Christian Scriver, Sielun Aarre I-III, suom. Juho Saarinen. Suomi: K. J. Gummerus, 1889–1891.
Kirja luettavissa verkossa täältä.
Christian Scriver, syntyi 2. tammikuuta 1629 Rendsburg, kuoli 5. huhtikuuta 1693 Quedlinburg,oli saksalainen luterilainen pappi ja luterilaisen puhdasoppisuuden ajan merkittävimpiä hartauskirjailijoita. Scriver opiskeli teologiaa Rostockin yliopistossa, professoreinaan Joachim Lütkemann, Johann Quistorp ja Andreas Tscherning. Hän toimi arkkidiakonina Stendalissa vuosina 1653–1667 ja kirkkoherrana Magdeburgissa vuosina 1667–1690. Elämänsä viimeiset vuodet Scriver vietti Saksin herttuattaren ja Quedlinburgin luterilaisen abbedissan Anna Dorothean hovisaarnaajana ja rippi-isänä Quedlinburgissa. Tanskan prinsessa, tuleva Ruotsin kuningatar ja Kaarle XI:n puoliso Ulriika Eleonoora pyysi 1697 Scriveriä hovisaarnaajakseen ja rippi-isäkseen Tukholmaan, mistä Scriver kuitenkin kieltäytyi.
On huomattava, että Scriver oli luterilaisen ortodoksian puhdasoppisuuden edustaja. Scriver luterilaisen ortodoksian teologina painotti käytännöllistä arjen hurskautta, joka tulee äärettömän hyvin esiin Sielun Aarteessa. Hänen elinaikanaan alkoi kehittyä myös luterilainen pietismi, jonka isänä pidetään Philipp Jakob Speneriä. Pietismin alkuna pidetään sitä, kun Spener kirjoitti esipuheen Pia desideria (hurskaita toiveita) esipuheen Johan Ardntin postillaan. Scriver oli kirjeenvaihdossa Speneriin, joka oli luterilaisen pietismin yksi merkittävimpiä teologeja, mutta Scriver itse säilyi luterilaisen ortodoksian vahvana kannattajana. Pietismillä tarkoitetaan 1700-luvulla alkanutta suuntausta erityisesti luterilaisessa kristillisyydessä, jossa korostettiin vahvasti henkilökohtaista pieteettiä eli hurskauselämää. Pietismi korosti henkilökohtaista kilvoitusta, rukousta ja uskon harjoittamista. Pietismin vaarana oli, että kirkko, seurakunta ja armonvälineet jäivät hengellisen elämän ulkokehälle, ja siinä kohden se etääntyi luterilaisesta puhdasoppisuudesta.
Kolme nidosta eli 3 osaa (I osa 848 sivua, II osa 851 sivua, III osa 802 sivua), jotka rakentuvat yksittäisistä saarnoista, jotka on systemaattisesti järjestetty aina kolmeen osaa: a) Johdatus (johdanto), b) tutkimus (annetun Raamatun tekstin tutkinto), ja c) sovitus (soveltaminen elämään). Saarnojen lähtökohtana on aina pyhän Raamatun teksti. Saarnat sisällöt etenevät erinomaisen loogisessa järjestyksessä ja kirjoittajalla on ollut kyky jäsentää kolmiosaisen hartauskirjan niin, että se etenee ymmärrettävässä järjestyksessä. Vaikka saarnat ovat pitkiä, lukemista helpottaa hyvin paljon se, että saarnoissa on tuo kolmiosainen jaottelu (johdanto, tutkinto, sovitus / soveltaminen) ja tekstit on jaettu keskimäärin noin puolen sivun numeroituihin kappaleisiin.
Jumalan luoman ihmissielun kalleudesta: ”Ken voipi selittää ja kylliksi kuvailla sitä ihmissielun jaloutta ja komeutta, millä Luoja sen viattomuudessa oli kaunistanut sen? Se oli keisarinna, oikea ruhtinaan tytär, kaunistettu jumalallisella viisaudella, kirkkaudella, puhtaudella, pyhyydellä, hyvyydellä, suloisuudella ja kaikenlaisella täydellisyydellä.” (Sielun Aarre, osa I, sivu 13)
Kehoituksena kaikille kristityille: ”Suokoon Jumala, että tämäkin halpa teos saattaisi yhden ja toisen miettimään ja herättäisi heitä suurempaan uutteruuteen kristillisyydessä.” (Sielun Aarre, osa I, s. 297)
En tunne kristillisyyden historiassa toista niin syvällistä, perusteellista ja vakavahenkistä hartauskirjaa, kuin on Scriverin Sielun Aarre. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä luterilainen teologia. Hän tuo erinomaisen hyvin esiin luterilaisuuden uskon ja opin kalliit jalokivet: perisynnin turmelus, ihmisen sidottu ratkaisuvalta, Kristuksen persoonan Jumalana ja ihmisenä, Kristuksen sovitustyön kertakaikkisuuden, syntisen vanhurskauttamisen, pyhän kasteen uudestisynnyttävän voiman ja sen, miten pyhässä ehtoollisessa Herra antaa meille tosi ruumiinsa ja verensä. Se mikä tekee Sielun Aarteesta monesta muusta hartauskirjasta poikkeavan, on se vakavahenkisyys siinä, että kristityn on pidettävä tarkka huoli kuolemattoman sielunsa pelastuksesta. Tässä kirjoittaja ei kuitenkaan puhu omista teoista tai mahdollisuuksista, vaan siitä, että kristitty pysyisi armon välineiden ja seurakunnan yhteydessä.
Kirjassa on joitakin vertauksia ja esimerkkejä esimerkiksi luonnosta, kasveista ja eläimistä, joita hän käyttää soveltaakseen tervettä kristillistä oppia elämään, jotka eivät vastaa nykytietämyksen mukaista asiain tilaa, mutta nämä on helppo jättää sikseen. Sitä paitsi sellaisia esimerkkejä on koko kirjan volyymiin nähden niin vähän, ettei niiden saa antaa itseään häiritä, koska kirja itsessään on valtava kristillisen uskon ja arjen hengellisyyden aarre.
On tärkeää ymmärtää, että Scriver oli juuri luterilaisen puhdasoppisuuden käytännöllinen teologi. Sielun Aarre -kirjassa voidaan nähdä vivahteita pietismistä, mutta on myös todettava, että pelkkä tekninen erottelu luterilaisen ortodoksian ja pietismin välillä jää ontoksi, sillä luterilaisen ortodoksian vahva isä Johan Gerhardin (1582–1637) painotti henkilökohtaisen uskonelämän hoitamista esimerkiksi kirjassaan Uskon Pyhä Salaisuus. Sielun Aarretta lukiessa huomaamme siinä vahvan luterilaisen oikeaoppisuuden, mutta sellaisella sydämen sykkeellä, että usko otettaisiin arjen elämässä myös syvällisen vakavasti.
Lämpimästi suosittelen tätä kirjaa jokaiselle kristitylle, ja vaikka sitä on saatavilla vain vanhalla fraktuura kirjoituksella, niin kannattaa nähdä se vaiva, että totuttaa silmänsä myös fraktuuran lukemiseen, sillä se ei ole ollenkaan niin vaikeaa, kuin voisi ajatella. Kirjaa kannattaa lukea kappale kappaleelta päivittäin ja koko kolmiosaisen kirjan lukemiseen varata 2–3 vuotta. Kirja on vahvaa ja ravitsevaa hengellistä ruokaa.
