Raamatussa puhutaan monta kertaa kumartamisesta. Jumalanpalveluksessakin papit kumartuvat joskus. Keitä saa kumartaa ja missä tilanteessa ja keitä ei saa kumartaa? Voiko hallitsijoiden edessä kumartua?
Kumartaminen on ele, joka osoittaa kunnioitusta ja alistumista jonkun valtaan. Siksi ei ole yhdentekevää, ketä kumarretaan ja ketä ei. Kyseessä ei siis ole vain ele vaan asenne ja vertauskuvallinen toimi, jolla voi olla suuri merkitys. Pahimmillaan se voi olla jopa uskon ja Jumalan vastaista.
Raamatussa kielletään moneen kertaan kumartamasta epäjumalia (esim. 5. Moos. 5:9). Kaikki muut jumalat pitää hylätä eikä niille saa osoittaa kunnioitusta. Epäjumalat ovat vain ihmisen mielikuvituksen tai hänen kättensä tekoa (Miik. 5:12), eivätkä siksi ansaitse palvontaa. Pakanat kumartavat myös aurinkoa (Hes. 8:16) ja muita taivaankappaleita (2. Kun. 17:16), mikä myös kielletään. Ihminen ei saisi kumartaa myöskään kuvia tai kuvapatsaita (Dan. 3:6; Ap. t. 7:43) eikä maallisia hallitsijoita, jotka korottavat itsensä jumalan asemaan. On myös kiellettyä kumartaa Saatanaa (Matt. 4:10), Antikristusta (Ilm. 13:15; 14:9; 19:20; 20:4) tai pahoja henkivaltoja (Ilm. 9:20). Kaikesta tällaisesta kumartamisesta ja palvonnasta vetää ihminen tai kansa ylleen Jumalan kirouksen ja saa siitä aikanaan iankaikkisen rangaistuksen. Epäjumalien kumartaminen merkitsee alistumista niiden valtaan ja siten epäuskoa elävää Jumalaa kohtaan.
Jos maallinen hallitsija asettaa vaihtoehdoiksi hänen kumartamisensa tai Jumalan kumartamisen, silloin kristityn on pakko pidättyä hallitsijan palvonnasta (Dan. 3; Ilm. 13). Vaikka teko tuntuu ulkonaiselta, ihminen tunnustaa teoillaan uskonsa tai uskosta luopumisen. Ulkopuoliset eivät voi nähdä sydämen uskoa, mutta toiminnan he näkevät. Pietarikin joutui tekemään parannuksen Kristuksen kieltämisestä, vaikka varmaan sydämessään halusi uskoa Häneen koko ajan.
Avainjae Raamatussa ovat Jeesuksen sanat Saatanalle: ”Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja Häntä ainoastaan palveleman” (Matt. 4:10). Vapahtajan sanojen taustalla on Mooseksen lain määräys: ”Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele Häntä ja vanno Hänen nimeensä” (5. Moos. 6:13) ja ”Herraa, sinun Jumalaasi, pelkää, Häntä palvele, Hänessä riipu kiinni ja vanno Hänen nimeensä” (5. Moos. 10:20). Nämä ovat suora seuraus käskyistä ensimmäisestä: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muista jumalia minun rinnallani” (2. Moos. 20:2–3).
Ihmisen jumala on se, jota hän kumartaa ja jolta hän etsii turvaa ja kaikkea hyvää. Jos ihminen kumartaa Baalia, kuuta tai Mammonaa, se on hänen jumalansa. Silloin ei elävä Jumala kuitenkaan enää voi olla hänen jumalansa vaan Hän on silloin alempi ihmisen mielessä ja sydämessä. Eikä kukaan saisi nousta Jumalan yläpuolelle elämän arvojärjestyksessä.
Siksi on syytä tarkoin tutkia, mikä tai kuka on minun elämäni jumala, jota minä kumarran ja pidän tärkeimpänä elämässäni. Onko se raha, terveys, työ, harrastukset, toiset ihmiset, valta, kauneus, maine tai jokin muu kuin Jumala. Tällaisesta epäjumalanpalveluksesta tulee tehdä parannus.
Uudessa testamentissa Jumalan kumartaminen näkee selvästi siinä, että monet ihmiset kumartavat Jeesusta. Itämaan tietäjät (Matt. 2:11), Salome (Matt. 20:20), kanaanilainen nainen (Matt. 15:25), opetuslapset veneessä (Matt. 14:33) ja Öljymäellä (Luuk. 24:52) kumartuvat Vapahtajan eteen. Hän ei estele sitä vaan pitää sitä asiaan kuuluvana eleenä. Nämä ihmiset ymmärsivät tulleensa Jumalan tai ainakin Jumalan edustajan eteen. Kumartamalla he osoittivat tunnustavansa Kristuksen voiman, aseman ja mahdollisuudet. He rukoilivat Vapahtajaa auttamaan hädässä, johon kukaan muu ei kyennyt.
Raamatussa kielletään kaikkien luotujen olentojen kumartaminen, myös enkelien. Kun Johannes lankesi enkelin jalkoihin kumartaen rukoillakseen häntä, tämä sanoi: ”Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus, kumarra ja rukoile Jumalaa” (Ilm. 19:10; 22:8–9).
Myöskään apostoleja tai kirkon johtajia ei tule kumartaa. Kun Kornelius kumartui Pietarin jalkoihin, tämä sanoi: ”Nouse, minäkin olen ihminen” (Ap. t. 10:26). Samoin Paavali sanoi: ”Mekin olemme ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin te” (Ap. t. 14:15). Tästä huolimatta kirkkoruhtinaat ovat vaatineet ihmisiä kumartamaan itseään, suutelemaan sormustaan jne.
Esivallalle ja hallitsijoille on toki syytä osoittaa kunnioitusta. Ei ole mitään väärää siinä, jos tämän kunnioituksen merkkiä tekee heidän edessään kumarruksen; ei toki polvistumista eikä maahan heittäytymistä. Esivalta ansaitsee kunnioituksen, koska se on Jumalan palvelija (Room. 13:1–7). Jos Jumala ja esivalta joutuvat ristiriitaan keskenään, kristitty kuitenkin tottelee ennemmin Jumalaa kuin ihmisiä (Ap. t. 5:29).
Jumalanpalveluksessa voi kunnioitustaan osoittaa kumartamalla ainakin silloin, kun puhutaan tai lauletaan Kolmiyhteisestä Jumalasta.
