Paavali sanoo: ”… syntiä en tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse’. Mutta kun synti otti käskysanasta (KR92: lain käskystä) aiheen, herätti se minussa kaikenlaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia, mutta kun käskysana (KR92: lain käsky) tuli, niin synti virkosi” (Room. 7:7–9). Onko todella niin, että vasta Jumalan laki herättää ihmisessä synnin ja himot? Eivätkö ne asu ja vaikuta ihmisessä syntymästä lähtien? Mitä Paavali mahtaa tällä opetuksella tarkoittaa?
Luther selittää lain merkityksen näin: ”Kaikki, mikä moittii syntiä on ja kuuluu lakiin, se on erikoinen virka, jonka tehtävä on nuhdella syntiä ja johtaa synnin tuntemiseen” (Lenski 1945, 463).
Laki ja käskyt tulee tässä ymmärtää laajassa merkityksessä, jolloin siihen kuuluvat kaikki Jumalan vaatimukset ihmisiä kohtaan. Ei siis vain kymmenen käskyä ja Mooseksen lain säädökseen, vaan jopa Kristuksen kärsimys ja kuolema ovat meille lakia, koska ne paljastavat meille synnin.
Ihminen ei huomaa syntiään ja syntisyyttään ennen kuin hän kohtaa Jumalan ehdottomat vaatimukset. Hän saattaa kyllä huomata ne virheelliseksi toiminnaksi, mutta ei synniksi Jumalaa ja lähimmäisiään vastaan. Monet ovat valmiit sallimaan itselleen paljonkin pahuutta, jos eivät joudu katselemaan sitä Jumalan lain näkökulmasta ja myönnä näin syntiään. Nykyisin vaikkapa avoliittoa, avioeroa tai homosuhdetta pidetään täysin normaaleina asioina, vaikka ne Raamatun valossa ovat syntiä.
Synti ei Paavalille tarkoita vain yksittäisiä tekoja, sanoja tai ajatuksia, vaan synti on hänen kielenkäytössään voima, joka vaikuttaa langenneessa ihmiskunnassa. Synti herää, se toimii, se houkuttelee, se pettää, se asuu jossakin jne. Synti on lähes kuin henkilö, joka tekee jotakin. Tällöin Paavali käyttää synti-sanan edessä määräistä artikkelia (kreik. hé hamartía).
Vasta lain myötä ihminen oppii tunnistamaan pahuuden ja tekojensa syntisyyden. Hän kyllä toimii väärin, mutta ei ymmärrä tekojaan synniksi. ”Himon herääminen” tarkoittaakin sitä, että ihminen herää huomaamaan himonsa synniksi.
Toisaalta lain julistaminen kuitenkin nurinkurisesti myös lisää synnin tekemistä. Kun ihminen kuulee synnistä, hänessä heräävät synnit. Siksi lain julistaminen on kuin leijonan herättämistä. Ihminen ei tulekaan lain kautta paremmaksi ja pyhemmäksi vaan vajoaa entistä enemmän syntiinsä, ellei kadu ja tee parannusta: ”kun käskysana tuli, niin synti virkosi”.
Paavali sanoo tarkalleen, että ilman lakia (Jumalan vaatimuksia, laajasti ymmärrettynä), synti (meissä vaikuttavana voimana) on kuollut. Laki herättää synti-voiman mellastamaan meissä. Laki ärsyttää synnin liikkeelle.
Monet yrittävät lain ja vaatimusten avulla suitsia ja vähentää syntisyyttään, mutta huomaavat kerta toisensa jälkeen epäonnistuvansa. Laki ei synnytäkään uutta, puhdasta elämää vaan se ainoastaan osoittaa ihmisen synnit ja hänen loppumattoman syntisyytensä. Siksi moni masentuu.
Ennen lain vaatimusten kohtaamista synti oli Paavalissakin uinuvana. Se ei tuntunut häiritsevän häntä. Hän eli kuolemanrauhassa syntinsä kanssa. Synti ei aiheuttanut hänelle tunnontuskia, pelkoa tai ahdistusta. Vasta lain kuuleminen sai Paavalin levottomaksi.
Kristillisen syntiopin mukaan ihminen luonnollisessa tilassaan elää ”varmuuden tilassa” (lat. status securitatis). Näin Paavalikin eli nuorena. Hänellä oli väärä varmuus omasta tilastaan, vaikka hän ei synnissä ja erossa Jumalasta.
Sitten Paavaliin iski Jumalan lain käskysana. Hän joutui ”lain alle” (lat. status sub lege) ja kuoli. Siinä tilassaan hän oli kolme päivää sen jälkeen, kun Kristus pysäytti hänet Damaskon tiellä.
Lopulta Paavali kuoli sekä synnille ja laille. Hän sai uudestisyntyä Jumalan lapseksi kasteessa (lat. status regenerationis). Sen jälkeen hän ei enää ollut lain alla vaan armon alla, vaikka pysyikin syntisenä loppuun asti: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani (KR92: turmeltuneessa luonnossani) ole mitään hyvää” … ”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Room. 7:18, 24).
Paavali kuvaa Roomalaiskirjeessä siis omaa hengellistä kehitystään. Samanlaiset vaiheet käyvät läpi myös kaikki muut, jotka aikuisella iällä kääntyvät ja alkavat uskoa Kristukseen.
Synnin herääminen ja syntisyyden tajuaminen on hengellisen elämän olennainen vaihe, joka johdattaa ihmisen kaipaamaan anteeksiantamusta ja Kristusta.
Lähde:
R. C. H. Lenski, The Interpretation of St. Paul’s Epistle to the Romans 1945, 458–467.
