Kysymys: Jos usko syntyy kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana, kuinka evankeliumia voisi levittää ateisteille ystäville ilman, että nämä tuntisivat tulevansa käännetyiksi tai että saarnaan heille? Toivoisin voivani kertoa ystävilleni Jeesuksesta, mutta se usein aiheuttaa vain eripuraa ja kinastelua.
Vastaus: Kiitos kysymyksestäsi. Luulen, että tätä asiaa pohtivat lähes kaikki kristityt. Siksi olen erityisen kiitollinen, että kysyt asiaa.
Ensimmäiseksi haluan sanoa sinulle, että Raamatun opetuksen perusteella kristityn ei ole pakko kertoa Jeesuksesta ollakseen kunnon kristitty. Jeesuksesta kertomista ja kelvollisuutta Jumalan edessä ei saa sotkea keskenään. Me emme kerro Jeesuksesta ansaitaksemme sillä mitään. Sen sijaan me puhumme kalliista vapahtajastamme ja hänen hyvyydestään, koska hän on meitä niin paljon rakastanut. Monta kertaa pakosta vapautuminen saa meidät kertomaan Jeesuksesta luonnollisemmin. Etkö sinä kerro ystävillesi muistakin hienoista asioista innokkaasti? Jeesuksesta kertomisen tehtävä on annettu koko seurakunnalle kaste ja lähetyskäskyssä. (Matt 28:18-20) Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan, että Jumala herättäisi ihmisiä kertomaan Jeesuksesta: Ja hän sanoi heille: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”(Luuk 10:2)
Kertoessasi Jeesuksesta ystävillesi, se aiheuttaa eripuraa ja kinastelua. Luulen, että tämä johtuu joskus vinoutumasta, joka meidän ajattelussamme on. Me kristityt lankeamme ajattelemaan, että kristinusko ja Jumalamme olisi vain yksi ideologia muiden joukossa. Asiaa voisi verrata siihen, että on pilvinen päivä ja aurinkoa ei sillä hetkellä näy. Ateisti väittää, ettei aurinkoa ole ja lisäksi on suuri määrä muita teorioita, joilla koetaan selittää kasvien kasvua ja lämpöä maan päällä. Kristitty tietää itsestään selvänä totuutena, että aurinko on pilvien takana. Tietenkin tämä voi lisätä kärsimättömyyttä, mutta ainakin se voi auttaa meitä itseämme rauhoittumaan. Ei ateistin usko tee Jumalaa eikä vertauksemme aurinkoa olemattomaksi.
Monesti ajattelemme, että evankeliointi on sitä, että me perustelemme ja puolustelemme uskoamme. Tästä seuraa helposti väittelyä ja kinastelua. Suosittelen, että yritämme unohtaa tämän tavan. Uskon puolustamisessa, apologiassa, ei ole mitään vikaa ja se on hieno asia joillekin kristityille. Kaikkien kristittyjen ei tarvitse pystyä perustelemaan uskoaan hienoin argumentein. Raamattu kutsuu meitä sen sijaan vain uskomaan lujemmin ja sitten kysyttäessä kertomaan toivomme perustuksesta, Kristuksesta. Juuri tästä asiasta apostoli Pietari kirjoittaa meille:
”Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.” (1.Piet 3:14-16)
Kinastelun, taivuttamisen ja käännyttämisen sijaan me kaikki kristityt voisimme harjoitella uudenlaista asennetta. Esimerkiksi ateistille voi sanoa, että Raamattu on olemassa riippumatta hänen ateismistaan ja myöskin riippumatta kristityn uskosta. On siis kaksi ihmistä uskomuksineen ja ajattelumalleineen. Sitten on Raamattu, joka ilmoittaa suvereenisti eli riippumattomasti Jumalan tahdon. Nämä ovat jokaisen ihmisen omasta uskosta ja ideologioista riippumattomat tosiasiat.
Tätä asiaa voi kuvata myös sanalla paradigma. Tämä sivistyssana tarkoittaa yleisesti hyväksyttyä, oikeana pidettyä, ja auktoriteetin asemassa olevaa teoriaa tai viitekehystä. Klassinen kristillinen paradigma antaa Raamatun sanan ilmoituksen määrittää koko viitekehyksen. Ateistilla on oma paradigmansa, joka saa hyväksyntänsä ja määritelmänsä tietyiltä länsimaisilta filosofeilta. Ateistin paradigmaan kuuluu lähtökohtaisena uskomuksena, että Jumalaa ei ole. Monesti kristityt yrittävät mennä esimerkiksi ateistin paradigmaan ja todistaa kristinuskon oikeaksi siinä. Uskallan sanoa, että tehtävä on mahdoton ja siitä seuraa vain kinastelua ja riitelyä ja lopulta paha mieli.
Ihmisten näkökulmasta näitä paradigmoja, eli viitekehyksiä on yhtä paljon kuin ihmisiä on. Yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa ihmiset haluavat myös yksilöllisen totuuden. Tämän vuoksi ensimmäinen askel Jeesuksesta kertomisessa voisi olla kysymys toiselle, mihin sinä uskot? Mikä on sinun paradigmasi? Minkä teorian ja ajattelutavan varaan sinä laitat elämäsi? Sitten voit harjoitella ihan vilpitöntä asian ihmettelyä – Tällä tavalla yksi ihmisyksilö on rakentanut uskonsa.
Sitten voit todennäköisesti helpommin kertoa oman paradigmasi sisällön rehellisesti. Ja toivottavasti se sisältää ainakin ajatuksen omasta syntisyydestäsi ja Jumalan lupaamasta anteeksiantamuksesta.
Yksi verraton asia on kertoa, että Raamatun mukaan Kristus syntyi Marian kohtuun, elääkseen meidän puolesta Isän edessä koko ihmisen elämän. Kun Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä, niin hän on jokaisen ihmisen puolesta, hengellinen tie, hän on kaikkien filosofioiden ja ismien suhteen totuus ja hänessä on täydellinen ja elävä yhteys Jumalaan. Raamatun Jumala ei ole vain oppi muiden joukossa, vaan Jumala väittää tehneensä kaiken ihmisten puolesta. Ja tietenkin on syytä aina muistuttaa, että Raamatun mukaan Kristus myös kärsi ja nousi kuolleista, että meillä olisi iankaikkinen elämä.
Saamme myös rukoilla ystäviemme puolesta, että Pyhä Henki avaisi heidän korvat kuulemaan ja silmät näkemään!
”Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1.Piet 2:9)
