Pasi Turunen: Kolmiyhteinen Jumala. Kolminaisuusopista ymmärrettävästi. – Kuva ja Sana; Tallinna 2021. 187 s.
Leo Meller käy luterilaisessa messussa! Sellainen uutinen alkoi jokunen vuosi sitten levitä julkisuudessa. Kaiken lisäksi se osoittautui todeksi. Uutinen yllätti, koska Mellerin perustamansa Patmos-lähetysjärjestö oli aikaisemmin tunnettu aika lailla erilaisen kristillisyyden edustajana.
Samalla tavalla hämmästyin, kun luin jostakin, että Patmos-lähetysjärjestön nykyinen toiminnanjohtaja TM Pasi Turunen oli julkaissut kirjan kolminaisuusopista. Kolminaisuusoppi ei ole perinteellisesti kuulunut niihin kristillisiin uskonkohtiin, joita on pidetty esillä siinä kristillisyydessä, jota olin ajatellut Patmos-lähetysjärjestön edustavan.
Ehkä tämä kaikki on kuitenkin linjassa sen kanssa, että sain tämän kirjan lähtiäisiksi käytyäni itse esiintymässä Radio Patmoksen ohjelmassa! Käynti oli oikein mukava ja innostava. Pääsinpä myös tutustumaan tosielämässä erääseen saman radioaseman palveluksessa olevaan facebookkaveriini, joka on tunnustukseltaan ortodoksi. Ja lähettäähän Patmos myös Lähetyshiippakunnan ohjelmia.
Maailma ei ole mustavalkoinen, ja kristikunnan monimuotoisuus on joskus hyvälläkin tavalla hämmentävää. Kaikki ei aina ole sitä, miltä se päällepäin näyttää. Ja pitäähän meidän uskoa, että missä ikinä usko ja kilvoitus otetaan tosissaan, siellä lähestytään niitä samoja Jumalan sanan aarteita, joista me luterilaiset elämme ja joita me pidämme esillä.
Otin Turusen kirjan pelokkaan epäilevästi käsiini. Sitä oli minulle kehuttu, mutta kun kyseessä ei ollut tunnetun luterilaisen teologin esitys, olin varautunut ja kriittinen. Mitähän villejä ajatuksia kohtaisin?
Hämmästykseni ja iloni olikin suuri, kun totesin pelkoni aiheettomaksi. Se vaihtui äkkiä kiitollisuudeksi. Luin kompaktin kirjan parina iltapuhteena läpi ja yhä vain ihmettelin.
Tietämättä sen enempää kirjoittajan kirkollisesta taustasta kirjasta nimittäin voi ja pitää vastoin ennakko-olettamuksiani sanoa, että se on mitä suurimmassa määrin kirkollinen. Kirjassa ei ole hajuakaan lahkolaisesta hurmahenkisyydestä. Se argumentoi lujasti Raamatun ja Kirkon uskontunnustusten pohjalta ja kirkkoisiin viitaten.
Samalla kirja on erittäin helppolukuinen. ”Kolminaisuusoppi ymmärrettäväksi” kirjan alaotsikossa kuulostaa suorastaan uhmakkaalta, mutta kirja vastaa haasteeseen kiitettävällä tavalla.
Uskomme perusolettamusta Jumalan ”ykseydestä kolmeudessa” pidetään yleisesti salaisuutena, joka vain pitää uskoa, mutta jota ei voi ymmärtää. Eikä sitä varmasti pohjia myöten voikaan kääntää käsitteelliselle kielelle.
Ei myöskään Turunen sorru kirjansa yleistajuisuudesta huolimatta helppoon rationalisointiin eikä banaaleihin esimerkkeihin tätä mysteeriä selvittäessään. Silti hän uskaltaa löytää samantyyppisiä tapoja puhua Jumalan kolminaisuudesta kuin joihin itse olen päätynyt asiaa pohtiessani ja siitä vähän kirjoittaessanikin. Koin, että katselemme samasta näkökulmasta käsin ja pitkälti samoin tätä valtavaa uskon salaisuutta.
Kirjan erityisenä ansiona pidän niitä lukuisia kolminaisuusopin raamatullisia perusteita, joita Turunen vyöryttää esiin. On selvää, etteivät kaikki niistä kelpaisi esimerkiksi modernin eksegetiikan edustajille. Monen dogmaatikonkin mielestä ne voivat olla sellaista naiivia raamatullisuutta, joka ei vakuuta kriittistä tutkijaa.
Jos kuitenkin Raamattua luetaan, niin kuin Kirkko on sitä aina lukenut, löytyy Pyhistä Kirjoituksista todellakin alusta asti väkevä trinitaarinen vuo. Vanhassa testamentissa se osin virtaa vielä näkymättömissä tai ilmenee pieninä puroina hävitäkseen jälleen, mutta Uudessa testamentissa se on Kirkkolaivaa kohti kirkkauden valtamerta kuljettava leveä ja syvä joki.
Mutta ei niin hyvää, ettei myös muutamaa kysymystä. Suurin niistä on Turusen mainitsema ”ekonominen subordinationismi”. Hän tarkoittaa sillä ajatusta, jonka mukaan Pyhän Kolminaisuuden persoonien sisäisiä suhteita ei määrittäisi vain tietty funktionaalinen järjestys ja siihen liittyvä erilaisuus, kun Poika syntyy Isästä ja Henki lähtee Isästä ja Pojasta, vaan että siihen sisältyisi myös ennen Sanan lihaksi tulemista itse Jumalan olemuksen salaisuuteen liittyvä Pojan alamaisuus Isälle.
Athanasiuksen uskontunnustus, jonka pohjalla Turunenkin tietoisesti seisoo, puhuu vain Jumalihminen Kristuksen eli lihaksi tulleen Sanan alamaisuudesta Isälle ja Isän tahdolle:
Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, yhtä lailla Jumala ja ihminen: ”Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä…”
Niinpä hämmmennyin tämän minulle uuden termin edessä. Nolottikin. Enkö ammattiteologina ollut tällaista määrittelyä vielä mistään lukenut vai olinko vain jo senkin unohtanut niin kuin paljon muuta tärkeää? Niinkö huonosti olin perehtynyt kristinoppiin, kun tämä määrittely tuntui oudolta?
Hädissäni aloin etsiä termiä internetistä. Mutta ei: melkein aina, kun oli puhe ”subordinationismista”, esille nousi juuri edellä lainaamani Athanasiuksen uskontunnustuksen opinkohta ja siihen liittyvät kysymykset. Sama toistui, kun kaivoin esille hyllystäni dogmatiikan oppikirjoja. En löytänyt ”ekonomista subordinationismia”.
Myöskään minulle tutun ja rakkaan klassisen luterilaisen dogmaatikon, Johann Gerhardin, Jumalan kolminaisuutta ja Kristuksen kahta luontoa koskevia lokuksia selatessani sellainen ajatus ei noussut esille. Enemmänkin Gerhard näytti painottavan ikuisen Sanan Isän kanssa yhtäläistä kirkkautta ja kunniaa.
”Melkein” ei kuitenkaan ole ”ei koskaan”. Kun nimittäin kävin oikein syvällä internetin syövereissä, löysin kuin löysinkin ”ekonomisen subordinationismin”.
Löytöni perusteella minulle syntyi vaikutelma, että näin lausuttuna tämä modernissa teologisessa keskustelussa ilmeisesti tunnettu oppi, kuten nuoremmilta virkaveljiltäni opin, saattaa olla peräisin vasta viime vuosisadalta ja ns. evankelikaalisen teologian piiristä, vaikka Turunen kirjallisuuteen viitaten liittääkin sen Nikean uskontunnustuksen perintöön. En kuitenkaan uskalla puhua asiasta syvällä rintaäänellä, koska en itse ole perinjuurin perehtynyt kolminaisuusopin vivahteisiin enkä sen kehitykseen alkukirkon ajoista tähän päivään asti, ja modernia teologiaa tunnen luvattoman huonosti.
Sen kuitenkin opin internetistä, että tätä tulkintaa vastaan on evankelikaalisessa keskustelussa myös noustu sen tähden, että sillä perustellaan miehen asema vaimon päänä. Tähän Turunenkin viittaa samalla kuitenkin korostaen, että niin kuin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välillä ei ole aste-eroa jumalallisessa arvossa ja kunniassa, niin ovat mies ja nainen yhtä arvokkaita ihmisinä, vaikka mies onkin vaimon pää. Kuitenkin Turunen näkee, että ei vain ihmiseksi tullut Poika alistunut Isänsä tahtoon, vaan että myös Pyhän Kolminaisuuden jumalallisten Persoonien väliset sisäiset suhteet ovat hierarkkiset eli niihin liittyy Pojan alamaisuus Isälle.
Toisenkin kysymysmerkin kirjaa lukiessani piirsin. Se liittyy Kristuksen ihmisyyden rooliin meidän luonamme ja meissä, kun kysytään, kuinka ihminen voi tulla osalliseksi Jumalan kolmannesta Persoonasta, Pyhästä Hengestä, ja ylipäätään Kolmiyhteisestä Jumalasta Hänen jumaluudessaan. Se liittyy myös kysymykseen armonvälineistä ja ikuisen ja käsittämättömän Jumalan sitoutumisesta niihin sillä tavalla, että aikaan ja paikkaan sidottu ihminen voi niiden kautta yhdistyä Häneen.
Tässä asiassa reformoitu ja luterilainen teologia kulkevat eri teitä. Me luterilaiset sanomme, että tämä pelastava yhdistyminen tapahtuu Kristuksen ihmisyyden kautta ja että Hän, Kirkon pää, on Jumalana ja ihmisenä läsnä meidän luonamme eikä ainoastaan tavoittamattomissa taivaan korkeuksissa. Henki ei kirkasta vain kirkkauteen noussutta, vaan lupauksensa mukaan armonvälineissä ja Kirkossaan luonamme viipyvää Kristusta. Pyhä Henki on läsnäolevan Jumalihminen Kristuksen Henki.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin suosittelen lämpimästi Pasi Turusen kirjaa, jonka kaltaista ei liene ennen suomeksi julkaistu. Yhdyn täysin hänen kirjansa luvun 10 otsikkoon: ”Iloitse ja riemuitse kolmiyhteisestä Jumalasta”.
Ks. myös Kolminaisuus
