Kysymys: Psalmissa 115:17 sanotaan: ”Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista”. Tarkoittaako tämä sitä, ettei kuoleman jälkeen enää voi ylistää Jumalaa vaan ainoastaan tämän elämän aikana?
Vastaus: Kysymys liittyy siihen, onko kuolleilla tietoisuutta tai minkälaisessa tilassa ihminen on kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana. Kysymystä on käsitelty täällä.
On selvää, että maallisen elämän tulisi olla Jumalan ylistämistä. Se on jopa yksi elämän tärkeimmistä tehtävistä: ”Hyvä on veisata kiitosta meidän Jumalallemme. Se on suloista; ylistäminen on soveliasta” (Ps. 147:1). On jopa sanottu, että ”ihminen, joka ei päivittäin ylistä Jumalaa, ei ole arvollinen saamaan Hänen luotunsa nimeä”.
Toisaalta on selvää, että enkelit ja taivaan joukot ylistävät lakkaamatta Jumalaa (esim. Jes. 6:2-4; Ilm. 4:8-11, 5:11-14). Jumala asuu keskellä tätä ylistävää ja kiittävää taivaallista joukkoa.
Raamatun mukaan kuolleet ovat sen sijaan unenomaisessa tilassa. Heitä kutsutaan ”nukkuneiksi” (Joh. 11:11), ”kuoloon nukkuneiksi” tai ”pois nukkuneiksi” (1. Tess. 4:13-14). Nämä ovat kuitenkin vain kuvaannollista kieltä, joka ei vielä ilmaise paljoa heidän tilastaan. Lasarus-vertaus puhuu sen puolesta, että kuolleillakin on edelleen tietoisuus ja he voivat kommunikoida (Luuk. 16:19-31). Mahdollisuutta kääntymykseen heillä ei kuitenkaan enää ole.
Jesajan kirjassa sanotaan: ”Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi. Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän” (Jes. 38:18-19).
Näiden jakeiden tulkinnassa on muistettava, että ne kuuluvat vielä vanhan liiton aikaan. Tuolloin ihmisillä oli Jumalan ilmoituksen pohjalta vielä osittain hämärä käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä.
Toisaalta kuitenkin jo vanhassa liitossa ymmärrettiin kuolema lähinnä ruumiin kuolemana. Ajateltiin, että ihmisen sielu ja henki jatkavat kuitenkin elämäänsä ruumiillisen kuoleman jälkeen. Kuollut ruumis ei kuitenkaan ylistä Jumalaa – sehän on selvää.
Uudessa liitossa täsmentyy kuva kuolemanjälkeisestä elämästä. Ruumis ja sielu kyllä erkaantuvat toisistaan kuolemassa, mutta sielu on turvassa Jumalan luona. Ilmestyskirjan pohjalta voidaan myös nähdä, miten marttyyrikuoleman kärsineiden sielut ovat taivaassa (Ilm. 20:4-6). Myös Paavali uskoi pääsevänsä Herran luo välittömästi kuolemansa jälkeen (Fil. 1:23).
Perille päässeet uskovat ylistävät taivaassa Jumalaa sanoen: ”Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, Hän joka istuu valtaistuimella, Hän ja Karitsa” (Ilm. 7:10). Nämä olivat päässeet suuresta ahdingosta, mutta viimeisen tuomion aika ei ollut vielä koittanut. Samoin ennen Kristuksen paluuta kerrotaan kuuluvan ”kuin suuren kansanjoukon pauhua”: ”Halleluja! Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut kuninkuuden. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme Hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina” (Ilm. 19:6-7).
Voimme siis epäilemättä sanoa, että uskossa kuolleiden sielut ovat Jumalan luona ja ylistävät siellä Kristusta ”välitilassa”, oman kuolemansa ja Kristuksen paluun välisenä aikana. Heidän ruumiinsa makaa kuitenkin haudassa maan päällä. Vasta Kristuksen tullessa nousee heidän kirkastettu ruumiinsa maasta ja yhtyy heidän sieluunsa.
Kysymyksen esittäjältä saattoi jäädä huomaamatta Psalmin 115 seuraava jae (18): ”Mutta me, me kiitämme Herraa nyt ja iankaikkisesti. Halleluja!” Vaikka psalminkirjoittaja toisaalta sanoo, etteivät kuolleet ylistä Herraa, hän kuitenkin samalla uskoo itse ylistävänsä Jumalaa nyt ja iankaikkisesti. Näin hän ilmaisee syvän luottamuksensa siihen, ettei elämä eikä ylistäminen kuitenkaan pääty kuolemaan.
Onko tässä jokin ristiriita? Ei varmaankaan. Kyseessähän on Jumalalle osoitettu rukous tai pyyntö. Psalminkirjoittaja rukoilee Herraa säilyttämään hänet elossa, jotta hän voi edelleen elävänä ylistää Jumalaa. Hän arvelee Jumalan toivovan tällaista ylistystä ja haluavan siksi kansansa elävän.
Jumala kyllä pystyy järjestämään vaikka niin, että kivet ylistävät häntä, mikäli ihmiset pysyvät vaiti. Mutta Hän toivoo meidän ymmärtävän, että ylistys on meidän luontainen vastauksemme Jumalan hyviin lahjoihin. Me emme voi olla ylistämättä Häntä, kun ymmärrämme mitä kaikkea Hän on tehnyt meidän ja meidän pelastuksemme hyväksi.
