Juutalaiset viettivät kahdeksan päivän ajan lehtimajanjuhlaa (hag hassukkot ’lehtikatosten juhla’ tai pelkkä sukkot) vuoden seitsemännen kuun, tishrikuun 15. päivästä lähtien syksyllä. Juhlan aikana kiitettiin Jumalaa syksyn sadosta, ja siksi sitä kutsuttiin myös korjuujuhlaksi (2. Moos. 34:22). Mooseksen laissa oli säädetty lukuisia uhreja näille päiville (3. Moos. 23:37; 4. Moos. 29:12-39).
Erityisesti lehtimajanjuhlaa vietettiin sen muistoksi, että Jumala antoi ”israelilaisten asua lehtimajoissa”, kun Hän toi heidät pois Egyptistä (3. Moos. 23:43). Jumala antoi juhlasta ohjeen: ”Kootkaa ensimmäisenä päivänä hedelmäpuiden parhaita hedelmiä, palmunlehviä ja puiden lehteviä oksia sekä pajuja purojen varsilta ja viettäkää iloista juhlaa seitsemän päivän ajan Herran, Jumalanne edessä” (3. Moos. 23:40). Juhlan majat rakennettiin niin, että tehtiin ensin säleikkömäinen runko, joka päällystettiin palmun ja muiden puiden oksilla.
Tätä käskyä tuli noudattaa sukupolvesta toiseen. Juhlan viettäminen näyttää kuitenkin rappeutuneen ja hiipuneen kuningasaikana 1000-500 -luvuilla. Profeetta Aamos arvosteli 700-luvulla lehtimajanjuhlia, joista oli tullut ryyppyjuhlat pakanallisten kanaanilaisten tavoin (Aam. 5:21-27). Samoin moittivat sisältönsä menettäneitä juhlia profeetat Hoosea (9:1) ja Jesaja (28:7-8). Baabelin vankeuden jälkeen Esra elvytti uudelleen lehtimajanjuhlan viettämisen (Esra 3:4).
Myös Uuden testamentin aikaan juhla kuului tärkeänä osana juutalaiseen vuodenkiertoon. Edelleenkin sitä vietetään iloisena syysjuhlana. Schauss sanoo, että lehtimajanjuhla on ”iloisin ja pisin juutalaisista juhlista, ja sitä pidettiin aikanaan suurimpana juutalaisena juhlana”. Jokaisen juutalaisen miehen tuli tehdä pyhiinvaellus Jerusalemiin kolmesti vuodessa; pääsiäisenä, helluntaina ja lehtimajanjuhlille. Myös esimerkiksi kaukaa Babyloniasta saapuu suuret joukot pyhiinvaeltajia vuosittain viettämään Jerusalemiin lehtimajanjuhlaa.
Lehtimajanjuhlan viimeisenä päivänä lähtivät Jerusalemin temppelin papit kulkueena hakemaan vettä Siiloan lähteestä. Ylipappi kuljetti veden kultaisessa maljassa, josta se kaadettiin temppelin alttarille. Kulkue saapui temppelialueelle Vesiportista, joka johti sisäpihalle. Ihmisjoukot huusivat ilosta ja papit puhalsivat pasuunalla juhlallisen kutsun. Toiset papit taas lauloivat ”Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä” (Jes. 12:2).
Juuri tänä päivänä Jeesus ilmaantui Jerusalemiin: ”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ’Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan” (Joh. 7:37-39). Jeesus asetti siis oman vetensä ja Henkensä sen tilalle, jonka ylipapit hakivat Siiloan altaalta: ”Tulkoon minun luokseni” – ei Jerusalemin temppelin alttarille.
Pelastus on hepreaksi jeshua, joka sana sisältyy Jeesuksen nimeen. Me saamme siis iloiten ammentaa vettä Jeesuksen lähteestä!
Tämä on ainoa kohta Uudessa testamentissa, jossa lehtimajanjuhla mainitaan nimeltä (Joh. 7:2).
Jeesuksen puheissa voi nähdä viittauksen myös toiseen lehtimajanjuhlan tapaan, nimittäin valon sytyttämiseen viimeisenä iltana temppelin seitsenhaaraisesta kynttilänjalasta, menorasta. Siitä tuli levisi kaikkialle Jerusalemiin. Temppelin naistenpihalla pidettiin silloin iloiset soihtutanssit. Menora piti kuitenkin sytyttää aina ensimmäisenä, se oli kaiken valon lähde. Kaikki saivat valonsa tästä samasta lähteestä. Jeesushan puolestaan korosti, että hän itse on maailman valo. Joka seuraa häntä, ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo (Joh. 8:12). Jo jouluyönä enkelit ilmoittivat suuresta ilosta, joka tulisi kaikelle kansalle, kun Vapahtaja syntyisi (Luuk. 2:10).
Lehtimajasta käytettiin kreikan kielessä nimeä skenos, ’katos’ tai ’peite’. Johanneksen alussa sanotaan, että ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:14). Asumisesta käytetään sanaa (eskenosev), joka tarkoittaa oikeastaan ’oli katoksessa’ tai ’majassa’, niin kuin lehtimajanjuhlissa oltiin.
Samoin Ilmestyskirjan lopussa sanotaan: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan” (Ilm. 21:3). Tässä käytetään juuri sanaa skenos, jota myös lehtimajoista käytettiin. Aikojen lopulla Jumala jää majailemaan ikuisesti omiensa kanssa. Se vaellus ja juhla ei pääty koskaan!
KIRJALLISUUTTA
John Hagee, Juhli Herran kunniaksi. Muurinvartijakirja. Jyväskylä 2000.
Hayyim Schauss, The Jewish Festivals. History & Observance. Ninth Printing. New York 1974.
