Miten kristityn pitäisi suhtautua maahanmuuttajiin?

Miten kristityn pitäisi suhtautua maahanmuuttajiin? Antaako Raamattu siihen mitään ohjeita?

Vanhan testamentin Israelissa tilanne oli toki erilainen kuin 2000-luvun Suomessa. Siellä israelilaisten keskelle oli jäänyt asumaan kanaanilaisia. Jotkut olivat naapurimaista muuttaneita, jotkut sotasaaliina ryöstettyjä orjia, mutta suurin osa syntyperäisiä maan asukkaita. Silti jotain voidaan oppia siitä, miten Jumala käski israelilaisten suhtautua näihin vierasheimoisiin. Vakituisesti maassa asuvia toiseen kansaan kuuluvia kutsuttiin nimellä ger eli ’muukalainen’.

Lähtökohtana on se, että Jumala on luonut kaikki ihmiset. Jokainen heistä on Jumalan kuva ja heijastaa jotain Jumalan kaltaisuudesta. Siksi kaikilla on yhtäläinen ihmisarvo. Kristus on myös kuollut ristillä kaikkien ihmisten puolesta. Siksi kaikki ihmiset ovat yhtä lailla luotuja ja lunastettuja, Jumalalle arvokkaita.

5. Moos. 10:18-19 todetaan Jumalasta: ”Hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisia Egyptissä”. Vierasmaalaisiin tulee siis suhtautua lähimmäisenrakkaudella. Heihin pätee kultainen sääntö: tee toiselle, niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Jos koetamme asettua heidän asemaansa, ymmärrämme mitä he tarvitsevat. Ps. 146:9 sanotaan, että Jumala ”suojelee muukalaista”. Muukalaisen henki on Mooseksen lain mukaan yhtä arvokas kuin israelilaisen henki (3. Moos. 24:17-22).

Pelkkä ulkonainen jumalanpalvelus ei riitä, jos ihminen sortaa vierasheimoisia, orpoja tai leskiä (Jer. 7:4-6). Ihmisiä tulee kohdella hyvin ja oikeudenmukaisesti. Se on Jumalalle mieleen. Jerusalemin syntinä mainitaan, että sen asukkaat halveksivat isäänsä ja äitiään ja sortivat köyhää, kurjaa ja muukalaista (Hes. 22:7,l 29). Muukalaiset mainitaan usein yhteiskunnan vähäosaisten joukossa. Heidän kaltoin kohtelemisestaan seuraa Jumalan tuomio (Mal. 3:5; Ps. 94:1,2,6).

Jumalaa palveleva, ympärileikattu muukalainen rinnastettiin maassa syntyneisiin israelilaisiin. Hän sai osallistua pääsiäisen viettoon ja muuhun uskonnon harjoittamiseen (2. Moos. 12:48). Häntä koskivat myös kaikki ne käskyt, jotka Jumala oli antanut israelilaisille. Muukalaisen oli siis mahdollista muuttua täysivaltaiseksi kansalaiseksi kääntymällä juutalaiseksi.

Vierasmaalaista ei saanut kuitenkaan asettaa kuninkaaksi (5. Moos. 17:15). Taloudellisesti muukalaiset olivat myös huonommassa asemassa kuin israelilaiset. Israelilaiset orjat piti vapauttaa riemuvuonna, mutta tämä ei koskenut muukalaisia. Maa oli jaettu israelilaisten sukujen kesken, joten muukalaisen oli mahdoton omistaa maata ja viljellä sitä (3. Moos. 25:23-24). Sen sijaan he saivat suorittaa jälkikorjuuta pelloilta saadakseen ravintoa (3. Moos. 19:10). Muukalaisille annettiin myös joka kolmas vuosi lahjoja pyhäkköön tuoduista kymmenyksistä (5. Moos. 14:28). Heidän tuli myös saada nauttia matkoillaan vieraanvaraisuudesta (Job 31:32).

Avioliittoihin muukalaisten kanssa suhtauduttiin varauksella, koska siitä saattoi seurata ajautuminen epäjumalanpalvelukseen. Avioliitot kanaanilaisten kanssa kiellettiin uskonnollisista syistä (5. Moos. 7:1-6). Kuningas Salomon avioliitot vierasmaalaisten kanssa merkitsivät luopumusta ja vieraiden uskontojen leviämistä Israeliin (1. Kun. 11:1).

Muukalaisia piti siis kohdella hyvin, mutta heillä ei ollut Israelissa samoja oikeuksia kuin oman kansan jäsenillä. Kääntyminen juutalaisuuteen muutti kuitenkin tämän tilanteen.

Uudessa testamentissa Jeesus antaa tunnustusta samarialaisille – siis muukalaisille – jotka toimivat oikein (laupias samarialainen, parantunut spitaalinen, Luuk. 17:11-19). Tärkeintä on suhde Jumalaa ja Kristukseen, ei se, mihin kansaan kuuluu.

Uudesta testamentista on vaikea löytää ohjeita siihen, kuinka kansallisvaltiossa tulisi suhtautua sinne asettuviin maahanmuuttajiin. Lähimmäisen rakastamisen käsky koskee joka tapauksessa heitäkin. Maahanmuuttajien tulee kuitenkin tehdä työtä kaikessa sen maan ja kaupungin hyväksi, johon hän asettuu: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne” (Jer. 29:7). Muuten he eivät täytä velvollisuuttaan vastaanottavaa maata kohtaan.

Valtiossa asiat päätetään lainsäädännön avulla. Kaikilla on yhtäläiset oikeudet, mutta kansalaisuudesta ja kielestä säädetään kussakin maassa erikseen. Kristitty noudattaa isänmaansa lainsäädäntöä, ellei se ole ristiriidassa Jumalan Sanan ja käskyjen kanssa.

Kristuksen kirkossa kansallisuuksien väliset rajat kaatuvat. Pakanoiden ja juutalaisten välinen muuri sortui ristillä: ”Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin” (Ef. 2:14). Kansallisuudet ja kielet eivät menetä merkitystään, mutta Kirkko on maailmanlaajuinen. Siksi on parempi sanoa ”Kirkko Suomessa”, ts. yksi, pyhä ja yhteinen Kristuksen Kirkko Suomen alueella kuin ”Suomen kirkko”.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos