29.3.2024 • Yleinen

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Viattomien lasten päivä 4. joulupäivä

28.12.2022

Jeesuksen syntymän aikaan Israelin hallitsija oli Herodes Suuri. Hän oli Rooman valtakunnan asettama kuningas, joka piti valtaa kovalla kädellä. Herodes ei ollut syntyperäinen juutalainen. Hän myös tiesi, etteivät hurskaat juutalaiset katsoneet hänen asemaansa hyvällä. Kun Herodes kuuli itämailta tulleilta tietäjiltä, että Israeliin oli syntynyt uusi kuningas, näki Herodes edessään yhden vaihtoehdon. Tänäkin päivänä näemme eri puolilla maailmaa, että kilpailevat vallantavoittelijat – tai sellaiseksi otaksutut – saatetaan raivata julmasti tieltä. Tähän työhön Herodes päättävästi ryhtyi ja kun tietäjät eivät tulleet ilmoittamaan, missä Jeesus-lapsi oleili, lähetti Herodes sotilaansa surmaamaan kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset.

Näemme päivän evankeliumissa jyrkän eron tämän langenneen maailman kuninkuuden ja Jeesuksen kuninkuuden välillä. Herodes taistelee omasta vallastaan. Jeesus on luopunut omasta taivaallisesta vallastaan taistellakseen synnin särkemän ihmissuvun puolesta. Jeesus vietiin Egyptiin, jotta hän pelastaisi koko luomakunnan synnin orjuudesta, kuten Israel oli Mooseksen aikana pelastettu Egyptin orjuudesta. Jeesus vältti miekan, jotta hän kantaisi myöhemmin maailman synnin ja kuoleman ristillä.

Betlehemin surmattujen poikien äidit, isät, siskot ja veljet itkivät pahuuden julmaa surmatyötä. Tänäänkin itku ja huuto kaikuu ympäri maailman sen johdosta, että Jeesuksen nimen tähden jopa lapsia surmataan. Pahan valta surmaa viattomatkin. Länsimaissa surmat suoritetaan usein silmiltä kätkössä, äitien kohdussa. Tämän pahan ja julman maailman keskelle Jumala syntyi. Kärsimyksen ja kuoleman keskellä, me saamme katsoa seimen Lasta, joka kerran ylennettiin ristille. Kuolemalla hän nieli kuoleman.

Nyt tallella on lapsi luona Herran,
voi jospa sinne pääsisimme kerran!
Ei murhe paina,
kun siellä aina
veisaamme hänen kanssaan autuaina.
(Lv. 892:3)


Kynttilöitä: 4 Liturginen väri: valkoinen tai punainen. 2. vuosikerta
Päivän psalmi Antifoni: Valit. 2:19 Psalmi: Ps. 124:2–3 6–8 Hallelujasäe Ilm. 19:5
1. lukukappale: 2. Moos. 1:22–2:10 2. lukukappale: 1. Piet. 4:12–16 Evankeliumi: Matt. 2:13–21


1. lukukappale
2. Moos. 1:22–2:10
Niin farao antoi käskyn kaikelle kansallensa, sanoen: ”Kaikki poikalapset, jotka syntyvät, heittäkää Niilivirtaan, mutta kaikkien tyttölasten antakaa elää”. Niin eräs mies, joka oli Leevin sukua, meni ja nai leeviläisen neidon. Ja vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Ja kun hän näki, että se oli ihana lapsi, salasi hän sitä kolme kuukautta. Mutta kun hän ei voinut sitä enää salata, otti hän kaisla-arkun, siveli sen maapihkalla ja piellä, pani lapsen siihen ja laski sen kaislikkoon Niilivirran rantaan. Ja lapsen sisar asettui taammaksi nähdäksensä, mitä hänelle tapahtuisi. Silloin faraon tytär tuli alas peseytymään virrassa, ja hänen seuranaisensa
kävelivät virran rannalla; ja kun hän näki arkun kaislikossa, lähetti hän palvelijattarensa ja otatti sen ylös. Ja kun hän avasi sen, näki hän lapsen; ja katso, siinä oli poikanen, joka itki. Niin hänen tuli sitä sääli, ja hän sanoi: ”Tämä on hebrealaisten lapsia”. Niin lapsen sisar sanoi faraon tyttärelle: ”Menenkö kutsumaan sinulle hebrealaisen imettäjän, joka voi imettää sen lapsen sinulle?” Faraon tytär vastasi hänelle: ”Mene!” Niin tyttö meni ja kutsui lapsen äidin. Ja faraon tytär sanoi hänelle: ”Ota tämä lapsi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan”. Ja vaimo otti lapsen ja imetti sen. Mutta kun lapsi oli kasvanut, toi hän sen faraon tyttärelle, ja tämä otti sen pojaksensa ja antoi hänelle nimen Mooses, sillä hän sanoi: ”Minä olen vetänyt hänet ylös vedestä”.

 

2. lukukappale
1. Piet. 4:12–16
Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.

 

Evankeliumi
Matt. 2:13–21
Mutta kun he olivat menneet, niin katso, Herran enkeli ilmestyi Joosefille unessa ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti, kuin minä sinulle sanon; sillä Herodes on etsivä lasta surmatakseen hänet”.
Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin. Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ”Egyptistä minä kutsuin poikani”. Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut.
Silloin kävi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jeremiaan kautta, joka sanoo: ”Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole”.
Mutta kun Herodes oli kuollut, niin katso, Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille Egyptissä ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä ja mene Israelin maahan, sillä ne ovat kuolleet, jotka väijyivät lapsen henkeä”. Niin hän nousi, otti lapsen ja hänen äitinsä ja meni Israelin maahan.

 

Rukous
Kaikkivaltias Jumala! Tänä päivänä viattomat lapset julistivat sinun nimeäsi – eivät sanoillaan vaan kuolemallaan, joka heijastaa sinun rakkaan Poikasi kuolemaa. Kuoleta meistä kaikki synnin pahuus, että todistaisimme myös elämällämme sinun uskoasi, jota suullamme tunnustamme. Sinun Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

 

Päivän Psalmi

Antifoni:
Valit. 2:19
Anna sydämesi vuotaa kuin vesi Herran kasvojen |edessä. *
Kohota kätesi häntä kohden pienten lastesi elä|män puolesta.

 

Psalmi:
Ps. 124:2–3, 6–8
Ellei Herra olisi meidän kanssamme, kun ihmiset nousevat meitä |vastaan, *
niin he meidät elävältä |nielisivät

Kiitetty olkoon |Herra, *
joka ei antanut meitä heidän hammastensa |raadeltaviksi.

Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjäin |paulasta: *
paula katkesi, ja me |pääsimme pois.

Meidän apumme on Herran |nimi, *
hänen, joka on tehnyt |taivaan ja maan.

Kunnia Isälle ja |Pojalle *
ja |Pyhälle Hengelle,

niin kuin oli alussa, nyt on ja |aina, *
iankaikkisesta ian|kaikkiseen. Aamen.

Tiedot

Päivämäärä:
28.12.2022
Tapahtumaluokat:
,


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos