Vastapäätä Jerusalemin Temppelivuorta on pitkä Öljymäen rinne. Näiden kahden vuoren välissä on Kidroninlaakso, jonka pohjoisosaa kutsutaan Josafatinlaaksoksi. Öljymäen tunnetuin huippu on 816 metriä korkea Džebel etTur, josta Jeesuksen arvellaan nousseen taivaaseen. Jerusalemin tunnetuin näköalapaikka sijaitsee myös tällä huipulla; siitä avautuu huikea näkymä yli vanhan kaupungin ja Kalliomoskeijan. Öljymäki on 63 metriä korkeampi kuin temppelialue. Öljymäen pohjoisinta huippua kutsutaan Scopusvuoreksi, ja siellä sijaitsee nykyisin heprealainen yliopisto.
Öljymäki on vuoren suomalainen vanha nimi. Hepreaksi se on kuitenkin Har Hazzetim ja kreikaksi óros tóon elaióon, jotka molemmat tarkoittavat ”oliivipuiden vuorta”. Uuden testamentin uudessa suomennoksessa (2020) Öljymäki onkin Oliivimäki. Nimi johtuu tietenkin oliivipuista ja niistä puristetusta oliiviöljystä. Öljymäen rinteellä sijaitsevan Getsemanen nimi tarkoittaa juuri oliivipuristamoa.
Meille Öljymäki on tuttu monista Uuden Testamentin tapahtumista; Jeesuksen Öljymäen puheesta, aasilla ratsastamisesta, viimeisestä rukoustaistelusta Getsemanessa ja taivaaseen astumisesta. Vähemmälle huomiolle jää helposti, että Öljymäki oli merkittävä paikka myös Vanhassa Testamentissa.
Ensimmäinen varma maininta Öljymäestä Raamatussa on 2. Sam. 15. luvussa, jossa kerrotaan, miten kuningas Daavid joutuu pakenemaan poikaansa Absalomia, joka on noussut kapinaan häntä vastaan. Kerrotaan, että ”koko maa itki suureen ääneen, kun väkijoukko vaelsi pois. Kuningas kulki Kidroninlaakson poikki, ja sitten koko joukko lähti kulkemaan autiomaahan johtavaa tietä” (15:23). Myöhemmin sanotaan, että ”Daavid peitti päänsä ja lähti avojaloin ja itkien nousemaan Öljymäen rinnettä, ja myös kaikki hänen mukanaan kulkevat peittivät päänsä ja nousivat rinnettä itkien …” Kerrotaan myös, että Öljymäen laella oli paikka ”jossa oli tapana rukoilla Jumalaa … ” (15:30, 32).
Öljymäellä oli siis ollut rukouspaikka jo ennen kuin Daavid tuli sinne. Täytyy muistaa, että vasta Daavid oli valloittanut Jerusalemin jebusilaisilta, eikä kaupungissa vielä Daavidin aikaan ollut edes temppeliä. Rukouspaikkoja kuitenkin oli, varsinkin korkeilla vuorilla. Öljymäen huippu on erityisen sopiva paikka tällaiseen hartauteen. Sitä emme tiedä, oliko paikalla myös jonkinlainen pieni pyhäkkö; todennäköisesti vain joitakin kiviä.
Daavid Poika palaa
Kertomus pakenevasta Daavidista on tärkeä siksi, että ymmärtäisimme paremmin Uutta Testamenttia. Evankeliumeissa on nimittäin tapahtuma, joka on kuin käänteinen tuolle Daavidin paolle. Daavid nousee Öljymäen rinnettä ja pakenee Jordanille. Uudessa testamentissa sen sijaan Daavidin Poika, Jeesus, tulee Jordanilta ja laskeutuu alas Öljymäen rinnettä.
Kun Vapahtaja on Öljymäellä, Hän puhkeaa itkuun Jerusalemin vuoksi, niin kuin Daavid tuhat vuotta aikaisemmin. Molemmat surevat kaupungin kohtaloa, kun se joutuu vihollisen valtaan. Daavidin poika Absalom valloitti kaupungin, ja vuonna 70 sen valtasivat roomalaiset. Kun Jeesus katselee Öljymäeltä kaupunkia, Hän sanoo: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi” (Luuk. 19:42-44).
Öljymäelle asetti sotapäällikkö Titus päämajansa Jerusalemin piirityksessä 40 vuotta myöhemmin. Kaupungin ympäri rakennettiin valli, ettei mukaan pääse sieltä pois. Ja lopulta kaupunki ja temppeli tuhottiin, juuri niin kuin Jeesus oli ennustanut (Josefus 3.67, 2004, 432-433).
Kansa seurasi itkien Daavidia, joka joutui lähtemään kaupungista. Mutta nyt kansa riensi iloiten vastaan Daavidin Poikaa, joka laskeutui aasilla Öljymäen rinnettä. Aivan niin kuin tuo tuhannen vuoden takainen suru olisi pyyhitty pois. Kuningas oli taas tulossa. Näinhän kansa huusi: ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee” (Mark. 11:10). Ihmiset ymmärsivät yhteyden Jeesuksen tulemisen ja Daavidin valtakunnan välillä.
On hyvä muistaa Lutherin opetus: ”Minne Kristus rakentaa kirkkonsa, sinne Saatana rakentaa kappelinsa”. Näin kävi myös Öljymäellä. Rukouspaikan läheisyyteen, Öljymäen eteläiselle huipulle rakensi Daavidin poika Salomo (n. 970-930 eKr.) uhrikukkuloita epäjumalille. Hän oli ottanut naapurikansoista pakanallisia vaimoja ja suostui rakentamaan heille paikat, jossa he palvoivat omia jumaliaan. Näitä epäjumalia olivat Siidonin jumala Astarte, Mooabin jumala Kemos ja Ammonin jumala Milkom. Vasta kuningas Joosia (n. 641-610) hävitti uskonpuhdistuksessaan nämä palvontapaikat 300 vuotta myöhemmin (2. Kun. 23:13). Paikkaa kutsutaan edelleen Turmiovuoreksi, koska Salomo aiheutti kansalleen turmion suostumalla pystyttämään epäjumalien alttarit.
Öljymäki esiintyy myös kahdessa tärkeässä Vanhan testamentin profetiassa. Hesekielin kautta Jumala ilmoitti 560luvulla eKr., että Herran kirkkaus jättää Jerusalemin temppelin. Se pysähtyi temppelin itäiselle portille kerubien kannattelemana: ”Herran kirkkaus kohosi kaupungin keskeltä ja siirtyi vuorelle, joka on kaupungista itään” (Hes. 10:18-19; 11:23). Tämä vuori tarkoittaa varmasti Öljymäkeä.
Herran kirkkaus oli täyttänyt Jerusalemin temppelin, kun liitonarkki, Jumalan läsnäolon paikka, oli kannettu sinne (1. Kun. 8:10-11). Kirkkaus tai pilvi olivat merkki siitä, että Jumala asui temppelissä, ja ihmiset saattoivat kohdata Hänet siellä. Ylipappi vei kerran vuodessa sovitusveren liitonarkin kannelle, jotta kansan synnit pyyhittäisiin pois. Nyt Hesekiel kuitenkin sanoo, että Herran kirkkaus jättää temppelin ja siirtyy Öljymäelle.
Hesekielin ennustuksen aikana temppeli oli jo hävitetty (586 eKr.), joten se ei enää ollut Jumalan kirkkauden asuinsija. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen alettiin kuitenkin temppeliä rakentaa uudelleen, ja se vihittiin käyttöön tasan 70 vuotta edellisen hävittämisen jälkeen (516 eKr.), niin kuin Jumala oli luvannut. Tuo temppeli säilyi aina siihen saakka, kun roomalaiset valtasivat Jerusalemin vuonna 70 jKr. ja hävittivät taas temppelin.
Hesekielin ennustus liittyy Jeesuksen sanaan: ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille” (sananmuk. ”teidän talonne jätetään teille”, Luuk. 13:34-35). Jumala tulee siis jättämään Jerusalemin temppelin siksi, että kansa torjuu Messiaansa, Jumalan Pojan.
Roomalainen historioitsija Tacitus (n. 55-120 jKr) kertoo mielenkiintoisen muiston Jerusalemista: ”Pilvestä leimahtava salama valaisi temppelin, sen portit avautuivat ja kuului ihmisääntä mahtavampi ääni, joka sanoi jumalten poistuvan, ja samalla kuultiin voimakasta liikkumisen ääntä … Useimmat olivat vakuuttuneita siitä, että kyse oli vanhoissa pappien kirjoituksissa ennakoidusta tapahtumasta” (Taistelu keisarivallasta, 290). Ettei vain ollut kyseessä juuri tuo Hesekielin profetia Herran kirkkauden poistumisesta! Tacitus kertoo tämän tapahtuneen joskus ennen Jerusalemin piiritystä (67-70 jKr.).
Myös juutalainen historioitsija Josefus (n. 37-100 jKr.) kertoo vastaavaa: ”Kaupungin (Jerusalemin) yläpuolelle ilmestyi miekan muotoinen tähti sekä komeetta, joka vuoden ajan pysyi paikallaan (vuonna 66). Yöllä yhdeksännen tunnin vaiheilla (klo 03) säteili alttarin ja temppelin ympärillä niin kirkas valo, että näytti siltä kuin olisi ollut valoisa päivä. Sitä kesti puoli tuntia. Asiaa tuntemattomien mielestä tämä näytti hyvältä enteeltä, mutta pyhien kirjoitusten tuntijat arvioivat heti sen merkitsevän sitä, mikä sitten tapahtui (temppelin tuho)” … ” Sisemmän temppelialueen itäportti oli pronssia ja lisäksi erittäin painava. Kaksikymmentä miestä pystyi iltaisin vain vaivoin sulkemaan sen. Se oli lukittu rautaisilla palkeilla. Ja siinä oli yhdestä kivestä tehtyyn kynnykseen pystysuoraan syvälle upotettu salpa. Tämän portin nähtiin yöllä kuudennen tunnin vaiheilla (klo 24) avautuvan itsestään”. Helluntaina temppelipalvelukseen tulleet papit havaitsivat yöllä liikettä ja melua ja sen jälkeen kuulivat monesta suusta lähtevän äänen: ”Me olemme lähtemässä täältä pois” (Josefus 3.288, 2004, 543-544).
Vaikka näihin kuvauksiin suhtautuisi varauksella, vahvistavat ne kuitenkin saman, mistä Hesekiel ja Jeesus itse profetoivat: Jumala poistuisi asunnostaan. Mutta kuinka pitäisi ymmärtää ennustus, jonka mukaan Herran kirkkaus siirtyisi juuri Öljymäelle?.
Tähän saamme vastauksen Sakarjan kirjan profetiasta. Siinä sanotaan mm. ”Jerusalem, Herran päivä on lähellä! … Herra itse lähtee sotaan pakanoita vastaan, niin kuin Hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta siirtyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisi laakso. Te pakenette minun vuorteni välissä olevaa laakso pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti” (Sak. 14:1,3-5).
Sen jälkeen kuvataan aikaa, jolloin ”yö on kirkas kuin päivä eikä ilta enää pimene”. Kuvaus sopii paremmin taivaalliseen Jerusalemiin kuin maalliseen (Sak. 14:6-21, Ilm. 21:23, 25; 22:5). Jumalan ilmoitus näistä asioista tarkentuu olennaisesti Uuden testamentin puolella.
Olennaista Sakarjan profetiassa on tuo ”Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella”. Milloin tuo päivä koittaa?
Jeesushan nousi taivaaseen juuri Öljymäeltä. Luukas kertoo evankeliumissaan, että ”Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa”. Siellä Hän siunasi opetuslapset ja Hänet otettiin taivaaseen (Luuk. 24:50-51). Sama Luukas kertoo Apostolien teoissa, että ”opetuslapset lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan (eli noin kilometrin) päässä. He palasivat Jerusalemiin … ” (Ap. t. 1:12). Betania on Öljymäen rinteellä, joten näissä paikanmäärityksissä ei ole mitään ristiriitaa.
Kun opetuslapset katselivat Jeesuksen jälkeen taivaalle, heille ilmestyi kaksi enkeliä, jotka sanoivat: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte Hänen taivaaseen menevän” (Ap. t. 1:11). Eli meillä on lupa odottaa, että Kristus kerran palaa voimassaan ja kirkkaudessaan Öljymäelle, juuri niin kuin Sakarjan profetiassa sanottiin.
Temppelistä poistunut Herran kirkkaus on nyt siis Kristuksessa, joka lähti Öljymäeltä ja kerran palaa sinne. Kristuksen ruumishan on uusi temppeli, niin kuin Johannes kirjoittaa: ”Jeesus tarkoitti … (uudella) temppelillä omaa ruumistaan” (Joh. 2:21). Maan päällä on Herran kirkkaus siis koettavissa Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa, kun Vapahtaja itse on täällä läsnä Sanassaan, pyhässä Kasteessa ja pyhässä Ehtoollisessa. Me saamme jumalanpalveluksessa syntimme anteeksi aivan samoin kuin kansa sai synninpäästön Jerusalemin temppelissä suurena sovituspäivänä.
Vanhassa testamentissa viitataan Öljymäen seutuun myös viimeisen tuomion yhteydessä. Selvimmin tämä tulee esiin Joelin profetiassa: ”Minä kokoan kaikki kansat Josafatinlaaksoon, ja käyn siellä oikeutta niitä vastaan oman maani ja kansani Israelin tähden … Kansat lähtevät liikkeelle, rientävät Josafatinlaaksoon. Sinne minä asetan istuimeni ja siellä minä tuomitsen kaikki kansat. Lähettäkää sirppi, elo on jo kypsää. Tulkaa polkemaan viinikuurnaa, se on jo täynnä, altaissa viini kuohuu yli reunojen. Suuri on kansojen pahuus. Väkeä tungeksii tuomion laaksossa, sillä lähellä on Herran päivä. Aurinko ja kuu pimenevät, tähtien loiste sammuu” (Joel 4:2, 12-15).
Josafatinlaakso sijaitsee Öljymäen ja Jerusalemin vanhankaupungin välissä. Nykyisinkin sen arabiankielinen nimi on Wadi al-Joz, Jozin laakso. Josafat, hepreaksi jehošapat tarkoittaa ”Herra tuomitsee”. Joelin kirjan kuvaus vastaa sitä, miten Uudessa testamentissa kuvataan viimeistä tuomiota, jolle kootaan Herran päivänä kaikki kansat. Viinikuurna ja auringon pimeneminenkin mainitaan Ilmestyskirjassa ja evankeliumeissa.
Koraanissa ei kerrota viimeisen tuomion tapahtumista, vaikka siinä tuomiopäivästä ja sitä seuraavasta paratiisista kerrotaankin paljon. Islamilaisissa haditheissa (selitysteoksissa) sen sijaan kerrotaan viimeisestä tuomiosta. Niiden mukaan maailmanhistorian lopussa Jeesus kuolee voitettuaan Antikristuksen (Ad-Dajjal) ja Hänet haudataan Muhammedin viereen Medinaan. Sen jälkeen kuolleet nousevat haudoistaan Jumalan eteen tuomittaviksi. Vanhojen uskomusten mukaan Jumala laskeutuu Moorianvuorelle eli Temppelivuorelle tuomitsemaan ihmiset. Jokaisen hyvät ja pahat teot on kirjattu ylös. Tekoja vertaillaan laskemalla yhteen niiden painot. Tuomio pannaan toimeen siten, että kukin pannaan kävelemään helvetin tulen yläpuolella olevaa siltaa (tai köyttä), joka on terävämpi kuin miekka ja ohuempi kuin hius. Ne, joiden synnit ovat painavampia kuin hyvät teot, menettävät tasapainon ja syöksyvät helvettiin. Hurskaat sen sijaan selviytyvät sillan yli ja pääsevät paratiisiin. Joidenkin hadithien mukaan tämä silta pingotetaan Öljymäen ja Jerusalemin temppelivuoren välille, Josafatin- ja Kidroninlaakson ylle. Näin tuomio toteutuisi siis myös islamin mukaan Josafatinlaaksossa!
Uudessa testamentissa ei kerrota viimeisen tuomion tapahtumapaikkaa. Ilmestyskirja näyttää edellyttävän, että se ei tapahdu maan päällä, koska ennen tuomiota valkealla valtaistuimella istuvan ”kasvojen edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään”. Johannes kuitenkin näki ”myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä”, ja ihmiset tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu (Ilm. 20:11-15). Tämän perusteella voi ajatella, ettei Josafatinlaakso ole mikään konkreettinen paikka maan päällä vaan vertauskuvallinen ilmaus ”Herran tuomitsemisesta”.
Meille Öljymäki on kuitenkin lupaus Kristuksen paluusta ja Josafatinlaakso muistutus viimeisestä tuomiosta.
