Helatorstain tekstejä hallitsee kaksi teemaa. Ensimmäinen on Jeesuksen astuminen kuninkaalliselle valtaistuimelleen taivaassa. Toinen teema on seurausta ensimmäisestä. Se on Jeesuksen kuninkaallinen käsky: “Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15–16) Helatorstai laajentaa ihmislähtöisen ahtaan maailmankuvan. Se avaa ikkunan näkyvän maailman tuolle puolen. Tässä ei ole kaikki. On ajallinen elämä iloineen ja murheineen. On valtamerten syvyydet, atomien ytimet ja galaksien äärettömyys, mutta on myös Jumalan taivas ja meidän aikamme ulkopuolella, iankaikkisuus. Helatorstaina kuulemme, kuinka ylösnoussut Kristus astuu ajan ja paikan tuolle puolen, Jumalan taivaaseen. Hän ei vain palaa Isän tykö. Hän ottaa myös Isän osoittaman paikan: universumin kuninkaan istuimen Jumalan oikealla puolella. Muistammeko riittävän usein helatorstain sanomaa? On lohdullista kuulla, etteivät tämän maailman mahdit voi tuhota Kristuksen omaa. Kristitty saa veisata Martti Lutherin tavoin: “Jos veis he henkemme, osamme, onnemme. Ne heidän olkohon, vaan meidän iäks on Jumalan valtakunta.” (Virsi 170:4) Kristityn turva on kuningasten Kuningas! Paavali kirjoittaa hänestä: “Minä olen varma siitä, ettei kuolema, eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38–39) Herättelevä puoli helatorstain sanomassa liittyy lähetyskäskyyn. Kuningasten kuningas käski kirkkonsa kutsua kaikki ihmiset Jumalan valtakuntaan. Jeesuksesta on kerrottava kaikille. Kirkko ei saa lakata julistamasta evankeliumia ja toimittamasta pyhiä sakramentteja, sillä kerran kuninkaiden kuningas palaa – ja silloin on tuomion aika. Silloin jokaisen ihmisen on tunnustettava se, mikä on kaikille ilmeistä, Jeesus Kristus on Herra. Murheellista on, etteivät kaikki tunnustusta tätä sydämen halusta, vaan pakosta. Kansojen meri jakautuu kuin Kaislameri Israelin kansan edessä kahtia. Ne, jotka eläessään vastaanottivat evankeliumin, saavat kokea kuinka Kristus vastaanottaa heidät. Mutta ne, jotka eläessään torjuivat evankeliumin, joutuvat kokemaan kuinka Kristus torjuu heidät. Vielä on armon aika. Saamme viettää helatorstaita. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset uskovat evankeliumin Kuninkaasta, joka ei verota, eikä orjuuta alaisiaan, vaan joka antaa kaiken lahjaksi. Sinäkin saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen ristin tähden. Uskon kautta Jeesukseen olet iankaikkisen elämän perillinen jo nyt. Kynttilöitä: 6 Liturginen väri: valkoinen.1. vuosikerta 1. lukukappale Ps. 110:1–4 Herra sanoi minun herralleni: ”Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”. Herra ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi keskellä. Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta. Herra on vannonut eikä sitä kadu: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan”. 2. lukukappale Ap. t. 1:1–11 Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta. Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.” Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Hän sanoi heille: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” Evankeliumi Mark. 16:14–20 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi. Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.” Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Rukoukset 2. Herra Jeesus Kristus! Me kiitämme sinua siitä, että olet meidän tähtemme kärsinyt katkeran ristinkuoleman ja voittanut kuolemallasi perkeleen ja kaiken pimeyden vallan. Nyt kun olet palannut kirkkauteesi, sinä puhut puolestamme Isän oikealla puolella. Auta meitä seuraamaan sinua elämässä ja kuolemassa, että kerran saisimme olla sinun kanssasi kirkkaudessasi iankaikkisesti. Päivän psalmi Antifoni: Psalmi: Jumala astuu ylös riemun raiku|essa, * Veisatkaa Jumalalle, |veisatkaa, * Sillä Jumala on kaiken maan |kuningas. * Jumala on kansojen |kuningas, * Kunnia Isälle ja |Pojalle * niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *Helatorstai
29.5.2025
Päivän psalmi Antifoni: Ap. t. 1:11 Psalmi: Ps. 47:6–9 Hallelujasäe: Ef. 4:10
1. lukukappale: Ps. 110:1–4 2. lukukappale: Ap. t. 1:1–11 Evankeliumi: Mark. 16:14–20
1. Kaikkivaltias Jumala! Me uskomme, että ainoa Vapahtajamme Jeesus Kristus on noussut ylös taivaisiin. Anna siis myös meidän jatkuvasti sydämellämme asua taivaissa sinun luonasi. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Ap. t. 1:11
Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte |taivaalle? *
Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen |taivaaseen menevän.
Ps. 47:6–9
Herra pasunain |pauhatessa.
veisatkaa meidän kunin|kaallemme, veisatkaa.
Veisatkaa |hänelle virsi.
Jumala istuu pyhällä |istuimellansa.
ja |Pyhälle Hengelle,
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.