Katsele, uskova sielu, ristillä kärsivän tuskaa, siinä riippuvan haavoja ja kuolevan piinaa. Päätä, jonka edessä enkelitkin hengessään vapisevat, pistävät tiheät okaat. Kauniisiin kasvoihin, ihmislapsista ihanimpiin, sylkevät jumalattomat niitä rumentaen. Aurinkoakin kirkkaammat silmät peittää kuolon sumu. Korvia, jotka kuulevat enkelien ylistystä, raastavat synnintekijöiden herjat ja pureva pilkka. Suun, joka tuo julki jumalallisia lauseita ja opettaa enkeleitä, annetaan juoda sappea ja etikkaa. (Jes.66:1) Jalat, joiden astinlaudan eteen kumarrutaan palvoen, isketään nauloin kiinni puuhun. Kädet, jotka levittivät taivaat, ovat pingotettuina ristin puulle ja siihen naulitut. (Jes.45:12) Ruumista, joka on jumaluuden kaikkeinpyhin sija ja puhtaista puhtain asunto, ruoskitaan ja se lävistetään keihäällä – ei jäänyt koskematta muuta kuin kieli, niin että hän saattoi rukoilla ristiinnaulitsijoidensa puolesta. Hänet, joka hallitsee taivaassa yhdessä Isän kanssa, naulitsevat syntiset kurjalla tavalla ristille. (Luuk. 23:34) Jumala kuolee, Jumala kärsii, Jumala vuodattaa verensä. Hinnan suuruuden perusteella voit arvioida vaaran suuruuden. Lääkkeen hinnan perusteella arvioi taudin vaara. Suunnattoman syvät olivat ne haavat, joita ei voitu parantaa muulla keinoin kuin elävöittävän ja eläväksitekevän lihan haavoilla. Ankara oli se tauti, jota ei voitu hoitaa muutoin kuin lääkärin kuolemalla. – Johannes Gerhard, Uskon pyhä salaisuus Kynttilöitä: 0 Liturginen väri: musta.2. vuosikerta 1. lukukappale 2. lukukappale Tai: Evankeliumi Rukous Päivän psalmi Antifoni: Psalmi: Kaikki, jotka minut näkevät, pilk|kaavat minua, * ”Jätä asiasi |Herran haltuun. * Sinähän vedit minut äi|tini kohdusta, * sinun huomaasi minä olen jätetty syntymäs|täni saakka * Älä ole minusta kaukana, sillä ahdis|tus on läsnä, * Minua saartavat vä|kevät sonnit, * avaavat kitansa mi|nua vastaan, * Niinkuin vesi minä olen maahan |vuodatettu; * Minun voimani on kuivettunut kuin savias|tian siru, * Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi |saartaa minut, * Minä voin lukea |kaikki luuni; * he jakavat keskenänsä |minun vaatteeni * Mutta sinä, Herra, älä ole kau|kana, sinä, *
Pitkäperjantai
3.4.2026
Päivän psalmi Antifoni: Matt. 27:46 Psalmi: Ps. 22:7–20 Psalmilause: Ilm. 5:12
1. lukukappale: Jes. 53 2. lukukappale: Hepr. 5:7–10 tai Gal. 6:14 Evankeliumi: Joh. 19:16–30
Jes. 53
Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Hepr. 5:7–10
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset, hän, jota Jumala nimittää ”ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan”.
Gal. 6:14
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Joh. 19:16–30
Ja he ottivat Jeesuksen. Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi. Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle. Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”. Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas’, vaan että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas’.” Pilatus vastasi: ”Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin”.
Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu. Sentähden he sanoivat toisillensa: ”Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva”; että tämä kirjoitus kävisi toteen: ”He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa”. Ja sotamiehet tekivät niin.
Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: ”Vaimo, katso, poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Katso, äitisi!” Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: ”Minun on jano”. Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: ”Se on täytetty”, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka olet rakastanut maailmaa niin, ettet säästänyt ainoaa Poikaasi vaan annoit hänet sulasta armostasi ristinkuolemaan meidän puolestamme! Me rukoilemme sinua: anna Pyhä Henkesi sydämiimme, että saisimme lohdutuksen tästä armosta, karttaisimme tästedes syntiä, kantaisimme kärsivällisesti ristiämme ja saisimme iankaikkisen elämän. Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.
Matt. 27:46
Jumalani, |Jumalani, *
mik|si minut hylkäsit?
Ps. 22:7–20
Mutta minä olen mato |enkä ihminen, *
ihmisten pilkka |ja kansan hylky.
levittelevät suutansa, nyökyttävät |ilkkuen päätään:
Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on hä|neen mielistynyt.”
sinä annoit minun olla turvassa |äitini rinnoilla;
, sinä olet minun Jumalani hamasta |äitini kohdusta.
eikä |auttajaa ole.
Baasanin härät pii|rittävät minut,
niinkuin raatelevat, |kiljuvat leijonat.
kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut mi|nun rinnassani.
ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas |kuoleman tomuun.
minun käteni ja jalkani, niin|kuin jalopeurat.
he katselevat |minua ilkkuen;
ja heittävät minun pu|vustani arpaa.
minun väkevyyteni, rien|nä avukseni.