”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Amen. Tämä on rukous, jonka pastori aina messun jälkeen joko alttarilla tai sakaristossa lukee. Siksi jokainen kirkkovuoden kirkkopyhä vie meidät aina joulun ilosanomaan – Jumala syntyi lihaan pelastamaan meidät. Apostoli Johannes saattoi todistaa tästä väkevästi suoraan, olihan hän itse nähnyt Jeesuksen kasvoista kasvoihin – jopa kirkastusvuorellakin. Kun apostoli sitten myöhemmin seurakunnissa julisti Sanaa ja mursi leipää, hän saattoi konkreettisesti muistella Herransa kirkkautta. Meille tuo kirkkaus on kätkettynä armonvälineissä. Mutta vaikka se on kätketty, saamme sen Kristuksessa omistaa itsellemmekin. Vastaanottaa omaksi pelastukseksemme. Nämä joulupäivän pelastavat Raamatun Sanat nostetaan esiin myös luterilaisessa Augsburgin tunnustuksessa. Toisessa artiklassa mainitaan näin: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.” (CA II) Apostoli Johannes todistaa, että nytpä meidän Vapahtajamme onkin lisääntynyt ei-luonnollisella tavalla. Me uskomme Jumalan Poikaan, joka sikisi Pyhästä Hengestä. Niinpä Kristus ei syntynyt synnissä. Hänessä ei ole synnin juurta, siis perisyntiä. Ja siksi hän puhtaana ja virheettömänä Karitsana voi toimia syntiemme sovittajana. Tähän pelastukseen pääsee kiinni joulunakin – kun Kristuksen ylistystä julistetaan ja seurakunta kokoontuu Herran aterialle syntien anteeksisaamiseksi. Sana tuli lihaksi. Yllä mainittu rukous sopiikin aina rukoilla näiden pyhien lahjojen vastaanottamisen jälkeen. Kynttilöitä: 6 Liturginen väri: valkoinen. 2. vuosikerta 1. lukukappale 2. lukukappale Tai: Evankeliumi Rukous Päivän psalmi Antifoni: TAI: Psalmi: Tietäkää, että Herra on |Jumala. * Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä |veisaten. * Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikki|sesti * Kunnia Isälle ja |Pojalle * niin kuin oli alussa, nyt |on ja aina, *Joulupäivä
25.12.2023
Päivän psalmi Antifoni: Joh. 1:14 tai Ps. 98:3 Psalmi: Ps. 100 Hallelujasäe Ps. 118:23
1. lukukappale: Jes. 52:7–10 2. lukukappale: 1. Joh. 1:1–4 tai 1. Joh. 4:9–16 Evankeliumi: Joh. 1:1–14
Jes. 52:7–10
Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on kuningas!” Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden.
1. Joh. 1:1–4
Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta – ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille – minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
1. Joh. 4:9–16
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin.
Joh. 1:1–14
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Herramme ja Jumalamme! Ylistys sinulle polvesta polveen, sillä sinä olet Poikasi Jeesuksen Kristuksen syntymällä ilahduttanut ja lohduttanut ihmiskuntaa. Kun kerran olemme hänen pyhästä syntymästään saaneet iankaikkisen autuuden toivon, niin suo meidän olla turvassa myös hänen tullessaan viimeiselle tuomiolle. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Joh. 1:14a
Sana tuli |lihaksi *
ja asui meidän |keskellämme.
Ps. 98:3
Kaikki maan ääret o|vat nähneet *
meidän Jumalamme pe|lastusteot.
Ps. 100
Kohottakaa riemuhuuto Herralle, |kaikki maa. *
Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa |eteen riemulla.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitu|mensa lampaat.
Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen |nimeänsä.
ja hänen uskollisuutensa |polvesta polveen.
ja |Pyhälle Hengelle,
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.