Kysymys: Luther vaikutti ymmärtääkseni olevan vahvasti sillä kannalla, että ihmisen tulisi pysyä kutsumuksessaan, palvellen siinä maallisessa työssä jossa on (viitaten mm. 1 Kor 7). Miten tulisi nykyisin suhtautua esim. uralla etenemiseen, jatko-opintoihin, työpaikan vaihtamiseen? Tai koko alan vaihtamiseen?
Vastaus:
Paavalin antama ohje orjille tosiaankin on: ”Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana.” Samalla hän kuitenkin sanoo tiukkaan sävyyn: ”Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi!” Miten nämä kaksi lausetta sopivat yhteen? Paavali ei tarkoita, että kristityn olisi parempi elää orjana kuin vapaana, eikä myöskään että orjasta vapaaksi siirtyminen itsessään olisi pahasta. Paavalin ohje 1. Kor. 7:17–24:ssä katsoo orjuus-vapaus –kysymystä hieman kauempaa ja asettaa sen isomman kokonaisuuden osaksi.
Todellista orjuutta on orjuus synnille ja Saatanalle, ja siitä kristitty ihminen on uskon ja kasteen kautta tullut todella vapaaksi. Herra itse sanoi: ”Jos Poika tekee teidät vapaiksi, te olette todella vapaita.” (Joh. 8:36) Synnin orjuus on kauheinta orjuutta, ja Kristuksessa vapaaksi tuleminen on upein vapautuminen. Paavalin ohjeen tarkoitus on pitää tämä hengellisen orjuuden ja vapauden näkökulma kristityille kirkkaana. Apostolin huolena lienee tilanne, jossa yhteiskunnallinen asema ja sen parantaminen nousee siinä määrin keskeiseksi, että hengellinen todellisuus hämärtyy ja unohtuu. Sen sijaan kristitty orja, joka vapaaehtoisesti jää orjaksi, antaa väkevän todistuksen siitä, että hän on jo sisäisesti vapaa – Kristuksen vapauttama. Hänen ei tarvitse enää saada vapautusta maallisen isännän kädestä, koska hän on jo kaikkein korkeimman Herran vapaaksi tekemä.
On silti hyvä huomata myös se, että kristityissä maissa orjuus vähitellen hävisi. Kehitys oli hidasta ja siihen vaikuttivat monet muutkin tekijät, mutta on selvää että juuri kristinuskon opetus ihmisen arvosta loi kulttuurin, jossa orjuus ei voinut iankaiken säilyä.
Martti Lutherin ajatus kutsumuksesta oli käänteentekevä. Luther ymmärsi, että kaikilla elämänalueilla on mahdollista palvella Jumalaa tekemällä hyvää lähimmäiselle. Tällainen kutsumusajattelu romahdutti luostarilaitoksen, koska Jumalan mielen mukaista elämää ei tarvinnut mennä toteuttamaan erityisiin sääntökuntiin, vaan – Lutherin sanontaa lainaten – renki peltoa kyntäessään tai piika lehmää lypsäessään tekee ”pyhää palvelustyötä Jumalalle” paljon paremmin kuin omahurskaasti rukouksia lateleva munkki. Lutherin kutsumusajattelussa keskeistä on juuri lähimmäisen hyvä: työn tarkoitus on tuottaa toiselle hyvää, ja sillä tavoin palvella Jumalan luomistyötä.
Tämä ei tarkoita sitä, että joihinkin tehtäviin pyrkiminen olisi sinänsä pahasta. Kyse on enemmänkin siitä millä tapaa ja mistä motiiveista käsin uran askelia otetaan. Raamattukin toisaalta ohjaa naimattomuuteen, toisaalta antaa luvan avioutua (eli siirtyä aviosäätyyn), toisaalta varoitetaan siitä että kovin monen ei tule ryhtyä opettajaksi, mutta toisaalla todetaan, että seurakunnan kaitsijan virkaan pyrkivä ”pyrkii jaloon tehtävään” – siis pyrkii, ei pelkästään päädy!
Vaativampiin ja vastuullisempiin tehtäviin esim. työelämässä on lupa hakea ja sitä varten kouluttautua, kunhan tätä ei tehdä ahneuden tai ylpeyden tähden. Moni ihminen tavoittelee hyvää asemaa voidakseen saada paljon rahaa, valtaa ja ihmisten ihailua. Tällainen ei ole hyvä tie kristitylle kulkea, ja pahimmillaan se voi olla juuri sitä mammonan palvelukseen suostumista, josta Jeesus vakavasti varoittaa. Sen sijaan vastuullisempien tehtävien ottaminen siksi, että uskoo voivansa hoitaa ne hyvin omaksi ja toisten hyödyksi on hyvä syy pyrkiä esim. johtotehtäviin. Mikäli työuran kehittyminen lisää taloudellista toimeentuloa, on siinä hyvä mahdollisuus toisten auttamiseen ja seurakunnan tukemiseen. Raamattu sanoo: ”Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.” (Ef. 4:28) Tulojen karttuessa mahdollisuutemme taloudellisesti auttaa toisia kasvaa myös!
Joskus kristitty voi huomata, että nykyinen työ ei tuo hänelle iloa, vaan uuvuttaa ja vie voimat, ei jätä aikaa perheelle, pitää poissa seurakunnan kokouksista – tai on jollain muulla tavalla raskas ja väärän oloinen. Jos työpaikan voi vaihtaa niin, että vaihtamalla ei tuota vahinkoa toisille, ei varmasti ole mitään väärää siinä, että etsii toisia tapoja palvella lähimmäistä työnsä kautta. Oma hyvinvointi on myös tärkeää.
Jumalan johdatus esim. työpaikan löytämisessä tai kouluttautumisessa on asia, johon kristityt saavat luottaa, mutta jonka ei tule muodostua heille kahleeksi tai peloksi siitä, että jonkin toisen alan valitessaan he rikkoisivat Jumalan suunnitelmaa vastaan.
Ks. myös kutsumus
