Kysymyksiä lapsen menetyksestä ja kasteesta

26.6.2018 • Kysy pastorilta / Kristinoppi

Kysymys: Mitä tapahtuu kohtuun kuolevalle vauvalle; pääseekö hän taivaaseen? Entä lapselle, jota ei ole kastettu, jos hän kuolee? Entä mitä tarkoittaa 1. Kor. 7:14 kohta, jossa uskova puoliso pyhittää ei-uskovan, jolloin heidän lapsensa ovat pyhiä? Tarkoittaako se, että uskovan lapsi pääsisi taivaaseen silloinkin, kun toinen puoliso on eri mieltä kastamisesta?

 

ONKO TOIVOA?

Raamatullisina aikoina äidit ja isät joutuivat usein kasvokkain pienen lapsen kuoleman kanssa. Mistä vanhemmat löysivät tuolloin lohdun menetykseensä? Sellaiset tutut raamatunkohdat, joita mekin toistelemme olivat varmasti menneiden aikojenkin ihmisten apuna. Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku! (Ps. 139:13–17)

Jumala on tuntenut ihmisen jo elämän ensihetkestä alkaen ja sitä ennenkin. Herra ei ole ollut kaukana, vaan kutonut vauvan kohdussa oman hyvän tarkoituksensa mukaan. Kaikki päivät olivat kirjoitetut Jumalan kirjaan, ennen kuin ne olivat tulleetkaan. Näitä sanoja myös pienokaisensa kuolemaa surreet vanhemmat ovat saattaneet lohdukseen ottaa. Päivien luvun on Jumala määrännyt. Tämän lapsen kohdalla niiden luku jäi kovin vähäiseksi, ja niinpä Jumalan suunnitelma tuntuu kipeältä. Mutta silti Jumalan ihmeelliset ja monet ajatukset, vaikka tuntuvatkin nyt käsittämättömiltä, voivat olla surun keskellä kalliit.

Kun kristitty vanhempi ajattelee näitä sanoja, hän jää miettimään sitä, uskaltautuuko niillä itseään lohduttamaan, kun lasta ei voitu kastaa. Kohdussa ei voida kastaa, tai sitten lapsi oli syntynyt, mutta kuolema tapahtui ennen kuin kasteelle ehdittiin. Halu oli tuoda lapsi kasteen uudestisynnyttävälle pesulle. Ei ollut tarkoitus halveksia kastetta, vaan se oli tärkeänä mielessä. Silti Jumala otti pienokaisen pois ennen kasteen armopesua. Vauvaa oli jo rukouksin kannettu Jeesuksen tykö. Hän oli saanut kuulla Vapahtajansa äänen kohtuun asti Raamattua luettaessa ja liturgiaa lausuttaessa tai laulettaessa. Niinpä kristitty, joka tuntee Vapahtajansa rakkauden pieniä kohtaan, jää riippumaan Jumalan sanan varaan: Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla; sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. (Ps. 22:9–10).

Uskonpuhdistuksen aikana luterilaiset opettajat neuvoivat odottavia äitejä ja isiä kantamaan lapsensa rukouksessa Jeesuksen tykö. Äiti ja isä voivat raskauden tultua heidän tietoonsa jättää lapsen rukouksessa Jeesuksen käsiin esimerkiksi seuraavasti: “Elämän Antaja, rakas taivaallinen Isä. Varjele tätä lasta koko raskauden ajan. Anna hänen ajallaan syntyä tähän maailmaan ja saada kasteessa uusi syntymä sinun lapseksesi. Kuitenkin jo nyt jätämme lapsemme Poikasi Jeesuksen käsiin, että sinä Kristus hänet siunaisit ja antaisit hänelle taivasten valtakunnan osallisuuden. Aamen.” Jumala kuulee kirkkonsa ja kristittyjen äitien ja isien rukoukset lapsensa puolesta. Kastetta toivoen he ovat rukoillen jo ennalta jättäneet lapsensa Jeesuksen kautta Isän käsiin. Tällainen rukous on epäilemättä Jumalalle mieleen, niin että “pyytävä saa”. Jos äiti ja isä eivät ole tietoisesti huomanneet tähän tapaan rukoilla, on heillä kuitenkin esirukoilijoita: Jeesus Isän edessä ja Pyhä Henki, joka heissä rukoilee sanattomin huokauksin.

 

PYHITTÄMINEN

Kysymyksessä mainittu Ensimmäisen korinttolaiskirjeen kohta on mutkikas. En tässä esitä siitä annettuja eri tulkintavaihtoehtoja, vaan kerron, mikä omasta mielestäni on perustelluin näkemys. Kohdan taustalla on Vanhan testamentin jumalanpalvelussäädöksiin liittyvä pyhyyden ajatus. Jos haluaa lukea perusteellisen selvityksen asian taustoista, niin kannattaa paneutua tähän John Kleinigin artikkeliin: http://devel.luthersaatio.fi/wp-content/uploads/2014/01/17_minaolenpyha.pdf.

Lyhyesti sanottuna kysymyksessä mainitun Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kohdan ajatus lienee seuraava. “Onko niin, että epäjumalanpalvelukseen Korintissa (väistämättä) osallistuva pakanapuoliso, omalla epäjumalien saastaisudellaan, tekee myös kristityn puolison epäpyhäksi? Ja tuoko kristitty sitten puolestaan tämän epäpyhyyden mukanaan seurakuntaan ja turmelee sen?” Tähän Paavali vastaa: Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä. (1. Kor. 7:14). Kristityn pyhyys on siis tässä yhden lihan liitossa voimakkaampi, kuin puolison saastaisuus. Puoliso ei pysty saastuttamaan toista, vaan kristitty puoliso pyhittää pakanapuolisonsa. Näin myös avioliitto voi olla kristillinen, pyhä avioliitto, ja avioliitossa syntyvät lapset ovat pyhiä. Tämän vuoksi kristityn ei tule ajatella, että hänen pitäisi erota uskoa vailla olevasta puolisostaan, mikä on Paavalin varsinainen asia mainitussa kohdassa.

Mutta tarkoittaako Paavali myös sitä, että tämän pyhityksen seurauksena puoliso, joka ei usko Kolmiyhteiseen Jumalaan, on pelastuksesta osallinen? Ei, sillä Paavali jatkaa: Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi? (1. Kor. 7:16). Paavali puhuu siitä, että jos uskosta osaton haluaa erota puolisostaan, ei uskovan tule riippua kiinni ja yrittää saada tätä kääntymään. Kohdan lopputulos on se, ettei epäuskoinen puoliso voi saastuttaa kristittyä puolisoa, ei heidän avioliittoaan eikä lapsiaan. Mutta pelastusta ei Paavali tämän kohdan perusteella lupaa uskosta osattomalle puolisolla. Lasten kohdalla ajatus luultavasti pitää sisällään sen, ettei pakana-isän tai -äidin epäuskoisuus voi viedä pelastusta lapsilta. Tämän johtopäätöksen jälkeen kysymykset tietysti vasta varsinaisesti alkavat. Pelkäänpä kuitenkin, ettei mainitun kohdan perusteella pystytä enempää sanomaan kastamattomana kuolleen lapsen tilasta.

 

VANHEMPIEN ERIMIELISYYS KASTEESTA

Jos vanhemmat ovat eri mieltä lapsen kastamisesta, suosittelen, että kastetta toivova vanhempi yrittäisi saada puolisonsa keskustelemaan asiasta luterilaisen pastorin kanssa. Voihan olla niin, että kiistan ulkopuolelta tuleva henkilö pystyy avaamaan solmuja.

Jos kaikesta yrityksestä huolimatta kastaminen ei onnistu, niin voimallisiksi välineiksi jäävät rukous, sanan lukeminen ja jumalanpalveluksessa käyminen. Perinteisesti kristinuskon piirissä on ajateltu, kuten yllä on tullut ilmi, että kasteen halveksiminen on synti, mutta jos ei voida tai ehditä kastaa, voidaan jäädä Jumalan laupiaan tahdon varaan. Turvaudutaan siihen, että Herra tekisi sanansa kautta sen, minkä hän normaalisti tekee kun sana yhdistyy veteen ja muodostaa kasteen. Luther sanoo: “Hätätilanteissa, kun kasteelle ei päästä, riittäköön se, että kastetta halutaan ja ihminen Sanalla viedään Kristuksen luo ja uhrataan hänelle.” (Luther: Jalokivikokoelma, 9. kesäkuuta).

Aivan lopuksi mainitsen, että itselleni aiheen äärellä on tärkeäksi tullut Luterilaisia virsiä numero 892: Ei matkan vaivoista hän vielä tiennyt, kun Jeesus hänet jo on kotiin vienyt ilohon taivaan iäiseen aivan, syliinsä turvaan alta vaaran, vaivan. (2. säkeistö)

Lisää luettavaa: http://www.lhpk.fi/wp-content/uploads/2017/04/lamppu_2017_2_nettiin.pdf (erityisesti sivut 6–7, 16)


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos