28.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pääsiäisen jälkeinen keskiviikko

20.4.2022

Pääsiäisen jälkeisen tiistain teksteissä kuultiin apostoli Paavalin saarnaa ja oltiin Jeesuksen kanssa Jerusalemissa, kun hän ilmestyi opetuslapsilleen. No nyt keskiviikkona kuulemme apostoli Pietarin saarnaa ja olemme Jeesuksen kanssa tällä kertaa Galileassa, kun hän jälleen ilmestyy opetuslapsilleen.

Pietarin saarna on helluntailta, ja se on niin Kristus -keskeinen kuin saarnan pitää ollakin. Tällä kertaa todistus ylösnousseesta Jeesuksesta vahvistetaan profeetta Daavidin sanoilla (Ps. 16). Tämäkin Vanhan Testamentin psalmi jo ennalta kertoi tapahtuneen ylösnousemuksen. Pietarin Kristus -keskeisyys johtuu siitä, että kirkko todellakin ja oikeasti elää Jeesuksesta. Pietari tiesi tarkalleen omissa nahoissaan, että ilman Jeesusta hänestä ei olisi mihinkään, eikä hänellä olisi mitään. Oli Jumalan antama lahja sitten maallista tai taivaallista, niin se tulee Herralta. Tiberiaanjärven rannalla nuotion äärellä tästä muistutettiin opetuslapsia. Koko yö oli jälleen kalastettu, mutta mitään ei ollut saatu. Jeesus ohjaa kalastajia heittämään verkot toiselle puolelle venettä – ja näin Herran sanan myötä yksi kalastusihme on jälleen valmis. Niinpä apostoli Johannes lausuu nämä sanat: ”Se on Herra”. Ja opetuslapset todella olivat varmoja siitä, että se oli Herra. Herra oli tuonut ruuan pöytään.

Helluntaina, kun Herran lupaama Pyhä Henki vuodatettiin, saivat tuhannet ihmiset todistaa: ”Se on Herra”. Sillä Pyhä Henki tekee Herran työtä. Pietarin saarnaa kuunnellessaan nämä ihmiset saattoivat jälleen todistaa: ”Se on Herra”. Sillä Pyhä Henki seurakunnan kaitsijan kautta on valmis tällä tavalla kirkastamaan Kristusta seurakunnalle.

Kun sinäkin tarkastelet omaa elämääsi, niin saisit varmasti monessa kohdassa todistaa kiittäen: ”Se on Herra”. Kun itseäsi ravitset maallisilla lahjoilla, vaikkapa kalalla ja leivällä, niin muista kiittää Herraa. Tai kun saat ravinnoksi Herran pyhää ehtoollista, muista silloinkin kiittää Herraa. Mitä ikinä teetkään, niin rukoile psalmin sanoin: ”Minä näen alati edessäni Herran.” Ja todista apostoli Johanneksen sanoin: ”Se on Herra”. Tämä Herra on valmis pitämään sinusta kaikkinaisesti huolen, antaahan hän katuvalle synnitkin anteeksi.


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen Ei vuosikertaa
Päivän psalmi Ps. 96:1–6
Lukukappale: Ap. t. 2:22–32 Evankeliumi: Joh. 21:1–14


Lukukappale
Ap. t. 2:22–32
Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte, hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte. Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. Sillä Daavid sanoo hänestä: ’Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.’ Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.

 

Evankeliumi
Joh. 21:1–14
Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. Simon Pietari sanoi heille: ”Minä menen kalaan”. He sanoivat hänelle: ”Me lähdemme myös sinun kanssasi”. Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” He vastasivat hänelle: ”Ei ole”. Hän sanoi heille: ”Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte”. He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: ”Se on Herra”. Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte”. Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. Jeesus sanoi heille: ”Tulkaa einehtimään”. Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: ”Kuka sinä olet?”, koska he tiesivät, että se oli Herra. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa.

 

Psalmi
Ps. 96:1–6

Veisatkaa Herralle uusi |virsi, *
veisatkaa |Herralle, kaikki maa.

Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nime|änsä. *
Julistakaa päivästä päivään hänen pelastus|tekojansa,

ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunni|aansa, *
hänen ihmeitänsä kaikkien |kansojen seassa.

Sillä Herra on suuri ja sangen ylis|tettävä, *
hän on peljättävä yli |kaikkien jumalain.

Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjuma|lia, *
mutta Herra on |tehnyt taivaat.

Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa |edessä, *
kiitos ja ylistys hänen |pyhäkössänsä.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
20.4.2022
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos