Tässä tekstissä käsitellään kahta paikkaa, jotka nykyisin ovat olennainen osa Jerusalemia. Lisäksi nuo kaksi paikkaa yhdistettiin jo varhain juutalaisessa raamatunselityksessä yhdeksi ja samaksi paikaksi, vaikka niiden tapahtumat sattuivat eri aikakausina, noin 700 vuoden välein. Eli kyseessä ovat Moorianvuori ja Araunan puimatanner.
Moorian (UKR91: Morian) vuori tulee meitä vastaan tutussa kertomuksessa Iisakin uhraamisesta. Jumala käskee Abrahamia: ”Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon” (1. Moos. Tarkalleen ottaen tässä ei puhuta Moorianvuoresta (har ham-Morijjah) vaan Moorian maasta (eres ham-Morijjah). Mikä se on?
Nimi Mooria voi heprean kielessä tarkoittaa ”Jumalan pelkäämisen paikka” tai ”Jumalan näkemisen paikka”. Jumalan pelkääminenhän tarkoittaa Jumalan kunnioittamista niin, että tekee Jumalan tahdon mukaan. Siitähän Abrahamin matkalla juuri oli kysymys, joten paikan nimi oli enne. Jumalan näkemisestä ei kertomus puhu, mutta kylläkin Jumalan enkelin äänen kuulemisesta.
Muitakin selityksiä nimelle Mooria on kyllä esitetty. Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä (Septuaginta) Jumala kehottaa Abrahamia menemään ”korkeaan” maahan. Kirkkoisä Hieronymos sanoi Moorian tarkoittavan hepreaksi juuri korkeaa.
Hepreankielinen Vanhan testamentin Peshitta-käännös sanoo, että Abrahamin piti mennä ”amorilaisten maahan”. Mooria ja Amor ovat kyllä kielellisesti toisiaan lähellä olevia sanoja, ja amorilaisia asui näillä seuduilla.
Samarialaisten mukaan Moorianvuori on sama kuin heidän pyhä vuoressa eli Garissiminvuori.
Muslimien mukaan Mooria (arabiaksi Marwah) sijaitsee Mekan Kaaban kohdalla. Islaminuskon mukaan Abrahamin piti uhrata Ismael tällä paikalla. Siellä on kuulemma säilytetty oinaan sarvea vuodesta 683 jKr lähtien.
Moorian nimelle on siis olemassa ainakin viisi selitystä, joista varmaankin ”Jumalan pelkäämisen paikka” on todennäköisin. Nimellä sinänsä ei kuitenkaan ole tässä kovin suurta merkitystä vaan paikan tapahtumilla.
Abraham lähti liikkeelle etelästä, Beersebasta ja kulki noin 60 kilometrin matkan pohjoiseen. Kolmantena matkapäivänä Abraham näki Moorian maan vuoren etäältä. Sitten hän antoi polttopuut poikansa Iisakin kannettavaksi, aivan niin kuin Jeesuskin joutui kantamaan omaa teloituspuutaan. Abraham itse otti tulen ja veitsen, ja niin isä ja poika lähtivät tuolle synkälle matkalle. Matkalla Iisak kysyi: ”Missä on karitsa polttouhriksi?”, mihin Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani”.
Lopulta Abraham ja Iisak pääsevät Moorianvuoren huipulle. Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut sen päälle. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet puiden päälle. Juuri kun hän tarttui veitseensä surmatakseen poikansa, enkeli huusi taivaasta: ”Abraham, Abraham”. Hän vastasi: ”Tässä olen”. Enkeli jatkoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi”. Niin Abraham näki oinaan ja uhrasi sen poikansa sijaan (1. Moos. 22:9-13).
Abraham antoi paikalle nimen Adonaj-jir’eh eli ”Herra näkee”. Uuden suomennoksen mukaan paikkaa kutsutaan ”Herrankatsomavuoreksi”, vanhan käännöksen mukaan ”vuoreksi, missä Herra ilmestyy” (1. Moos. 22:14). Tuon paikan on täytynyt olla hyvin tärkeä myös Abrahamin ja Iisakin jälkeläisille.
Pelastushistorian kannalta paikka on äärimmäisen tärkeä. Onhan se esikuva Kristuksen uhrista Golgatalla. Ihmiseltä Jumala ei vaatinut pojan uhraamista, mutta itseltään Jumala sitä vaati ja sen toteutti. Jumalan on täytynyt tuntea vielä paljon syvempää tuskaa kuin Abraham, kun poika oli sidottu tapettavaksi. Jeesus oli juuri se karitsa, jonka Jumala oli katsonut sopivaksi uhriksi. Uhri, joka annettiin myös Abrahamin ja Iisakin syntien puolesta.
Me emme tietäisi Moorian tarkkaa paikkaa, ellei Raamatussa olisi yksi kohta, joka sen paljastaa. Se on 2. Aikakirjan 3:1, jossa sanotaan: ”Salomo alkoi rakentaa Herran temppeliä isänsä Daavidin määräämälle paikalle, jebusilaisen Araunan puimatantereelle Moorian vuorelle, missä Herra oli ilmestynyt Daavidille”.
Tämä yksi Raamatun jae kertoo meille huikean yhteyden: Iisakin uhraamispaikka on sama kuin myöhempi Jerusalemin temppelin paikka. Moorianvuori on siis temppelivuori, Israelin uskon kaikkein pyhin paikka.
Paikan merkitys on helppo tajuta jo Abraham-kertomuksesta. Se oli paikka, jonka Jumala oli valinnut uhripaikaksi. Sinne Abraham rakensi alttarin. Siellä Abraham osoittautui kuuliaiseksi Jumalalle. Siellä enkelin ääni kuului taivaasta. Se oli paikka, jonka Herra näkee. Siellä Herra ilmestyi. Ei ihme, että siitä tuli 700 vuotta myöhemmin Israelin hengellisen elämän keskus.
Israelin kansalla säilyi muistissa Iisakin uhraamisen paikka, vaikka he olivat olleet välillä Egyptin orjuudessa. Varmaankin juuri tämä uhripaikka oli tärkeä syy siihen, että Daavid perusti pääkaupunkinsa juuri Jerusalemiin. Daavidin kaupunki tosin sijaitsi Moorianvuoren eli temppelivuoren eteläpuolella, Siioninvuorella. Nämä ovat peräkkäisiä kukkuloita.
Yhteyden Moorianvuoren ja temppelivuoren välillä vahvistaa myös juutalainen historioitsija Josefus (30-100 jKr.). Hän kirjoittaa: ”Kolmantena päivänä, jolloin vuori oli näkyvillä, (Abraham) jätti matkakumppaninsa tasangolle ja nousi yksin poikansa kanssa sille vuorelle, jolle kuningas Daavid myöhemmin rakensi temppelin”. Daavid ei tosin itse saanut rakentaa temppeliä Moorianvuorelle, koska hän oli liannut kätensä vereen.
Myös juutalaisessa raamatunselitysteoksessa, Targumissa, kerrotaan Moorianvuoresta: ”Ja Abraham palvoi ja rukoili siinä paikassa ja sanoi Jumalalle: ’Tässä pitää olla tulevien sukupolvien jumalanpalvelus(paikka)’”. Tämän selityksen mukaan jo Abrahamilla olisi ollut mielessään, että tulevienkin sukupolvien pitäisi juuri siellä palvella Jumalaa. Näin ei Raamatussa kuitenkaan lue.
Toisessa Targumin kohdassa sanotaan: ”Herran temppelin vuorella, jossa Abraham uhrasi poikansa Iisakin …”. Myöhemmille sukupolville oli siis selvää, että Moorianvuori tarkoitti juuri Jerusalemin temppelivuorta. Uhrit suoritettiin siinä, missä Iisak olisi pitänyt uhrata. Temppelissä israelilaiset kokivat olevansa uskon isän, Abrahamin, alttarilla. Heitä innoitti se sama kuuliaisuus, jota Abraham osoitti Jumalaa kohtaan tuolla vuorella.
2. Aikakirjassa, samassa kohdassa, jossa Moorianvuori samastettiin tulevaan temppelivuoreen, puhuttiin myös toisesta nimestä, Araunan puimatantereesta. Sekin tarkoittaa Jerusalemin temppelivuorta. Mitä sillä tarkoitetaan?
Kuningas Daavid valloitti Siioninvuoren jebusilaisilta ilmeisesti vuonna 999 eKr. Daavid rakensi oman palatsinsa ja hallintorakennuksensa tuolle kukkulalle. Seudun alkuperäisiä, jebusilaisia asukkaita jäi kuitenkin asumaan Daavidin kaupungin liepeille.
Vanhoilla päivillään Daavidiin iski ylpeys. Hän halusi osoittaa oman voimansa ja määräsi siksi suoritettavaksi väenlaskun koko maassa. Näin hän kuitenkin luotti omaan voimaansa eikä turvautunut yksin Jumalaan. Sen vuoksi Jumala päätti rangaista Daavidia ja kansaa. Daavid sai valittavakseen kolmen rangaistuksen väliltä: joko seitsemän nälkävuotta, kolmen kuukauden pakomatka tai kolme päivää ruttoa. Daavid ei osannut valita ja siksi Jumala valitsi hänen puolestaan ruton.
Kansaa kuoli Daanista Beersebaan eli koko maassa, kaikkiaan 70.000 ihmistä. Kun surmanenkeli oli ojentamassa kättään kohti Jerusalemia, Jumala sanoi enkelille: ”Jo riittää. Laske kätesi”. Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla.
On mielenkiintoista, että Jumalahan olisi voinut sanoa nuo samat sanat myös Abrahamin kohdalla, kun hän oli uhraamassa Iisakia: ”Jo riittää. Laske kätesi”. Molemmissa tapauksissa oli siis kyse Jumalan koettelemuksesta, jolla testattiin ihmisten uskoa. Ne molemmat opettivat myös Jumalan kaikkivaltiutta elämän ja kuoleman asioissa. Ja molempiin tapahtumiin liittyy Jumalan yksipuolinen armo ihmisiä kohtaan.
Siioninvuoren lähellä sijaitsi siis jebusilaiseen kansaan kuuluneen Araunan puimatanner. Arauna (’arawnaa) on ei-seemiläinen nimi, jonka merkitystä ei ole pystytty selvittämään. Se tarkoittaa mahdollisesti ’väkevää’ tai ’voimakasta’, joka voi olla pakanallisen jumalan nimitys. Nimen taustalla voi olla myös hurrilainen lainasana ibri tai iwri, joka merkitsee ’herraa’ tai ’kuningasta’. Araunasta käytetään 1. Aikakirjassa myös nimeä Ornan.
Vanhan suomennoksen mukaan Arauna itsekin oli kuningas (2. Sam. 24:23). Oliko hän se kuningas, jonka Daavid oli syrjäyttänyt Jerusalemin johdosta?
Puimatanner oli yleensä halkaisijaltaan 12-14 metriä. Siinä viljantähkistä erotettiin jyvät ja akanat. Yleensä tällainen tanner ei ollut vuoren huipulla vaan sen rinteellä, tasaisemmalla maalla. Sellainen paikka on voinut olla nykyisen temppelivuoren kupeessa Kalliomoskeijan lounaispuolella, Itkumuurin yläpuolella.
On mielenkiintoista, että Jerusalemin temppelin tuhoamisen (70 jKr.) jälkeen temppelivuori palautui osittain luonnontilaan. Jo 300-luvulla kertoo kirkkoisä Eusebios nähneensä ”härkien kyntävän ja siementä kylvettävän pyhässä paikassa”. Eli paikka palautui ehkä puimatantereeksikin.
Pakanallisissa uskonnoissa puimatantereilla on ollut uskonnollista merkitystä. Jerusalemissa oli myös toinen puimatanner, Naakonin puimatanner, ehkä nykyisen Jaffaportin tienoilla. Naakon oli otaksuttavasti amorilainen. Näillä paikoilla harjoitettiin kanaanilaista hedelmällisyyskulttia.
Raamatussakin puimatantereella oli joskus hengellistä merkitystä. Tuomari Gideon toi villoja puimatantereelle. Hän pyysi Jumalaa joko kastelemaan villat tai pitämään ne kuivina. Näin hän tietäisi, että Jumala tekisi hänestä maansa pelastajan (Tuom. 6:36-40). Saul kysyi efodin avulla Jumalan tahtoa puimatantereella (1. Sam. 14:2, 18-19). Liitonarkki oli Naakonin puimatantereen kohdalla (2. Sam. 6:5-6).
Jumala määräsi Daavidia profeetta Gaadin suulla: ”Mene jebusilaisen Araunan puimatantereelle ja pystytä sinne alttari Herralle”. Daavid lähti paikalle. Kun Arauna tuli sinne, Daavid pyysi saada ostaa puimatantereen ja rakentaa sinne alttarin, jotta kansa vapautuisi vitsauksesta. Arauna antoi Daavidille luvan uhraamiseen ja oli valmis antamaan jopa polttopuita ja härkiä uhriksi. Daavid halusi kuitenkin ostaa paikan täydestä hinnasta. Hän osti puimatantereen ja härät viidelläkymmenellä hopeasekelillä (n. 650 gr.). Tämän laillisen kaupan perusteella temppelivuori kuuluu Daavidille ja hänen jälkeläisilleen.
Daavid rakensi alttarin samalle paikalle, jossa oli ollut Abrahamin alttari, ja uhrasi siellä poltto- ja yhteysuhreja.
Daavidilla oli Jerusalemissa pyhäkköteltta, jonka sijaintipaikkaa ei kerrota tarkemmin. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että he pystytti teltan juuri Moorianvuorelle, Araunan puimatantereelle (esim. 1. Kun. 1:39).
Daavidin pojan, Salomon, rakennuttama temppeli oli huikea rakennus. Se oli rakennettu Foinikiasta tuodusta setripuusta. Sisältä temppeli silattiin kullalla ja sen lattia päällystettiin kullalla. Kaikkialla oli taidokkaita koristeita ja leikkauksia. Kun temppeli oli valmis, järjestettiin suuret vihkimisjuhlat. Kun papit olivat poistuneet temppelistä, Jumalan kirkkauden pilvi täytti sen. Salomo itse sanoi: ”Minä olen rakentanut sinulle asumuksen ikuisiksi ajoiksi” (1. Kun. 8:13).
Tämä ikuisuus ei kuitenkaan kestänyt kuin vajaa 400 vuotta, sillä vuonna 587 / 586 eKr. valloittivat babylonialaiset kaupungin ja tuhosivat temppelin. Temppelin kultaiset aarteet oli tosin viety temppelistä jo Salomon seuraajan, Rehobeamin aikana, kun Egyptin faarao Siisak hyökkäsi maahan. Niiden tilalle Rehobeam teetti pronssiset esineet (1. Kun. 14:26-27).
Uutta temppeliä alettiin rakentaa pakkosiirtolaisuuden jälkeen vuonna 522 eKr ja se vihittiin käyttöön lähes tarkalleen 70 vuotta edellisen temppelin hävittämisen jälkeen 12.3.515 eKr – juuri niin kuin profeetat olivat ennustaneet. Tätä temppeliä kuningas Herodes rakensi uudelleen vuodesta 20/19 eKr lähtien. Hänen seuraajansa jatkoivat työtä Jeesuksen aikoihin. Tuo kunnostus päättyi vuonna 64 jKr. Roomalaiset tuhosivat vastaehostetun temppelin vain kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 70 jKr.
Josefus (30-100 jKr.), joka itse oli nähnyt Jerusalemin temppelin, kuvaa sitä näin: ”Temppelin ulkoisesta olemuksesta ei puuttunut mitään katsojan sielun eikä silmien ihastuttamiseksi, sillä se oli päällystetty joka puolelta massiivisilla kultalevyillä. Auringon noustessa ne sädehtivät tulenhehkuista loistetta, niin että katsojien oli pakko kääntyä poispäin aivan kuin auringon säteiltä silmiään suojaten. Kaupunkiin saapuvista vieraista se näytti kaukaa katsottuna lumen peittämältä vuorenhuipulta, sillä siellä, mistä sitä ei oltu kullattu, se oli hohtavan valkoinen. Katon harjalla oli teräviä piikkejä, ettei yksikään lintu voisi päästä sinne istumaan ja tahraamaan sitä. Muutamat temppelin kivistä olivat neljäkymmentäviisi kyynärää pitkiä, viisi kyynärää korkeita ja kuusi leveitä”
Näitä aivan samoja kiviä myös Jeesuksen opetuslapset ihailivat: ”Opettaja, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!”. Siihen Jeesus vastasi: ”Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle” (Mark. 13:1-2). Tämä ennustus toteutui kirjaimellisesti vain 40 vuotta myöhemmin.
Jeesus asetti Jerusalemin temppelin tilalle uuden, paremman temppelin. Hän sanoi: ”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä”. Silloin juutalaiset vastasivat: ”Tätä temppeliä on rakennettu 46 vuotta (tarkoittaa Herodeksen aloittamaan kunnostustyötä 20/19 eKr – 26/27 jKr.). Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä”. Apostoli Johannes selittää tätä näin: ”Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan” (Joh. 2:19-21). Ja Paavali selittää sitten, mitä tämä ruumis tarkoittaa: ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja Hänen täyteytensä, Hänen, joka kaiken kaikessa täyttää” (Ef. 1:23). Kristittyinä me emme siis odota Jerusalemin temppelin uudelleenrakentamista. Sillä ei ole meille hengellisesti mitään annettavaa, koska meidän temppelimme on Kristuksen ruumis, kristillinen seurakunta.
Jerusalemin temppelin paikalla on sittemmin ollut roomalainen Jupiterin temppeli, bysanttilainen kirkko, kalliomoskeija, joka ristiretkien aikana muutettiin kirkoksi (Templum Domini), ja se jälkeen jälleen moskeija, niin kuin siellä edelleenkin on. Itkumuuri on tämän temppelialueen ulkomuuri, ja se on nykyisin juutalaisten kaikkein pyhin paikka.
Muslimit eivät siis liitä temppelivuorta Abrahamiin, koska heidän mielestään Abrahamin piti uhrata Ismael Mekassa. Sen sijaan paikan pyhyys tulee heille siitä, että perimätiedon mukaan Muhammed teki yöllisen ratsastusmatkan Mekasta Jerusalemiin, ja nousi sieltä käymään taivaassa.
Vuonna 833 kuollut Muhammedin elämäkerran kirjoittaja Ibn Hisham kirjoittaa tuosta matkasta näin: ”Buraq tuotiin Jumalan lähettiläälle (Muhammad) ja hän ratsasti sillä. Buraq on juhta, joka on kantanut muitakin profeettoja ennen häntä. Sen askel yhtä kauas kuin katse. Muhammedin kanssa lähti (Mekasta) hänen toverinsa (enkeli Gabriel), ja hän näki kaikki tunnusmerkit maassa ja taivaassa. He päätyivät Jerusalemiin ja siellä Muhammad tapasi Abrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja joukon muita profeettoja, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin. He rukoilivat Muhammadin kanssa.
Kun Muhammad sitten palasi Mekkaan ja kertoi yön aikana käyneensä Jerusalemissa, ihmiset sanoivat: ”Kautta Jumalan, tuo on aivan uskomatonta; kestäähän karavaaniltakin kuukausi Syyriaan ja toinen takaisin! Kulkisiko Muhammad muka yhdessä yössä saman matkan?” Ibn Hashim kertoo, että moni muslimi luopui tuolloin uskostaan. Hänen vaimonsa Aisha sanoi: ”Jumalan lähettilään ruumis ei lähtenyt paikaltaan; Jumala vei hänen sielunsa yölliselle matkalle”.
Tämän kuvitellun tapahtuman varassa on se, että Jerusalem on islamin kolmanneksi pyhin paikka Mekan ja Medinan jälkeen.
Jerusalemin temppelivuori on maailman tärkeimpiä paikkoja. Siksi se myös on kaikkein tulenarimpia paikkoja, jossa väkivallanteko voisi saada koko Lähi-idän räjähtämään. Siksi Israelin valtio koettaa huolehtia siitä, että tilanne siellä pysyy rauhallisena.
Paikalla on ollut valtavan suuri pelastushistoriallinen merkitys. Olihan se Jumalan asuinpaikka Salomon ajoista Jeesuksen aikaan saakka, lähes tuhat vuotta. Sen jälkeen meillä kuitenkin on ollut vielä tärkeämpi paikka, Kristuksen ruumis, uusi temppeli. Pääsemme jopa tuon temppelin kaikkeinpyhimpään, kun tulemme armoistuimen luo saamaan syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Ks. myös Temppeli on Jeesus
