Kuinka avoin ripittäytyessä voi olla. Onko mahdollista, että pastori kokee jotkut asiat kiusallisina? Pitääkö sensuroida itseään? Mutta onko rippi siinä tapauksessa enää rehellinen? Vai voiko luottaa siihen, että pastori on jo kuullut kaikkea mahdollista, eikä hätkähdä mistään? Mietin myös, kuinka ripin jälkeen kehtaa kohdata saman pastorin, jolle on kertonut jotain hyvin henkilökohtaista?”
Näistä monista esitetyistä kysymyksistä tärkein itse ripin kannalta on kysymys ripin rehellisyydestä. Jos synnintunnustuksessa jättää jotain kertomatta, onko se silloin vilpitön ja aito tunnustus?
Yksityinen rippi on valitettavasti ollut Suomessa monesti vieras käytäntö ja tapa. Siksi sitä luonnollisesti jännitetään ja vihdoin ripille uskaltautuessa toivotaan, että ripittäytyminen tapahtuisi “oikein”. Siksi on hyvä aluksi tarkastella, mikä rippi oikeastaan on:
Mikä rippi on? Rippi sisältää kaksi osaa: ensiksi tunnustetaan synnit, ja toiseksi otetaan rippi-isältä vastaan synninpäästö eli anteeksiantamus, ikään kuin sen lausuisi Jumala itse. Sitä ei tule lainkaan epäillä, vaan on uskottava lujasti, että synnit siten on annettu anteeksi taivaassa, Jumalan edessä. (Vähä katekismus, Rippi.)
Tästä huomaamme, että rippiin kuuluu kaksi osaa: synnintunnustus ja synninpäästö. Toisin sanoen, me tunnustamme syntimme ja syyllisyytemme pastorille, ja hän – Jeesuksen asetuksen mukaisesti – julistaa ripittäytyjälle synninpäästön.
Vaikka rippiin kuuluu oleellisena osana myös meidän oma tunnustuksemme, on se silti ennen kaikkea Jumalan lahja ja teko meille. Ripin kahdesta osasta tärkeämpi on Jumalan anteeksianto, ei meidän tunnustuksemme.
Näin Luther neuvoo myös Isossa katekismuksessa:
Meidän on siis ymmärrettävä erottaa ripin kohdat kauas toisistaan: meidän oma toimintamme on pidettävä vähäarvoisena, mutta Jumalan sanaa on pidettävä suuressa ja korkeassa arvossa. Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. (Iso katekismus, Lyhyt kehotus ripittäytyä)
Näin ollen ripittäytyessämme me emme mene antamaan täydellistä synnintunnustusta, vaan me menemme vastaanottamaan täydellisen anteeksiannon.
Mitä sitten tulee tunnustaa yksityisessä ripissä? Ne synnit, jotka painavat omaatuntoamme. Kymmenen käskyn avulla me näemme, miten olemme Jumalan tahdon rikkoneet sanoilla, teoilla ja ajatuksilla. Yksityiskohtainen selostus kaikista synneistä ei kuitenkaan ole synnintunnustuksen tarkoitus eikä synninpäästön edellytys. Eikä se ole edes mahdollista, sillä “erhetykset kuka ymmärtää?” (Sananl. 28:13)
Nyt kun olemme todenneet, että ripissä tärkeintä ei ole oman synnintunnustuksen laajuus tai tarkkuus, vaan Jumalan ehdoton ja varma anteeksianto, voimme seuraavaksi katsoa, mitä kaikkea rippitilanteessa voi kertoa rippi-isälle ja voiko rippitilanne muuttua kiusalliseksi joko ripittäytyjälle tai pastorille.
Varsinaista rippitoimitusta voi edeltää rippikeskustelu. Siinä ripittäytyjä saa vapaasti kertoa, mikä hänen mieltään painaa ja miksi hän on ripittäytymään tullut. Pastorin tehtävänä on kuunnella, minkälaisesta omantunnon hädästä on kyse. Lähimmäisenä hän kuuntelee ja lohduttaa. Tilanteesta riippuen pastori voi myös neuvoa, miten toimia jatkossa, mutta tärkeintä on, että hän kuuntelee, mitä sanottavaa ripittäytyjällä on.
Rippikeskustelussa pastori ei ole tunteeton kuulustelija, vaan kuunteleva lähimmäinen ja välittävä ihminen. Vaikka usein rippiin toki liittyy sielunhoidollinen keskustelu ja yhteinen rukous, niin yksinkertaisimmillaan siinä kristitty kertoo sen asian, joka mieltä painaa. Asiaa ei tule ruveta jotenkin selittelemään. Saattaa olla, että ihmiset jännittävät rippi-isän reaktiota niin paljon, että alkavat selitellä tapahtunutta. Olennaista on, että ripittäytyjä saa asian tunnoltaan. Siksi ripittäytyessä tunnustetaan asia joka mieltä painaa, jolle sitten rippi-isä julistaa synninpäästön.
Rippi-isä on saattanut kuulla palveluksensa aikana kaikenlaista ja silti hätkähtää, mutta sitä ei tarvitse etukäteen varoa tai pelätä. Hän kyllä osaa sanoa, milloin on parempi vaihtaa aihetta tai jatkaa keskustelua myöhemmin. Ja jos aihe liittyy liian läheisesti joko pastoriin itseensä tai hänen läheisiinsä, voi hän myös suositella ripittäytymistä toiselle pastorille. Missään tilanteessa ei ripittäytyjää jätetä yksin, vaan hänelle tulee antaa mahdollisuus keskusteluun ja rippiin silloinkin, jos oma pastori on syystä tai toisesta estynyt.
Pastori on omassa pappisvihkimyksessään sitoutunut ehdottomaan vaitiolovelvollisuuteen. Kaikki, mitä ripissä sekä sitä edeltävässä rippikeskustelussa käsitetään, jää aina ripittäytyjän ja pastorin väliseksi.
Mitä ikinä ripissä on tunnustettu, se on anteeksi annettu ja käsitelty. Siksi ripittäytyjällä ei ole syytä pelätä tai jännittää pastorin kohtaamista ripin jälkeen.
Luottamuksellisten asioiden kertomisen jälkeen pastorin kohtaaminen voi kuitenkin jännittää. Mikäli kohtaaminen jännittää liikaa, voi asian ottaa puheeksi pastorin kanssa joko kahden kesken, puhelimitse tai vaikkapa sähköpostitse. Onhan pastori kuunteleva ja ymmärtävä lähimmäinen myös ripin ulkopuolella.
Monet pastorit ovat kuvanneet, että kun ripittäytyvä saa jonkin asian jättää ripissä Jumalalle, niin myös Kristuksen välikappaleena oleva pastori saa sen mielestään unohtaa. On sanottu, että rippi-isä on likaviemäri, joka ei saa mennä tukkoon. Pastoreita onkin joskus kehotettu rohkaisemaan arkeilevaa ripittäytyjää, että ”mikään inhimillinen ei ole vierasta”.
Asia on joskus ilmaistu, että ”pastorin mielen ja sydämen tulisi olla kuin syvä kaivo, jonne syntinen saa heittää lankeemuksensa ja kauhistuksensa, niin kuin synnit heitetään Jumalan armon meren syvyyteen”. Tähän Jumala kaikkia pastoreita auttakoon. Rohkaiskoon tämä myös sinua ripin lahjan käyttämiseen.
