Kumpi on suurempi synti: tappaa viaton lapsi vai olla tottelematta Jumalaa, jos Jumala itse käskee tappaa lapsen – kuten Abrahamin kertomuksessa (1. Mooseksen kirja 22:1–19)? Mitä tämä kertoo Jumalan moraalista ja ihmisen vastuusta? Kannattaako oikeasti palvoa tämmöistä jumalaa?
Kiitos kysymyksestäsi. Tavallinen kristillinen ja juutalainen selitys ylistää Abrahamin uskoa ja uskollisuutta Jumalalle, mutta ulkoa päin katsoen kertomus Iisakin uhraamisesta ei välttämättä näyttäydy esimerkillisenä. Kuinka voidaan oikeuttaa se, että Jumala pyytää uhraamaan lapsen tai se, että Abraham tottelee Jumalaa tällaisessa pyynnössä? Kysyjän muotoilema kysymyskin selvästi ehdottaa kielteistä vastausta esitettyihin kysymyksiin: Jumala, joka vaatii ihmisuhria, ja vielä viattoman lapsen uhraamista, ei ole selvästi ihmisen palvonnan arvoinen.
Ensimmäiseksi, mitään kirjaa ei lueta, tai ei ainakaan ymmärretä kunnolla, jos kertomuksesta erotetaan irrallinen jakso. Ensimmäiseksi on hyvä muistaa, mitä Raamattu opettaa muualla lapsien uhraamisesta. Ihmisuhreja toimitettiin Israelin ympärillä olevissa kulttuureissa ja näiden tapojen harjoittamisesta oli säädetty ankarat rangaistukset:
Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra. (3. Moos. 18:21)
Sano israelilaisille: Jos joku, kuka tahansa israelilainen tai muukalainen, joka asuu Israelissa, antaa lapsiansa Molokille, hänet rangaistakoon kuolemalla; maan kansa kivittäköön hänet. (3. Moos. 20:1–4)
Myös profeetat sättivät kansaa lapsiuhrien harjoittamisesta. Lisäksi jos otamme huomioon Jumalan kaikkitietävyyden, Hän tietysti itse tiesi, ettei aikonut surmauttaa Iisakkia, vaan päinvastoin siunata häntä.
Edelleen voidaan kuitenkin väittää vastaan ja sanoa, ettei Abraham tästä kaikesta mitään tiennyt. Mooses ei ollut vielä saanut lakia eikä Abraham voinut olla varma Jumalan suunnitelmista. Millä perusteella Abraham totteli Jumalan hullua käskyä? Jos Abrahamin ja Jumalan yhteinen taival olisi alkanut pyynnöllä Iisakin uhraamisesta, ei hän varmasti olisikaan ollut oikeutettu seuraamaan Jumalan neuvoa. Mutta Abrahamilla ja Jumalalla, jota hän palveli oli tässä vaiheessa jo pitkä yhteinen historia. Vuosia oli kulunut siitä kun Jumala kutsui Abrahamin lähtemään Isänsä kodista Uurista (1. Moos 12). Abrahamin päästyä luvattuun maahan Jumala lupaa Abrahamille, että hänestä tulisi suuri kansa ja hänen siemenestään siunaus kaikille kansoille (1. Moos. 15). Tämä tietysti edellyttää jälkeläistä. Lapsia Abraham ja Saara eivät kuitenkaan heti saa. Vaiheikkaan elämän aikana Abraham kokee monenlaista: hän on mukana sodassa (1. Moos. 14), maahan tulee nälänhätä (1. Moos. 12), Abraham vaeltaa vieraiden kansojen keskellä, joiden hallitsijat tavoittelevat hänen vaimoaan (1. Moos. 12 ja 20), Abraham neuvottelee Sodoman ja Gomorran kohtalosta (1. Moos. 18) ja todistaa näiden tuhon jne. Kertomus Iisakista edellyttää taustaksi kaiken tämän ja niinpä luemmekin: ”Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia” (1. Moos. 22:1).
Kun nyt Jumala pyytää Abrahamia uhraamaan Iisakin, ei Hän ole Abrahamille tuntematon. Abrahamille Jumala on Hän, joka johdatti hänet isänsä kotoa uuteen maahan, varjeli sodassa ja nälänhädässä, pelasti Saaran joutumasta toiselle miehelle ja siunasi Abrahamia tehden tästä rikkaan ja mahtavan miehen jne. Abrahamin keskustelu Jumalan kanssa Sodoman ja Gomorran kohtalosta on myös osoittanut hänelle minkälainen Jumala on: Tämä on oikeuden mukainen Jumala, joka ei nauti ihmisten rankaisemisesta, ja jolle vanhurskaan henki on kallis.
Abrahamia ei siis koettele kuka tahansa, vaan Jumala joka oli osoittautunut luotettavaksi. Lisäksi jos pyyntö olisi ollut täysin järkevä ja ilman muuta hyväksyttävä, ei mitään koetusta olisi ollutkaan eikä Abrahamin uskoa olisi koeteltu. Jumalan puheesta Abrahamille näkyy myös, että pyydetään ja suurta ja vaikeaa asiaa. Jumalan pyynnössä käytetään heprean na-päätettä, joka pehmentää määräyksen ennemmin kysymykseksi tai pyynnöksi. Raamatussa ilmaisu on ymmärrettävästi harvinainen Jumalan puheessa. Kaikkivaltiaan ei tarvitse monesti pehmennellä käskyjään ja määräyksiään. Englanninkieliset käyttäisivät tässä sanaa ”please”. Suomeksi ehkä pitäisi sanoa: ”Ottaisitko poikasi Iisakin, jota rakastat …”
Jumalan pyyntö ei ole hämmästyttävä vain siinä, että hän pyytää Abrahamin rakasta poikaa, vaan myös siinä, että juuri Iisakissa piti toteutua kaikki ne lupaukset, jotka Jumala oli puhunut Abrahamille. Miten tämä Jumalan käsky tai pyyntö ja toisaalta Jumalan lupaus sopivat yhteen? Tässä Abraham osoittautuu uskon esikuvaksi, koska hän uskoo ja luottaa Jumalan hyvyyteen ja lupauksiin. Hän suostuu siihen, ettei pysty ymmärtämään tai selittämään järjellä Jumalan pyyntöä, vaan hän jättäytyy Kaikkivaltiaan haltuun. Uusi Testamentti selittääkin tätä Abrahamin uskoa, ei sokeaksi uskoksi, vaan uskoksi annettuun lupaukseen:
Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut ja jolle oli sanottu: ’Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen’, sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin. (Hepr. 11:17)
Abraham siis päätteli, että vaikka hänen pitäisi uhrata Iisak, Jumala varmasti pitää lupauksensa, vaikka sitten herättää pojan kuolleista tai jollain muulla tavalla on uskollinen sanalleen, jonka oli antanut.
Toisaalta Jumalan puolelta tarkasteltuna koetus oli tarpeellinen mahdollisesti sen vuoksi, ettei Abrahamin usko ollut ollut vailla horjumista. Kahteen kertaan Abraham oli antanut Saaran joutua toiselle miehelle rikkoen oman perheensä ja avioliittonsa, josta luvatun lapsen oli tarkoitus syntyä. Abraham ei siis ollut uskonut Jumalan voivan suojella häntä ja Saaraa vieraiden kansojen keskellä, mutta kummallakin kerralla Jumalan täytyi joka tapauksessa ihmeellisellä tavalla palauttaa Saara Abrahamille. Toiseksi kun lupaus ei ollut heti toteutunut, olivat Abraham ja Saara keksineet omat konstinsa saada jälkikasvua: orjatar Haagar annettiin Abrahamille sivuvaimoksi, josta syntyi Ismael. Nämä teot eivät todistaneet Abrahamin uskosta ja luottamuksesta Jumalaan.
Viimeiseksi voi vielä huomauttaa, että varsinkin meidän ajallamme ei ole varaa ulkokultaisesti paheksua Abrahamin ratkaisua. Abraham oli valmis uhraamaan lapsensa Jumalalle, korkeimmalle hyvälle. Nykyisin ihmiset uhraavat lapsensa paljon pienempien asioiden puolesta. Pieniä lapsia nimittäin uhrataan tuhatmäärin äitiensä kohtuihin vain siksi, ettei nyt ole oikea hetki elämässä, tai että lapsesta pelätään liian suurta henkistä tai taloudellista rasitetta.
