Kysymys: Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2. Kor. 13:5). Pelottava kohta! Sanooko Paavali tässä todellakin että ”Katso itseesi”. Ja sieltä itsestänikö minun pitäisi löytää jotain pelastusvarmuutta? Miltä Kristus minussa tuntuu? Mitä tässä kohdassa tarkoitetaan itsensä koettelulla ja itsensä tutkiskelulla ja uskon etsimisellä itsestä?

Vastaus: Hyviä ja tärkeitä kysymyksiä, todella! Meidän on tärkeä koetella itseämme Paavali kehottamalla tavalla. Ongelmana vain lienee se, että mielikuvamme koettelemisesta ei aina ole Jumalan sanan mukainen. Joissakin kristillisissä piireissä koetteleminen painottuu näet kysyjän mainitsemalla tavalla itsensä tarkkailemiseen ja pelastuksen perustan etsimiseen omasta sisimmästä. Sitä Paavali ei tarkoita.

Paavalin opetuksen selvittämiseksi on lähdettävä liikkeelle vähän kauempaa. Korintin seurakunnassa olivat jotkut alkaneet kyseenalaistaa Paavalin asemaa apostolina ja seurakunnan kaitsijana. He väittivät, ettei Kristus puhu Paavalin kautta vaan hän puhuu omiaan. Hänen esiintymisensäkin on heikkoa (2. Kor. 13:3-4). Siksi he eivät ottaneet kuuleviin korviinsa Paavali nuhteluita. 

Siksi Paavalin täytyy perustella heille, että Kristus todella elää ja vaikuttaa hänessä ja hänen kauttaan Korintissa. Kristuskin oli heikko, jopa niin heikko, että Hän joutui ristiinnaulittavaksi. Siitä huolimatta Vapahtaja elää ja on voittaja.

Samalla tavoin Paavalikin on vahva Kristuksessa, vaikka hän inhimillisesti tuntuu heikolta ja hauraalta: ”Sen tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan … sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä” (2. Kor. 12:9-10). Koska Kristus asuu Paavalissa, hän on varma asiastaan. Kristuksen tähden tulisi myös korinttilaisten ottaa vastaan Paavalin sanoma eikä torjua sitä.

Tätä taustaa vasten Paavali kääntää nyt huomion pois itsestään, kohti kuulijoitaan. Hänessä asuu Jeesus, mutta asuuko Hän korinttilaisissa? Se on paljon tärkeämpi tutkimisen aihe kuin Paavalin koetteleminen. Meidänkin tulisi etupäässä tutkia itseämme eikä toisia.

Mutta mitä Paavali kehottaa meitä tutkimaan ja tarkkailemaan? Omaa vaellustammeko vai luottamuksemme vahvuutta vai pelastusvarmuutta? Ei, vaan sitä, olemmeko me uskossa. 

Oman uskon tutkiminen voi johtaa meidät epätoivoon, jos alamme väärällä tavalla mittailla oman uskomme palavuutta. Sitä harvoin löytyy! 

On hyvä pitää mielessä, että ”uskolla” voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa: (1) objektiivista uskoa, johon uskotaan eli uskonoppia, ja (2) subjektiivista uskoa, jolla uskotaan eli luottamusta.

Lähtökohtana Paavalilla on tässä tuo ensimmäinen, uskonoppi ja tunnustus. Korintin seurakunnan ongelmana oli näet se, että seurakuntaan oli tullut vääriä opettajia, jotka olivat johtamassa ihmisiä pois puhtaasta evankeliumin opista. Armon alta he olivat siirtymässä jälleen lain alle. Siksi seurakuntalaisten tuli nyt ennen muuta tutkia sitä, ovatko he oikeassa uskossa. Eli pitäytyvätkö he puhtaaseen evankeliumin sanaan, joka lupaa heille synnit anteeksi Kristuksen sovitustyön tähden? Jos näin ei ole, he eivät kestä koetusta (2. Kor. 13:5). 

Jos uskon sisältönä ei ole Kristuksen sovitustyö ja sitä koskevat Jumalan lupaukset, meidän uskomme on väärällä perustalla eikä se kestä.

Kun meillä sen sijaan on evankeliumin sanasta objektiivinen usko, sen myötä meillä voi olla myös subjektiivinen luottamus Kristukseen. Hän itse asuu uskon kautta meidän sydämessämme: ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut” (2. Kor. 5:17). Uskossa oleminen on Kristuksessa olemista!

Kun ihminen tuntee itsensä kristittynä, hän voi tietää Jumalan sanasta, että Kristus asuu hänessä: ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni” (Gal. 2:20). 

Tämä uskovan ja Kristuksen yhdistyminen ei ole mitään maagista yhteyttä, joka on mahdollista saavuttaa meditaation tai tiettyjen menetelmien avulla. Yhteys Kristukseen avautuu vain ja ainoastaan evankeliumin sanan kuulemisen kautta: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17). Evankeliumin sana synnyttää ihmisessä uskon ja uskossa Kristus on läsnä. 

Lutherille tämä oli hyvin tärkeä asia. Katolisessa kirkossa oli opetettu, että Kristus on läsnä rakkaudessa, eli silloin, kun ihminen tekee riittävästi rakkauden tekoja. Luther hylkäsi tämän ajatuksen, koska ihmisen rakkaus on aina puutteellista ja synnin vääristämää. Rakkauden ja hyvien tekojen avulla ei ihminen voi koskaan saavuttaa Kristuksen läsnäoloa, pelastusta eikä pelastusvarmuutta.

Rakkauden tilalle Luther asetti uskon. Kristus on läsnä uskossa, pienenpienessäkin uskonkipinäisessä, kunhan se on puhtaan evankeliumin sytyttämä. Koko Kristus on jo silloin paikalla ihmisen sisimmässä, kun usko syntyy.

Koska Paavali oli vakuuttunut siitä, että Kristus asuu hänessä, hän pystyi julistamaan rohkeasti Jumalan sanaa. Samoin voimme me olla varmoja siitä, että uskoessamme evankeliumin asuu Kristus todellisesti meissä. Missä Kristus on, siellä on elämä ja autuus. Pelastusvarmuutemme lepää tällä vankalla, objektiivisella perustalla. Sitä eivät tuntemuksemme tai lankeemuksemme voi meiltä riistää: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, j ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni” (Joh. 10:27-28).

Paavali Ei sano: ”Katso itseesi!” Sen sijaan hän selvästi tahtoo sanoa: ”Katso Kristukseen”. Paavali ei myöskään sano: ”Tarkkaile elämääsi, löytyykö siitä riittävästi ainesta pelastumiseen”. Sen sijaan hän kehottaa meitä aina nostamaan katseemme Jeesukseen Kristukseen, ”joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!” (Gal. 1:4).

Ks. myös Kalliopohja

(Kuva: LCMS)