Kysymys: Nikean uskontunnustuksen toisessa uskonkappaleessa on sanat ”niin kuin oli kirjoitettu”. Mihin Raamatun kirjoituksiin tämä lause viittaa? Entä miksi Nikean uskontunnustuksessa sanotaan Pyhästä Hengestä, että Hän ”on puhunut profeettojen kautta”, mutta ei esimerkiksi, että Hän on puhunut profeettojen ja apostolien kautta?
Ilmaisu ”niin kuin oli kirjoitettu” tai – niin kuin sanat voitaisiin tarkemmin kääntää – ”kirjoitusten mukaan” (κατὰ τὰς γραφάς – kata tas grafas) esiintyy uskontunnustuksen yhteydessä ensimmäisen kerran nk. Antiokian toisessa uskontunnustuksessa, joka on peräisin vuodelta 341. Tosin toisin kuin nykykristityillekin tutussa Nikaian-Konstantinopolin tunnustuksessa, Antiokian tunnustustekstissä lause viittaa Kristuksen neitseestäsyntymiseen. Meille tutuksi tulleelle paikalle – ”nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu” – lause liitettiin vuonna 381 pidetyssä Konstantinopolin kirkolliskokouksessa, jossa Nikaian kokouksen (325) tunnustusta laajennettiin.
Ennen kuin voidaan vastata varsinaiseen kysymykseen, on aluksi syytä luoda lyhyt katsaus siihen, mihin tapahtumiin tällä lauseella viitataan. Ensiksi sanat viittaavat Nikaian-Konstantinopolin tunnustuksessa tietenkin siihen, että Kristuksen ylösnousemus tapahtui juuri niin, kuin Vanhan testamentin kirjoituksissa oli ennalta ilmoitettu. Tästä tapahtumasta Vanhassa testamentissa puhuvat esimerkiksi Ps. 16:10, Hoos. 6:2, sekä Joona 2:1, 11. Toiseksi, Jumalan sanan perusteella voidaan sanoa, että Vanhassa testamentissa ”oli kirjoitettu” ennalta paitsi Herramme ylösnousemus myös kaikki muu, mitä me Hänestä tunnustamme. Näin esimerkiksi Paavali voi sanoa: Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan (1. Kor. 15:3–4). Apostoli käyttää tässä yhteydessä aivan samaa ilmaisua (κατὰ τὰς γραφάς), joka myöhemmin liitettiin myös tähän uskontunnustuksen kohtaan.
Samasta asiasta todistaa myös pyhän kaupungin piispa Kyrillos Jerusalemilainen (n. 315–387). Kasteoppilaille tarkoitetussa opetuspuheessaan hän lausuu seuraavasti: ”Kun kerran olet kuullut evankeliumin kertovan Juudaksesta, etkö tarvitsisi myös todistuksen? Olet kuullut, että hänen kylkensä lävistettiin keihäällä [Joh. 19:34] – eikö sinun pitäisi katsoa, onko sekin kirjoitettu? [Sak. 12:10] Olet kuullut, että Hänet ristiinnaulittiin puutarhassa [Joh. 19:41] – eikö sinun pitäisi katsoa, onko sekin kirjoitettu? Olet kuullut, että hänet myytiin kolmellakymmenellä hopearahalla [Sak. 11:12; Matt. 16:15] – eikö sinun pitäisi oppia tuntemaan profeetta, joka on sen sanonut? Olet kuullut, että hänelle juotettiin etikkaa [Joh. 19:29] – opi myös tietämään, missä se on kirjoitettu. Olet kuullut, että hänen ruumiinsa pantiin kallioon ja sen päälle pantiin kivi [Matt. 27:60] – eikö sinun pitäisi saada siihenkin todistus profeetalta? Olet kuullut, että hänet ristiinnaulittiin ryövärien kanssa [Matt. 27:38] – eikö sinun pitäisi katsoa, onko sekin kirjoitettu? Olet kuullut, että hänet haudattiin – eikö sinun pitäisi katsoa, onko haudasta jossakin kirjoitettu selvästi? Olet kuullut, että hän nousi ylös – eikö sinun pitäisi katsoa, ettemme tee pilaa näin opettaessamme? Meidän puheemme ja julistuksemmehan ei perustu ihmisiviisauden vaikuttavuuteen [1. Kor. 2:4–5]. Nyt ei ole kysymys sofistien rakennelmista, sellaisethan hajoaisivat. Sanat eivät voita sanoja, koska ne menettävät voimansa. Me julistamme ristiinnaulittua Kristusta [1. Kor. 1:23], josta profeetat ovat jo ennalta julistaneet. Saatuasi minulta todistukset sinetöi ne sydämeesi.”
Vastausehdotuksena alussa esitettyyn kysymykseen luetellaan seuraavassa esimerkkejä niistä Vanhan testamentin kohdista, joissa Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus ”oli kirjoitettu”. Listan laatimisessa on käytetty apuna Kyrilloksen edellä viitatun opetuspuheen jatkoa (Katekeesi XIII 9–35), jossa kirkkoisä osoittaa, missä kukin Kristuksen kärsimyshistorian kohta on ennalta kirjoitettuna. Tässä yhteydessä voidaan tosin huomauttaa, että siinä missä osa Kyrilloksen esittämistä Vanhan testamentin kohdista on selviä profetioita Kristuksen kärsimyshistorian tapahtumista, toisten yhteys Kristuksen elämän tapahtumiin vaikuttaa kuitenkin tulkinnanvaraisemmalta. Niiden soveltaminen tähän yhteyteen onkin kritikoitavissa, etenkin kun otetaan huomioon, että kirkkoisä käyttää lähdetekstinään Vanhan testamentin kreikankielistä laitosta, Septuagintaa, jonka käännös on paikoin melko tulkitseva. Tämä seikka huomioonottaen voidaan Kyrilloksen tekstistä koota seuraavanlainen lista:
Yhteenvetona lainattakoon vielä Kyrilloksen lausahdusta:
Huomaat, että tämänkin profeetat ovat selvästi edeltä kirjoittaneet. Ajan puutteessa sivuutamme monia kirjoitusten todistuksia, niin kuin olen jo sanonut. Mutta jos tutkittaisiin kaikki tarkasti, mikään Kristusta koskeva ei jäisi vaille todistusta.
Ensiksi on todettava, että koko Raamatun kaanon on alusta loppuun asti Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan ilmoitussanaa. Sama Jumalan Pyhä Henki on henkäyttänyt kaikki pyhät kirjoitukset, niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin tekstit, ja siis myös puhunut niiden kirjoittajien kautta. Näinhän Henki Paavalin kautta ilmoittaa: Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta (πᾶσα γραφὴ θεόπνευστος), on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa (2. Tim. 3:16).
Kun tämä on todettu, on myös mahdollista tarkastella, keihin uskontunnustus viittaa puhuessaan profeetoista. Puhuuko tunnustus ainoastaan Vanhan testamentin profeetoista vai ehkä myös Uuden testamentin aikaisista? Kysymyksen esittäjän aivan oikea olettamushan lienee, että Pyhä Henki on antanut profeetallisen sanansa myös apostoleille ja puhunut heidän kauttaan.
Uskontunnustuksen käyttämä verbimuoto (Καὶ εἰς τὸ πνεῦμα τὸ ἅγιον, […] τὸ λαλῆσαν διὰ τῶν προφητῶν·) merkitsee päättynyttä tai valmiiksi tullutta puhumista (suom. ”on puhunut” tai ”puhui”). On arveltu, että tällä sanamuodolla tunnustus viittaisi ensisijaisesti vanhan liiton profeettoihin aikana Mooseksesta Johannes Kastajaan. Kuten edellä on todettu, varmaa onkin, että juuri Vanhan testamentin profeettojen kautta Jumala puhui omaisuuskansalleen. Toisaalta on esitetty, että tunnustuksen kohta voidaan ymmärtää myös laajemmin: ”Jumala on ensin Israelissa, sitten apostolien sukupolvessa ja nyt jälleen oikeauskoisessa kirkossa puhunut profeettojen suulla ja vahvistanut sanansa tunnusteoilla.” Vaikka kyseisessä uskontunnustuksen kohdassa ei siis apostoleja mainitakaan, ei tietenkään sinänsä ole oikean opin vastaista sanoa, että Pyhä Henki on puhunut sekä profeettojen että apostolien kautta.
Näin olemme vastanneet varsinaiseen kysymykseen. Edellä sanotun pohjalta nousee kuitenkin vielä jatkokysymys: Jos ja kun myös uuden liiton kristillisessä seurakunnassa on profeettoja, joiden kautta Pyhä Henki puhuu, millaista on Hänen profeetallinen toimensa kristillisessä seurakunnassa nykyään?
Ensin on painotettava, että Jumalan erityinen ilmoitus on päättynyt. Kristuksessa ja Raamatun pyhissä kirjoituksissa annetun ilmoituksen lisäksi ei siis enää tule uutta Pyhän Hengen profeetallista ilmoitusta. Johanneksen kautta Henki puhuukin seurakunnille: Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan (Ilm. 22:18). Tämä on tärkeää todeta, ettei jouduta esimerkiksi mormonismin taikka hurmahenkisen profetoimisinnostuksen eksyttämäksi ja siten eroon Jumalan varmasta ilmoitussanasta.
Samalla huomataan, että Paavali kuitenkin kehottaa kristittyjä tavoittelemaan nimenomaan profetoimisen armolahjaa (1. Kor. 14:1). Millaista tämän profetian siis tulisi olla? Lyhyesti sanottuna: Kristillisessä seurakunnassa profetoiminen merkitsee pyhässä Raamatussa ilmoitetun Jumalan profeetallisen sanan soveltamista seurakunnan tai yksittäisten kristittyjen kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Terve, Jumalan sanan mukainen profetia ei siis tuo mitään lisää Raamattuun, vaan pikemminkin jakaa siihen tallennettua ilmoitussanaa – lakia ja evankeliumia – ihmisille sen saman Pyhän Hengen johdatuksessa, joka nämä on kirjoitukset henkäyttänytkin. Tämän profetian armolahjan ensisijainen paikka Kristuksen seurakuntaruumiin kokonaisuudessa on Herran asettama apostolinen virka, jonka jatkumossa seurakunnan paimenvirka nykyäänkin on. Paimenviran kautta Herra tahtoo saarnauttaa profeetallisen sanansa seurakunnalleen, siis soveltaa pyhän ilmoitussanansa joka sunnuntai ja joka päivä omiensa elämään, heidän syntiensä anteeksiantamiseksi ja ikuiseksi elämäksi. Näin Jumalan perheväki, Kristuksen seurakunta on rakennettu ja yhä edelleen rakentuu apostolien ja profeettojen – siis uuden liiton saarnaviran – perustukselle (Ef. 2:20). Tämän tekee Pyhä Henki, joka sanan kautta ”maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.”
– Harri Huovinen
