Ymmärtääksemme luterilaisen virsirunouden ja virsilaulun ominaislaatua meidän täytyy tarkastella kristillisen kirkon musiikin historiaa lyhyesti.
Kuulumme kirkkohistoriallisesti lännen kirkkoon. Olemme kasvaneet roomalaiskatolisen kirkon juurista. Kirkko on syntyisin idästä. Jerusalemista se levisi joka puolelle mm. Antiokiaan nykyiseen Turkin Antakyaan. 300-luvulla Antiokia oli kristikunnan tärkeimpiä paikkoja. Konstantinus Suuren päätös antaa kristilliselle kirkolle turvattu yhteiskunnallinen asema sai aikaan valtavan kirkollisen elämän laajenemisen. Suurten merkittävien kirkkorakennusten kausi alkoi. Messut siirtyivät kodeista julkisille paikoille ja uusiin kirkkorakennuksiin. Papiston määrä kasvoi ja liturgisten jumalanpalvelusten määrä ja laajuus kasvoi.
Kirkon musiikin juuret ovat juutalaisessa temppelimusiikissa ja synagogapalveluksissa. Syyriassa esiintyi 300-luvulla laajan tuotannon tehnyt Efraim Syyrialainen. Hän on laatinut useita hienoja hymnikokoelmia, joita professori Serafim Seppälä on kääntänyt suomeksi. Lännen kirkon puolella 300-luvulla vaikutti Milanon piispana Aurelius Ambrosius (n.340-397). Hän kuului niihin latinankielisen maailman aikansa oppineisiin, jotka hallitsivat kreikan kielen. Ambrosius kastettiin vasta myöhemmällä iällä. Hänet ordinoitiin, kun hänet oli valittu Milanon piispaksi. Ambrosius taisteli kirkon puolesta keisarin hovia ja areiolaisia vastaan mm. laulun voimalla. Ambrosiuksen työn tuloksena pohjoisafrikkalainen Augustinus kääntyi kristityksi. Kirjassaan Tunnustuksia Augustinus kertoo, että Ambrosius otti taistelujen keskellä käyttöön seurakuntalaulun itämaisen tavan mukaan, sillä se ”antaa lohdustusta ja rohkaisua ja yhdistää sydämet ja kielet”. Ambrosius oli saanut kirkkomusiikin idästä. Ehkä Antiokiasta? Hän oli tunnetusti kirjeenvaihdossa Kappadokian Kesareassa vaikuttaneen Basileios Suuren kanssa.
Virren melodia on keskiajalta. Siinä on resitoinnin tuntua. Idässä ja sitten lännessä seurakuntalaulu oli yksiäänistä. Melodiassa on kaikuja varhaisen kirkon ajoilta, ehkä jopa idästä.
Virsi tuli virsikirjaamme vasta 1986 sen johdosta, että ruotsalainen Anders Frostensson oli löytänyt vanhoja latinalaisia virsiä ja kääntänyt ne ruotsiksi. Virsi tuli meille siis Ruotsin kautta. Virsikirjassamme oleva teksti on kulkenut monen suodattimen läpi. Ambrosiuksen sanoja on vaikea tunnistaa. Virsikirjan runon on muovaillut Anna-Maija Raittila. Virren sisältö on kuitenkin varmasti Ambrosiuksen. Ambrosius oli sekä virsihymnien säveltäjä että virsirunoilija. Hän käytti runoissaan nelipolvista jambista dimetriä (ta taa, ta taa/ ta taa, ta taa) ja säkeistöt ovat aina nelirivisiä ja säkeistöjä on kahdeksan.
Gregoriaaninen musiikki on saanut nimensä paavi Gregorius I:n mukaan (540-604). Hän ei ollut mikään musiikkimies. Hän oli syntyisin varakkaasta roomalaisesta perheestä. Opiskeli oikeustiedettä. Valmistuttuaan hänestä tuli Rooman kaupunginprefekti. Vuonna 574 hän yllättäen jätti tehtävänsä ja ryhtyi munkiksi.
Aika oli poliittisesti epävakaata. Langobardit uhkasivat yhteiskuntarauhaa. Kun keisarivalta oli lännessä kaatunut, tukeutui kansa paaviin, joka näin ikään kuin huomaamatta tuli myös poliittiseksi johtajaksi keisarin sijaan.
Paavi lähetti Gegoriuksen useaksi vuodeksi Konstantinopoliin keisarin hoviin paavin lähettilääksi. Silloin hän varmasti perehtyi kirkkomusiikkiin ja oppi Konstantinopolin kirkoissa tuntemaan rikkaan liturgisen musiikin. Tultuaan paaviksi 590 hän ryhtyi panemaan kuntoon roomalaiskatolisen kirkon talouden ja hallinnon ja onnistuikin näissä toimissaan erinomaisesti. Hänen aikanaan laajennettiin myös lähetystyötä menestyksellisesti Englantiin. Hän myös edisti kiirastuliopin kehittämistä ja pyhimysten kunnioittamista. Näistä ja voimakkaasta keskittymisestä Roomalaiskatolisen kirkon taloudellisen vallan vahvistamisesta Luther ja muut reformaattorit arvostelivat Gregoriusta.
Gregorius ei siis ollut musiikin alalla keskeinen vaikuttaja itse, mutta hän vaikutti toimillaan latinan kielisen liturgian kehittymiseen ja perusti Roomaan koulun laulajia varten. Tämän toiminnan vuoksi häntä pidetään katolisessa kirkossa laulajien suojelijana. Parisataa vuotta myöhemmin eli Kaarle Suuren aikana tuo Gregoriuksen suojeluksessa syntynyt musiikki koottiin ja järjestettiin. Gregoriaanisesta musiikista tuli käsite.
Kaarle Suuren (768-814) aikana vaikutti Fuldan luostarissa nykyisessä Saksassa Hrabanus Maurus (780-856), benediktiini munkki, runoilija ja ensyklopedisti. Maurus kuuluin niihin lapsiin, joita tuona aikana oli useita. Hänen vanhempansa lahjoittivat tai antoivat vauvansa luostariin, jossa hän kasvoi ja jossa hänet kasvatettiin ja opetettiin. Mauruksen lahjakkuus huomattiin varhain. Hänet lähetettiin Kaarle Suuren hoviteologin, aikansa lahjakkaimman oppineen Alcuinin oppilaaksi. Maurus palasi Fuldaan ja nosti luostarin aikansa keskeisimmäksi opinahjoksi, jonne matkustettiin kaikkialta oppia saamaan. Mauruksen aikana Fulda oli kristikunnan pohjoisrajalla. Pakanallisia heimoja oli ympärillä vaaraksi asti. Maurus tuki voimakkaasti lähetystyötä ystävänsä piispa Simonin kautta. Simon oli lähetystyössä pakanallisessa Birkassa Mälarenin saaressa Ruotsissa. Vielä vanhana Mainzin arkkipiispana hän tuki Ansgaria, joka teki toisen lähetysmatkan Birkaan 850-luvun alussa. Tuo sama Ansgar ulotti matkansa aina Ahvenanmaalle asti. Maurus on saanut laajan kirjallisen tuotantonsa ja koulutustoimintansa ansiosta Saksan opettajan arvonimen. Maurus oli runoilija, mutta myös säveltäjä.
Virsi tuli meidän ensimmäiseen virsikirjaamme 1583. Virsi on laajalle levinnyt. Sitä on laulettu erityisesti helluntaina, mutta myös kuninkaiden kruunajaisissa ja piispanvihkimyksissä. Tämän virren laulaminen tässä on paikallaan sikälikin, että Hrabanus Mauruksen työn hedelmistä mekin maailman äärissä asujat saimme kosketuksen Jumalan sanaan.
Sävelmä on keskiajalta, mutta nähtävästi sen sävelmä on julkaistu ensi kerran Saksassa 1524.
Myöhäiskeskiajan merkittävin teologi ja filosofi oli eittämättä Roomalaiskatolisen kirkon Doctor Angelicus, Tuomas Akvinolainen. Roomalaiskatolinen kirkko pitää häntä edelleen suuressa arvossa. Hänen suuri saavutuksensa on artistoteelisen perinteen ja kristinuskon yhteensovittaminen. Tuota skolastiikaksi kutsuttua teologista ajattelua Luther aikanaan vastusti. Akvinolaisen ajattelu on tomismin nimellä edelleen katolisen kirkon teologian ja etiikan perustana. Hänen kirjallisen tuotantonsa korkein saavutus on Summa theologiae , Teologian summa.
Teksti syntyi, kun paavi pyysi Tuomasta kirjoittamaan juhlaliturgian 1200-luvulla alkunsa saaneeseen Kristuksen ruumiin juhlaan. Virsi tuli 1605 Hemminki Maskulaisen kokoamaan virsikirjaan. Huomionarvoista on, että virsikirjat ovat aina olleet hyvin ekumeenisia. Laulujen maailmassa suuretkin teologiset ristiriidat ovat häipyneet. Tunnusomaista niille virsille, jotka ovat vuosisatoja puhutelleet kirkon jäseniä kaikkialla, on niiden tekijöiden vahvat omat kokemukset, koettelemukset ja ristiriidoissa kilvoitteleminen. Mutta myös huomaamme, että virsien sanoma on käännösten myötä muuttunut. Luterilaisessa kirkollisuudessa monet tekstit ovat saaneet kovakouraisenkin muodonmuutoksen niin kuin tämäkin virsi, jonka Hemminki Maskulainen otti virsikokoelmaansa. Hän tarkensi ehtoollisoppia luterilaiseksi ja lisäsi toisen mokoman säkeistöjä Tuomaan tekstin perään.
Tuomas Akvinolaisen virren käännös ja korjailu antavat viitteen luterilaisen kirkkomusiikin kehityssuunnasta. Katolinen kirkko oli muuttunut ratkaisevalla tavalla varhaiskirkosta. Se oli monopolisoinut kristinuskon, vartioi monopoliaan väkivallalla ja oli kehittänyt Gregorius I:n ajoista lähtien kiirastuliopista tuottoisan liiketoimen. Seurakunnan hengellinen rakentaminen oli jäänyt unhoon. Messuja pidettiin enemmän kuin koskaan, mutta seurakuntaa ei tarvittu tilaisuuksia häiritsemään, maksu riitti.
Näihin ongelmiin Luther omassa hengellisessä kriisissään törmäsi. Hyvän laulutaidon omannut Luther oli jo triviaalikoulussa perehtynyt kirkon messumusiikkiin ja hetkipalvelusten musiikkiin. Kouluopetukseen kuului musiikin teorian ja nuoteista laulamisen opetusta. Myös kuorolaulu äänissä oli tuttua. Erfurtissa juristiopintojen aikana hän perehtyi myös kansanmusiikkiin ja vakavan onnettomuuden toipumisaikana opetteli kelpo luutunsoittajaksi. Opiskelijat lauloivat paljon ja aina äänissä. Näillä taidoilla oli myöhemmin suuri merkitys luterilaisen kirkkomusiikin muotoutumisessa.
Vuonna 1524 siis tasan viisisataa vuotta sitten ilmestyi Wittenbergissä ensimmäinen luterilainen kansankielinen virsikokoelma, josta kahdeksan kokoelmassa julkaistun virren vuoksi käytetään nimeä Achtliederbuch. Kuinka tuo kokoelma syntyi?
1520-luku oli voimakasta reformaation etenemisen aikaa, mutta myös suunniteltujen ja suunnittelemattomien tapahtumien vyöryä. Luther oli jo laajasti tunnettu henkilö. Hänen kirjoituksiaan oli levinnyt ympäri Eurooppaa. Rooman piispa, paavi, antoi 1520 kesäkuussa Lutherille kaksi kuukautta aikaa sanomistensa peruuttamiseen. Pannabulla astui voimaan syksyllä 1520. Seuraavana vuonna Luther sai kutsun Wormsiin asiansa tutkimista varten. Sieltä palatessa hänen arvovaltainen suojelijansa vaaliruhtinas Fredrik Viisas pelasti hänet Wartburgin linnaan. Siellä Luther käänsi muutamassa kuukaudessa Uuden Testamentin saksaksi. Lutherin järkähtämätön opetus, että messu ei ole uhri, vaan lahja ja kiitosuhri Jumalalle, johti mullistukseen. Uudistukset etenivät vauhdilla Wittenbergissä. Melancton toimitti ensimmäisen evankelisen messun, jossa jakoi ehtoollisen, myös viinin seurakunnalle. Karlstadt, Lutherin työtoveri, jatkoi ja yllytti kansaa yhä uusiin uudistuksiin. Papit avioituivat, munkit avioituivat. Maksetut yksityismessut lopetettiin. Vuoden 1522 tammikuussa Wittenbergin augustiinolaisluostariseurakunta hajosi. Uudistukset karkasivat väkivaltaisiksi. Luther velvoitettiin tulemaan Wartburgista Wittenbergiin rauhoittamaan tilannetta. Hän piti kuuluisiksi tulleet Invocavit-saarnansa, joiden tiivistys on opetus, että uudistukset on tehtävä Sanan voimalla eikä väkivallalla. Luther liittyy Milanon piispan Ambrosiuksen väkivallattomiin linjauksiin samankaltaisessa tilanteessa.
Joulukuussa 1522 ilmestyi Lutherin saksannos Uudesta Testamentista. Kun reformaation rajapyykit roomalaiskatoliseen kirkon oppiin messusta ja avioliitosta oli jotenkin selvitetty, kiihtyi jakaantuminen reformaation piirissä yhä syvemmäksi. Selvennystä tarvitsi myös raja politiikan, yhteiskunnallisen vallan ja kirkon, jumalallisen vallan ymmärtämisessä. Vuoden 1523 alussa ilmestyi Lutherin kirja maallisesta esivallasta. Karlstadtia, Münzeriä ja politisoituneita, vallankumouksellisia talonpoikia ei Luther enää saanut rauhoitettua.
Heinäkuussa 1523 Wittenbergiin tuli tieto reformaation ensimmäisistä marttyyrikuolemista. Brysselissä oli poltettu roviolla augustiinolaismunkkitoverit Hendrik Vos ja Jan van Essen. Marttyyrit olivat laulaneet liekkien keskellä Ambrosiuksen Te Deumia. Tuon viestin kuultuaan Luther sepitti ensimmäisen laulunsa ”Ein neues Lied wir heben an”. Valheen voitto on väliaikainen, sen arvo kovin heikko. Kiittäkäämme Jumalaa, että kuitenkin Hänen Sanansa sanoma etenee, alkaa tuo laulu. Ei siis valituslaulua, vaan Luther ikään kuin käänsi uuden sivun Herran valtakunnan työssä.
Myrsky puhkesi seuraavana vuonna 1524. Kesäkuussa talonpoikaiskapina käynnistyy.
Tällainen oli reformaation tilanne 1524 syyskuussa, kun ensimmäinen luterilainen virsikirja ilmestyi painosta. Jumalanpalvelusjärjestyksen uudistus oli toteutunut. Kansankielinen messu ja kansankielinen Uusi Testamentti olivat käytössä. Jumalanpalveluksissa seurakunta osallistui messun kulkuun, seurakuntalaulu alkoi raikua kirkoissa. Runomuotoisia tekstejä vain ei ollut. Vuoden 1523 latinankielisen messun, Formula missaen, ilmestymisen aikoihin Luther kirjoitti: ”Haluaisin, että meillä olisi mahdollisimman monia kansankielisiä lauluja, joita seurakunta laulaisi messun aikana…Meillä ei kuitenkaan ole vielä runoilijoita, jotka sepittäisivät hurskaita ja hengellisiä lauluja” Luterilaisen kansankielisen laulun ja virren tuleminen messun keskeiseksi osaksi on siis Lutherin tahto ja toive.
Achtliederbuchin kahdeksasta virrestä viisi on suomennettu. Niistä neljä on nykyisessä virsikirjassamme. Yhden Pekka Kivekäs käänsi uudelleen nykysuomeksi. Loput kolme ovat uusia suomennoksia, jotka laati Pekka Kivekäs.
Achtliederbuchin alkuperäispainoksessa on painettuna myös virsien nuotit.
Laulut ovat numerojärjestyksessä
Achtliederbuch oli luterilaisten laulukokoelmien ja virsien julkaisun lähtölaukaus. Jo samana vuonna 1524 julkaistiin Erfurtissa kahdenkymmenenkuuden laulun kokoelma nimellä Enchiridion (käsikirja tai ojennusnuora). Kokoelmassa oli viisitoista Martti Lutherin tekstiä.
Pian alkoivat säveltäjät laatia uusiin virsiin melodioita. Ensimmäisiä oli Martti Lutherin läheinen ystävä, työtoveri ja neuvonantaja Johann Walter (1496-1570). Walther oli keskeinen henkilö Lutherin Saksalaisen messun valmistamisessa. Tunnetuin Walterin kirjoista lienee kuorolaulukirja ”Geystllich gesank Buchleyn” vuodelta 1524.
Lutherin omaelämäkerrallinen teksti, jonka Luther laati 1524 muistellen myös noita ensimmäisiä evankelisia marttyyreja. Sävel on keskiaikainen.
Vuonna 1524 samana vuonna kuin Achtliederbuch julkaistiin päätti Kustaa Vaasa Ruotsissa ottaa piispoille säädetyt annaatit eli täyttämättä olevien virkojen vuosipalkat itselleen eli valtiolle. Näin katkesi yhteys paaviin ja roomalaiskatoliseen kirkkoon. Piispojen nimitys siirtyi kuninkaalle.
Mikael Agricola (1510-1557) oli vuonna 1528 päässyt Turun piispan Martti Skytten sihteeriksi. Edellisenä vuonna Ruotsin valtiopäivät olivat virallistaneet uskonpuhdistuksen toteuttamisen Ruotsin valtakunnassa. 1536 Agricola lähetettiin opiskelemaan Wittenbergiin, jossa hän oli Martti Lutherin ja Philip Melanchtonin oppilaana. Palattuaan Suomeen hän ryhtyi heti toimeen raamatun- ja virsien kääntämiseksi suomen kielelle. Laulamamme virren 111 ensimmäinen suomen kielelle tehty käännös on Mikael Agricolan työtä.
Ensimmäinen suomenkielinen virsikirja kulkee Jakob Finnon (1540-1588) nimissä. Finno oli myös opiskellut Wittenbergissä. Hän oli Turun koulun rehtori ja Maarian kirkkoherra. Vuonna 1578 hän sai kuningas Juhana III:lta tehtäväksi rukouskirjan, katekismuksen ja virsikirjan toimittamisen suomen kielelle. Virsikirja julkaistiin vuonna 1583. Edellisenä vuonna julkaistiin myös hyvin merkityksellinen laulukokoelma Piae cantiones. Senkin toimitustyössä Finno oli mukana. Ruotsissa ensimmäinen virsivihkonen julkaistiin jo 1526 Olavus Petrin toimesta ja ensimmäinen virsikirja 1543. Suomalaisen version aikaansaamiseen kului siis 40 vuotta.
Virsi on toinen Finnon itsensä laatima nykyisessä virsikirjassamme. Kolmessa virressä on hänen tekemiään katkelmia. Vuoden 1583 virsikirjassa oli 111 virttä. Finno käytti kokoelmaansa Mikael Agricolan laatimia ja kääntämiä virsiä, mutta valtaosa oli hänen kääntämiään pääasiallisesti ruotsista vuoden 1572 kokoelmasta. Joitakin hän käänsi saksan kielestä. Tässä aamuvirressä on rukouksen henki. Siinä käydään läpi uskontunnustuksen pääkohdat. Lutherin aamurukoukseen liittyen Finno lausuu: taas yöllä meitä varjelit, soit suojaksemme enkelit.
Toisen virsikirjan kokosi Hemminki Maskulainen (1550-1619). Hän oli Turun katedraalikoulussa mm. Jacob Finnon oppilaana. Valmistuttuaan hän sai Maskun kirkkoherranviran 1586. Hän laati kokoelman leipätyönsä ohessa. Kokoelmaan sisältyi Finnon virsikirjasta 101 virttä ja uusina 141 virttä, yhteensä siis 242 virttä . Noin suuri määrä ei tietenkään voinut olla pelkästään reformaation innoittamia, vaan joukkoon sisältyi paljon vanhempaa ainesta. Runoilijoina esiintyvät Ambrosius, Coelius Sedulis, Venantius Fortunatus, Tuomas Caelanolainen ja Tuomas Akvinolainen. Virsisävelmien sekä tässä että Finnon virsikirjassa on täytynyt olla pääosin keskiaikaisia gregoriaanisia ja saksalaisten kansanlaulujen muunnoksia. 1500-luvun säveltäjiä nykyvirsikirjassamme on alle kymmenen.
Hemmingin oma runo. Sävelmä on Burchard Waldisin (1490-1557) vuodelta 1553. Teksti lähtee Jumalan suurien tekojen luettoloimisella, kutsuu Herra yhteyteen, sillä Hän on armossaan verraton. Miksi Herra yhteyteen? Siksi, ettemme paatuisi ja hukkuisi. Lopuksi kolminaisuuden ylistys.
Pitkin 1600-luvun loppua Suomessa, Ruotsin valtakunnan itäisessä osassa oli valmisteltu uutta virsikirjaa. Valmistelutyöstä vastasi pääosin piispa Johannes Gezelius (1615-1690) vanhempi. Kirja piti saada painoon jo 1690, mutta kuningas määräsi, että pitää odottaa uuden valtakunnan virsikirjan valmistumista ennen suomenkielisen version julkaisemista. Niinpä painatus siirtyi. Johannes Gezelius kuoli. Kirja koottiin muiden toimesta ja painettiin Turussa 1701. Virsikirjaan tuli kaikkiaan 413 virttä, koko Finnon ja Hemminki Maskulaisen kirjat, 62 tekstiä 1600-luvun aikana laadituista virsistä ja loput valtakunnan virsikirjasta vuodelta 1695. Virsikirjaan sisällytettiin virsien lisäksi kirkkovuoden jokaisen sunnuntain evankeliumi- ja epistolateksti alku- ja loppurukouksineen sekä mm. katekismus ja laaja rukouskirja. Monet tämän rukouskirjan rukouksista ovat meidän Luterilaisia virsiä kirjassamme.
Kirja oli ja on ollut merkittävä kristinuskon oppikirja kansamme keskuudessa. Aikanaan Gezelius vanhemman aloittama kinkeritoiminta ja koululaitoksen ja sitä myöten lukutaidon opettaminen olivat välttämättömiä taitoja, jotta kirjoista saatiin hyöty irti.
Tässä kirjassa virret oli ensi kerran numeroitu. Seurauksena oli mm. se, että kirkkoihin tuli virsitaulut. Kirjaan tuli uusina virsinä upeita 1600-luvun ortodoksian ajan virsiä runoilijoina mm. Paul Gerhardt, Johann Heerman, Johan Risti, Johan Franck, Martin Opitz ja Georg Neumark.
Paul Gerhardt opiskeli Wittenbergissä. Hänen nuoruuttaan varjosti ankara kolmikymmenvuotinen sota, joka riehui pahimmillaan juuri hänen synnyinseuduillaan. Nuorena opiskelijana hän oli riemuitsemassa Wittenbergissä, kun Ruotsin armeija marssi kaupunkiin johtajansa kuningas Kustaa II Adolfin johdolla ja muutaman vuoden kuluttua suremassa, kun Kustaa II Adolfin ruumisarkku kuljetettiin Wittenbergin kautta Ruotsiin. Sodan loppuvaiheessa hän sai kotiopettajan paikan Berliinistä ja myöhemmin papinpaikan Berliinin Pyhän Nikolain kirkosta Berliinistä. Siellä hän ryhtyi runoilemaan. Hän ei julkaissut runojaan, mutta Nikolain kirkon kanttori Johann Crüger huomasi lahjakkaan runoilijan tekstit ja julkaisi laulukirjassaan Gerhardtin tekstejä. Gerhardt lienee ortodoksian lahjakkain virsirunoilija, jonka virret ovat omakohtaisia, yksinkertaisia, sydämellisiä ja avoimia.
Hans Leo Hassler oli kotoisin Nürnbergistä. Hän opiskeli mm. Venetsiassa Gabrielien johdolla niin kuin Heinrich Schützkin. Hassler oli erinomainen urkuri ja urkurakennukseen laajasti perehtynyt muusikko. Hänen sävellystuotansa on laaja käsittäen paljon muutakin kuin kirkollista musiikkia. Nykyisessä virsikirjassamme on vai yksi Hasslerin sävellys. Hasslerilla oli taito saada sävellyksiinsä voimakas tunne. Harmillista, että nykyvirsikirjasta jätettiin pois 1939 virsikirjan virsi 594. Tuon virren sävel soi Johann Sebastian Bachin Matteuspassion koraaleissa.
Vuoden 1701 virsikirjasta tuli ylivoimaisesti pitkäaikaisin virallinen virsikirja. Mielestäni kaksi syytä erityisesti vaikutti. Vain kymmenen vuotta virsikirjaa saatiin käyttää rauhan oloissa kunnes alkoi raastava ja tuhoisa Pohjan sota. Se iski seurakuntien toimintaan ja jumalanpalveluksiin osallistujien määriin monin verroin koronaa pahemmin. Toinen isku oli Suomen sota 1808-1809. Suomi siirrettiin Venäjän imperiumin ortodoksisen keisarin alaisuuteen autonomisena suuriruhtinaskuntana. Säilyisikö luterilaisuus vai olisiko edessä pakkokäännytys ortodokseiksi? Millä laeilla maata hallittaisiin?
Keisarille riitti kirkoissa kansan antama uskollisuuden lupaus. Virkamiehet lahjottiin kunniamerkein ja viroin. Virsikirjan uudistusajatukset heräsivät 1820-luvulla. Työ ei edennyt. 1847 Elian Lönnrot kirjoitti Litteraturbladetissa virsikirjan suomen kielestä: katkottuja sanoja, ontuvia runopolvia, käsittämättömiä sanoja, karkeaa kieltä, kansansävelmiä pitäisi saada virsimelodioiden joukkoon. Vasta 1863 suomenkielisen virsikirjan uudistaminen pääsi vauhtiin, kun Elias Lönnrot, joka oli myös lahjakas muusikko ja kanteleenrakentaja, tuli virsikirjakomitean johtoon. Yli kahdenkymmenen vuoden kuluttua vasta monien mutkien kautta 1886 uusi virsikirja julkaistiin. Voisi sanoa, että se oli ensimmäinen suomenkielinen kokoelma. Virsiä kirjassa oli 536 ja päätteeksi ”Hilarion kiitosvirsi”
Elias Lönnrot laati virren Sammatin uuden koulun vihkiäisiin 1860-luvun alussa. Teksti on nöyrä, mutta vakuuttava. Sävel on Raumalta muistiin merkitty toisinto. Kummatkin kuvastavat autonomian ajan Suomen sivistyksen mielenlaatua.
Virsikirjaa on sanottu Talvisodan virsikirjaksi. Se otettiin käyttöön adventtina 1939. Talvisota oli juuri syttynyt. Isänmaallinen aineisto on runsas. Toinen merkittävä piirre on herätysliikkeiden laulujen ja virsien tulo virsikirjaan. Erityisesti laajimmalle levinnyt herännäisyys, jonka seurakansa ei ollut tyytyväinen 1886 virsikirjaan, sai hyvityksen. Uuteen virsikirjaan otettiin 40 virttä Siionin Virsistä. Evankelisen liikkeen F.G.Hedbergiltä muutama. Evankelisen herätysliikkeen vahva panos kirkolliseen elämään oli Martti Lutherin kirjojen kääntäminen. Vanhurskaus Kristuksessa ja vain Hänessä sekä Jumalan teot sakramenttien kautta olivat tuon liikkeen keskeisiä korostuksia.
Teksti F.G.Hedberg. Sävel on toisinto Sortavalasta, Suomen laulukaupungista. Viimeisiin Sortavalan laulujuhliin 1935 saapui Vakkosalmen laululavan tiimoille 25000 laulajaa.
Kuudes virallinen virsikirja on käsissämme. Uudistus pantiin liikkeelle 1970-luvulla. Se ilmenee mm. siinä tavoitteessa, että virsikirjan tulisi lähentymään teollisuusyhteiskunnan todellisuutta. Virsiä tuli uuteen kokoelmaan yhteensä 632, joista uusia tekstejä oli 171. Merkittävä muutos aikaisempiin virsikirjoihin oli tekstiuudistusten ja sävelmäkorjausten toteuttaminen samassa työskentelyjaksossa. Vanhoihin sävelmiin palautettiin alkuperäinen melodia, marssin tasatahtinen meno korvattiin keinuvammalla sävelkululla.
Edellä kerrotut virsilaulun vaiheet Kristuksen kirkossa ja luterilaisessa kirkossamme ovat meillä käsissämme. Virsikirja on musiikin ja virsirunojen valtaisa aarreaitta. Kristuksen kirkon historia, Pyhän Hengen työ on saanut aikaan rikkaan lauluaarteiston. Iloitkaamme siitä.
Tauno Väinölä: Virsikirjamme virret, Kirjapaja2008
Juhani Haapasalo, Liisa Lauerma, Martti Nissinen, Pekka Sulkanen: Kirkkomusiikki, Edita2004
Reijo Pajamo, Erkki Tuppurainen: Suomen musiikin historia, kirkkomusiikki, WSOY2004
Jaakko Finno: Virsikirja, SKS 1988
Gösta Hagelin: Människoöden i psalmboken I-IV
Hymnarium, latinalais-suomalainen Hymnikirja, Väyläkirjat 2021
Wikipedia suomi, ruotsi, saksa ja englanti sivustot
Virsikirjat 1583, 1701, 1886, 1939 ja 1986
https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/musiikki/achtliederbuch/
