Kysymys Raamatun selkeydestä

Kysymys:

Jos Raamattu on pelastukseen liittyvissä asioissa selkeä (claritas scripturae), miksi protestantit ovat alusta asti olleet hyvin erimielisiä keskenään kasteen merkityksestä?

Vastaus:

Luterilaiselle (ja yleisemmin protestanttiselle) raamattukäsitykselle ominainen luottamus Raamatun selkeyteen ei oleta että kaikki opilliset kysymykset olisivat helposti ratkaistavissa Raamattua käyttämällä – seikka, jonka kirkkohistoria valitettavasti vahvistaa. Käsitys Raamatun selkeydestä kehittyi vastaväitteeksi niille (esim. Erasmus Rotterdamilainen), jotka alleviivasivat kirkon ja erityisesti paaviuden välttämättömyyttä Raamatun omaan riittämättömään selkeyteen vedoten. Koska Raamattu on joissain oleellisissa kysymyksissä epäselvä tai jopa ristiriitainen, tarvitaan Raamatun itsensä lisäksi kirkollinen traditio ja opetusviran auktoriteetti – näin ajateltiin. Tätä vastaan Luther esitti, että epäselvyydet opinkysymyksissä eivät johdu Raamatun itsensä epäselvyydestä vaan sitä tulkitsevien tahojen, lopulta synnistä johtuvasta, epäselvyydestä. Syntisten ja ymmärtämättömien ihmisten käsissä Raamattu väistämättä tuntuukin epäselvältä, mutta vika ei ole Raamatussa itsessään vaan sen lukijoissa.

Onko tämä kuitenkin vain hurskas näkökulman muutos, jossa toki syy pannaan ihmisen harteille, mutta lopulta ongelma ei katoa mihinkään? Ei aivan näinkään. Usko Raamatun selkeyteen nimittäin tarkoittaa että Raamattu huolellisen ja sinnikkään tutkimisen jälkeen selvenee tarkastelijalleen. Luterilainen tulkintaperiaate ”Raamattua selitetään Raamatulla” on tämän käsityksen tiivistys. Siinä ymmärretään että Raamattu tarvitsee kuin tarvitseekin selittäjää – ja tämä vaatimushan on lausuttu julki jo Uudessa testamentissa: ”pyhät kirjoitukset eivät ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.” (2. Piet. 1:20) Ymmärtämistä varten ei kuitenkaan tarvitse tuoda Raamatun ulkopuolisia opin lähteitä, vaan Raamattu itse selittää itsensä. Terve kirkollinen traditio tässä mielessä on siis ennen muuta sukupolvien myötä karttunutta Raamatun selittämisen ja ymmärtämisen historiaa; jokaisen lukijan ei tarvitse aloittaa tyhjästä (eikä useimmilla riittäisi aika ja ymmärrys siihen) vaan voidaan rakentaa sen päälle mitä meitä on ymmärretty.

Luther teki itse käsitteellisen erottelun Raamatun ulkonaisen ja sisäisen selkeyden välille. Ulkonainen selkeys oli juuri edellä kuvatun kaltaista Raamatun opetusten tulkitsemista niin, että niiden merkitys tulee yksinkertaiseksi ja varmaksi. Sisäinen selkeys puolestaan on Pyhän Hengen tuottamaa vakuuttuneisuutta Raamatun opin totuudesta ja merkityksestä. Kristitty lukija/kuulija tulee sanan kautta Pyhän Hengen valaisemaksi (illuminaatio) ja pystyy sekä ymmärtämään että sydämellään yhtymään Raamatun ilmoitukseen.

Kysymys pyhästä kasteesta on vain yksi monesta erimielisyydestä, joka luterilaisilla on muihin protestantteihin nähden. Yksittäisiä teologeja ja kirkkokuntia tarkastellessa voi tuntua siltä että erilaisia tulkintoja on lukemattomia. Laajempaa kuvaa tarkasteltaessa hahmottuu kuitenkin selkeä jakolinja, joka pääosin erottaa luterilaiset (ja ainakin osan anglikaaneista) muista, moninaisista protestanttisista kirkkokunnista ja lahkoista. Oleellinen ero on käsitys Jumalan armon toiminnasta ulkonaisissa/fyysisissä välikappaleissa. Luterilaiset seurasivat tässä asiassa vanhan, aidosti katolisen kristinuskon yhtenäistä linjaa, jonka mukaan Jumala antaa hengellistä hyvää aineellisten välineiden kautta. Kasteen vesi todellisesti tuottaa uuden syntymän, ehtoollisen leivässä ja viinissä Kristuksen ruumis ja veri jaetaan syntien anteeksiantamiseksi, julistettu sana itse itsessään tuo Pyhän Hengen kuulijoille, synninpäästön kautta aidosti ja todellisesti vapautetaan syyllisyydestä jne.

Kaikissa edellä mainituissa armonvälineissä syntyy merkittävä eroavuus luterilaisten ja muiden protestanttien välillä. Tässä jakolinjassa vanhat kirkkokunnat: kalvinistit, presbyteerit ja baptistit, sekä heidän nuoremmat serkkunsa helluntailaiset, evankelikaalit ja karismaattiset ryhmät, kulkevat toista tietä. Jumalan armon voidaan käsittää kulkevan ”rinnalla” kun sakramentteja käytetään, mutta aineellinen ei kuitenkaan suoraan voi tuottaa hengellistä vaikutusta ihmisessä. Tämä perusero luterilaisten ja muiden protestanttien välillä ei palaudu yksittäisten raamatunkohtien tulkintaan, vaan voidaan pikemminkin sanoa että yksittäiset raamatunkohdat tulkitaan eri tavoilla tästä erosta johtuen. Luterilaisesta näkökulmasta asia näyttää siis siltä, että muut protestantit kyllä lukevat samoja Raamatun tekstejä kuin mekin (ja koko vanha kristikunta) mutta heidän ajatteluaan ohjaa Raamatun itsensä ulkopuolelta tullut filosofinen periaate ja tämä vääristää tulkinnan näitä asioita koskien Raamatun itsensä opetuksen vastaiseksi.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos