29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

2. pääsiäispäivä

10.4.2023

Toisen pääsiäispäivän evankeliumeissa avautuu näky kahden erilaisen maailman todellisuuteen. Luther puhuu Kainin ja Aabelin kirkosta, jotka edustavat näitä vastakohtaisia todellisuuksia. Vapahtajan ylösnousemus saa hänen omissaan aikaan valtavan pelonsekaisen riemun ja sisäisen palon viedä ylösnousemuksen todistusta eteenpäin. Kristus itse tulee heitä vastaan, tervehtii heitä lohdutuksen sanoin ja kehottaa viemään sanaa ylösnousemuksesta kaikille veljille Galileaan, jossa he saavat nähdä hänet. Myöhemmin heidät tullaan vielä pukemaan voimalla korkeudesta, jotta usko ylösnousseeseen muuttuu rohkeudeksi ja sydämen uskoksi.

Kainin kirkon väki taas alkaa kirkkonsa asein taistelemaan ylösnousemuksen todistusta vastaan valheen ja mammmonan moninaisin keinoin. Jo paratiisista sielunvihollinen käytti valheen ja petoksen metodejaan. Matteuksen evankeliumissa hämmästyneet ja ymmällään olevat sotilaat tulevat hädissään kertomaan ylösnousemuksen selittämättömästä ihmeestä. Roomalainen sotilas, joka ei koskaan vartiopaikallaan uskaltaisi nukahtaa, on valmis kunniansa menettämisen uhallakin sotkeutumaan valheen verkkoon pelastaakseen oman nahkansa. Rahalla maksetaan tarvittaessa hiljaisiksi niin maaherrat kuin heidän kätyrinsäkin. Sama valheen henki tulee sokaisemaan tulevatkin sukupolvet läpi vuosisatojen. Kristuksen voitto Golgatalla ja ylösnousemus ovat myrkkyä Kainin kirkonväelle, joka on ainaisessa sodassa totuutta vastaan, joka löytyy Kristuksessa.

Kristuksen seuraajat taas saavat olla riemullisen ylösnousemuksen todistajia aina maan ääriin asti, kunnes Hän tulee takaisin. Täällä ajassa ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan maailman avaruuksissa vallitsevia henkivaltoja vastaan, jotka Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan kukistanut. Totisesti Hän on ylösnoussut.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Luuk. 24:34 Psalmi: Ps. 16:8–11 Hallelujasäe: Luuk. 24:32
1. lukukappale: Ps. 31:20–23 2. lukukappale: 2. Kor. 5:15–21 Evankeliumi: Joh. 20:11–18


1. lukukappale
Ps. 31:20–23
Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä! Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät turvaan kielten riidalta. Kiitetty olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa. Minä sanoin hädässäni: ”Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä”. Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin.

 

2. lukukappale
2. Kor. 5:15–21
Ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

 

Evankeliumi
Joh. 20:11–18
Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut. Nämä sanoivat hänelle: ”Vaimo, mitä itket?” Hän sanoi heille: ”Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet”. Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?” Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: ”Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet”. Jeesus sanoi hänelle: ”Maria!” Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: ”Rabbuuni!” se on: opettaja. Jeesus sanoi hänelle: ”Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö”. Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.

 

Rukoukset
1. Kaikkivaltias Jumala, joka annoit ainoan Poikasi Jeesuksen Kristuksen voittaa kuoleman ja avata meille iankaikkisen elämän tien! Suo armollisesti, että me lujasti uskoisimme häneen, välttäisimme iankaikkisen kuoleman ja eläisimme hänen kanssaan iankaikkisesti. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

2. Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka annoit Poikasi Jeesuksen Kristuksen ilmestyä kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä! Me rukoilemme sinua: valaise sydämemme sanallasi ja Pyhällä Hengelläsi, että pysyisimme lujina uskossa, turvautuisimme uskollisesti sanaasi, puhuisimme siitä mielellämme ja tutkisimme sitä ahkerasti. Ja jos meidän täytyy Kristuksen esikuvan mukaisesti kärsiä paljon täällä maailmassa, niin anna meidän kuitenkin saada ja säilyttää sanasi lohdutus, kunnes rakas Poikasi herättää meidät tämän elämän jälkeen iankaikkiseen elämään. Tätä rukoilemme hänen nimessään.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Luuk. 24:34
Herra on toti|sesti *
noussut |ylös kuolleista!

 

Psalmi:
Ps. 16:8–11
Minä pidän Herran aina edes|säni; *
kun hän on minun oikealla puolellani, en |minä horju.

Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni |riemuitsee, *
ja myös minun ruumiini |asuu turvassa.

Sillä sinä et hylkää minun sieluani |tuonelaan *
etkä anna hurskaasi |nähdä kuolemaa.

Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi |edessä, *
ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi ian|kaikkisesti.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
10.4.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos