29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

3. paastonajan sunnuntai Oculi

12.3.2023

Päivän evankeliumissa Johannes puhuu näkökyvystä ja uskosta suhteessa kolmeen ryhmään. Ensimmäisenä hän kuvaa näkökyvyn puutetta, josta monet Jeesuksen kohdanneet ihmiset kärsivät: ”Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen”. Ihmeet eivät saaneet kansaa uskomaan Jeesukseen. He eivät nähneet Jumalan todellista kirkkautta.

Sen sijaan Johanneksen toisena mainitsema profeetta Jesaja sen näki, ”kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä”. Jesaja näki jo ennalta ”Jumalan käsivarren” eli Jeesuksen kirkkauden. Tästä kirkkaudesta ja Jeesuksen kirkastamisesta Johannes kirjoittaa evankeliumissaan paljon. Näin tehdessään hän viittaa Golgatan ristille, jossa Jumala kirkasti itsensä ja Poikansa, niin kuin oli luvannut. Tuo pimeä ja tappiolta näyttävä karmea teloituskuolema, oli sittenkin taivaallisen kunnian ja voiton julkinen kirkastuminen ja kirkastaminen. Sitä myös Jeesuksen tekemät ihmeet ja tunnusteot palvelivat. Johannes siis kertoo meille, että nähdessään ”hänen kirkkautensa” Jesaja näki tulevan Messiaan olevan ”ristinmies”.

Kolmantena Johannes kertoo juutalaisista hallitusmiehistä. Heistä osa oli alkanut uskoa Jeesukseen nähtyään monia ihmeitä, ”mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi”. Usko ja sen julkinen tunnustaminen kuuluvat siis yhteen. Ne kuitenkin, jotka rakastavat ihmisen kunniaa enemmän kuin Jumalan tai pelkäävät ihmistä enemmän kuin Jumalaa, ovat vaarassa tukahduttaa uskonsa ja sokaista itsensä. Todellinen uskon silmien näkökyky kytkeytyy näin Jeesuksen kirkastamiseen ristillä.


Kynttilöitä: 2 Liturginen väri: violetti tai sininen.2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Ps. 25:15 Psalmi: Ps. 25:11–20 Psalmilause: Ps. 123:2
1. lukukappale: Jer. 26:12–16 2. lukukappale: Ilm. 3:14–19 Evankeliumi: Joh. 12:37–43


1. lukukappale
Jer. 26:12–16
Mutta Jeremia sanoi kaikille päämiehille ja kaikelle kansalle näin: ”Herra on lähettänyt minut ennustamaan tätä temppeliä ja tätä kaupunkia vastaan kaikki ne sanat, jotka olette kuulleet. Parantakaa siis nyt vaelluksenne ja tekonne ja kuulkaa Herran, teidän Jumalanne, ääntä, niin Herra katuu sitä onnettomuutta, jolla hän on teitä uhannut. Mutta katso, minä olen teidän käsissänne; tehkää minulle, mitä katsotte hyväksi ja oikeaksi. Mutta se tietäkää, että te, jos minut surmaatte, saatatte viattoman veren päällenne ja tämän kaupungin ja sen asukasten päälle, sillä totisesti on Herra lähettänyt minut teidän tykönne puhumaan kaikki nämä sanat teidän korvienne kuullen.” Silloin päämiehet ja kaikki kansa sanoivat papeille ja profeetoille: ”Ei kuoleman tuomiota tälle miehelle! Sillä hän on puhunut meille Herran, meidän Jumalamme, nimessä.”

 

2. lukukappale
Ilm. 3:14–19
Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

 

Evankeliumi
Joh. 12:37–43
Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?” Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: ”Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi”. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

 

Rukoukset
1. Kaikkivaltias Jumala! Me rukoilemme sinua: kuule armollisesti köyhien rukoukset ja ojenna voimallinen kätesi varjelemaan meitä. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

2. Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka annoit Poikasi Jeesuksen Kristuksen tulla ihmiseksi, että hän kukistaisi perkeleen hirmuvallan ja päästäisi meidät viheliäiset ihmiset pahasta! Me kiitämme sinua tästä armostasi ja rukoilemme: suojele meitä jatkuvasti kaikissa kiusauksissa. Varjele meitä suruttomuudesta. Pidä meidät sanassasi ja pelossasi loppuun asti, että me viimein, pahasta vihollisesta vapautettuina, tulisimme autuaiksi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

 

Päivän psalmi

Antifoni:
Ps. 25:15
Minun silmäni katsovat a|lati Herraan, *
sillä hän päästää minun |jalkani verkosta.

 

Psalmi:
Ps. 25:11–20
Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun |syntivelkani, *
sil|lä se on suuri.

Kuka on se mies, joka |Herraa pelkää *
– sen hän neuvoo tielle, joka hänen |on valittava.

Hänen sielunsa saa naut|tia hyvää, *
ja hänen jälkeläi|sensä perivät maan.

Herran neuvo on tunnettu niille, jotka |häntä pelkäävät, *
ja hän ilmoit|taa heille liittonsa.

Minun silmäni katsovat a|lati Herraan, *
sillä hän päästää minun |jalkani verkosta.

Käänny minun puoleeni, ar|mahda minua, *
sillä minä olen yksi|näinen ja kurja.

Minun sydämeni pa|kahtuu tuskasta; *
päästä minut ah|distuksistani.

Katso minun kurjuutta|ni ja vaivaani, *
anna kaikki minun |syntini anteeksi.

Katso minun vihollisiani, kuinka hei|tä on paljon, *
ja he vihaavat minua väkival|taisella vihalla.

Varjele minun sieluni ja pe|lasta minut. *
Älä salli minun tulla häpeään, sillä si|nuun minä turvaan.

Kunnia Isäl|le ja Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt |on ja aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
12.3.2023
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos