Raamatun mukaan Jumala on kaiken Luoja. Ei ole mitään, mikä ei olisi Jumalan ja hänen Sanansa kautta tullut olemaan. 1. Mooseksen kirjassa sanotaan, että alussa Jumala loi taivaan ja maan. Taivas ja maa tarkoittavat kaikkea olevaista. Myös Uusi testamentti vahvistaa saman opetuksen.
Joh 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Kol 1:16 Sillä hänessä [Kristuksessa] luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen
Kaiken, mikä on, on Jumala tehnyt. Kaikki on siis Jumalasta lähtöisin. Raamatun ja kristillisen opetuksen mukaan Jumala puolestaan ei ole mistään lähtöisin. Hänellä ei ole alkua eikä loppua. Jumala on olevaisen syy ja perusta. Tai voisi sanoa, että hän on perimmäinen todellisuus. Tähän viittaa hänen nimensäkin ”Minä Olen”, jonka hän Moosekselle ilmoittaa. Raamatun mukaan siis Jumala ei ole tullut mistään, Hän on aina ollut. Jumalan takana ei ole mitään, eikä hän ole mistään riippuvainen. Riippumattomuus kuuluu Jumalan olemukseen. Jumalia, joiden takana on jotain, Raamattu kutsuu epäjumaliksi. Jos jotakin olisi Jumalan takana, Jumala lakkaisi olemasta Jumala.
Muut monoteistiset uskonnot opettavat Jumalasta tässä suhteessa samalla tavalla. Polyteististen uskontojen jumalat puolestaan eroavat Raamatun ilmoittamasta Jumalasta, sillä ne ovat riippuvaisia eivätkä luomattomia. Ne eivät myöskään ole maailmasta erillisiä tai sen ulkopuolella, vaan osa luomakuntaa. Esimerkiksi Zeus on muiden kreikkalaisten jumalien tavoin syntynyt. Monijumalisissa uskonnoissa jumalat vertautuvatkin paremmin esimerkiksi enkeleihin kuin Jumalaan. Ne ovat osa luotua järjestystä eivätkä luomattomia.
Perimmäisen todellisuuden olettamisessa tai etsimisessä ei ole kysymys yksin uskonnoista, vaan maailmankatsomuksista yleensä. Materialisti ja fysikalistit eivät etsi mitään materian tai luonnon voimien takaa. Materialisti olettaa materian olevan se, joka ei tarvitse selitystä tai jonka takana ei ole mitään. Samoin Hindukaan ei ihmettele (luullakseni) mistä Brahman on tullut, eikä idealisti, mikä voisi olla perimmäisenpää kuin tietoisuus.
Kun puhutaan järjestä ja Jumalasta monet miettivät, mitä järki voisi sanoa Jumalasta, vaikkapa Hänen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Järki siis tutkii Jumalaa ja osoittaa, onko usko häneen järkevää vai ei tai onko Jumalan takana jotain. Tällaisia todisteluja on harrasteltu Kreikan kuuluisista filosofeista alkaen. Aristoteelinen argumentti pyrkii esimerkiksi perustelemaan ensimmäisen liikuttajan olemassaolon tutkimalla muutosta. Gottfried Leibnizin rationalistinen todistus tutkii asioiden selittämistä ja perustuu riittävän perusteen periaatteeseen. Nykyäänkin löytyy näille argumenteille tämän maailman älyniekkojen joukoista kannattajia ja vastustajia.
Kristillisen ymmärryksen kannalta edellä mainitun asetelman ongelma on, että järki nostetaan sen Luojaa korkeammalle. Jumalasta voidaan toki sanoa järjenkin avulla yhtä ja toista, mutta hän ei ole järkeilyn päätepiste, vaan oikeastaan syy ylipäätään uskoa järjen päätelmiin. Mihin perustuu ihmisen korkea käsitys järjestään? Yksi yleisimpiä ja vanhimpia vastauksia tähän kysymykseen on ankkuroida ihmisälyn luotettavuus Jumalan luomistyöhön.
Näin ajatteli esimerkiksi yksi filosofian historian kuuluisimmista epäilijöistä René Descartes. Descartes yritti rakentaa tukevaa jalustaa järjen harjoittamiselle. Monet muistavat hänen päätelleen omasta ajattelustaan olemassaolonsa: cogito, ergo sum. Harvemmat ehkä muistavat, että seuraavaksi hän siirtyi käsittelemään Jumalan olemassaoloa. Jos olemassaolo ja äly olisi petollisen Jumalan keksintöä tai peräisin muusta vähäarvoisemmasta syystä, ei siihen voisi luottaa.
”Emmehän tiedä, onko hän [Jumala] kenties tahtonut luoda meidät sellaisiksi, että erehdymme aina myös meistä kaikkein tunnetuimmilta vaikuttavissa asioissa, sillä tämä näyttää olevan hänelle yhtä mahdollista kuin se, että erehdymme toisinaan – ja edellä huomasimme sitä tapahtuvan. Näin on myös jos kuvittelemme, ettemme ole peräisin mahtavasta Jumalasta vaan omasta itsestämme tai jostakin muusta. Mitä vähäisemmän mahdin arvelemme alkuperäiseksi tekijäksemme, sitä uskottavampaa on, että olemme niin epätäydellisiä, että erehdymme aina.” (kursiivi lisätty)
Descartesin mukaan Jumala ei kuitenkaan ole petturi, mistä syystä ihminen voi luottaa siihen, ettei ole erehtynyt, jos on huolellisesti tutkien tullut johonkin päätelmään. Hän perusti siis ymmärryksensä luotettavuuden Jumalan hyvyyteen.
”… Jumala, joka on kaiken maailmassa olevan tekijä, ja ettei hän kaiken totuuden lähteenä ole luonut meidän ymmärrystämme sen luontoiseksi, että se voisi erehtyä arvostelmassa, jonka se tekee hyvin selvästä ja hyvin tarkasta havainnosta.”
Kristinusko opettaa Raamatun pohjalta, että kaikki on Jumalan luomaa, mutta Luojalla itsellään ei ole alkua eikä loppua hän ikuinen ja olevaisen perusta. Muut monoteistiset uskonnot opettavat samaan tapaan, toiset uskonnot ja maailmankatsomukset etsivät olevaisen perustaa muualta.
Ihmisjärki voi tarjota perusteita Luojan olemassaolon välttämättömyydestä. Jumala ei kuitenkaan ole järjelle alisteinen, vaan senkin Hän on luonut. Siksi Jumala käsitetään paremmin järjellisyyden perustana kuin sen tuotteena.
