttämättä tarvitse sitä tarkoittaa.
Kirkkomme tunnustuksen mukaan kaste on välttämätön pelastukseen. Jos joku on tullut hengelliseen herätykseen, hänet tulee kastaa jos vielä ei ole kastettu ja uskonelämässä nojataan aina pyhään kasteeseen, ei omaan uskoontulokokemukseen. Esim. Apostolien tekojen alusta (luku 2) näemme, että sana saa uskomaan apostolin julistukseen. Usko on jo herännyt, mutta kaste on vasta se paikka, jossa Pyhä Henki lahjoitetaan (Apt. 2:38). Sanassa on voima, mutta se itse ohjaa pyhän kasteen äärelle. Tämä kasteen erityinen ja kertakaikkinen asema on tärkeää huomioida, vaikka käytettäisiinkin sanaa uudestisyntymä laveammassa muodossa.
Kysymys on siis pitkälti siitä, miten määrittelemme sanan uudestisyntyä. Onko se synonyymi vanhurskauttamiselle, vai kertakaikkinen Jumalan antama lahja? Kielikuvanahan uudestisyntyminen on luonnolliseen syntymiseen liittyvänä ainutkertainen tapahtuma ja näin sen on ajateltu myös kuvaavan kasteen kertakaikkista lahjaa. Jumala on asettanut kasteen erityiseksi paikaksi jossa ottaa valtakuntansa jäseneksi. Voimme tarvita uudelleen heräämistä, muttemme koskaan uudelleen kastamista.
Jos ollaan yhteisellä perustalla siinä, että sanalla on voima synnyttää uskoa ja rakennetaan kasteen kertakaikkisen lahjan varaan, ollaan turvallisilla vesillä, vaikka asioita määriteltäisiinkin eri tavoin.
Syvällisemmin asiaa on käsitellyt Lähetyshiippakunnan konsistori lausunnossaan Jumalan sana, kaste ja uudestisyntyminen (sen voi lukea Lähetyshiippakunnan vuosikirjasta 2015), sekä pastori Harri Huovinen artikkelissaan Korvin kuultuna ja vedessä vastaanotettuna – Luterilaisten tunnustajien käsitys sanan ja kasteen funktiosta uudestisyntymisessä. Se löytyy Lähetyshiippakunnan vuosikirjasta 2018.
(Kuva LCMS)
