Olen miettinyt jonkin aikaa, mikä vanhurskautti Aabrahamin? (Room. 4 ja 1. Moos. 15)
Kiitos kysymyksestäsi! Se, että ymmärrämme mikä todella vanhurskautti Abrahamin, osuu aivan uskomme ytimeen. Päällisin puolin katsottuna kysymykseen näyttäisi olevan helppo vastata. Paavalin lainaama Mooseksen kirjan kohta kuuluu: ”Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1. Moos. 15:6)
Tämän perusteella voidaan sanoa, että Jumala vanhurskautti Abrahamin lukemalla hänet vanhurskaaksi. Toisaalta voidaan aivan oikein sanoa, että usko vanhurskautti Abrahamin, koska sen perusteella hänet luettiin vanhurskaaksi. Usko siis vanhurskauttaa, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Millaisesta uskomisesta on kysymys? Entä mitä pitäisi ajatella Jaakobin opetuksesta, kun hän kirjeessään julistaa: ”Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?”
Arkikielessäkin ”uskoa” verbillä on erilaisia merkityksiä ja myös kirkon teologit vanhastaan ja nykyään tekevät eron erilaisten uskon määritelmien välillä. Esimerkiksi Paavaliin tai Paavalia voi uskoa ainakin kolmella tavalla:
1 Uskoa Paavalin olemassaoloon; uskoa, että Paavali oli historian henkilö.
2 Uskoa Paavalia. Toisin sanoen uskoa, että se mitä Paavali sanoo tai opettaa on totta.
3 Uskoa Paavaliin niin että luottaa ja laittaa toivonsa häneen.
Abrahamin usko Jumalan lupaukseen sisältää kaikki nämä kolme. Abraham uskoi, että Jumala on; Abraham uskoi, että se mitä Jumala puhuu pitää paikkansa; Abraham myös luotti ja turvautui Jumalaan. Vanha Testamentti käyttää tässä (1 Moos. 15:6) sanaa, josta tulee meille tuttu sana ”Aamen”. Se sisältää ajatuksen totena pitämisestä, mutta myös luottamuksesta. Esimerkiksi Miikan kirja käyttää samaa ilmausta, kun se varoittaa uskomasta ja luottamasta: ”Älkää uskoko ystävää, älkää luottako uskottuun; vaimolta, joka sylissäsi lepää, varo suusi ovet.” (Miik 7:5)
Abraham siis uskoi ja turvautui Jumalaan ja hänen lupaukseensa ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi. Tämä vanhurskauttaminen tapahtui ilman tekoja. Se ei ollut siis palkka, vaan Jumalan lahja niin kuin Paavali selittää Roomalaiskirjeessä: ”Sillä mitä Raamattu sanoo? ’Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.’ Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; ” (4:3–5) Huomaa myös, että Paavali ei vain puhu ihmisestä, joka on ansiota vailla, vaan jopa sellaisesta, joka ansaitsee päinvastaista, kun hän sanoo, että Jumala vanhurskauttaa ”jumalattoman”.
Nämä Jumalan lupaukset lupauksen siemenestä ja siunauksesta kaikille kansoille, joihin Abraham pani toivonsa toteutuivat lopulta Jeesuksessa ja niin Abrahamin usko tulee ymmärtää uskoksi Jeesukseen, vaikkei hänellä täyttä ymmärrystä varmasti ollutkaan Jumalan koko pelastussuunnitelmasta. Kristinusko opettaakin, ettei usko vanhurskauta ilman oikeaa kohdetta. Usko Jeesukseen vanhurskauttaa vain, koska Herramme sovitti ihmiskunnan Jumalan kanssa elämällään ja kuolemalla. Heprealaiskirje selittääkin Abrahamin uskon jo ennakoineen ylösnousemusta: ”Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut. ja jolle oli sanottu: ’Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen’, sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin. ” (Hepr. 11:17–19)
Lisäksi tästä Abrahamin vanhurskaaksi julistamisesta on hyvä mainita, ettei Mooseksen kirja 15. luvussa selvästikään kuvaa yksittäistä Abrahamin kääntymyskokemusta, josta hänen uskon taipaleensa olisi alkanut. Abrahamin ja Jumalan yhteinen matka oli alkanut jo aiemmin Herran kutsuttua Abrahamin isänsä kotoa. Jo tuolloin Abrahamin oli uskonut Jumalan lupaukseen lupauksen maasta ja uskonsa mukaisesti myös hän lähti isänsä kodista ja vaelsi maahan, johon Jumala oli hänet lähettänyt. Näin kertomusta Abrahamista ei tule ottaa kuvauksena vain uskon elämämme alusta, vaan ennen muuta opetuksena joka päiväisestä turvautumisesta Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Syntinen ihminen tarvitsee päivittäin sitä, että Jumala antaa anteeksi armosta ja lukee vanhurskaaksi. Rakas Herramme Jeesus antoi seurakunnalleen Isä meidän -rukouksen, johon sisältyy pyyntö syntien anteeksiantamisesta. Oppi syntisen vanhurskauttamisesta armosta merkitsee lupausta siitä, että Jumala varmasti kuulee rukouksen: ”anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”
Vielä meidän täytyy palata Herran veljen Jaakobin opetukseen. Mitä nyt sitten Jaakob tarkoittaa kirjoittaessaan, ettei usko yksin pelastakaan. Aiemmin mainitsin erilaiset uskon merkitykset, ja että Abrahamin usko oli uskoa kaikissa kolmessa mainitussa merkityksissä. Opettaessaan uskosta Jaakob toteaa: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? ” (Jaak. 2:18–19). Tästä voi nähdä, ettei Jaakob tarkoita sellaista uskoa kuin oli Abrahamilla, ja joka Paavalin mukaan vanhurskauttaa, vaan sellaista, johon pirutkin pystyvät. Perkelekin tietää, että Jumala on. Hän tietää jopa, että Jumala puhuu totta. Mutta perkele ja pahat henget eivät turvaudu Jumalaan, eivät laita toivoaan Häneen eivätkä luota Häneen pelastajana, vaan vastustavat ja vihaavat Häntä. Jos usko määritellään näin, on selvää, ettei tällainen usko voi yksin pelastaa. Kuinka voisi ihmisen pelastaa sellainen usko, joka perkeleilläkin on?
Toisaalta kun Paavali julistaa uskon pelastavan ilman tekoja, hän puhuu sellaisesta uskosta, joka oli Abrahamilla. Abrahamin usko ei ollut kuollutta vaan elävää uskoa: Abrahamin oikea usko näkyi siinä, että hän todella lähti isänsä kodista Jumalan sanan mukaan. Se näkyi myös hänen myöntyessä uhraamaan Iisak Jumalan pyynnön mukaan. Toisaalta on kyllä hyvä muistaa, etteivät suinkaan kaikki Abrahamin teot todistaneet hänen uskostaan: Abrahamin valhe Saarasta hänen sisarenaan kertoo siitä, että Abraham epäili Jumalan voivan pitää hänestä huolta Egyptissä (1. Moos. 12). Toiseksi Abrahamin ja Saaran yhteinen tuuma pojan saamiseksi orjattaresta (1. Moos. 16) kertoi heidän epäuskostaan lupaukseen Abrahamin jälkeläisistä. Näin myös uskomme isä Abraham vanhurskautettiin armosta. Tämä näkyy myös Paavalin esityksessä, jossa hän liittää vanhurskauttamisen nimenomaan syntien anteeksiantamiseen:
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ”Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!” (Room. 4:6–7)
