Luterilaisessa kirkossa puhutaan paljon syyllisyydestä, mutta ei juurikaan häpeästä. Raamatussa on kuitenkin monia kohtia häpeästä ja monet ihmiset tuntevat häpeää, josta eivät pääse vapaaksi. Mitä häpeä on ja miten siitä voisi vapautua?
Raamatussa puhutaan tosiaan satoja kertoja häpeästä. Se on myös tunne ja tila, johon ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Moni tuntee häpeää asioista, joita ei tarvitsisi hävetä. Moni taas ei häpeä, vaikka pitäisi. Häpeä koskettaa ihmisen persoonaa vielä enemmän kuin syyllisyys, sillä syyllisyys liittyy usein johonkin tekoon, mutta häpeää voi tuntea jopa koko elämästään. Siksi häpeästä voi olla vaikea vapautua.
Häpeä on psykologisesti ajateltuna ”sopimattoman teon, huonommuuden tai vastaavan aiheuttama mielipaha, nolouden, katumuksen tunne tai tila. Häpeä on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista” (Wikipedia). Häpeä syntyy usein julkisen paheksunnan kohteeksi joutumisesta ja omasta pelosta joutua julkisen tuomitsemisen kohteeksi. Siinä on kyse omasta itsestä eikä vain omasta käyttäytymisestä. Häpeä aiheuttaa toivon ”painua maan rakoon”.
Häpeä ei kuitenkaan ole pelkästään kielteinen asia, vaan se myös suojaa ihmistä. Häpeän pelko estää meitä usein toimimasta väärin toisia kohtaan. Tosin syyllisyyden pelko on vielä parempi este pahan tekemiselle.
Moni tuntee kuitenkin aivan tarpeettomasti häpeää vaikkapa syntyperänsä, ominaisuuksiensa, ulkonäkönsä tai poikkeavan, mutta harmittoman elämäntapansa vuoksi. Tällaisen ystävän on tärkeä oppia näkemään itsensä Jumalan luomana, arvokkaana ihmisenä, jota kenenkään ei ole oikeus halveksia. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan häpeää vaikkapa lapsettomuuden tai vanhempiensa virheiden vuoksi.
Raamatussa häpeä ei ole vain psykologinen ja ihmistenvälinen asia vaan sillä on myös hengellinen ja Jumalaan liittyvä ulottuvuus. Ihminen voi oikeasti joutua häpeään myös Jumalan edessä – ei pelkästään tuntea häpeää. Esra rukoilee: ”Jumalani, minä häpeän niin, että tuskin uskallan nostaa kasvoni Sinun puoleesi, sillä meidän syntimme tulvivat jo päämme yli ja syyllisyytemme kohoaa taivaaseen saakka” (Esra 9:2).
Häpeä liittyykin usein pahan tekemiseen: ”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä” (San. 14:34). ”Tuntekaa häpeää vaelluksenne tähden” (Hes. 36:32). ”Väärintekijä ei tunne häpeää” (vaikka pitäisi! Sef. 3:15). Kunnia muuttuu häpeäksi synnin tähden (Hoos. 4:7).
Mitkä asiat sitten tuovat ihmiselle häpeän? Raamatun mukaan ainakin lasten kurittomuus (San. 29:15), ylpeys (San. 11:2), juopottelu ja haureus (Hoos. 4:18), homoseksuaalinen käyttäytyminen (Tuom. 19:23), epäjumalanpalvelus (Jer. 7:19), salatiet (2. Kor. 4:2), Herran sanan hylkääminen (Jer. 8:9), Jumalan sanojen torjuminen ja vääristeleminen (Jer. 22:35 – 40), Jumalan tuntemisen puute (1. Kor. 15:34), naisen puhuminen seurakunnassa (1. Kor. 14:35), seurakuntalaisten keskinäinen riiteleminen (1. Kor. 6:5) ja suuttumus (San. 12:16).
Jumalan käskyjen rikkominen tuo siis ihmiselle syyllisyyden lisäksi myös häpeän Jumalan edessä. Jotkut saattavat kuitenkin tuntea paljastuttuaan häpeää, mutta eivät silti koe aitoa syyllisyydentunnetta (esim. paatunut varas). Moni väärintekijä on myös häpeämätön ja julkea, ja yrittää puolustella tekojaan.
Uudessa testamentissa puhutaan usein maallisista ihmisistä, joiden kunniana on heidän häpeänsä. He jopa ylpeilevät asioista, joita heidän pitäisi hävetä; vaikkapa lukuisista parisuhteistaan ja mässäilystään: ”heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa ja heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, maallisiin on heidän mielensä” (Fil. 3:19). He ”vaahtoavat omia häpeitään” (Jud 13). Paavali sanoo, että on ”häpeällistä sanoakin, mitä he salassa tekevät” (Ef. 5:12). Jumalattomat ja katumattomat syntiset joutuvat ”häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen” (Dan. 12:12).
Mikä sitten neuvoksi häpeään? Jobin kirja neuvoo: ”Heitä vääryys pois, niin voit kohottaa kasvosi ilman häpeän tahraa” (Job 11:15). Oikein toimivan ihmisen kasvot ”eivät häpeästä punastu” (Ps. 34:6).
Pohjimmiltaan häpeän poistaa Kristus, joka ”kärsi ristin, häpeästä välittämättä” (Hepr. 12:2). Hän otti itseensä häpeän, ettei meidän tarvitsisi kantaa sitä: ”joka Häneen uskoo, se ei joudu häpeään” (Room. 9:33; 10:11; 1. Piet. 2:6). Kristus poistaa sekä meidän syyllisyytemme että häpeämme. Kun me pysymme Kristuksessa, me emme joudu ”häveten väistymään Hänen luotaan, kun Hän saapuu” (1. Joh. 2:28).
”Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osana on häpeä” (San. 3:35). Jumalan ja Hänen Sanansa tunteminen on kaiken todellisen viisauden lähde: ”toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room. 5:5).
